Lue keskustelun säännöt.
Sovinto riitaisan avioeron jälkeen?
20.10.2020 |
Onko mahdollista? Onko kenelläkään kokemuksia?
Erosimme 8 vuotta sitten, ero oli hyvin riitaisa. Ex-mieheni päätyi heti eron jälkeen useampaan vaihtuvaan kumppaniin ja bilettämään ja noin 6 kk erosta löytyi nykyinen kumppani. Lapset kärsivät riitaisasta erosta ja reagoivat vaihtuviin kumppaneihin, joka siis onneksi asettui. Ositus oli myös riitaisia ja jäi irtaimiston suhteen tekemättä eli jätin sen taakseni. Kolmansia osapuolia ei erossa ollut, mutta kaunaa sitäkin enemmän. Ex-mieheni laittoi välit lopulta poikki, kun ajoin eteenpäin lasten toivomaa asiaa eli sitä, että he toivoivat yhtä kotia ja runsaita tapaamisia toisen vanhemman luona. Tarjosin ex:lle mahdollisuutta tähän mutta hän ei uuden kumppanin kanssa tätä halunnut. Asia meni todella riitaisaksi ja päädyimme oikeuteen.
Nyt kun asiasta on jo aikaa ja ex:llä on uudesta liitosta lapsikin, olen miettinyt miten turhaa on pitää vihaa yllä. Onko kenelläkään kokemusta riitaisan eron jälkeisestä rauhasta? Olen yrittänyt useaan otteeseen puhua asiasta ex:lle. Tämä ennen kuin hän esti yhteydenottoni ennen oikeutta. Ongelmana oli se että rauhanneuvottelut koettiin joko manipulaationa tai viettely-yrityksenä (jep, uusi puoliso oli kuunnellut korva luurissa kiinni). Itseäni tilanne harmittaa ja syö sisältä. Onko mitään keinoa rauhaan?
Kommentit (23)
Meidän sovinto on sellainen, että laitan viestin mikä on lapsen aikataulu viikonlopun osalta eli minun ei voisi vähempää kiinnostaa mitkä on meidän välit. :D Isä tapaa lastaan ja se riittää, PISTE.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kommentista.
Olenkin miettinyt mitä tältä ns. Rauhalta haluan. Kyseessä ei siis ole tarve olla ex:ään yhteydessä tai tulla kaveriksi, antaa hänen elää omaa elämäänsä. Lähinnä toivon sitä, että voisimme molemmat pyytää anteeksi riitaisan eron yhteydessä sanottua ja tehtyä. Ja todeta että meillä oli hyvät vuodet myös ja ihanat lapset. Ja että hyvää loppuelämää. Jossa olemme kuitenkin jotenkin yhteydessä esim lastenlasten ym muodossa.
Meilläkin ollaan yhteydessä mahdollisimman vähän = sopu säilyy edes joten kuten. Lapsen aikatauluista sovimme näennäisesti sovussa ja sillä selvä.
Kiitos kommentista. Eli taitaa olla niin että tälläisiä rauhanpiippuja ei ole tapana poltella eikä sopuja tehdä. Meillä asiat ovat siis niin, että ex soittaa lapsille 2-3 kertaa kuukaudessa. Lapset näkevät isäänsä 4-6 kertaa vuodessa päiväseltään. Ex ei soita minulle, sopii asiat lasten kanssa. Itse en voi soittaa ex:lle koska hän on estänyt numeroni. Tämä on tuntunut minusta kohtuuttomalta, koska en koskaan ole häiriköinyt tai muuta sellaista. Muutaman kerran olen miettinyt mitä sitten jos jotakin vakavaa tapahtuu lapsille? Saa tiedon viranomaisilta, niin kai se sitten tulee menemään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on ex mieheeni rauhaisat välit ja jopa ihan ystävälliset. Vietetään joitain juhlapäiviä yhdessä vanhan ydinperheen kanssa vaikka molemmilla on uudet elämänkumppanit.
Olen pyytänyt anteeksi, hänkin on pyytänyt. Olemme yhteisen lapsen vuoksi haudanneet sotakirveen ja jotenkin luopuneet vihasta.
Vihaa kesti noin vuoden verran, se oli tuskaisaa aikaa kaikille. Siitä mentiin läpi ja tuntuu hyvältä olla näinkin hyvissä väleissä. Kauhean työn ja tuskan takana ollut se ettei kumpikaan katkeroidu ja yritä vaikeuttaa toisen uutta elämää. Tämän teemme lapsen vuoksi.
Yksin sitä ei voi tehdä, se on selvää. Vaatii molemmilta vaivaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Unohda ja anna lasten ja isän hoitaa asiansa keskenään. Vaikutat rasittavalta jankkaajalta, hyvin riitaisa, erittäin riitaisa, riitaisa ja riitaisa. Paljon kertoo se, että ex on estänyt sinut. Ei se tuosta enää kahdeksan vuoden jälkeen iloksi muutu.
Olen samaa mieltä edellisen kanssa. Kirjoituksestasi paistaa epäkunnioitus ja tuskin sinua syyttä on estetty. Eron jälkeen uudet suhteet ja jonkinlainen sekoilu on normaalia kunnes pääsee taas jaloilleen. Siinä ei arvosteleva ylimielinen ex ole tarpeen. Anna miehen olla onnellinen, jota selvästi on ilman sinua!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tee sovittelualoite oman alueesi sovittelutoimistoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kommentista. Eli taitaa olla niin että tälläisiä rauhanpiippuja ei ole tapana poltella eikä sopuja tehdä. Meillä asiat ovat siis niin, että ex soittaa lapsille 2-3 kertaa kuukaudessa. Lapset näkevät isäänsä 4-6 kertaa vuodessa päiväseltään. Ex ei soita minulle, sopii asiat lasten kanssa. Itse en voi soittaa ex:lle koska hän on estänyt numeroni. Tämä on tuntunut minusta kohtuuttomalta, koska en koskaan ole häiriköinyt tai muuta sellaista. Muutaman kerran olen miettinyt mitä sitten jos jotakin vakavaa tapahtuu lapsille? Saa tiedon viranomaisilta, niin kai se sitten tulee menemään?
Tuo "sopii asiat lasten kanssa"? Entä jos olet itse suunnitellut jotain? Ei todellakaan menisi minulla läpi.
Lasten tapaamiset pitää sopia sinun kanssasi! Seuraavan kerran, kun exäsi soittaa lapselle, nappaa puhelin ja väännä asia exälle rautalangasta.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ex mieheeni rauhaisat välit ja jopa ihan ystävälliset. Vietetään joitain juhlapäiviä yhdessä vanhan ydinperheen kanssa vaikka molemmilla on uudet elämänkumppanit.
Olen pyytänyt anteeksi, hänkin on pyytänyt. Olemme yhteisen lapsen vuoksi haudanneet sotakirveen ja jotenkin luopuneet vihasta.
Vihaa kesti noin vuoden verran, se oli tuskaisaa aikaa kaikille. Siitä mentiin läpi ja tuntuu hyvältä olla näinkin hyvissä väleissä. Kauhean työn ja tuskan takana ollut se ettei kumpikaan katkeroidu ja yritä vaikeuttaa toisen uutta elämää. Tämän teemme lapsen vuoksi.
Yksin sitä ei voi tehdä, se on selvää. Vaatii molemmilta vaivaa.
Wau! Tämä teidän tilanne kuulostaa hyvältä. Hienoa, että olette päässeet tuohon pisteeseen. Etenkin tuo vihasta/katkeruudesta luopuminen on jotakin sellaista jota minäkin haluaisin. Se oikeastaan riittäisi Mutta ongelma on se että sitä tekemään tarvitaan kaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muuta kommentoitavaa ei tähän ole kun se että, kunpa ihmiset ymmärtäisivät sen että lapset eivät ole syypää vanhempiensa eroon, mutta kuitenkin kärsivät siitä eniten. Lapset saattavat kärsiä siitä lopun elämänsä, joten ero kannattaisi hoitaa mahdollisimman sopuisasti.
Vierailija kirjoitti:
Unohda ja anna lasten ja isän hoitaa asiansa keskenään. Vaikutat rasittavalta jankkaajalta, hyvin riitaisa, erittäin riitaisa, riitaisa ja riitaisa. Paljon kertoo se, että ex on estänyt sinut. Ei se tuosta enää kahdeksan vuoden jälkeen iloksi muutu.
Rasittava jankkaaja .... hmm. Ilmeisesti viittaat toistamaani adjektiiviin. Omasta mielestäni tuo ex:n laittama esto oli pikemminkin poissa silmistä, poissa mielestä- tyyppinen reaktio. Mutta ehkä olet oikeassa siinä, että paatin suuntaa on turha yrittää muuttaa. Koska itse en elä ja saa energiaa riidoista/negatiivisuudesta ja eritoten myös lasten tähden, asia vaivaa.
Mielestäni on turha jäädä toivomaan exältä mitään. Jos ex ei halua kuulla lasten asioista sinulta, niin olkoon niin. En itse jatkossa vastaisi exän puheluihin, laittaisin vaikka postissa kirjeen, jossa kertoisin, että yhteydenotot jatkossa sähköpostilla (ellei pura omaa estoaan).
Exä pelaa kanssasi, sen vuoksi sopu on mahdoton. Yksipuolinen vaatimus on turha ja toivoton. Anna olla, unohda. Voit itse todeta, että teillä oli hyviä aikoja ja ihanat lapset, ei siihen enää tarvita. Exä ei ole enää se ihminen, vaan kusipää. Senkin voit hyväksyä.
Jaa-a, kuka sitä riitaa omalta osaltaan piti yllä lasten kasvuvuosina? Ja miksi? Oliko tärkeää olla oikeassa ja pitää se oma näkemys kynsin ja hampain?
Minun ero alkoholistimiehestä oli kipeä. Mutta silti lapset oli aina keskiössä. Kyllähän tuo katkeruuttaan yritti vaikka mitä, ja kyllähän se pahalta tuntui ja toisinaan provosoiduin, mutta sit taas muistin että hei, lapset ja niiden ainoa isä. Kyllä siinä oman itsensä sai hetkeksi unohtaa ja omastaan joustaa aika paljonkin, mutta minulle oli tärkeintä että lapsilla oli molemmat vanhemmat ja olo, että heitä rakastetaan ja he ovat molemmille vanhemmilleen tärkeitä vaikka aikuisten elämässä sattuisi mitä vaan. Isä tarvitsi tukea omaan isyyteensä ja minä tuin.
Tuloksena järjissään olevat lapset jotka voi luottaa meihin. Isän alkoholismi nyt tekee sen, etteEi siinä omaa elämää juuri ollut -tai siis lapset on osa minun elämää, mutta tarkoitan ettei omia menoja voinut suunnitella isän varaan, että hoitaako lapset vai ei. Mutta nyt ne vuodet on ohi ja on omaa aikaa.
Lasten isän kanssa meillä on edelleen, vaikka lapset on jo täysi-ikäisiä, yhteistyötä ja toisiamme autetaan. Ei olisi pakko, mutta niin, miksipä ei. Meitä yhdistää aina lastemme vanhemmuus ja noin puolen vuoden kuluttua, jos kaikki menee normaalisti, myös isovanhemmuus. Itse olen parisuhteessa toisen kanssa, hän ei tällä hetkellä. Mutta niin se vaan menee, että tulevasta isovanhemmuudesta iloitsen hänen kanssaan, puolisoni ymmärtää toki asian suuruuden myös, mutta ei se ole sama asia kuin iloita sen kanssa, jonka kanssa asia on biologisesti yhteinen.
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa mieltä edellisen kanssa. Kirjoituksestasi paistaa epäkunnioitus ja tuskin sinua syyttä on estetty. Eron jälkeen uudet suhteet ja jonkinlainen sekoilu on normaalia kunnes pääsee taas jaloilleen. Siinä ei arvosteleva ylimielinen ex ole tarpeen. Anna miehen olla onnellinen, jota selvästi on ilman sinua!
Itselläni soi deittimarkkinoilla hälytyskellot heti, jos nainen kertoo ettei exänsä elämäntyyli eron jälkeen miellyttänyt. Jokainen käsittelee eronsa omalla tavallaan ja varsinkin miehillä on tarve ottaa takaisin sitä huonossa liitossa menetettyä aikaa. Tuohon puuttuminen millään tavalla on sairasta kontrollointia.
Rauhanpiippua on turha yrittää poltella, jos on polttanut sillat perässään. Kunnioitan niitä, jotka eron jälkeen ovat kyenneet kontrolloimaan itseään. Aika nimittäin vasta avaa silmät kuten sinullakin näköjään. Sitten sitä toivoo, ettei edes olisi anteeksi pyydettävää.
No, anteeksi kannattaa aina pyytää, mutta edelleenkään et voi odottaa toisen toimivan kuten sinä haluat. Eron jälkeen voit vain antaa olla isä, ja ihminen, omalla tavallaan. Et mitään muuta, vaikka se toisen toiminta kuinka järjettömältä tuntuisikin.
Up