Mikä (kauan) toivomanne asia elämässänne ei ole toteutunut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 46 joten näistä moneen on jo myöhäistä...

- En saanut miestä

- En saanut lapsia

- En saanut omistusasuntoa, koska aina ajatteln että en minä yksin ala sellaista ostamaan, sitten miehen kanssa kun sellaisen löydän

- En koskaan löytänyt mitään omaa alaa. Olen tehnyt urani alalla joka on tympäissyt alusta asti, mutta kun ei mikään muukaan kiinnosta.

- En saanut kesämökkiä.

- En saanut koiraa, koska työelämä vaatii niin paljon venymistä että se joutuisi olemaan liikaa yksin.

- En löytänyt uskoa tai henkistä heräämistä vaikka yli 10 vuotta ahkeraan etsin.

Kuinkahan paljon tulisi alapeukkuja, jos passiivinen mies laskisi noin paljon naisen varaan?

Eri asia sillä tyttö on aina uhri.

En saanut vakituista työpaikkaa, en omistusasuntoa, en ok-taloa, enkä mökkiäkään.

Kaiken muun oon saanut, mutta en ole vieläkään miljonääri. Sitä odotellessa. Sit vois lopettaa työt ja stressaamisen.

En ole päässyt elämässäni eteenpäin, vaikka näennäisesti näin olisikin: minulla on puoliso ja lapsia jne., mutta olen edelleen samojen ongelmien kanssa tekemisissä kuin nuoruudessanikin. On käyty terapiat, on syöty lääkkeitä. Ei auta. Omat jutut, oivallukset jne. eivät mene eteenpäin. Olen vaan ja jumitan, "exist". Lapseni kasvavat, mieheni kehittyy sekä urallaan että ihmisenä- minä se vaan roikun samoissa jutuissa kuin ennenkin. Eivätkä nekään jalostu esim. kunnon harrastuksiksi tai vaikkapa sivutyöksi. 

Koen aika usein olevani täysin sivusta maailmanmenosta; katson kun muut elävät elämäänsä, mutta en itse osaa/voi/pysty. Kuin olisin kuplassa. Omistan aikani lähinnä muiden palvelemiseen eri tavoin, koska en osaa olla hyödyksi muillakaan keinoin (en tuo rahaa talouteen tms.). En kuitenkaan järkevänä ihmisenä osaa myöskään tehdä tästä itselleni "ammattia", enkä ajattele että lasteni tai miehen menestys olisi minusta riippuvaista, saati ansiotani. 

Joku päivä, toivottavasti melko pian, katoan vaan olemasta kokonaan. Ehkä korona vie mukanaan, ehkä jokin muu syy. Tiedän vaan että olen kokenut elämäni aikana kaikenlaista, enkä ole kertaakaan osannut olla onnellinen pysyvästi. 

Ilmeisesti murheena pieni, mutta kertoo minulle siitä etten ole ystävieni arvostama enkä oikeastaan kenenkään muunkaan mielessä tässä mielessä: en koskaan saanut kummilasta.

Kaiken muun sitten sainkin, miestä, omia lapsia, omaa yritystä ja omakotitaloa myöten, joten varmaan enemmän aihetta olla kiitollinen kuin surullinen.

Intohimoista, tajunnanräjäyttävää seksiä!

Haluaisin muuttaa synnyinkaupunkiini, mutta vakivirka pitää satojen kilometrien päässä sukulaisista ja miehestä. Ei ole rohkeutta hypätä tyhjän päälle, kun työn saaminen yli viisikymppisenä on epävarmaa ja asuntolainaakin on vielä jäljellä.