Lue keskustelun säännöt.
En ehkä sittenkään halua lapsia?
22.01.2014 |
Aikaisemmin olen pitänyt itsestään selvänä, että lapsia hankitaan tavalla tai toisella. Olemme jopa mieheni kanssa leikkimielisesti päättäneet, että jos ei luonnollisella tavalla tule, niin sitten adoptoidaan. Olen nyt hieman vajaa 30v. ja tyytyväisesti naimisissa, asiat kunnossa. Ja nyt, kun sitä lasta voisi ihan konkreettisesti alkaa yrittää - ei yhtäkkiä kiinnostakaan koko homma. Tai ainakin haluaisin lykätä vielä. Mietin minne kaikkialle haluaisin matkustaa ennen lapsia, mitä kaikkea tehdä ja kokea. Lapsiasia kuitenkin tuntuu sellaiselta "välttämätön paha" asialta, ja tunnen jopa velvollisuutta lisääntyä. Pelkään ehkä, että katuisin myöhemmin ellen lasta tekisi... Toisaalta samalla tuntuu, että se 18-vuotta mitä sitä lasta juridisesti kasvattaa on aika pitkä aika. Sen aikana ei lähdetä puoleksi vuodeksi Intiaan tai Etelä-Amerikkaan (ei ainakaan silloin, kun lapsi menee kouluun).
Sitten vielä ne kaikki kauhukuvat lapsiperhearjesta (mitä täälläkin viljellään): parisuhde kärsii, seksielämä loppuu, elämästä nauttiminen hankaloituu jne. Kannattaako lapsen hankkiminen ihan oikeasti? Varsinkin jos tärkeitä prioriteetteja on vapaus, elämän syvästi kokeminen, seikkailut, hetkessä eläminen ja ilo? Miten te, entiset (tai nykyiset) seikkailijaluonteet olette sopeutuneet vanhemmuuteen?
Kommentit (37)
Tai sitten käy kuin tutulleni, joka sai peräjälkeen kaksi erityislasta. Hän joutui luopumaan käytännössä kokonaan omasta elämästään ( ei ollut mikään äitityyppi) ja ryhtymään loppuelämäkseen omaishoitajaksi 24/7.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä ainakaan tee päätöstä sen mukaan mitä täällä palstalla olet lukenut lapsiperheen arjesta. Itsekin olen alkanut muutta mieltäni, vaikka olen selvästi äiti-tyyppi.
[quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 14:39"]
Aikaisemmin olen pitänyt itsestään selvänä, että lapsia hankitaan tavalla tai toisella. Olemme jopa mieheni kanssa leikkimielisesti päättäneet, että jos ei luonnollisella tavalla tule, niin sitten adoptoidaan. Olen nyt hieman vajaa 30v. ja tyytyväisesti naimisissa, asiat kunnossa. Ja nyt, kun sitä lasta voisi ihan konkreettisesti alkaa yrittää - ei yhtäkkiä kiinnostakaan koko homma. Tai ainakin haluaisin lykätä vielä. Mietin minne kaikkialle haluaisin matkustaa ennen lapsia, mitä kaikkea tehdä ja kokea. Lapsiasia kuitenkin tuntuu sellaiselta "välttämätön paha" asialta, ja tunnen jopa velvollisuutta lisääntyä. Pelkään ehkä, että katuisin myöhemmin ellen lasta tekisi... Toisaalta samalla tuntuu, että se 18-vuotta mitä sitä lasta juridisesti kasvattaa on aika pitkä aika. Sen aikana ei lähdetä puoleksi vuodeksi Intiaan tai Etelä-Amerikkaan (ei ainakaan silloin, kun lapsi menee kouluun).
Sitten vielä ne kaikki kauhukuvat lapsiperhearjesta (mitä täälläkin viljellään): parisuhde kärsii, seksielämä loppuu, elämästä nauttiminen hankaloituu jne. Kannattaako lapsen hankkiminen ihan oikeasti? Varsinkin jos tärkeitä prioriteetteja on vapaus, elämän syvästi kokeminen, seikkailut, hetkessä eläminen ja ilo? Miten te, entiset (tai nykyiset) seikkailijaluonteet olette sopeutuneet vanhemmuuteen?
[/quote]
Pakko ihan vaan nopeasti kommentoida:
Ihan mihin vaan voi mennä käytännössä minkä ikäisten lasten kanssa vaan.
ystäväni meni omien ja sijaislasten kanssa asumaan pariksi vuotta yhteen Etelä-Amerikan valtioon, lapsia yhteen 6kpl
Monet ystävistäni ovat asuneet eri euroopan maissa ja yksi perhe muutti juuri Uuteen Seelantiin, ihan vaan seikkailumielessä.Näillä viimeksi mainituilla 2 lasta.
Lapsi kyllä sopeutuu vanhempiensa elämäntyyliin.
[quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 14:39"]
Aikaisemmin olen pitänyt itsestään selvänä, että lapsia hankitaan tavalla tai toisella. Olemme jopa mieheni kanssa leikkimielisesti päättäneet, että jos ei luonnollisella tavalla tule, niin sitten adoptoidaan. Olen nyt hieman vajaa 30v. ja tyytyväisesti naimisissa, asiat kunnossa. Ja nyt, kun sitä lasta voisi ihan konkreettisesti alkaa yrittää - ei yhtäkkiä kiinnostakaan koko homma. Tai ainakin haluaisin lykätä vielä. Mietin minne kaikkialle haluaisin matkustaa ennen lapsia, mitä kaikkea tehdä ja kokea. Lapsiasia kuitenkin tuntuu sellaiselta "välttämätön paha" asialta, ja tunnen jopa velvollisuutta lisääntyä. Pelkään ehkä, että katuisin myöhemmin ellen lasta tekisi... Toisaalta samalla tuntuu, että se 18-vuotta mitä sitä lasta juridisesti kasvattaa on aika pitkä aika. Sen aikana ei lähdetä puoleksi vuodeksi Intiaan tai Etelä-Amerikkaan (ei ainakaan silloin, kun lapsi menee kouluun).
Sitten vielä ne kaikki kauhukuvat lapsiperhearjesta (mitä täälläkin viljellään): parisuhde kärsii, seksielämä loppuu, elämästä nauttiminen hankaloituu jne. Kannattaako lapsen hankkiminen ihan oikeasti? Varsinkin jos tärkeitä prioriteetteja on vapaus, elämän syvästi kokeminen, seikkailut, hetkessä eläminen ja ilo? Miten te, entiset (tai nykyiset) seikkailijaluonteet olette sopeutuneet vanhemmuuteen?
[/quote]
Pakko ihan vaan nopeasti kommentoida:
Ihan mihin vaan voi mennä käytännössä minkä ikäisten lasten kanssa vaan.
ystäväni meni omien ja sijaislasten kanssa asumaan pariksi vuotta yhteen Etelä-Amerikan valtioon, lapsia yhteen 6kpl
Monet ystävistäni ovat asuneet eri euroopan maissa ja yksi perhe muutti juuri Uuteen Seelantiin, ihan vaan seikkailumielessä.Näillä viimeksi mainituilla 2 lasta.
Lapsi kyllä sopeutuu vanhempiensa elämäntyyliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä aikaisemmin mainittu omaishoitajaksi päätynyt, ei ainakaan pysty lastensa kanssa matkustamaan mihinkään, kun eivät pystyneet edes asumaan kotipaikkakunnallaan. Heidän piti muuttaa pääkaupunkiseudulle, koska lasten jatkuvat hoidot eivät järjestyneet lähempänä.
On oltava rehellinen itselleen ja kumppanilleen. Jos ei vauva-arki kiinnosta, niin jätä lapset tekemättä. Hienoa, että tunnistat fiilikset ajoissa ja voit vielä vaikuttaa asiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 15:38"]
Jos et ole varma niin älä tee.
[/quote]
Voiko mistään asiasta olla täysin varma, vai oonko mä vaan sellainen ihminen, että mietin aina kaikkia asioita monelta kantilta. Multa ainakin olisi jäänyt moni asia tekemättä, jos olisin tehnyt vain ne asiat, joista olen ollut täysin varma. En olisi lähtenyt vaihtoon, en opiskelemaan juuri sitä alaa, jota opiskelin, en asumaan ulkomaille, en olisi muuttanut toiselle puolelle Suomea, en olisi tehnyt lapsia.
Toisaalta sekään, että on täysin varma jostain, ei takaa sitä, että kys. asia tekee onnelliseksi.
[quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 15:45"]
On oltava rehellinen itselleen ja kumppanilleen. Jos ei vauva-arki kiinnosta, niin jätä lapset tekemättä. Hienoa, että tunnistat fiilikset ajoissa ja voit vielä vaikuttaa asiaan.
[/quote]
Mites kauan se vauva-arki nyt kestääkään... vuoden?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 15:47"]
[quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 15:45"]
On oltava rehellinen itselleen ja kumppanilleen. Jos ei vauva-arki kiinnosta, niin jätä lapset tekemättä. Hienoa, että tunnistat fiilikset ajoissa ja voit vielä vaikuttaa asiaan.
[/quote]
Mites kauan se vauva-arki nyt kestääkään... vuoden?
[/quote]
Saivartelija. Sanotaan sitten näin, mikäli lapsikatras ja perheen pyöritys ei kiinnosta, jätä lapset tekemättä.
Tuliko nyt hyvä mieli? Onko parempi?
21
[quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 15:46"]
[quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 15:38"]
Jos et ole varma niin älä tee.
[/quote]
Voiko mistään asiasta olla täysin varma, vai oonko mä vaan sellainen ihminen, että mietin aina kaikkia asioita monelta kantilta. Multa ainakin olisi jäänyt moni asia tekemättä, jos olisin tehnyt vain ne asiat, joista olen ollut täysin varma. En olisi lähtenyt vaihtoon, en opiskelemaan juuri sitä alaa, jota opiskelin, en asumaan ulkomaille, en olisi muuttanut toiselle puolelle Suomea, en olisi tehnyt lapsia.
Toisaalta sekään, että on täysin varma jostain, ei takaa sitä, että kys. asia tekee onnelliseksi.
[/quote]
Varmuus tässä tapauksessa syntyy halusta. Että tietää, että todella haluaa lasta. Varmuus tässä asiassa on huomattavasti tärkeämpää kuin luettelemissasi asioissa, jotka kaikki ovat peruutettavissa tai muutettavissa. Lasta ei voi perua. Lasta ei voi kokeilla. Lapsesta on vastuussa; on vastuussa toisesta ihmisestä, hänen fyysisestä ja psyykkisestä hyvinvoinnistaan. Vastuu on ikuinen.
Siksi ei kannata tehdä lasta jos sitä varmuutta ei itsestään löydä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ei ole koskaan ollut varsinaista vauva-kuumetta. Halusin kokea vanhemmuuden ja olen aina tykännyt lapsista. Sitten kun tapasin Sen Oikean, niin olinkin jo raskaana :). Nyt lapsia on kolme (14v, 13v ja 8v) ja ekäi kaduta yhtään!!
En koe että olisin luopunut jostain lasten takia, sitäpaitsi perheenäkin pystyy tekemään kaikenlaista. Ja lapset kasvaa! Kaikille ei siis välttämättä tule vauva-kuumetta, en ole muutenkaan mikään perinteinen äitityyppi;).
Ei kannata liikaa miettiä, jos haluaa lapsen niin pitää heittäytyä.
[quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 16:00"]
[quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 15:46"]
[quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 15:38"]
Jos et ole varma niin älä tee.
[/quote]
Voiko mistään asiasta olla täysin varma, vai oonko mä vaan sellainen ihminen, että mietin aina kaikkia asioita monelta kantilta. Multa ainakin olisi jäänyt moni asia tekemättä, jos olisin tehnyt vain ne asiat, joista olen ollut täysin varma. En olisi lähtenyt vaihtoon, en opiskelemaan juuri sitä alaa, jota opiskelin, en asumaan ulkomaille, en olisi muuttanut toiselle puolelle Suomea, en olisi tehnyt lapsia.
Toisaalta sekään, että on täysin varma jostain, ei takaa sitä, että kys. asia tekee onnelliseksi.
[/quote]
Varmuus tässä tapauksessa syntyy halusta. Että tietää, että todella haluaa lasta. Varmuus tässä asiassa on huomattavasti tärkeämpää kuin luettelemissasi asioissa, jotka kaikki ovat peruutettavissa tai muutettavissa. Lasta ei voi perua. Lasta ei voi kokeilla. Lapsesta on vastuussa; on vastuussa toisesta ihmisestä, hänen fyysisestä ja psyykkisestä hyvinvoinnistaan. Vastuu on ikuinen.
Siksi ei kannata tehdä lasta jos sitä varmuutta ei itsestään löydä.
[/quote]
En ole samaa mieltä ainakaan omalta kohdaltani. Vaikka olen läheltä seurannut ystävien lapsiperhe-elämää, kyllä minua arvelutti kovasti se, onko se minun juttuni. Lapsen saamiseen liittyi hyvin ristiriitaisia tunteita, koska siinä siirrytään ihan tuntemattomalle maalle. Ihan samat ristiriitaiset tunteet ovat läsnä nyt, kun odotan toista lasta.
Mä en ole sellainen ihminen, että voin ottaa suuren muutoksen elämässäni vastaan ilman epäilyjä. Ehkä jotkut sitten ovat. Olen kuitenkin aina ajatellut, että pitää sysätä itseään eteenpäin, muuten muutosta ei tapahdu. Ja voihan sitä lapsettomuuttakin päätyä katumaan, onhan sekin - ainakin naisen kohdalla - tila, joka on jossain vaiheessa peruuttamaton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 16:05"]
[quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 16:00"]
[quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 15:46"]
[quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 15:38"]
Jos et ole varma niin älä tee.
[/quote]
Voiko mistään asiasta olla täysin varma, vai oonko mä vaan sellainen ihminen, että mietin aina kaikkia asioita monelta kantilta. Multa ainakin olisi jäänyt moni asia tekemättä, jos olisin tehnyt vain ne asiat, joista olen ollut täysin varma. En olisi lähtenyt vaihtoon, en opiskelemaan juuri sitä alaa, jota opiskelin, en asumaan ulkomaille, en olisi muuttanut toiselle puolelle Suomea, en olisi tehnyt lapsia.
Toisaalta sekään, että on täysin varma jostain, ei takaa sitä, että kys. asia tekee onnelliseksi.
[/quote]
Varmuus tässä tapauksessa syntyy halusta. Että tietää, että todella haluaa lasta. Varmuus tässä asiassa on huomattavasti tärkeämpää kuin luettelemissasi asioissa, jotka kaikki ovat peruutettavissa tai muutettavissa. Lasta ei voi perua. Lasta ei voi kokeilla. Lapsesta on vastuussa; on vastuussa toisesta ihmisestä, hänen fyysisestä ja psyykkisestä hyvinvoinnistaan. Vastuu on ikuinen.
Siksi ei kannata tehdä lasta jos sitä varmuutta ei itsestään löydä.
[/quote]
En ole samaa mieltä ainakaan omalta kohdaltani. Vaikka olen läheltä seurannut ystävien lapsiperhe-elämää, kyllä minua arvelutti kovasti se, onko se minun juttuni. Lapsen saamiseen liittyi hyvin ristiriitaisia tunteita, koska siinä siirrytään ihan tuntemattomalle maalle. Ihan samat ristiriitaiset tunteet ovat läsnä nyt, kun odotan toista lasta.
Mä en ole sellainen ihminen, että voin ottaa suuren muutoksen elämässäni vastaan ilman epäilyjä. Ehkä jotkut sitten ovat. Olen kuitenkin aina ajatellut, että pitää sysätä itseään eteenpäin, muuten muutosta ei tapahdu. Ja voihan sitä lapsettomuuttakin päätyä katumaan, onhan sekin - ainakin naisen kohdalla - tila, joka on jossain vaiheessa peruuttamaton.
[/quote]
Halusit kuitenkin lasta niin paljon että ryhdyit siihen epävarmuudesta huolimatta.
" vaan se on myös synnytys from hell, vuosikausien unettomia öitä ja kireitä välejä, bye bye seksielämä, kumpi nousee, no vittu minä nousin viimeksi! Anna mutsi rahaa, meillä on luokkaretki, ootko vetänyt röökiä vai mikä täällä haisee? ÄLÄKÄ PAUKUTTELE OVIA! Ysiltä kotiin, mikset vastaa puhelimeen, paljonko tällä kertaa tarttet?" JUURI NÄIN!
[quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 16:08"]
[quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 16:05"]
[quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 16:00"]
[quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 15:46"]
[quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 15:38"]
Jos et ole varma niin älä tee.
[/quote]
Voiko mistään asiasta olla täysin varma, vai oonko mä vaan sellainen ihminen, että mietin aina kaikkia asioita monelta kantilta. Multa ainakin olisi jäänyt moni asia tekemättä, jos olisin tehnyt vain ne asiat, joista olen ollut täysin varma. En olisi lähtenyt vaihtoon, en opiskelemaan juuri sitä alaa, jota opiskelin, en asumaan ulkomaille, en olisi muuttanut toiselle puolelle Suomea, en olisi tehnyt lapsia.
Toisaalta sekään, että on täysin varma jostain, ei takaa sitä, että kys. asia tekee onnelliseksi.
[/quote]
Varmuus tässä tapauksessa syntyy halusta. Että tietää, että todella haluaa lasta. Varmuus tässä asiassa on huomattavasti tärkeämpää kuin luettelemissasi asioissa, jotka kaikki ovat peruutettavissa tai muutettavissa. Lasta ei voi perua. Lasta ei voi kokeilla. Lapsesta on vastuussa; on vastuussa toisesta ihmisestä, hänen fyysisestä ja psyykkisestä hyvinvoinnistaan. Vastuu on ikuinen.
Siksi ei kannata tehdä lasta jos sitä varmuutta ei itsestään löydä.
[/quote]
En ole samaa mieltä ainakaan omalta kohdaltani. Vaikka olen läheltä seurannut ystävien lapsiperhe-elämää, kyllä minua arvelutti kovasti se, onko se minun juttuni. Lapsen saamiseen liittyi hyvin ristiriitaisia tunteita, koska siinä siirrytään ihan tuntemattomalle maalle. Ihan samat ristiriitaiset tunteet ovat läsnä nyt, kun odotan toista lasta.
Mä en ole sellainen ihminen, että voin ottaa suuren muutoksen elämässäni vastaan ilman epäilyjä. Ehkä jotkut sitten ovat. Olen kuitenkin aina ajatellut, että pitää sysätä itseään eteenpäin, muuten muutosta ei tapahdu. Ja voihan sitä lapsettomuuttakin päätyä katumaan, onhan sekin - ainakin naisen kohdalla - tila, joka on jossain vaiheessa peruuttamaton.
[/quote]
Halusit kuitenkin lasta niin paljon että ryhdyit siihen epävarmuudesta huolimatta.
[/quote]
Halusin jossain vaiheessa, mutta sitten aloin kyllä tosi paljon epäillä. Ensimmäisen lapsen yrityksessä kesti tosi kauan, ja siinä alkoi tulla tosi paljon niitä kielteisiä tunteita. En oikeastaan ollut kauhean iloinen, kun huomasin olevani raskaana.
Mä en muuten ollut yksin tekemässä päätöstä lasten hankkimisesta. Mies oli selvästi varmempi siitä, että haluaa lapsia.
[quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 14:39"]
Kannattaako lapsen hankkiminen ihan oikeasti? Varsinkin jos tärkeitä prioriteetteja on vapaus, elämän syvästi kokeminen, seikkailut, hetkessä eläminen ja ilo? Miten te, entiset (tai nykyiset) seikkailijaluonteet olette sopeutuneet vanhemmuuteen?
[/quote]
Rehellinen mielipide? Kyllä kannattaa! Etenkin, jos prioriteetteja on syvästi kokeminen, seikkailut, hetkessä eläminen ja ilo! Kaikki nämä lisääntyy ja vahvistuu! Vapaus tietty rajoittuu ainakin hieman, mutta ei se tunnu niin rajoittavala, kuin etukäteen voisi luulla.
Seikkailija luonne keksii seikkailuja lapsenkin kanssa - ja kokee seikkailut voimakkaampina! Lasten kanssa voi matkustella ja jopa muuttaa ulkomaille. Tunnen myös yhden perheen, joka muutti kolmen lapsen kanssa sinne Intiaa, joskin helpompia maitakin varmasti löytyy. Koululainenkin voi käydä ulkomailla koulua. Ei nyt joka vuosi voi uuteen maahan muuttaa, mutta kyllä yksittäisistä muutoista ja ulkomaan kokemuksista lapsetkin oppii ja hyötyy paljon.
Hyvä parisuhde ei kariudu lapsiin, syvenee vain. Huonoa tai rakoilevaa parisuhdetta ei voi lapsella korjata. Hieman panostamista parisuhde vaatii, mutta niin pitkä parisuhde vaatii ilman lapsiakin.
Jos haluat lapsia, niin älä pelästy muiden kauhutarinoita, vaan uskalla olla vanhempi omalla tavallasi. On ihan normaalia empiä, vaikka sisimmissään tietääkin haluavansa lapsia. Mä luulen, että kaikkia vähän pelottaa, kun ruvetaan tietoisesti yrittämään ensimmäistä. Mutta ei elämässä mitään saa, jos ei uskalla ottaa myös riskiä. Ja tämä riski kannattaa;)