Lue keskustelun säännöt.
OI että mun nuorempi lapseni on kauhea itku-iita
24.01.2014 |
Lopettaa heti yrittämisen kun ei ekalla onnistu, vinkuu ja kitisee, valittaa jatkuvasti ja parkuu.
On kuitenkin jo 10-vuotias. Jos sitä pyytää tekemään jotain, niin ensimmäisenä sanoo ettei osaa tai ettei se onnistu. Jos aloittaakin tekemään mutta menee ekan kerran pieleen, jättää siihen kun ei kerta onnistu "KATO NYT!!"kuuluu ja kauhee parku perään. Ei kestä pienintäkään kiusaa kavereiltaan, siis sellaista illittelyä vaikka jostain pojasta "Yessica tykkää Yoonasta" -tyyppistä siis vaan alkaa vinkumaan ja taas -> parkumaan.
Sanokaa nyt joku miten tuollaista voi vähän karaista? Meillä on ihan normaali perhe, ja vaikka ei saisi nyt vertailla niin isosiskonsa on reippaampi eikä tuollainen itkupilli ole ollut koskaan. En tietty ääneen sano nuoremmalle "olisit nyt niin kuin isosiskosi" tai vastaavaa kun tiiän että se on väärin.
Mut mitä hittoa tuollaisen kanssa tehdä? Justiinsa soitti koulumatkalta, on ollut matkalla 25 min ja matkaa on 1 km, ruikuttaen puhelimeen kun "kello on niin paljon eikä millään ehdi kouluun kun matkaa on vielä niin ja niin paljon" Ja kun kysyin että missä kohtaa on menossa, niin matkaa koululle oli jäljellä n. 300 m. Mä en kestä tuota jatkuvaa kitinää, ruikutuspuheluita ja sitä, ettei tuo tee aktiivisesti itse mitään ratkaistakseen ongelmaa. No siinä se on tullut isäänsä kyllä...
Argh!
Kommentit (14)
[quote author="Vierailija" time="24.01.2014 klo 10:01"]
Kuulostaapas ärsyttävältä kersalta.
[/quote]
No sitä se nimenomaan on. Mutta kun on omien kupeitten tuotos niin ei tuota poiskaan voi kyllä antaa...
Mutta tossa kun kirjoitin että on isäänsä tullut tuossa ettei tee asioiden ratkaisemiseksi mitään, niin tajusin siinä samalla että niinhän se on. Isänsä menee aivan lukkoon ja (tää on oikeasti ihan totta) sikiöasentoon sänkyyn, peiton alle, kun tulee esim. arvioitua isompi lasku tai joku muu pieni järjesteltävissä oleva ongelma. Keittiön vesivahinko sai miehen menemään petiin synkkänä jo ennen kuin olin ehtinyt vakuutusyhtiöön soittamaan. "kun mikään ei kuitenkaan onnistu".
Mä siis syytänkin tuosta isäänsä... :D
Mut voi hyvänen aika sentään, en voi kuin toivoa että toi vaihe menee ohi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on sama homma kolmevuotiaan kanssa. Oikea äidin iltatähti, jonka ainoa leikki on käskeä äitiä leikkimään puolestaan. Jos minä yritän leikkiä, homma kaatuu siihen, että hän "ei osaa" mitään eikä halua edes yrittää. Pari ala-asteikäistä isosiskoa ovat olleet aina toisessa ääripäässä, erittäin kokeilunhaluisia ja omatoimisia lapsia, joiden "minä itse" -toimien jäljiltä on siivottu monenmoisia "katastrofeja".
Kyllä elämä sitä karaisee... Ei sille oikein vanhemmat voi mitään tehdä. Meillä on poika ollut vähän tuon tyylinen, ja olen ottanut sen linjan, että en niin kauheasti kiinnitä huomiota noihin valituksiin ja itkuihin, saa oppia itsekseen kestämään mielipahansa silloin kun se syntyy melko pienistä ja turhista asioista.
"Justiinsa soitti koulumatkalta, on ollut matkalla 25 min ja matkaa on 1 km, ruikuttaen puhelimeen kun "kello on niin paljon eikä millään ehdi kouluun kun matkaa on vielä niin ja niin paljon" "
Minä olisin vaan sanonut sille, että no sitten vaan myöhästyt vähän, ei se maailmaa kaada, ja lopettanut puhelun.
Oisko siellä nyt kuitenkin jotain taustalla? Onko koulussa kaikki ok? Toiset kokee asiat paljon herkemmin, vaikka sen pikkukiusan. Älä nyt nosta mitään numeroa, mutta yritä kuunnella tarkalla korvalla rivien välistä. Entä osaako isosisko paremmin tulkita pikkusiskon aivoituksia, osaisko se kertoa jotain?
[quote author="Vierailija" time="24.01.2014 klo 10:04"]
[quote author="Vierailija" time="24.01.2014 klo 10:01"]
Kuulostaapas ärsyttävältä kersalta.
[/quote]
No sitä se nimenomaan on. Mutta kun on omien kupeitten tuotos niin ei tuota poiskaan voi kyllä antaa...
Mutta tossa kun kirjoitin että on isäänsä tullut tuossa ettei tee asioiden ratkaisemiseksi mitään, niin tajusin siinä samalla että niinhän se on. Isänsä menee aivan lukkoon ja (tää on oikeasti ihan totta) sikiöasentoon sänkyyn, peiton alle, kun tulee esim. arvioitua isompi lasku tai joku muu pieni järjesteltävissä oleva ongelma. Keittiön vesivahinko sai miehen menemään petiin synkkänä jo ennen kuin olin ehtinyt vakuutusyhtiöön soittamaan. "kun mikään ei kuitenkaan onnistu".
Mä siis syytänkin tuosta isäänsä... :D
Mut voi hyvänen aika sentään, en voi kuin toivoa että toi vaihe menee ohi.
[/quote]
Siis teillä on kotona taloushuolia ja parisuhdeongelmia, ja kaikki varmaan selvitelläään lapsen kuullen? Miksiköhän se lapsi itkeskelee? Katso peiliin hyvä nainen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuon kaltaisille lapsille minä olen ottanut mahdollisimman huolettoman ja hyväntuulisen asenteen. Myöhästymisasiasta sanoisin vaikka että "ai oot vielä matkalla? No kävele kuule ihan rauhassa perille, ei haittaa mitään. Nähdään kotona heippaa" Lapsi on selvästi ja valmiiksi huolestunut suoriutumisestaan, häntä ei tarvitse sättiä myöhästymisestä tai pienistä epäonnistumisista, tekee sen nähtävästi itse kyllä. Sen sijaan hän tarvitsee vanhemmilta esimerkkiä löysempään otteeseen
Olin tuollainen herkkä lapsi ja sanoisin, että KÄRSIVÄLLISYYS palkitaan. Varmasti on rassaavaa, mutta koita ymmärtää, että nuo asiat tuntuu silloin lapsesta maailmanlopulta. Ota rauhallinen ja kannustava "kyllä tästä selvitään". Ja rohkaisua ja sitä kärsivällisyyttä. Elämä kyllä karaisee :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
meillä kanssa sama juttu nuoremman kanssa. Kaikesta kitistään. Vingutaan, kun kenkä ei mee jalkaan. NO EI KAI SE MENE JOS SIELLÄ ON SUKKA SISÄLLÄ!! Tää ruoka on kuumaa.. Vessasta paperu loppu.. voi vittu sentään kun menee hermo!!! Toinen ei valita mistään oikeestaan.. Isän perintöä meilläkin, hehhee :D
[quote author="Vierailija" time="24.01.2014 klo 10:14"]
[quote author="Vierailija" time="24.01.2014 klo 10:04"]
[quote author="Vierailija" time="24.01.2014 klo 10:01"]
Kuulostaapas ärsyttävältä kersalta.
[/quote]
No sitä se nimenomaan on. Mutta kun on omien kupeitten tuotos niin ei tuota poiskaan voi kyllä antaa...
Mutta tossa kun kirjoitin että on isäänsä tullut tuossa ettei tee asioiden ratkaisemiseksi mitään, niin tajusin siinä samalla että niinhän se on. Isänsä menee aivan lukkoon ja (tää on oikeasti ihan totta) sikiöasentoon sänkyyn, peiton alle, kun tulee esim. arvioitua isompi lasku tai joku muu pieni järjesteltävissä oleva ongelma. Keittiön vesivahinko sai miehen menemään petiin synkkänä jo ennen kuin olin ehtinyt vakuutusyhtiöön soittamaan. "kun mikään ei kuitenkaan onnistu".
Mä siis syytänkin tuosta isäänsä... :D
Mut voi hyvänen aika sentään, en voi kuin toivoa että toi vaihe menee ohi.
[/quote]
Siis teillä on kotona taloushuolia ja parisuhdeongelmia, ja kaikki varmaan selvitelläään lapsen kuullen? Miksiköhän se lapsi itkeskelee? Katso peiliin hyvä nainen!
[/quote]
Sä teit kyllä loistavia päätelmiä, valitettavasti vaan ihan pieleen. Keittiön vesivahinko tapahtui jo ennen kuin lapsi oli edes syntynyt :) Ja meillä ei siis ole taloushuolia tai parisuhdeongelmia, kuten kirjoitin ollaan ihan normaali perhe.
Mutta tosiaan vähän suurempi sähkölasku näin talvella saa miehen siirtymään sikiöasentoon sängynpohjalle.
Joku mainitsi koulukiusaamisen tms. Tuota mä kans yhdessä vaiheessa mietin ja aika herkällä korvalla kuuntelin lapsen juttuja koulusta, olin yhteydessä kouluunkin. Mulla on siinä mielessä ihan hyvä tilanne koulussa että rehtori,joka on lapseni ope, on veljeni hyvä ystävä ja lapsen serkkuja on pari samassa koulussa, ja siis informaatio kulkee kyllä puolin ja toisin ja joskus jos lapsi on kotona kertonut jotain siihen viittaavaa että olisi kiusaamista, oon laittanut opelle viestiä ja pyytänyt vähän katsomaan perään mitä siellä tapahtuu. Ja tuossa koulussa on myös otettu hyvinkin tosissaan kiusaamiseen puuttuminen, mikä on todella hyvä juttu.
Ehkä sit vaan pitää tosiaan odottaa että elämä karaisee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tuleva marttyyri teininä ja tiedän että on raskasta. Miehen tyttö just semmoinen ollut ja edelleen vaikka jo 19v. Suurentaa asioita ja valittaa ja hakee meidän huomiota ja voi-voi-asennetta. Sitä hän ei enää saa. En jaksaisi minäkään, mulla 10v joka erittäin reipas ja eilen itki kun oli loukannut jalkapalloharkoissa - silloin ajattelinkin just että kyllä hän harvoin itkee, ehkä viimeksi kesällä. Joko olet vaan kun et huomaisi niitä kohtauksia tai sitten sanot kunnolla että nyt tämä piipaaminen loppuu. Ja piste.
Miehen lapsi harrasti aikansa samanlaista itkuilua. Saattoi vääntää kyyneliä kaupungilla, kun ei "jaksanut" kävellä (että isä kantaisi 8-vuotiasta) tai maha tuli "kipeäksi" aina sopivalla hetkellä, kun oli tylsää eikä päivä sujunut ihan oman navan ympärillä pyörien.
Minä tein lopun tekoitkuista ja tekomahakivuista. Sanoin, että noin iso jaksaa kyllä kävellä ja jos ei jaksa, niin sitten huilataan tässä hetki. Mahakipuihin olen tarjonnut niin ikään huilia ja vettä juotavaksi. Kummasti unohtuu säryt, kun niillä ei enää tienaakaan jäätelöä tai sylissä kantamista... Nykyään lapsi on paljon reippaampi, iloisempi ja omatoimisempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä nuorin on samansorttinen itkeskelijä, mutta hän jaksaa silti yrittää luovuttamatta. Jatkuvasti kantaa huolta, että jos nyt tänään myöhästyn tai jos läksykirja on unohtunut kouluun, niin saan läksyt tekemättä -merkinnän. Hän tarvitsee jatkuvasti kehuja, kannustusta ja rohkaisua. Jos läksykirja jää pulpettiin, niin en ainakaan ala sättiä. Sanon, että ei haittaa, toisena päivänä muistat sitten paremmin. Mikä tahansa huoli hänelle tulee mieleen, niin yritän loiventaa sitä sanomalla, että ei se ole niin vaarallista, jos kerran käy.
Hänkin tulkitsee kavereiden pikkukiusan ja lällättelyn isoksi kiusaamiseksi, mutta siinä on onneksi päästy eteenpäin. Kaiketi jotkut lapset ovat niin herkkiä, että he tarvitsevat jatkuvaa rohkaisua ja kannustusta. Minulle se on ollut vähän vaikeaa, koska olin itse kovin erilainen ja tämä erilaisuus tekee toisinaan vaikeaksi ymmärtää. Toisaalta hänen luonteen loistava puoli on sitten empaattisuus ja sosiaalisuus.
Onko sinun lapsellasi jokin hyvä ominaisuus, jota voisit kehua ja kääntää hänen omissa silmissään tämän hänen ominaisluonteen positiivikseksi? Tokihan lapsi itsekin ymmärtää jollain tasolla, että ei tämä nyt oikein toimi, vaikka ei osaisikaan määritellä täsmälleen, mikä on ongelma.
Kiitos kaikille vastanneille, on mukava huomata että vertaistukea on ja että itkuiitoistakin tulee aikuisina ihan tervepäisiä :)
Pitää mennä päivän askareisiin vähäksi aikaa, mutta kaikki viestit luin ja otan sieltä joitain vinkkejä ja kokeilen jos ne saisi kitinän loppumaan, tai ainakin harvenemaan.
Mukavaa päivänjatkoa :)
t: ap
Kuulostaapas ärsyttävältä kersalta.