Karu päätös design-putiikille
Palonin myymälä Helsingin Eerikinkadulla sulkee ovensa viimeisen kerran 25.2.2014.
Tiesin alusta alkaen liikeideani olevan kapinallinen muotialalla. Tiedostin riskit. Tekisin edelleen kaiken uudelleen. Myisin perheeni kodin. Antaisin koko omaisuuteni, tarkalleen ottaen 72 693,11 €. (Jenkeissä sillä saisi tohtorintutkinnon. Uskon oppineeni enemmän.) Ottaisin lainaa, josta olen henkilökohtaisesti vastuussa, tarkalleen ottaen 35 000 €. Jättäisin päivätyön. Muuttaisin neljä kertaa. Tekisin kaikkeni, noin 7980 palkatonta työtuntia.
Perustin Palonin seurattuani huonon laadun ja hävettävän huonoissa oloissa valmistettavan materian perässä juoksevan maailman menoa, opiskeltuani design-alan johtamista ja kartutettuani kokemusta suuryritysten kansainvälisestä markkinoinnista. Muodista en ole osannut sen nykyisessä muodossaan innostua, sillä trendien seuraamisen arvottaminen tyylin ohi ei ole maailman eikä yksilön näkökulmasta kestävää. Trendit luodaan, jotta kokisimme sosiaalista painetta ostaa aina lisää ollaksemme ajankohtaisia.
Löysin toivoa antavan, todellisen ja inspiroivan vaihtoehdon itsenäisistä suunnittelijoista. Miksi juuri heistä? Luova ihminen, joka työskentelee itselleen, voi olla työssään itselleen rehellinen, eikä hänen tarvitse kuunnella markkinointiosaston ehtoja ja riskien välttämiseksi ostettua trendiennustetta mallistoa suunnitellessaan. Tästä porukasta löysin valikoidun joukon erityisen luovia tyyppejä, jotka kaiken lisäksi valmistavat tuotteensa itse tai yhteistyössä paikallisen valmistajan kanssa. Pitkät ja hämärät alihankintaketjut, joiden taakse on helppo piiloutua tuotannon valvonnan vaikeutta perustellakseen, eivät ole muoti- ja muotoilutuotteiden valmistuksessa ainoa vaihtoehto. Yhtä lailla kuin on edelleen mahdollista tuntea viljelijänsä, on myös mahdollista tuntea suunnittelijansa ja ompelijansa.
Minä tunnen nyt 132 suunnittelijaa, joiden tuotteita olen Palonissa myynyt ja joilta ostan vaatteeni, lahjani - jopa saippuani. Tiedän, kuka heidän tuotteensa tekee, missä ja miksi. Tiedän jopa, mistä heidän käyttämänsä kierrätys- ja ylijäämämateriaalit tulevat ja missä heidän kankaansa kudotaan. Kahden ja puolen vuoden ajan olen tarjonnut Palonin kautta jokaiselle mahdollisuuden tuntea suunnittelijansa ja ompelijansa.
Toivoisin, että ihmiset haluaisivat hankkia vain asioita, joita he arvostavat – mieluummin harvemmin ja parempaa. Toivoisin myös, että ihmiset luottaisivat enemmän itseensä kuin kaupallisiin trendeihin. Tyyli ei mene koskaan pois muodista, eikä ajaton vaate saa käyttäjäänsä näyttämään vuodessa nyppyyntyneeltä edellisen vuoden vuosikerralta. Oma tyylini perustuu Palonin tuotteiden ja kirppislöytöjen yhdistämiseen. Se muuttuu minun mukanani – ei globaaliksi rakennetun sosiaalisen paineen mukana.
Olen ollut alusta alkaen Palonin kanssa tosissani. En ole perustanut sitä vaimon harrastukseksi. Esimerkkiä myymäläkonseptiin hain nopeimmin kasvavista myymäläketjuista. Suunnittelijoideni määrä ja kokoonpano on kansainvälisestikin verraten harvinainen. Työntekoa en ole karttanut. Kun kahden ensimmäisen myyntikuukauden jälkeen oli selvää, ettei myymälän myynti riitä kattamaan kustannuksia, vein Palonin messuille ja myyjäisiin. Nyt vakiintuneeksi määräksi on muodostunut 18 messut vuodessa. Lisäksi nettikaupan tarve myynti- ja markkinointikanavana oli alusta asti ilmeinen, joten sellainen rakennettiin. Medianäkyvyyden tarpeesta Palonista tuli suunnittelijoilleen myyntikanavan lisäksi myös tuotelainausta tekevä pr-toimisto. Olen laittanut puskaradion laulamaan järjestämällä Palonissa kursseja, keikkoja, ravintolapäiviä, näytöksiä – ikimuistoisia hetkiä kaikille niihin osallistumaan päässeille. Massiivisiin markkinointikampanjoihin ei ollut rahaa, joten tein 6000€:n budjetilla kansainvälisen pr-projektin viemällä Palonin suunnittelijoineen viime vuoden helmikuussa New Yorkin muotiviikoille. Projektista luettiin ja kuultiin eri mediakanavien kautta yhteensä yli seitsemän miljoonaa kertaa täällä Suomessa ja Atlantin toisella puolen. New Yorkin jälkeen Palonin myymälä tuotti voittoa. Vuokrasin Palonin suunnittelijoille työtilaa myymälää vastapäätä.
Sitten tuli kesä ja Palonin myymälän sisäpihan julkisivuremontti. Kuukausi piikkausmelua, kaksi kuukautta kestämätöntä kuumuutta. Myynnin lisäksi Paloni menetti asiakkaita, joita ei koskaan saatu takaisin. Samaan aikaan talouden epävarmuus sai ihmiset yhä varovaisemmiksi. Kun rahaa ei ole, on vaikeaa tukea kannattamiaan vaihtoehtoja muuten kuin Facebook-linkkejä jakamalla. Palonin alkuvuoden myynnin 97%:n kasvu kääntyi 17%:n laskuun edellisvuoteen verrattuna. Joulukuussa Paloniin tuli miesasiakkaita ostamaan joululahjoja tyttöystävilleen, jotka toivoivat ”mitä tahansa tästä kaupasta”. Mutta joulumyyntikään ei pelastanut.
Palonin myymälä sulkeutuu 25.2.2014, koska muita vaihtoehtoja ei enää ole. Konkurssi voidaan vielä välttää täpärästi. Jos tämä onnistuu, jatkan Palonin toimintaa niiltä osin kuin se on ollut kannattavaa eli nettikaupan, tapahtuma- ja messumyynnin, pop up -kauppojen sekä pr-tempausten muodossa. Haluaisin edelleen tuoda näiden piilotettujen kykyjemme tuotteet ihmisten tietoisuuteen ja saataville. Konkurssin välttäminen vaatii kahta asiaa:
1) Myyntiä loppuajalta saadaan vähintään 23 978€.
2) Palonin vuokraamiin työtiloihin (kaksi työhuonetta à 40 m2, 500€/huone/kk, WC ja keittiö jaetut) Eerikinkatu 12:n sisäpihalle löydetään uudet vuokralaiset. Toinen huone on kokonaan vapaa 1.2.2014 alkaen ja sopii myös jaettavaksi. Toisesta huoneesta puolet on vapaana yhdelle tai kahdelle yksin työskentelevälle 1.2.2014 alkaen. Sen toista puolikasta käyttävät Ainokaisen suunnittelija Netta Kervinen ja First Crushin suunnittelija Mari Himmanen.
Tämän kirjoituksen julkaisusta alkaen jäljellä on 31 myymälän aukiolopäivää. Loppuunmyynnin aikatauluja ja muita yksityiskohtia voi seurata Facebook-tapahtumasta. Tulen pitämään kaikki seuraajamme ja ystävämme ajan tasalla myynnin karttumisesta ja työtilojen tilanteesta Facebook-sivumme kautta loppuun saakka. Järjestän kiinnostuneille mielelläni mahdollisuuden tutustua vuokrattaviin työtiloihin. Jokainen myymälästä tehty ostos ratkaisee – ei pelkästään Palonin kannalta, vaan myös lukuisten suunnittelijoiden, joiden elanto on suurelta osin kiinni Palonista. Vietto-ekomuotimerkin suunnittelija Minna Kaartinen muotoili tämän totuuden muotoon: ”Paloni on tuotteideni myyntipaikka. Kaikki muu on näpertelyä”.
Palonia perustaessani hain starttirahaa. Liiketoimintasuunnitelman tutkimisen ja puolentoista tunnin haastattelun jälkeen käsittelijä totesi voivansa harkita tuen myöntämistä säälistä. Ehkä se oli vitsi. En nauranut, enkä saanut starttirahaa. Sääliä en edelleenkään tarvitse. Jos joku haluaa minua kiittää tekemästäni työstä, niin tämän vuoden joululahjojen ja vaatekaapin täydentäminen Palonista on siihen parempi keino kuin harmittelu.
Moni jää kaipaamaan Palonin tunnelmallista konseptimyymälää – minä varsinkin. Löysin potentiaalini ja tulin itsekseni osoitteessa Eerikinkatu 7. Siitä kiitollisena tanssin nyt rakkaan pikkutyttöni kanssa kiitostanssin elämälle kodissa, josta luovumme.
Minna Särelä
Paloni
Kommentit (63)
Ikinä edes kuullu koko liikkeestä? Ja kuka hullu muutenkaan perustaa mitään design-yritystä suomessa,varsinkaan kun ihmisillä rahat vähissä?
Itse mielelläni ostaisin laadukkaita tuotteita. Itselläni ei ole siihen vain varaa. Ostan pari kertaa vuodessa jonkun vaatteen jostain alesta muutamalla eurolla.
Kuka nyt ostaisi jotain independent designer -kamaa, kun kukaan ei tunnista merkkiä? Guccii, Pradaa, Vuittonii niskaan niin tyhmemmällekin selviää, että tässä ei olekaan eilisen teeren tyttö kyseessä.
Mäkään en ole ikinä kuullutkaan! Voisiko olla että näkyvyys ei nyt ole ollut kovin suurta.
Otetaanpa ja pelastetaan tää liike. 240 henkilöä satasen panoksella, tai 480 viidenkympin ostoksilla. Kuka lähtee mukaan?
Hienoa että joku viitsii yrittää tänä päivänä. Nostan hattua. Itsellä rahatilanne on sellainen että tuon kaupan vaatteet on liian kalliita, vaikka varmasti ovatkin laadukkaita.
Niin, yllättäen firma pitää lopettaa jossei ole taloustaitoja eikä tarpeeksi pääomaa/lainaa jotta selviää parin kuukauden remontista(!) ilman että tulee alas ryskyen...
Vähän haiskahti sellaiselta tilitykseltä, jonka vuoksi en minäkään tuohon liikkeeseen menisi.
Ps. Mikä liike tämä on? Vaikka pyörin nähtävästi sen lähettyvillä koko ajan, en ole ollut edes tietoinen koko paikasta.
Täytyy kyllä itsekin sanoa, etten tiedä moisesta liikkeestä mitään! Nimen olen joskus kuullut. Minä sentään luulisin kuuluvan kohderyhmään: nainen, alle 40v, hyvin koulutettu, kaupunkilainen, hyvätuloinen jne. ja seuraan aktiivisesti eri tyylisiä blogeja (siis pääasiassa muita kuin näitä "sopuliblogeja") + muuta mediakenttää. Käyn erilaisissa design-myyntitapahtumissa (Kaapelitehdas, Wanha ylioppilastalo) ja niissä muistelisin nähneeni ko. firman. Mitään tietoa varsinaisesta myymälästä ei kyllä ole ollut...
Harmillista. Itse olen käsityöläisenä koettanut leipääni tienata. On valitettava tosiasia, että harva on valmis maksamaan käsinvalmistetuista ja mittojen mukaan tehdyistä vaatteista todellista hintaa (materiaalit, työ).
Itse pidän tärkeinä asioina esim. sitä että tiedän mistä käyttämäni materiaalit tulevat, millä ne on käsitelty, kuka ne on viime kädessä ommellut ja valmistanut ja millaisissa oloissa.
Moni toki kokee samat asiat tärkeiksi, mutta sillä hetkellä kun lapsi on kasvaa pyrähtänyt hetkessä viisi senttiä ja yhdellä kertaa on siten uusittava koko vaatekaapillinen vaatteita niin usein kukkaro ratkaisee...henkka maukalla esim perusmekon hinnat ovat 10-20 euroa kun taas ns. merkkimekot 40 eurosta ylöspäin. Merkkimekon valmistusprosessi ei välttämättä ole sen parempi kun halpisvaatteen. Siten tulee vaihtoehdoksi pienen tuntemattoman valmistajan huolella luonnonmateriaaleista valmistama mekko, jonka hinta todennäköisesti on yli 70 euroa. Laatu ja eettisyys maksaa, valitettavasti useille ihmisille liikaa.
Toivotaan, että liikkeesi voi jossain muodossa jatkaa, lupaan seuraavalla Helsingin matkalla tulla ostoksille!
Täällä kanssa yks helsinkiläinen joka ei muista koskaan kuulleensa ko kaupasta vaikka ton messuilla yms on tullu pyörittyä.
Kuulosti kyllä kieltämättä aika säälitilitykseltä
Olisi kannattanut olla nöyrä siinä vaiheessa kun starttirahaa ei tippunut. Kyllä ne arvioijat tietää.
Olisi kannattanut olla nöyrä siinä vaiheessa kun starttirahaa ei tippunut. Kyllä ne arvioijat tietää.
Olisi kannattanut olla nöyrä siinä vaiheessa kun starttirahaa ei tippunut. Kyllä ne arvioijat tietää.
[quote author="Vierailija" time="21.01.2014 klo 18:02"]
Hienoa että joku viitsii yrittää tänä päivänä. Nostan hattua. Itsellä rahatilanne on sellainen että tuon kaupan vaatteet on liian kalliita, vaikka varmasti ovatkin laadukkaita.
[/quote]
Onhan tuolla nyt tarjonta kuitenkin sentään hinnaltaan vain noin 20% monen designermuotikaupan hinnoista. Luulisi, että jos vain tarjonta on omaan makuun sopivaa ja vähänkään välittää vaatteiden valmistukseen liittyvistä eettisistä ja moraalisista näkökohdista, tämä kauppa olisi unelmien täyttymys monelle! Ymmärrän, että kaikilla ei noihinkaan hintoihin välttämättä ole jatkuvasti varaa, mutta sitä en ymmärrä ettei lainkaan olisi. Ehkä sitä voisi jättää ne neljä H&M-rättiä väliin ja ostaa tilalle yhden laadukkaamman?
Itse en kuulu tuon kaupan kohderyhmään, mutta olen pienituloinen ja ostan siitä huolimatta kalliita vaatteita. Ostan niitä vain huomattavasti harvemmin. Tällä hetkellä kaapista puuttuu siistit housut, mutta muuta en olekaan ajatellut tulevana vuonna ostaa. Ostaisin varmasti jotain tuosta kaupasta, jos sen tarjonta olisi minulle sopivaa.
Mäkään en kyllä ole kuullut kaupasta, mutta Eerikinkadun liepeillä ei tulekaan pyörittyä. Tsemppiä yrittäjälle uusiin seikkailuihin :) Toivottavasti myyntiä tulee sen verran, että välttävät konkurssin.
En kyllä tykkää yhdestäkään vaatteesta tuolla.
Höh, mä en pääse tuonne nettisivuille. Onkohan liikaa trafiikkia.
[quote author="Vierailija" time="21.01.2014 klo 18:41"]
Olisi kannattanut olla nöyrä siinä vaiheessa kun starttirahaa ei tippunut. Kyllä ne arvioijat tietää.
[/quote]
No ei ne näytä aina tietävän. Minä sain starttirahaa enkä vielä tänä päivänäkään ymmärrä, että miksi.
Palonin myymien vaatteiden/ tuotteiden hintahaitari?