Suostuisitko parisuhteeseen, jossa toinen ei ryhtyisi omaishoitajaksesi?

Entä jos hoitoa vaativa ihminen olisikin oma lapsi? Entä silloin? Vai eikö rakkaus silloinkaan pidä sisällään hoivaa?

Vierailija kirjoitti:

Entä jos hoitoa vaativa ihminen olisikin oma lapsi? Entä silloin? Vai eikö rakkaus silloinkaan pidä sisällään hoivaa?

Tässä oli kaiketi puhe romanttisesta rakkaudesta (eros). Vanhemman kiintymys omaan lapseen tai lemmikin omistajan kiintymys omaan karvaturriinsa ovat toki asia erikseen. 

Omaishoitajista suurin osa on naisia ja se johtuu siitä, että naiset kasvatetaan hoivaamaan. Ei se ole välttämättä mitään sisäsyntyistä hoivaviettiä vaan systemaattisen kasvatuksen tulos, että suurin osa hoito- ja kasvatusalan ihmisistäkin on naisia. Ajattelen kuitenkin myös, että hoiva on välttämätön osa ihmiselämää ja ilman sitä kukaan meistä ei täällä pärjää. Toivoisin vain, että  myös miehet ymmärtäisivät hoivan arvon, eivät pelkästään sen vastaanottajina vaan myös antajina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä jos hoitoa vaativa ihminen olisikin oma lapsi? Entä silloin? Vai eikö rakkaus silloinkaan pidä sisällään hoivaa?

Tässä oli kaiketi puhe romanttisesta rakkaudesta (eros). Vanhemman kiintymys omaan lapseen tai lemmikin omistajan kiintymys omaan karvaturriinsa ovat toki asia erikseen. 

No voi helvetti, jos lemmikkiä kohtaan voi olla hoivaava, mutta ei elämänkumppaniaan!

Minä olen jo varannut paikan itselleni hoitolaitoksesta jottei tarvitse kenenkään ryhtyä omaishoitajaksi. 

Paljonko työmarkkina+asumistuella oleva saa korvausta, jos ryhtyy äitinsä omaishoitajaksi?

Tottakai. Mikäs siinä. Hän on todennäköisesti meistä se, joka tarvitsisi ensimmäisenä omaishoitajaa ja voisin sitten vaan sanoa, että heippa vaan :)

Mä olen sanonut mun miehelleni (olemme 50 v) että "jos joudun tuohon tilaan, jossa en pysty  enää itse kävelemään, järki menee ja alan kusta ja paskoa housuihini, laita minut hoitokotiin. En halua että väsytät itsesi loppuun minun hoitajanani. "

Minusta on rakkautta tajuta sekin, että se hoitava osapuoli on vaan ihminen. Ei häneltä voi vaatia loputonta jaksamista ja itsensä piippuun vetämistä.

Meillä mummo laitettiin Alzheimerin takia lopulta hoitokotiin ja se oli ihan oikea päätös.

Oletteko miettineet tätä käytännössä? Esimerkiksi jos puoliso loukkaantuisi onnettomuudessa ja olisi täysin autettava, syötettävä. Onko järkeä jättää oma työ ja jäädä muutaman satasen ansaitsevaksi omaishoitajaksi? Mun mielestä on järkevämpää jatkaa töissä ja hoitaa puolison hoito muulla tavoin esimerkiksi ulkopuolista apua palkkaamalla tai käyttämällä ulkopuolista hoitopaikkaa. Uskon, että näin pystyy paremmin huolehtimaann myös puolison tarpeista, kun kaikki energia ei mene 24/7 hoitoon ja rahaakin on käytettävissä tarpeellisiin hankintoihin.

Vierailija kirjoitti:

Minä laitoin tänään juuri omakantaan merkinnän, että en halua läheisistäni omaishoitajaa. Meillä kaikilla on vain yksi elämä, enkä halua että kukaan rakkaani joutuu uhraamaan omansa minun takia.

Koskeeko tuo myös aikuisia tyttäriäsi? Vai arvostatko vain miesten elämää?

Niin. Olin ns. omaishoitaja eksälleni. Kyllä se rakkaus alkoi hiipumaan siinä vaiheessa, kun hän sanoi, ettei tekisi samaa minulle.

Ollaan vaan kavereita enää.

Tiedän pariskunnan, jossa miehen vanhetessa ja sairastuessa suhde avattiin muille osapuolille ja muutettiin erilleen. Käytännössä siis nainen alkoi tapailla nuorempia miehiä. Heillä järjestely tuntui toimivan ja rakkautta ja älyllistä yhteyttä oli loppuun saakka. Loppuajan mies oli käsittääkseni laitoshoidossa. Silti en voi olla ajattelematta tunsiko mies itsensä hylätyksi tai loukatuksi? Oliko suhteen avaaminen vapaaehtoista vai pelkoa yksinjäämisestä? Toisaalta ajattelen, että on myös suuri rakkaudenosoitus antaa toisen elää elämäänsä ja opetella päästämään irti. 

Vierailija kirjoitti:

Niin. Olin ns. omaishoitaja eksälleni. Kyllä se rakkaus alkoi hiipumaan siinä vaiheessa, kun hän sanoi, ettei tekisi samaa minulle.

Ollaan vaan kavereita enää.

Kieltämättä en itsekään ottaisi naista, joka on kanssani vain sillä ehdolla, että alkaisi tarvittaessa hänelle omaishoitajaksi.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän pariskunnan, jossa miehen vanhetessa ja sairastuessa suhde avattiin muille osapuolille ja muutettiin erilleen. Käytännössä siis nainen alkoi tapailla nuorempia miehiä. Heillä järjestely tuntui toimivan ja rakkautta ja älyllistä yhteyttä oli loppuun saakka. Loppuajan mies oli käsittääkseni laitoshoidossa. Silti en voi olla ajattelematta tunsiko mies itsensä hylätyksi tai loukatuksi? Oliko suhteen avaaminen vapaaehtoista vai pelkoa yksinjäämisestä? Toisaalta ajattelen, että on myös suuri rakkaudenosoitus antaa toisen elää elämäänsä ja opetella päästämään irti. 

Mies olisi voinut lopettaa suhteen, jos sen avaaminen ei olisi hänelle sopinut. Parisuhteet ovat täysin vapaaehtoisia järjestelyjä, ja siinä vaiheessa, kun et enää kykene tekemään päätöksiä niiden avaamisesta tai lopettamisesta, parisuhteet eivät enää ole sinua varten.

Vierailija kirjoitti:

Omaishoitajista suurin osa on naisia ja se johtuu siitä, että naiset kasvatetaan hoivaamaan. Ei se ole välttämättä mitään sisäsyntyistä hoivaviettiä vaan systemaattisen kasvatuksen tulos, että suurin osa hoito- ja kasvatusalan ihmisistäkin on naisia. Ajattelen kuitenkin myös, että hoiva on välttämätön osa ihmiselämää ja ilman sitä kukaan meistä ei täällä pärjää. Toivoisin vain, että  myös miehet ymmärtäisivät hoivan arvon, eivät pelkästään sen vastaanottajina vaan myös antajina.

Tästä mallista ollaan onneksi luopumassa. Naiset ovat ymmärtäneet, ettei hoivaamista arvosteta ja opettavat tyttärensä paremmin, ei uhraamaan omaa hyvinvointiaan. Katkeria vanhempia naisia on valitettavan paljon, he kertovat onneksi totuuden arvostuksen puutteesta ja haluavat että seuraavilla sukupolvilla on asiat paremmin. Omaa mukavuutta kannattaa uhrata ainoastaan silloin kun saa itse siitä mielihyvää. Hyvä mieli toisen edestä uhrautumisesta on toki joillekin palkinto, onhan hoitajaa kaipaaville (onneksi) näitäkin.

Minä aion ryhtyä omien vanhempieni omaishoitajaksi, jos he joskus sitä tarvitsevat. Ajattelen, että se on rakkauden teko ja myös etuoikeus, viimeinen mahdollisuus yhteyteen ja läheisyyteen rakastamieni ihmisten kanssa. Toki minulla ei ole puolisoa tai omia lapsia, joten olen tähän vapaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin. Olin ns. omaishoitaja eksälleni. Kyllä se rakkaus alkoi hiipumaan siinä vaiheessa, kun hän sanoi, ettei tekisi samaa minulle.

Ollaan vaan kavereita enää.

Kieltämättä en itsekään ottaisi naista, joka on kanssani vain sillä ehdolla, että alkaisi tarvittaessa hänelle omaishoitajaksi.

Pointtina tässä oli se, että oletan saavani vastavuoroisesti samanlaista kohtelua, kuin mitä annan. Koin, että siinä suhteessa kumppani ei ollut samalla antaumuksella mukana. Enää en kenenkään hoivaajaksi ryhdy. Kokemus kyynisti.

En voisi vaatia kumppaniani ryhtymään omaishoitajakseni.

Kannattaa huomioida, että omaishoidettaviakin on monen kuntoisia.

Itse ajattelen, että en voisi olla omaishoitaja henkilölle, joka tarvitsisi 24/7 hoitoa tai valvontaa. Vaikeasta muistisairaudesta kärsivän hoitaminen ei siis onnistuisi. Jos hoidettava nukkuisi yönsä, ja tarvitsisi apua vain päiväsaikaan, eikä silloinkaan koko ajan, eikä myöskään olisi mikään perään katsottava tapaus, voisin jonkin aikaa omaishoitaakin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin. Olin ns. omaishoitaja eksälleni. Kyllä se rakkaus alkoi hiipumaan siinä vaiheessa, kun hän sanoi, ettei tekisi samaa minulle.

Ollaan vaan kavereita enää.

Kieltämättä en itsekään ottaisi naista, joka on kanssani vain sillä ehdolla, että alkaisi tarvittaessa hänelle omaishoitajaksi.

Pointtina tässä oli se, että oletan saavani vastavuoroisesti samanlaista kohtelua, kuin mitä annan. Koin, että siinä suhteessa kumppani ei ollut samalla antaumuksella mukana. Enää en kenenkään hoivaajaksi ryhdy. Kokemus kyynisti.

Jos suhde oli hyvä, eikö tuossa tilanteessa loogisinta olisi ollut vain luopua omaishoitajuudesta ja jatkaa suhdetta puhtaan romanttisissa merkeissä? Se, ettei ole toisen hoitaja, lähes aina vieläpä parantaa suhdetta merkittävästi.

Tosin jos olit jo ehtinyt katkeroitua, tai suhde oli muuten huono, sitten ymmärrän.

Olen vierestä katsonut kun oma äitini on oli isäni omaishoitajana semmoset 30 vuotta. En tosiaan itse ole siihen valmis enkä odota kenenkään minuakaan alkavan hoitaa.