Lue keskustelun säännöt.
En ehkä sittenkään halua lapsia?
22.01.2014 |
Aikaisemmin olen pitänyt itsestään selvänä, että lapsia hankitaan tavalla tai toisella. Olemme jopa mieheni kanssa leikkimielisesti päättäneet, että jos ei luonnollisella tavalla tule, niin sitten adoptoidaan. Olen nyt hieman vajaa 30v. ja tyytyväisesti naimisissa, asiat kunnossa. Ja nyt, kun sitä lasta voisi ihan konkreettisesti alkaa yrittää - ei yhtäkkiä kiinnostakaan koko homma. Tai ainakin haluaisin lykätä vielä. Mietin minne kaikkialle haluaisin matkustaa ennen lapsia, mitä kaikkea tehdä ja kokea. Lapsiasia kuitenkin tuntuu sellaiselta "välttämätön paha" asialta, ja tunnen jopa velvollisuutta lisääntyä. Pelkään ehkä, että katuisin myöhemmin ellen lasta tekisi... Toisaalta samalla tuntuu, että se 18-vuotta mitä sitä lasta juridisesti kasvattaa on aika pitkä aika. Sen aikana ei lähdetä puoleksi vuodeksi Intiaan tai Etelä-Amerikkaan (ei ainakaan silloin, kun lapsi menee kouluun).
Sitten vielä ne kaikki kauhukuvat lapsiperhearjesta (mitä täälläkin viljellään): parisuhde kärsii, seksielämä loppuu, elämästä nauttiminen hankaloituu jne. Kannattaako lapsen hankkiminen ihan oikeasti? Varsinkin jos tärkeitä prioriteetteja on vapaus, elämän syvästi kokeminen, seikkailut, hetkessä eläminen ja ilo? Miten te, entiset (tai nykyiset) seikkailijaluonteet olette sopeutuneet vanhemmuuteen?
Kommentit (37)
Nelikymppisenä lapsettomana naisena täytyy sanoa, että vauvakuumeen yli sinnittely oli elämäni ehdottomasti paras päätös. Ei lisääntymisbiologiaa kiinnosta mikään muu kuin saada minut raskaaksi. Viis siitä, että vanhemman rooli ja lapsiperhearjen eläminen ei olisi ollut minulle sopiva vaihtoehto. Nyt elämäni on juuri sellaista kuin sen pitääkin olla ja olen erittäin tyytyväinen.
Älä tee lapsia, jos et oikeasti, palavasti halua olla vanhempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 15:12"]Olen keskustellut asiasta miehen kanssa. Miehelle ei lapsi tunnu olevan kynnyskysymys mihinkään suuntaan. On sanonut, että molemmissa vaihtoehdoissa on omat hyvät puolensa. Minä olen meistä kahdesta ollut se, joka sitä lasta on enemmän halunnut... tähän asti. Hmm, olen kuullut naisista, jotka ovat koko aikuisikänsä ajatelleet etteivät koskaan hanki lapsia, kunnes sitten kolmekymppisenä iskeekin vauvakuume. Mulla taas homma meni toisinpäin - äiti-identiteestistä lapsettoman identiittiin. Ehkä olenkin tykännyt enemmän ajatuksesta hankkia lapsi, kuin oikeasti hankkia se? ...En tiedä mitä haluan. -ap
[/quote]
Älä tee lasta, et selvästikään todella halua.
[quote author="Vierailija" time="26.01.2014 klo 00:16"]Nelikymppisenä lapsettomana naisena täytyy sanoa, että vauvakuumeen yli sinnittely oli elämäni ehdottomasti paras päätös. Ei lisääntymisbiologiaa kiinnosta mikään muu kuin saada minut raskaaksi. Viis siitä, että vanhemman rooli ja lapsiperhearjen eläminen ei olisi ollut minulle sopiva vaihtoehto. Nyt elämäni on juuri sellaista kuin sen pitääkin olla ja olen erittäin tyytyväinen.
Älä tee lapsia, jos et oikeasti, palavasti halua olla vanhempi.
[/quote]
Hyvin sanottu. Sinä olet ollut fiksu ja tunnistanut omat halusi ja tunteesi. Tällä palstalla on viimeaikoina ollut muutamankin kerran niitä "tein lapsen enkä haluakaan häntä" tai "olen raskaana ja muutin mieleni ja annan lapsen adoptioon". Näissä tapauksissa nainen on tehnyt lapsen miehen mieliksi. Öö haloo?!
[quote author="Vierailija" time="26.01.2014 klo 00:26"]
[quote author="Vierailija" time="26.01.2014 klo 00:16"]Nelikymppisenä lapsettomana naisena täytyy sanoa, että vauvakuumeen yli sinnittely oli elämäni ehdottomasti paras päätös. Ei lisääntymisbiologiaa kiinnosta mikään muu kuin saada minut raskaaksi. Viis siitä, että vanhemman rooli ja lapsiperhearjen eläminen ei olisi ollut minulle sopiva vaihtoehto. Nyt elämäni on juuri sellaista kuin sen pitääkin olla ja olen erittäin tyytyväinen.
Älä tee lapsia, jos et oikeasti, palavasti halua olla vanhempi.
[/quote]
Hyvin sanottu. Sinä olet ollut fiksu ja tunnistanut omat halusi ja tunteesi. Tällä palstalla on viimeaikoina ollut muutamankin kerran niitä "tein lapsen enkä haluakaan häntä" tai "olen raskaana ja muutin mieleni ja annan lapsen adoptioon". Näissä tapauksissa nainen on tehnyt lapsen miehen mieliksi. Öö haloo?!
[/quote]
Kiitos. On totta, että minulla on aina ollut hyvä itsetuntemus. Se on yhteistä aika monille omasta halustaan lapsettomille, joita tunnen. Olen lapsesta saakka halunnut tehdä asiat oman pääni mukaan, eikä päätökseni lopulta yllättänyt juuri ketään läheisistäni. -32
[quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 15:20"]Luulen kans, että monelle, varsinkin nuoremmille (anteeksi nuoret, en tarkoita pahalla enkä kaikkia!) se ajatus vauvasta on tärkein, tai se positiivinen raskaustesti. Se otetaan ikään kuin projektina. Ois niiiiin ihanaa raskautua... Lasketaan päiviä, kuulostellaan "nippailuja", vuodatetaan kaikki odotuksenodotus-palstoille... Hehkutetaan mielessä, miten ihanaa on sitten kun tulen raskaaksi, kuinka se sitoo ton Janipetterin muhun for ever. Mitenkö osaan kuvailla näin tarkasti? No koska itse ajattelin aika samoin! =D Ja olihan se ensimmäinen plussa ihana sitten saada tikkuun, ja edelleen on varmasti elämäni tunteikkaimpia hetkiä. Oli ihanaa olla raskaana, touhottaa kotia. Mutta hitto, kun sitä tenavaa pitää tosiaan jaksaa vielä 18 vuotta eteenkinpäin... :D No joo, vähän rankempaa huumoria... Mutta ihan tosi, ei se ole vain se tärppäys ja sikiön kasvattelu vatsassa, pinkeän raskausvatsan kanssa elvistelyä ostareilla, vaan se on myös synnytys from hell, vuosikausien unettomia öitä ja kireitä välejä, bye bye seksielämä, kumpi nousee, no vittu minä nousin viimeksi! Anna mutsi rahaa, meillä on luokkaretki, ootko vetänyt röökiä vai mikä täällä haisee? ÄLÄKÄ PAUKUTTELE OVIA! Ysiltä kotiin, mikset vastaa puhelimeen, paljonko tällä kertaa tarttet? (Vaikka on ne ihania, edelleen...)[/quote]
Tiesin jo aiemmin olevani vela, mutta viestisi luettuani olen 110% varma, että olen vela. :) Ja tällä tarkoitan erityisesti viestisi alkuosaa. Ajatus raskautumisesta on mulle ihan vieras ja karmiva. En todellakaan halua tuntea mitään nippailuja, enkä edes tiennyt että on olemassa jotain odotuksenodotus-sivuja... Myös ajatus siitä, että sitoisin Janipetterin itseeni ikuisiksi ajoiksi aiheuttaa paniikkia, mut se on sit jo toinen fobia. :)
Raskaana oleminen koen luonnottomaksi tilaksi, vähän kuin sairaudeksi, joten sitä en halua kokea. Juontaa varmaan siitä, että reagoin kropallani paljon tunteisiin ja stressiin, ja inhoan sitä avuttomuuden tunnetta, kun esimerkiksi jännittäessä vatsa on sekaisin ja nipistelee. Kammoan sitä, että raskaana ollessaan pitää sitten vaan ottaa se raskaus sellaisena kuin se sun kohdalla on, mitään et voi asialle tehdä moneen kuukauteen. Vaikka koko ajan oksettais, ummettais ja turvottais. En myöskään kokisi raskausvatsan esittelyä ylpeydenaiheeksi, vaan varmaan istuisin kotona stressaamassa "rumentumistani."
Kodin touhottamisen päälle sentään ymmärrän, mutta senkin teen lasten kannalta väärin. Meillä on koti täynnä seinään kiinnittämättömiä, huojuvia ikea-huonekaluja, pylväiden päällä seisovia kaiuttimia ja myrkyllisiä kasveja. Selkeästi tämä kämppä on lapselle kuolemanloukko.
Noi kirjoituksesi loppupään jutut olen tiedostanut jo pidempään, koska toi kuvaa mun siskon elämän ihan millilleen! Kun se oli itse teini-iässä, äiti jauho sille noista jutuista, ja nyt kun se on itse äiti, sen teinit kiusaa sitä samoilla asioilla. :D
Joten joskus se, että ihminen ei halua lapsia, on ihan päivänselvä asia. Ei tarvi olla einstein tajutakseen, että mun ei kuulu tulla äidiksi. Ap:lla tilanne ei ole ehkä ihan näin selkeä, mut mä sanoisin et varovaisuusperiaatteen mukaisesti hänen ei todellakaan kannata hankkia lapsia nyt. Kuten sanottu, muksuilla ei ole palautusoikeutta. Voi olla, että muutaman vuoden päästä ap alkaa samaistumaan selkeämmin joko noihin sinun, tai sitten minun tuntemuksiin lapsista ja raskaudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen elämäni aikana tavannut joitakin aikuisia, jotka ovat " ansainneet vanhempiensa rakkauden pelkällä olemassaolollaan". Nämä ihmiset osaavat asettaa omat rajat, suhtautuvat ystävällisesti muihin ja luottavaisesti elämään, ja ovat elämälle avoimia, onnellisia ihania ihmisiä:).
Valitettavan monet ihmiset ovat vanhemmilleen olemassa vain suorituksen kautta, ovat jonkinlaisia riesoja ja rasitteita, ovat syntymästään ja elämästään "velkaa" vanhemmille tai vanhemmuus on muuten vaan täysin hukassa.
Tästä syystä ilahdun aina kun joku miettii motiiveitaan lastenhankinnalle, ettei se olisi esim. se " että kun muutkin" -( ja sitten valitetaan kakaroiden rasittavuudesta) tai sitten " oman egon pönkitystä, toteutumattomien haaveiden toteuttaja" ( Pekasta tulee liigakiekkoilija) :D
[quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 15:55"]
[quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 15:47"]
[quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 15:45"]
On oltava rehellinen itselleen ja kumppanilleen. Jos ei vauva-arki kiinnosta, niin jätä lapset tekemättä. Hienoa, että tunnistat fiilikset ajoissa ja voit vielä vaikuttaa asiaan.
[/quote]
Mites kauan se vauva-arki nyt kestääkään... vuoden?
[/quote]
Saivartelija. Sanotaan sitten näin, mikäli lapsikatras ja perheen pyöritys ei kiinnosta, jätä lapset tekemättä.
Tuliko nyt hyvä mieli? Onko parempi?
21
[/quote]
Mä en ole tuo, jolle vastasit, mutta miksi teille veloille on aina vaihtoehtoina vain ei yhtään lapsia ikinä lapsia tai valtava huutava lapsikatras :D Mulla on yksi ihana lapsi, joka on kaunis, hauska, fiksu ja itsenäinen, ja mä en "pyöritä perhettä", vaan opiskelen korkeakoulussa, tapaan ystäviäni ja harrastan, mutta suurimman osan ajastani vietän mielestäni maailman mahtavimman ihmisen, eli lapseni, kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuten varmaaan itsekin tiedät, niin ei lasta kannata tehdä varmuuden vuoksi eikä lapsiperhe-elämä ole mikään oletusarvoinen tapa elää. Se on nimenomaan valinta niille, joita kyseinen elämäntyyli eniten kiinnostaa. Älkää hankkiko lapsia, jos ette koe siihen erityistä kutsumusta.
Itsekin olen onnellisena omassa kahden hengen perheessäni. Kumpikaan ei lapsia halunnut emmekä antaneet sosiaalisen paineen vaikuttaa valintaamme.
Älä tee lapsia.
Usko minua, sen kyllä tietää, kun niitä haluaa ja jos et tuon vahvemmin niitä halua, niin et halua niitä aidosti vaan ainoastaan velvollisuudesta.
Maailmaan ei tarvita enää Suomen kaltaisessa maassa yhtään sellaista lasta, joka tehdään vain koska niin pitää tehdä. Nauttikaa elämästä sellaisena kuin se teillä on! Kaikkien ei tarvitse oikeasti lisääntyä. Lapsettomuudessa ei ole mitään väärää. Siinä on, että tekee lapsia mutta ei oikeasti halua niitä. Se ei ole reilua vanhempia eikä lasta kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin, ehkä ongelma on siinä etten tiedä mitä haluan. Outoa, kun vielä esim. vuosi sitten oli kauhea vauvakuume, mutta sitten se tunne yhtäkkiä hävisi ja nyt olen näiden isojen kysymysten äärellä. ap
Jos matkustelu riittää sinulle elämän tarkoitukseksi, niin matkustele ihmeessä. :)
Tästä lapsiasiasta kannattaa ihan miehesi kanssa keskustella.
Teit niin tai näin, niin aina menee jonkun mielestä väärin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sulla on vielä kymmenen vuotta aikaa miettiä. En minäkään halunnut lapsia sinun iässäsi ja hyvä niin. Parempi mies löytyi ja hänen kanssaan halusin ja sain lapset heti.
älä tee lapsia mutta miehellesi se voi olla hyvinkin tärkeää. Valmistaudu siihen että hän haluaa sukuaan jatkaa ja sinä olet pian eronnut maailman matkaaja.
älä tee lapsia ilman omaa tahtoa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Etukäteen ei voi tietää miten parisuhteen ja seksielämän käy lapsen syntymän jälkeen. Osalla paranee ja osalla huononee. Mutta sinuna en "varalta" alkaisi lapsia tehdä jos oot jo nykyiseen elämääsi tyytyväinen ja matkustelu riittää.
Jos kuitenkin sen lapsen teet niin pienen lapsen kanssa pystyy myös matkustelemaan (siinähän vasta sitä seikkailua onkin). Ja koululaisen kanssa sitten lomilla. Ja kun lapsi on vanhempi ja muuttaa pois kotoa niin ette te vielä mitään ikäloppuja oo että ehditte vielä sittenkin reissaamaan :)
Itse tein lapsia vähän vajaa 25-vuotiaana, kun "niitä kuuluu tehdä". Ei ollut vauvakuumetta eikä suuremmin paloa asiaan. En todellakaan kadu lapsiani, päinvastoin - luulen, ettei monikaan äiti kadu lapsiaan, ennemmin juuri toisinpäin. Mutta en ole koskaan ollut mikään äitihahmotyyppi, suurin vauvakuume oli ehkä ensimmäisen ja toisen välillä (vai oliko sekin sitten vaan "tehdään nyt sitten se toinenkin"... =D ), eikä sekään ollut suuri. Onneksi olen kuitenkin melkoinen kotihiiri ennemmin kuin mikään seikkailija, joten vauva-ajan kotona kökkiminen ei ole mulle mikään ahdistus ja lapsetkin ovat nyt jo isoja (eli voisin mennä jos huvittaisi), mutta jos tällä tietämyksellä pohtisin tuota asiaa mitä pohdin ennen lapsia, että "pitääkö" niitä tehdä, niin luulen että tulisin toiseen päätökseen ja jättäisin tekemättä. Siis tosiaan ei pidä ymmärtää niin että olisin tätä päätöstä katunut, mutta koska en potenut vauvakuumetta niin lähdin siihen hommaan vähän väärin perustein. En tiedä onko se huono juttu, koska ihania lapsia ovat, ja onko se muillakaan äideille sen jalompi ajatus siellä takana, mutta sanotaan nyt näin, ettei se vääryys ole jättää niitä tekemättäkään. Voit katua päätöstä, tai sitten tulisit sen asian kanssa sinuiksi etkä kadu. (Joo, tämän viestin vertaistukiarvo taisi olla tasan nolla! =D )
[quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 14:51"]
Niin, ehkä ongelma on siinä etten tiedä mitä haluan. Outoa, kun vielä esim. vuosi sitten oli kauhea vauvakuume, mutta sitten se tunne yhtäkkiä hävisi ja nyt olen näiden isojen kysymysten äärellä. ap
[/quote]
Minulla on ihan sama juttu.
Vielä viime keväänä oli kova vauvakuume, nyt mietin haluanko ollenkaan. Tuntuu niin vieraalta nykyään kaikki kuumeilukeskustelut, joissa ihmisten ainoa elämänpyrkimys näyttää olevan positiivinen raskaustesti.
Ehkä sitten järki on voittanut biologisen lisääntymisvaiston? Jotkuthan jälkikäteen miettii, että miksi tuli koskaan hankittua lapsia. Ehkä silloin vaan hormonit ovat aiheuttaneet tilanteen, jossa järki sumentuu eikä osaa enää ajatella asioita kuten ne olisi fiksuinta tehdä.
Loppujen lopuksihan lapset eivät tuo onnellisuutta, joillakin jopa päin vastoin.
Olen keskustellut asiasta miehen kanssa. Miehelle ei lapsi tunnu olevan kynnyskysymys mihinkään suuntaan. On sanonut, että molemmissa vaihtoehdoissa on omat hyvät puolensa. Minä olen meistä kahdesta ollut se, joka sitä lasta on enemmän halunnut... tähän asti. Hmm, olen kuullut naisista, jotka ovat koko aikuisikänsä ajatelleet etteivät koskaan hanki lapsia, kunnes sitten kolmekymppisenä iskeekin vauvakuume. Mulla taas homma meni toisinpäin - äiti-identiteestistä lapsettoman identiittiin. Ehkä olenkin tykännyt enemmän ajatuksesta hankkia lapsi, kuin oikeasti hankkia se? ...En tiedä mitä haluan. -ap
Luulen kans, että monelle, varsinkin nuoremmille (anteeksi nuoret, en tarkoita pahalla enkä kaikkia!) se ajatus vauvasta on tärkein, tai se positiivinen raskaustesti. Se otetaan ikään kuin projektina. Ois niiiiin ihanaa raskautua... Lasketaan päiviä, kuulostellaan "nippailuja", vuodatetaan kaikki odotuksenodotus-palstoille... Hehkutetaan mielessä, miten ihanaa on sitten kun tulen raskaaksi, kuinka se sitoo ton Janipetterin muhun for ever. Mitenkö osaan kuvailla näin tarkasti? No koska itse ajattelin aika samoin! =D Ja olihan se ensimmäinen plussa ihana sitten saada tikkuun, ja edelleen on varmasti elämäni tunteikkaimpia hetkiä. Oli ihanaa olla raskaana, touhottaa kotia. Mutta hitto, kun sitä tenavaa pitää tosiaan jaksaa vielä 18 vuotta eteenkinpäin... :D No joo, vähän rankempaa huumoria... Mutta ihan tosi, ei se ole vain se tärppäys ja sikiön kasvattelu vatsassa, pinkeän raskausvatsan kanssa elvistelyä ostareilla, vaan se on myös synnytys from hell, vuosikausien unettomia öitä ja kireitä välejä, bye bye seksielämä, kumpi nousee, no vittu minä nousin viimeksi! Anna mutsi rahaa, meillä on luokkaretki, ootko vetänyt röökiä vai mikä täällä haisee? ÄLÄKÄ PAUKUTTELE OVIA! Ysiltä kotiin, mikset vastaa puhelimeen, paljonko tällä kertaa tarttet? (Vaikka on ne ihania, edelleen...)
[quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 14:49"]
Älä tee lapsia.
Usko minua, sen kyllä tietää, kun niitä haluaa ja jos et tuon vahvemmin niitä halua, niin et halua niitä aidosti vaan ainoastaan velvollisuudesta.
[/quote]
Mä en mitenkään erityisen vahvasti halunnut, ja pelkäsin tosi paljon lapsiperhe-elämää etukäteen. Ajattelin kuitenkin, että jos se muiltakin onnistuu, niin miksei minulta. Päätöstä en ole katunut!
Nelikymppisenä lapsettomana naisena täytyy sanoa, että vauvakuumeen yli sinnittely oli elämäni ehdottomasti paras päätös. Ei lisääntymisbiologiaa kiinnosta mikään muu kuin saada minut raskaaksi. Viis siitä, että vanhemman rooli ja lapsiperhearjen eläminen ei olisi ollut minulle sopiva vaihtoehto. Nyt elämäni on juuri sellaista kuin sen pitääkin olla ja olen erittäin tyytyväinen.
Älä tee lapsia, jos et oikeasti, palavasti halua olla vanhempi.