Ymmärrätkö sinä isoäiti, jolle omat menot ovat tärkeimpiä..

Kyllä meillä ainakin oli läheiset välit isovanhempiin, vaikkemme käytännössä koskaan olleet mummoloissa hoidossa.

Mutta mepä vierailimme siellä melkein viikoittain, ihan koko perhe. Jos vanhemmat tekivät yhdessä jotain pihahommia tai remonttia tms. mummolassa, saatoimme olla mummon kanssa keskenämme, ei siis minkään vanhempien yhteisen ajan takia. Meillä isovanhemmat vierailivat ehkä kerran vuodessa synttäreillä.

Vasta teininä, kun liikuimme bussilla jo itse, aloimme viettää aikaa mummoloissa ilman vanhempia.

Mun mummun huonekaveri itkeskelee, että hänellä on 4 lasta ja 13 lastenlasta. Hänelle tuodaan joulukukkaset ja joku käy silloin tällöin. Kaikki lapset ja suurin osa lastenlapsista asuu samalla paikkakunnalla kuin palvelutalo on. Mutta minä käyn mummun luona (400 km matkaa) jokaisen kuukauden ensimmäisenä lauantaina. Jos kyseinen lauantai -harvoin- ei ole sopinut, niin kuitenkin saman kuun aikana olen käynyt. Minulla on läheisemmät välit mummuun kuin omiin vanhempiin. Mummun kanssa mä olen kesät pienenä viettänyt, marjastanut, opetellut uimaan jne jne.

Olen samaa mieltä, että kyllä ne suhteet luodaan lastenlapsiin silloin kun he ovat pieniä. En mä alkaisi tässä vaihessa kyläileen isän äidin luona, tosin hän ei ole enää elossa, joten ei ole ajankohtaistakaan.

Olkaa iloisia te, joilla edes on niitä isovanhempia. Kaikilla ei ole yhtään tai sitten vaikka yksi jossain toisessa päässä Suomea. Olkaa tyytyväisiä siihen vähäänkin apuun, jota saatte. On ihmisiä, joilla ei ole sukulaisia.

Eikö naiset sais edes eläkeiässä elää itselleen?

[quote author="Vierailija" time="21.01.2014 klo 23:44"]

Mun mummun huonekaveri itkeskelee, että hänellä on 4 lasta ja 13 lastenlasta. Hänelle tuodaan joulukukkaset ja joku käy silloin tällöin. Kaikki lapset ja suurin osa lastenlapsista asuu samalla paikkakunnalla kuin palvelutalo on. Mutta minä käyn mummun luona (400 km matkaa) jokaisen kuukauden ensimmäisenä lauantaina. Jos kyseinen lauantai -harvoin- ei ole sopinut, niin kuitenkin saman kuun aikana olen käynyt. Minulla on läheisemmät välit mummuun kuin omiin vanhempiin. Mummun kanssa mä olen kesät pienenä viettänyt, marjastanut, opetellut uimaan jne jne.

Olen samaa mieltä, että kyllä ne suhteet luodaan lastenlapsiin silloin kun he ovat pieniä. En mä alkaisi tässä vaihessa kyläileen isän äidin luona, tosin hän ei ole enää elossa, joten ei ole ajankohtaistakaan.

[/quote]

Mistä tiedät, ettei tuo mummu ole hoitanut ikäänsä kaikkia lastenlapsia.

Sillä tosiasia on, että ne lapsenlapset viis veisaavat vanhainkodilla olevista mummuista, vaikka mummut olisi uhranneet koko elämänsä heidän hoitoonsa.

Näin täältä vanhainkodilta hoitopuolelta, kun seuraan

Onkos nyt joku isovanhempien haukkumisen teemapäivä?

http://www.vauva.fi/keskustelu/3918630/ketju/isoisoaidin_todella_torkea_kaytos/sivu/1

http://www.vauva.fi/keskustelu/3918636/ketju/pappa_elaa_itselleen/sivu/1

itse olin huonosti isäni suvun kanssa tekemisissä, kun vanhemmat erosivat. Jälkeenpäin olen hurjan paljon kuullut, et sä soittanut, et pitänyt mitään yhteyttä... siis mä olin 6v, eikä puhelinta kotona vuosi -78.

Siiiiis mun vikahan se oli, kun aikuiset eivät osanneet sopia tapaamisista..

Sitten kummitätini, isäni sisko eros miehestään, serkkujeni isästä.

Tuo mies tuli kerran baarissa pikku hupsukassa kyselemään kuulumisia ja avautumaan kuinka hänet on jätetty sen suvun ulkopuolelle, vaikka siihen oli jo kuulunut lähes 30 vuotta!

Kerroin vastaan pienen tarinan itsestäni ja siitä syyllisyydestä kuinka HE minua syyllistivät, kun en osannut pitää yhteyttä. Tuo herra tajusi, että hän oli ollut yksi niistä aikuisista, joka noin "nokkelasti" oli päättänyt toimi. Hän myös kertoi, että kuinka paljon heidänkin perhettä sapetti, kun MINÄ en pitänyt yhteyttä.

Tuo herra oli myös vinkkas kummitädilleni ja senpä jälkeen mulla on ollut taas isänpuoleinen suku. Viimiset 7 vuotta ja tutustellaan pienin askelin, mutta ovat arjessa mukana. Lapseni saa tuntea heidän puolensa. :)

Miksi kaikki on sen isoäidin syytä?Häneltäkö vain odotetaan yhteydenotto pyyntöjä?Ehkä lasten vanhemmat voisivat itsekkin soitella,josko voisi tulla kylään lasten kanssa.Kaikki eivät edes luonnostaan osaa olla mummeja ja pappoja.Meillä kyllä on 2 mummia lapsille,toinen leikkii,leipoo,askartelee,ostelee muuten vain vaatetta,käymme yökylässä,syömässä,matkanvarrella kylässä jne. Ja toinen kylään tullessaan lyö uuden lelun käteen ja tekee omia juttuja,eikä osaa olla lastenlasten kanssa.

Minua mietityttää nämä vanhainkodin hylätyt vanhukset. On surullista, jos ovat todella hoitaneet ja auttaneet, ja sitten kukaa ei käy. Mutta minulla on kokemus kaverini mummosta, joka nyt hoitiokodissa on kertonut kaikiklle, miten hoiti ensin lapsiaan ja sitten lapsenlapsiaan pyyteettömästi kaikki vuodet ja miten nyt ei kukaan käy.

Ensinnäkin, kaksi hänen lapsistaan asuu ulkomailla, ja tosiaan soittavat ehkä pari kertaa kuussa. Yksi lapsista asuu 160 km päässä, ja käy kaksi kertaa kuussa katsomassa. Kolme Suomesta asuvasta lapsenlapsesta vain yksi käy kerran kuussa, kaksi muuta ehkä kerran tai kaksi vuodessa. Hoitajat valittevat liian harvoista käynneistä, kun pitäisi ihan joka päivä käydä ja miten on julmaa, että kun toinen on hoitanut lapsiaan, niin nämä eivät viitsi hoitaa häntä.

Ensinnäkin, tämä mummo oli ns. uraäiti, joka laittoi lapsensa kolmeksi kuukaudeksi kesäisin omien vanhempiensa luo ihan joka kesä ja joka oli palkannut lastenhoitajan kotiin hoitamaan lapsia iltiaisin ja viikonloppuisin koulun jälkeen. Lasten välit äitiinsä ovat aina olleet korrektit mutta etäiset. Toiseksi, ikinä ei hoitanut lastenlapsiaan, ei siis yhtään ainoaa kertaa, koska yrittäjänä toimi vielä 70-vuotiaaksi asti. Sen jälkeen matkusti ja nautti elämästään ystäviensä kanssa, ihan sallitusti, ei kukaan muuta olettanutkaan.

Nyt vain mummon mielestä nämä vähät vierailut eivät riitä ja uhraukset, joita teki uransa vuoksi, ovat hänen mielestään uhrauksia lasten ja lastenlasten hyväksi.Totuutta ei taida ihan muistaa.

Minusta lapset eivät ole velkaa vanhemmalleen mistään ihan samoin kuin vanhemmat eivät ole velkaa lapsilleen mistään. Se hyvä ihmissuhde luodaan aikuisena ja siihen kuuluu muutakin kuin automaattista kiitollisuutta.

Minä olen niintiukila äitini omaishoitajaana ja neljän lapsen ja raskaan fyysisen työn takia, että aion taatustti levät ja elää omaa elämää, kun helpottaa. Lapset on kasvatettu vasrtuuntuntoisiksi, että tekevät lapsia sen verran, kuin jaksavat itse hoitaa. En aio otta kokonaisvastuuta heidän hoidostaan, vaan levätä ja jaksaa työelämssä loppuun kun äitini kuolee, loppuubuhrautuminen siihen. Uskon pärjääväni passkavaipoissani ihab itse

Meillä on tosi huonot isovanhemmat. Toinen haluaa olla lastenlasten kanssa, mutta siellä ei saa tehdä mitään, pitäisi istua hiljaa ja olla kuin aikuiset. Lapset saavat mennä sinne vain ja ainoastaan silloin, kun hän haluaa. Lasten mielipiteillä ei ole väliä. Saattaa vinkua, että kukaan ei ole käynyt pitkään aikaan ja pyytää syyslomalla käymään, mutta sitten silloinkaan ei käy kuin tiistaina kaksi tuntia tai perjantaina iltapäivällä. Lapset tuntevat olonsa niin tervetulleiksi että.

Toinen käyttäytyy kuin lapsi itsekin. Haluaa tutkia lasten tietokoneet ja puhelimet ja kun ei anna, niin saattaa repiä ne lasten käsistä ja paiskoa niitä pitkin pöytiä. Mä olen pakannut lapselle hyvät ja säänmukaiset vaatteet mukaan, mutta vaatii lasta käyttämään jotain hänen vanhoja ryysyjään ja alkaa raivoamaan, kun lapsi ei suostu menemään ihmistenilmoille sen näköisenä.

Voitte varmaan kuvitella, että mun lapset ovat todella vähän isovanhempien luona nyt teineinä eivätkä varmaan tule hoitamaan heitä, jos tarvetta tulee. Nytkään eivät mene kyläilemään kuin pakottamalla.

Ja me vanhemmat käymme omilla isovanhemmilla enemmän kuin kukaan muu sukulaisista. Me välitetään meidän mummeista ja ukeista ja se taitaa johtua ihan siitä, että he ovat kohdelleen meitä rakastastavasti ja kunnioittavasti.

Mun puolesta anoppini saa nököttää yksin siellä kerrostalokämpässään. Käymme kerran kuukaudessa visiitillä, mutta lapsia on enää vaikea saada mukaan. Emme muuten kävisi edes kuukaudessa, ellen minä pitäisi siitä huolta, mieheni sanoo, ettei tulisi äitiään ikävä, vaikka ei näkisi koskaan. Anoppi ei hoitanut omia lapsiaan, vaan hänen oma anoppinsa hoiti heidän lapsensa, eikä hän ole hoitanut myöskään lapsenlapsiaan.

Minä kyllä yritin luoda suhdetta isovanhempien ja lastenlasten välille, koska itse kaipasin lapsena, että minullakin olisi mummola kuten kavereillani. Omat isovanhempani olivat kaikki kuolleet jo ennen syntymääni. Suhdetta yritin luoda paitsi vierailuilla ja kutsumalla usein mummoa kylään, myös lähettämällä mummolle lasten piirustuksia, valokuvia, askarteluja, laittamalla lapset soittamaan mummolle. Muutaman kerran pyysin apuun, esim. kun meillä oli ihan pienet lapset ja isäni eli viimeisiä hetkiä sairaalassa ja olisimme miehen kanssa halunneet mennä yhdessä isäni luo, mutta ilman lapsia siinä vaiheessa. Anopilla sattui olemaan jumppaa ja illalla seuroihinmeno, ei sopinut aikatauluun.

Kertaakaan anoppi ei ole tarjonnut apuaan, ei pyytänyt lapsia yökylään, ei leikkinyt näiden kanssa, ei vienyt minnekään, ei lukenut satuja, ei edes pitänyt sylissä. Sen sijaan hän antoi kasvatusneuvoja: Nippaa sitä niin oppii olemaan hiljaa! Nyt hän ihmettelee yksin asunnossaan, kun käymme niin harvoin.

Appi on ollut hieman parempi isovanhempi, hän kävi kutsumattakin ja esim. ulkoili lasten kanssa. Hänen luonaan käymme viikottain ja lisäksi mieheni soittaa hänelle joka päivä. Välimatkaa molemmille n. 50 km.

Minustakin kaikilla pitää olla omaa elämää, harrastuksia ja ystäviä, omia menoja jne. Mutta ei voi odottaa, että jos ei ole lapsenlapsiin luonut suhdetta kun nämä ovat pieniä, että he teini-ikäisinä yhtäkkiä alkavat kiinnostua isovanhemmista, kun ei näiltä edelleenkään "saa" mitään. Siis tarkoitan että mummo ei osaa esim. puhua mitään teineille, ei edes kysy miten koulussa hurisee. Teinien pitäisi vain istua hiljaa sohvanreunalla.

Pitäisikö sukulaisista välittää vain siksi, että he ovat sukulaisia? Käyn mieluummin naapurinmummolla, joka joskus tarjoutui lapsenvahdiksi ja jolla lapset omasta halustaan kyläilivät ja joka pistäytyi meillä viikottain. Jopa meidän teinit käy joskus tuolla naapurinmummolla, viimeksi jouluna veivät kukan ja istuivat kahvilla.

Minusta jokainen saa valita itse miten toimii ja elää sitten valintojensa mukaan.

[quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 08:22"]

Minua mietityttää nämä vanhainkodin hylätyt vanhukset. On surullista, jos ovat todella hoitaneet ja auttaneet, ja sitten kukaa ei käy. Mutta minulla on kokemus kaverini mummosta, joka nyt hoitiokodissa on kertonut kaikiklle, miten hoiti ensin lapsiaan ja sitten lapsenlapsiaan pyyteettömästi kaikki vuodet ja miten nyt ei kukaan käy.

Ensinnäkin, kaksi hänen lapsistaan asuu ulkomailla, ja tosiaan soittavat ehkä pari kertaa kuussa. Yksi lapsista asuu 160 km päässä, ja käy kaksi kertaa kuussa katsomassa. Kolme Suomesta asuvasta lapsenlapsesta vain yksi käy kerran kuussa, kaksi muuta ehkä kerran tai kaksi vuodessa. Hoitajat valittevat liian harvoista käynneistä, kun pitäisi ihan joka päivä käydä ja miten on julmaa, että kun toinen on hoitanut lapsiaan, niin nämä eivät viitsi hoitaa häntä.

Ensinnäkin, tämä mummo oli ns. uraäiti, joka laittoi lapsensa kolmeksi kuukaudeksi kesäisin omien vanhempiensa luo ihan joka kesä ja joka oli palkannut lastenhoitajan kotiin hoitamaan lapsia iltiaisin ja viikonloppuisin koulun jälkeen. Lasten välit äitiinsä ovat aina olleet korrektit mutta etäiset. Toiseksi, ikinä ei hoitanut lastenlapsiaan, ei siis yhtään ainoaa kertaa, koska yrittäjänä toimi vielä 70-vuotiaaksi asti. Sen jälkeen matkusti ja nautti elämästään ystäviensä kanssa, ihan sallitusti, ei kukaan muuta olettanutkaan.

Nyt vain mummon mielestä nämä vähät vierailut eivät riitä ja uhraukset, joita teki uransa vuoksi, ovat hänen mielestään uhrauksia lasten ja lastenlasten hyväksi.Totuutta ei taida ihan muistaa.

Minusta lapset eivät ole velkaa vanhemmalleen mistään ihan samoin kuin vanhemmat eivät ole velkaa lapsilleen mistään. Se hyvä ihmissuhde luodaan aikuisena ja siihen kuuluu muutakin kuin automaattista kiitollisuutta.

[/quote]

Meilläkin on niin, että vanhempani hoisivat siskoni lapsia paljon ja lapsenlapset olivat kaikki hiihtolomat mummolassa. Autettiin talon rakentamisessa ja vaikka missä. Nyt kun äiti on leski ja tarvitsee apua, ei siskoa, eikä hänen aikuisia lapsia näy auttamassa.

Se, joka auttaa äitiämme, olen minä, iltatähti, joka ei saanut kotoa mitään apua, koska isäni oli niin huonossa kunnossa, etteivät jaksaneet auttaa.

Isovanhemman ei tarvitse olla kiinnostunut lapsenlapsestaan, mutta ei sitten kannata ihmetellä miksei hänestä olla kiinnostuneita!

[quote author="Vierailija" time="21.01.2014 klo 22:33"]

Isovanhempi-lastenlapsi-suhteen syntymisessä vanhemmat ovat avainasemassa. Jos äiti on sitä mieltä, että isoäiti on ikävä ihminen kun ei hoida lasta useammin, ei lapsikaan yleensä uskalla pitää isoäidistä.

[/quote]

Minä haluan, että lapsellani on hyvä suhde isovanhempiinsa eli minun vanhempiini. Sen takia käymme mahdollisimman harvoin siellä kylässä. Haluan suojella lastani, en halua, että hän joutuu tutustumaan vanhempieni varjopuoleen. Minä jouduin sitä kestämään 18 vuotta. Minun lapseni ei todellakaan ole päivääkään hoidossa mummolassa. Suhde hoidetaan kyläilemällä pari kertaa vuodessa parin tunnin ajan ja muutoin soitellaan puhelimella ja lähetellään kortteja ja kirjeitä.

Nykymaailma on kylmä, kun puolin ja toisin painotetaan kunkin omia menoja. Lapset sysäävät omat lapsensa isovanhemmille voidakseen elää ja harrastaa. Isovanhemmat kieltäytyvät hoitamasta, koska he ovat nyt vapaita elämään omaa elämäänsä. Kaikki haluavat elää niin vimmoisasti omaa elämäänsä, että siitä elämästä sysätään pois kaikki häiriötekijät - omat lapset, omat lapsenlapset, omat vanhemmat, omat isovanhemmat.