Lue keskustelun säännöt.
Miksi masentuneena/ahdistuneena on niin mahdottoman vaikea opiskella mitään?
19.10.2020 |
Kun palstailee tai tuijottaa telkkaria olo on ihan siedettävä. Mutta heti kun kaivaa kirjan esille ja yrittää opiskella, niin kaikki ahdistavat ajatukset tunkee esiin eikä edes näe sitä tekstiä kun ajattelee vaan kamalia.
Kommentit (42)
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on tosiaan se, että yhtään mikään ei tunnu lataavan akkuja. Ei ulkoilu, ei perheen ja ystävien näkeminen, ei herkuttelu, ei hyvä kirja, ei tv-sarja. Kaikki edellä mainitut tuntuu ihan samanlaiselta työltä ja velvollisuudelta kuin se opiskelu. Jos palstailee ja katsoo hömppää, niin siinä sentään on sen verran ärsykettä että unohtaa ahdistuksen hetkeksi. Kun ottaa käteen kirjan ja ryhtyy lukemaan ja keskittymään, on taas "yksin" ajatustensa kanssa ja kaikki negatiivinen nousee heti pintaan. On selviytymistä että ajelehtii aivottomana palstalla ja telkkarin kanssa.
Mitä tapahtuu jos olet vain läsnä sen pahan olon kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on vähän sama ongelma, mutta mun ongelma on ADD. Jos mulla olisi amfetamiini lääkityksessä niin olisin yliopistosta valmistunut. Mä en tarvitse kuin 20mg Aata ja mun aivoissa tapahtuu efekti kuin joku laittaisi huoneeseen valot päälle. Mulla tulee heti tunne, että pystyn mihin vaan.
Mulla oli keväällä ja kesällä sellainen pelonsekainen ahdistus päällä, että mistään opiskelusta tms ei tullut mitään. Onneksi en päässyt kesätöihinkään, pidin kuuden viikon "sairasloman". Makasin sohvalla, tuijotin ikkunasta ulos ja sain anoastaan katsoa Netflixiä, käydä kävelyllä ja laittaa ruokaa. Puhelimen laitoin lipastoon, some oli kielletty. Netflix oli sallittu vain, jos aioin sitä oikeasti katsoa, taustamölynä ei ollut ok.
Teki hyvää. Nyt olen jatkanut opiskelua. Kandi jäi kesken keväällä mutta nyt olen jo loppusuoralla sen kanssa. Samalla suoritan viimeisiä kursseja. Ilman totaalista lepoa en olisi tässä tilassa. En edelleenkään seuraa somea.
Masentuneena ollessani olin niin väsynyt että en yksinkertaisesti ymmärtänyt yhtään mitään lukemaani. Muisti oli mennyt lähestulkoon kokonaan. En ymmärrä miten selviydyin opiskelustani sitäkään vähää,jälkeenpäin olen katsonut muistiinpanojani ja huomannut että olen kirjoittanut niitä samaan vihkoon useampaan kertaan.
Koska millään ei ole mitään merkitystä ja kaikki on turhaa. Miksi yrittää yhtään mitään. Kun en uskalla kuitenkaan kuolla, pitää tämä aika käyttää jotenkin. Turha aika on hyvä täyttää jollain sopivasti turruttavalla toiminnalla, joka vie ajatukset pois elämän merkityksettömyydestä.
Tämä on oma ajatukseni kun olen pahimman masennuksen kourissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on vähän sama ongelma, mutta mun ongelma on ADD. Jos mulla olisi amfetamiini lääkityksessä niin olisin yliopistosta valmistunut. Mä en tarvitse kuin 20mg Aata ja mun aivoissa tapahtuu efekti kuin joku laittaisi huoneeseen valot päälle. Mulla tulee heti tunne, että pystyn mihin vaan.
Ei nee huumeet mitään taikaparannusta tuo. Kohta toleranssi nousisi, ja joutuisit ottamaan aina enemmän ja enemmän saadaksesi sen "pystyn mihin vain!" tunteen. Ja lopulta et saa sitä enää millään vaan täytyy ottaa ainetta että pääsee edes sängystä ylös-
Luin ketjun, ja ihan mielenkiintoisia kertomuksia on tullut tähän mennessä. Tsemppiä kaikille. Jos ap sekä muut haluavat kuitenkin mutuilun sijaan kuulla biokemian näkemyksen, niin jatkakaa lukemista.
Aivosi subliminaali kognitio (tiedostamaton osa) vallitsee ja ohjaa ~80 %:sti valitojasi ja käyttäytymistäsi. Se haluaa sinun menevän poispäin kivusta, ja tämän vuoksi yksi keino, mitä se käyttää on laskea odotusarvo sille, kuinka paljon mikäkin teko tuottaa dopamiinia. Ja kuten varmaan arvasit se painottaa aina ratkaisua/valintaa, joka tuottaa todennäköisemmin enemmän dopamiinia. Syntyy ajan myötä dopamiiniresistenssi.
Tässä ilmiössä keho altistuu jatkuvasti korkealle määrälle tai ainakin aivan liian usein liiallisille määrille dopamiinia valintojesi vuoksi. Esim. Kännykän räpläys tuottaa enemmän dopamiinia kuin astioiden tiskaus tai salille meneminen, joten aivosi preferoi tätä. Keho pyrkii aina säilyttämään homeostasian ja siksi "downreguloi"
( endosytoottisesti vähentää) dopamiinireseptoreita aivan kuten esidiabeteksessä ( insuliiniresistenssissä) käy insuliinireseptoreille.
Nyt seuraa se pointti joka kannattaa muistaa. Koska dopareseptoreita on nyt vähemmän täytyy tuottaa enemmän dopaa, jotta saadaan sama vaste( mielihyvä). Tällöin se motivaatio tehdä matalan dopamiinituoton asioita esim. opiskelu, lukeminen, ruoanlaitto, liikunta yms. jäävät pois ja tuntuu ylitsepääsemättömältä tehdä niitä. Aivot preferoivat helppoa dopamiinia ja kirjat vaihtuvat netflixiin ja someen. Porkkanat suklaaseen yms. Ratkaisu on dopamiinidetoksifikaatio (dopa detox, ohjeet vaikka youtubesta), jossa tietoisesti jokaisen valinnan kohdalla valitset sen, joka tuottaa vähemmän mielihyvää. Masentuneena tämä voi tuntua mahdottomalta, mutta tämä on tehtävä ja dopamiinireseptorit palautettava, jos koskaan haluat motivaatiosi takaisin asioihin, joihin sitä ennen riitti.
Terv. Helsingin yliopiston kemian laitos. (Se sama tyyppi, joka kirjoittaa terveyskeskusteluihin, mutta viestit poistetaan aika usein ja täysin syyttä; vaikka olist eri mieltä anna toisille mahdollisuus tähän näkökulmaan, jonka tarjoan en introspetrioi)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En mä ainakaan jaksa opiskella tai hakea töitä. Millään ei ole merkitystä masentuneena. Syy on siinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on tosiaan se, että yhtään mikään ei tunnu lataavan akkuja. Ei ulkoilu, ei perheen ja ystävien näkeminen, ei herkuttelu, ei hyvä kirja, ei tv-sarja. Kaikki edellä mainitut tuntuu ihan samanlaiselta työltä ja velvollisuudelta kuin se opiskelu. Jos palstailee ja katsoo hömppää, niin siinä sentään on sen verran ärsykettä että unohtaa ahdistuksen hetkeksi. Kun ottaa käteen kirjan ja ryhtyy lukemaan ja keskittymään, on taas "yksin" ajatustensa kanssa ja kaikki negatiivinen nousee heti pintaan. On selviytymistä että ajelehtii aivottomana palstalla ja telkkarin kanssa.
Mulla on ihan sama. Joudun tekemään paskaduunia ja olen koko ajan raivon partaalla kun paska pyörii päässä ja ei ole hetkeäkään lepoa, ehkä jos vedän kunnon satsin kofeiinia niin on sellanen 30 minsaa hyvä fiilis ja sit tulee taas ahdistus pintaan.
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on tosiaan se, että yhtään mikään ei tunnu lataavan akkuja. Ei ulkoilu, ei perheen ja ystävien näkeminen, ei herkuttelu, ei hyvä kirja, ei tv-sarja. Kaikki edellä mainitut tuntuu ihan samanlaiselta työltä ja velvollisuudelta kuin se opiskelu. Jos palstailee ja katsoo hömppää, niin siinä sentään on sen verran ärsykettä että unohtaa ahdistuksen hetkeksi. Kun ottaa käteen kirjan ja ryhtyy lukemaan ja keskittymään, on taas "yksin" ajatustensa kanssa ja kaikki negatiivinen nousee heti pintaan. On selviytymistä että ajelehtii aivottomana palstalla ja telkkarin kanssa.
Sama. Mulla on varmaan akku rikki kun se ei lataudu. Mikään ei tunnu yhtään miltään niin ei ole motivaatiota tehdä mitään. Ihan sama mitä yritän tehdä, ei pahemmin kiinnosta enkä jaksa keskittyäkään siihen. Voin alkaa katsoa leffaa ja lopettaa sen vaivatta kesken kun ei ole minkään sorttista halua katsoa se loppuun, sama kirjojen kanssa. Liikunnasta ei tule mitään hyvän olon tunnetta. Tänäänkin kävin aamulenkillä ja sen jälkeen ollut lähinnä toivoton ja ärtynyt olo. Ihmisten kanssa juttelukin on pakkopullaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luin ketjun, ja ihan mielenkiintoisia kertomuksia on tullut tähän mennessä. Tsemppiä kaikille. Jos ap sekä muut haluavat kuitenkin mutuilun sijaan kuulla biokemian näkemyksen, niin jatkakaa lukemista.
Aivosi subliminaali kognitio (tiedostamaton osa) vallitsee ja ohjaa ~80 %:sti valitojasi ja käyttäytymistäsi. Se haluaa sinun menevän poispäin kivusta, ja tämän vuoksi yksi keino, mitä se käyttää on laskea odotusarvo sille, kuinka paljon mikäkin teko tuottaa dopamiinia. Ja kuten varmaan arvasit se painottaa aina ratkaisua/valintaa, joka tuottaa todennäköisemmin enemmän dopamiinia. Syntyy ajan myötä dopamiiniresistenssi.
Tässä ilmiössä keho altistuu jatkuvasti korkealle määrälle tai ainakin aivan liian usein liiallisille määrille dopamiinia valintojesi vuoksi. Esim. Kännykän räpläys tuottaa enemmän dopamiinia kuin astioiden tiskaus tai salille meneminen, joten aivosi preferoi tätä. Keho pyrkii aina säilyttämään homeostasian ja siksi "downreguloi"
( endosytoottisesti vähentää) dopamiinireseptoreita aivan kuten esidiabeteksessä ( insuliiniresistenssissä) käy insuliinireseptoreille.
Nyt seuraa se pointti joka kannattaa muistaa. Koska dopareseptoreita on nyt vähemmän täytyy tuottaa enemmän dopaa, jotta saadaan sama vaste( mielihyvä). Tällöin se motivaatio tehdä matalan dopamiinituoton asioita esim. opiskelu, lukeminen, ruoanlaitto, liikunta yms. jäävät pois ja tuntuu ylitsepääsemättömältä tehdä niitä. Aivot preferoivat helppoa dopamiinia ja kirjat vaihtuvat netflixiin ja someen. Porkkanat suklaaseen yms. Ratkaisu on dopamiinidetoksifikaatio (dopa detox, ohjeet vaikka youtubesta), jossa tietoisesti jokaisen valinnan kohdalla valitset sen, joka tuottaa vähemmän mielihyvää. Masentuneena tämä voi tuntua mahdottomalta, mutta tämä on tehtävä ja dopamiinireseptorit palautettava, jos koskaan haluat motivaatiosi takaisin asioihin, joihin sitä ennen riitti.
Terv. Helsingin yliopiston kemian laitos. (Se sama tyyppi, joka kirjoittaa terveyskeskusteluihin, mutta viestit poistetaan aika usein ja täysin syyttä; vaikka olist eri mieltä anna toisille mahdollisuus tähän näkökulmaan, jonka tarjoan en introspetrioi)
Tämä dopamiiniherkkyyden katoamisen ja sen parantamisen "paastolla mielihyvästä" taisi kyllä eräs neurotieteilijä todeta olevan ihan höttöä. Hän oli jokin aika sitten Joe Roganin vieraana.
Tässä video:
Ei kannata ehkä ajatella asioita niin yksipuolisesti että olisi välttämättä masentunut tai ahdistunut. Siis kun selvästi jokin toiminta sinua kiinnostaa kuitenkin, eli palstailu ja sarjat. Sulla voi olla se, että rentoudut siitä kun teet jotain mitä ei niinsanotusti pitäisi yhteiskunnan ja muiden mielestä. Onko näin? Tuntuuko susta usein että kun teet jotain, haluatkin tehdä vastakkaista. Jos sulla on joku velvollisuus niin sit haluat aina tehdäkin jotain muuta? Voit olla kroonisesti tyytymätön, uudenkaipuinen. Tätä ominaisuutta voi käyttää hyväkseen myös.
Ja siis ihan oikeesti nykyajan elämä on puuduttavan tylsää jos seuraa sitä mallia mitä ns. pitäisi. Ollaan niin hiton älyllisiä ja pitää osata kaikkea ja digiä tyrkytetään joka puolella ja netistä on tullut meidän mielen rauhottaja. Tottakai siihen tottuu ja se on tämän ajan yksi luksuspuolista, loputon viihdestriimi. Ihmiskontakteja ei synny luonnostaan niinkuin aikoinaan kyläyhteisöissä. Ajat tulee muuttumaan, netti ei ole ikuinen sekään, sit on ihan eri asiantuntijamielipiteet taas siitä miten pitäis elää ja mitä on "hyvinvointi", aivan varmasti. Nyt keskity vaan siihen miten otat ilon irti elämästä sellaisena kuin systeemi nyt on. Mieti keinoja joissa voisit olla rentona ja silti ansaita rahaa. Niitäkin on.
Se myös voi auttaa että heti kun tulee ajatus että "voi ei on pakko nyt tehdä tämä ja tämä juttu, ahdistaa" niin sano itsellesi että ei ole pakko. Mitään ei ole oikeasti pakko tehdä paitsi jostain saada rahaa, syödä, nukkua, liikkua vähän ja sitten lopulta kuolla. Elämässä ei ole pakko mikään, jos jostain saat perustarpeet tyydytettyä. Eikä koko ajan tarvitse olla parhaimmillaan ja iloinen ja aikaansaava. Saa oikeasti myös levätä ja etsiä uutta suuntaa ja muuttua.
Myös se että jos vaikka duunia painaisi jonkin aikaa täysillä, tai jonkun keikan tekisi taidoilla mitä sulla on tai haluat hankkia, ja sit niillä rahoilla rentoilisi. Ei ole pakko mikään kokopäivän puudutusduuni, jos pärjäät vähillä rahoilla. Elämässä on paljon valintoja ja mahdollisuuksia. Muista että miten hyvin noudattaisitkaan joidenkin ohjeita, niin ei se takaa mitään kuitenkaan. Eli valitse se oma tapa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla olisi pari vinkkiä.
Tykkään laittaa suht hiljaiselle taustalle jonkun suomalaisen radiokanavan.
Esim. tuolta: https://livetaajuus.fi/radio/yle-radio-suomi-helsinki/
Tekee jotenkin levollisemman olon ja tunteen, että olisi seuraa tms. Sinänsä sisältöön en yritä keksiä ja yleensä ei radiosta niin kiinnostavaa ainakaan häiritsevän usein tule, että haittaisi keskittymistä.
Sitten toinen on tämä pomodoro-tekniikka. Se perinteinen taitaa olla 25 minuuttia keskittymistä ja 5 minuuttia taukoa. Kannattaa kuitenkin AP:n tapauksessa ja vastaavassa kokeilla selkeästi lyhyempää intervallia. Esim. 5 minuuttia keskittymistä ja 5 minuuttia taukoa. Tokihan tuossa tulee tauoteltua puolet ajasta, mutta on se jo hyvä ja tarkoitus nostaa suhdetta tuntemusten mukaan.
Tuossa hyvä ajastin, jossa voit vapaasti säädellä noita aikoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin ketjun, ja ihan mielenkiintoisia kertomuksia on tullut tähän mennessä. Tsemppiä kaikille. Jos ap sekä muut haluavat kuitenkin mutuilun sijaan kuulla biokemian näkemyksen, niin jatkakaa lukemista.
Aivosi subliminaali kognitio (tiedostamaton osa) vallitsee ja ohjaa ~80 %:sti valitojasi ja käyttäytymistäsi. Se haluaa sinun menevän poispäin kivusta, ja tämän vuoksi yksi keino, mitä se käyttää on laskea odotusarvo sille, kuinka paljon mikäkin teko tuottaa dopamiinia. Ja kuten varmaan arvasit se painottaa aina ratkaisua/valintaa, joka tuottaa todennäköisemmin enemmän dopamiinia. Syntyy ajan myötä dopamiiniresistenssi.
Tässä ilmiössä keho altistuu jatkuvasti korkealle määrälle tai ainakin aivan liian usein liiallisille määrille dopamiinia valintojesi vuoksi. Esim. Kännykän räpläys tuottaa enemmän dopamiinia kuin astioiden tiskaus tai salille meneminen, joten aivosi preferoi tätä. Keho pyrkii aina säilyttämään homeostasian ja siksi "downreguloi"
( endosytoottisesti vähentää) dopamiinireseptoreita aivan kuten esidiabeteksessä ( insuliiniresistenssissä) käy insuliinireseptoreille.
Nyt seuraa se pointti joka kannattaa muistaa. Koska dopareseptoreita on nyt vähemmän täytyy tuottaa enemmän dopaa, jotta saadaan sama vaste( mielihyvä). Tällöin se motivaatio tehdä matalan dopamiinituoton asioita esim. opiskelu, lukeminen, ruoanlaitto, liikunta yms. jäävät pois ja tuntuu ylitsepääsemättömältä tehdä niitä. Aivot preferoivat helppoa dopamiinia ja kirjat vaihtuvat netflixiin ja someen. Porkkanat suklaaseen yms. Ratkaisu on dopamiinidetoksifikaatio (dopa detox, ohjeet vaikka youtubesta), jossa tietoisesti jokaisen valinnan kohdalla valitset sen, joka tuottaa vähemmän mielihyvää. Masentuneena tämä voi tuntua mahdottomalta, mutta tämä on tehtävä ja dopamiinireseptorit palautettava, jos koskaan haluat motivaatiosi takaisin asioihin, joihin sitä ennen riitti.
Terv. Helsingin yliopiston kemian laitos. (Se sama tyyppi, joka kirjoittaa terveyskeskusteluihin, mutta viestit poistetaan aika usein ja täysin syyttä; vaikka olist eri mieltä anna toisille mahdollisuus tähän näkökulmaan, jonka tarjoan en introspetrioi)Tämä dopamiiniherkkyyden katoamisen ja sen parantamisen "paastolla mielihyvästä" taisi kyllä eräs neurotieteilijä todeta olevan ihan höttöä. Hän oli jokin aika sitten Joe Roganin vieraana.
Tässä video:
Esitti subjektiivisia näkemyksiään tutkimustuloksista, joista muut (suurin osa) neurotieteilijöistä ovat muodostaneet eriävät lopputulemat. Nämä näkemykset eivät osoita vallitsevia premissejä "hötöksi", vaikka konsensusta ei olekaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on vähän sama ongelma, mutta mun ongelma on ADD. Jos mulla olisi amfetamiini lääkityksessä niin olisin yliopistosta valmistunut. Mä en tarvitse kuin 20mg Aata ja mun aivoissa tapahtuu efekti kuin joku laittaisi huoneeseen valot päälle. Mulla tulee heti tunne, että pystyn mihin vaan.
Ei nee huumeet mitään taikaparannusta tuo. Kohta toleranssi nousisi, ja joutuisit ottamaan aina enemmän ja enemmän saadaksesi sen "pystyn mihin vain!" tunteen. Ja lopulta et saa sitä enää millään vaan täytyy ottaa ainetta että pääsee edes sängystä ylös-
ADHD-lääkkeeseen ei tule toleranssia. Sen vaikutus lakkaa muutaman tunnin päästä ja seuraava otetaan aamulla. Eikä ne edes tunnu miltään sen ihmeellisemmältä, pystyy vain keskittymään paremmin. Neurologisesti normaalilla lääke ehkä saattaa tehdä olon vilkkaaksi tms, mutta adhd:n olo on vain kykeneväinen.
Vierailija kirjoitti:
Luin ketjun, ja ihan mielenkiintoisia kertomuksia on tullut tähän mennessä. Tsemppiä kaikille. Jos ap sekä muut haluavat kuitenkin mutuilun sijaan kuulla biokemian näkemyksen, niin jatkakaa lukemista.
Aivosi subliminaali kognitio (tiedostamaton osa) vallitsee ja ohjaa ~80 %:sti valitojasi ja käyttäytymistäsi. Se haluaa sinun menevän poispäin kivusta, ja tämän vuoksi yksi keino, mitä se käyttää on laskea odotusarvo sille, kuinka paljon mikäkin teko tuottaa dopamiinia. Ja kuten varmaan arvasit se painottaa aina ratkaisua/valintaa, joka tuottaa todennäköisemmin enemmän dopamiinia. Syntyy ajan myötä dopamiiniresistenssi.
Tässä ilmiössä keho altistuu jatkuvasti korkealle määrälle tai ainakin aivan liian usein liiallisille määrille dopamiinia valintojesi vuoksi. Esim. Kännykän räpläys tuottaa enemmän dopamiinia kuin astioiden tiskaus tai salille meneminen, joten aivosi preferoi tätä. Keho pyrkii aina säilyttämään homeostasian ja siksi "downreguloi"
( endosytoottisesti vähentää) dopamiinireseptoreita aivan kuten esidiabeteksessä ( insuliiniresistenssissä) käy insuliinireseptoreille.
Nyt seuraa se pointti joka kannattaa muistaa. Koska dopareseptoreita on nyt vähemmän täytyy tuottaa enemmän dopaa, jotta saadaan sama vaste( mielihyvä). Tällöin se motivaatio tehdä matalan dopamiinituoton asioita esim. opiskelu, lukeminen, ruoanlaitto, liikunta yms. jäävät pois ja tuntuu ylitsepääsemättömältä tehdä niitä. Aivot preferoivat helppoa dopamiinia ja kirjat vaihtuvat netflixiin ja someen. Porkkanat suklaaseen yms. Ratkaisu on dopamiinidetoksifikaatio (dopa detox, ohjeet vaikka youtubesta), jossa tietoisesti jokaisen valinnan kohdalla valitset sen, joka tuottaa vähemmän mielihyvää. Masentuneena tämä voi tuntua mahdottomalta, mutta tämä on tehtävä ja dopamiinireseptorit palautettava, jos koskaan haluat motivaatiosi takaisin asioihin, joihin sitä ennen riitti.
Terv. Helsingin yliopiston kemian laitos. (Se sama tyyppi, joka kirjoittaa terveyskeskusteluihin, mutta viestit poistetaan aika usein ja täysin syyttä; vaikka olist eri mieltä anna toisille mahdollisuus tähän näkökulmaan, jonka tarjoan en introspetrioi)
Vau, tässä oli hyvä tietopläjäys. Kiitos.
Ihan vain en ole täysin varma, auttaako nuo ohjeet masennukseen, koska masennuksen alkuperäinen syy voi olla muussa kuin dopamiinissa, vaan muissakin välittäjäaineissa. Mutta varmasti dopamiiniriippuvuus ajan myötä voi joillakin pahentaa tilannetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on tosiaan se, että yhtään mikään ei tunnu lataavan akkuja. Ei ulkoilu, ei perheen ja ystävien näkeminen, ei herkuttelu, ei hyvä kirja, ei tv-sarja. Kaikki edellä mainitut tuntuu ihan samanlaiselta työltä ja velvollisuudelta kuin se opiskelu. Jos palstailee ja katsoo hömppää, niin siinä sentään on sen verran ärsykettä että unohtaa ahdistuksen hetkeksi. Kun ottaa käteen kirjan ja ryhtyy lukemaan ja keskittymään, on taas "yksin" ajatustensa kanssa ja kaikki negatiivinen nousee heti pintaan. On selviytymistä että ajelehtii aivottomana palstalla ja telkkarin kanssa.
Sama. Mulla on varmaan akku rikki kun se ei lataudu. Mikään ei tunnu yhtään miltään niin ei ole motivaatiota tehdä mitään. Ihan sama mitä yritän tehdä, ei pahemmin kiinnosta enkä jaksa keskittyäkään siihen. Voin alkaa katsoa leffaa ja lopettaa sen vaivatta kesken kun ei ole minkään sorttista halua katsoa se loppuun, sama kirjojen kanssa. Liikunnasta ei tule mitään hyvän olon tunnetta. Tänäänkin kävin aamulenkillä ja sen jälkeen ollut lähinnä toivoton ja ärtynyt olo. Ihmisten kanssa juttelukin on pakkopullaa.
Minäkään en jaksa kiinnostua mistään elokuvista tai sarjoista. Mikään ei kiinnosta. Ei liikunta, ei vaatteet, ei ruoka, seksi, kaikki on vain latteata sontaa. Muistin pysyvyys vaatisi edes jonkunlaista kaikupohjaa tunteista tai ajatuksista, mutta jos niitä ei ole, niin opiskelu tai asioiden oppiminen on todella vaikeaa ja jopa mahdotonta.
Itse opiskelin ammattikorkeakoulun ja yliopiston vakavasti masentuneena. Eipä tullut täysiä arvosanoja, mutta valmistuin kuitenkin.
Ongelma on tosiaan se, että yhtään mikään ei tunnu lataavan akkuja. Ei ulkoilu, ei perheen ja ystävien näkeminen, ei herkuttelu, ei hyvä kirja, ei tv-sarja. Kaikki edellä mainitut tuntuu ihan samanlaiselta työltä ja velvollisuudelta kuin se opiskelu. Jos palstailee ja katsoo hömppää, niin siinä sentään on sen verran ärsykettä että unohtaa ahdistuksen hetkeksi. Kun ottaa käteen kirjan ja ryhtyy lukemaan ja keskittymään, on taas "yksin" ajatustensa kanssa ja kaikki negatiivinen nousee heti pintaan. On selviytymistä että ajelehtii aivottomana palstalla ja telkkarin kanssa.