Lue keskustelun säännöt.
Tein lapsen miehen takia
21.01.2014 |
Ja nyt tuo lapsi on jo 4-vuotias. Vähän säälittää kun mulla ei ole mitään kiinnostusta lasta kohtaan ja töiden jälkeen pyrin luuhaamaan harrastuksissa mahdollisimman pitkään.
On paskapuhetta väittää, että omaan lapseen rakastuu, minä en tunne häntä kohtaan mitään, olen täysin välinpitämätön.
Kommentit (71)
Minusta aloittaja on todella fiksu kun pystyy ajattelemaan lapsen parasta, vaikkakin tässä vaiheessa. Liian paljon on tässä maassa lapsia joista ei välitetä, juuri ehkä hoidetaan mutta ollaan välinpitämättömiä, monissa uusioperheissä inhotaan ja vihataan sen toisen lapsia. Sellainen on huono kasvualusta lapselle. Jokainen lapsi ansaitsee ja on oikutettu rakastaviin vanhempiin. Jos me emme voi sitä hänelle tarjota niin silloin on parempi että saa uudet vanhemmat jotka siihen pystyvät, niin on parempi kaikille. Ajattelen aloittaja sinua lämpimästi, olet ajatteleva ihminen ja haluat lapsen parasta, se on kunnioitettavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.01.2014 klo 12:07"]Luulen, että olen samassa veneessä. Olen tosin vasta raskaana, mutta en ole kiinnostunut tästä lapsesta lainkaan. Jotenkin hölmösti ajattelin, että haluaisin tätä itsekin ja oppisin kyllä haluamaan tätä lasta ja pitämään siitä. Siksi suostuin miehen ehdotukseen. No, mitä pidemmällä raskauteni on, sitä vähemmän tätä haluan. Synnytyskin on ovella pian. Kadun tätä pohjattomasti.
[/quote]
Tee abortti
Minusta mies on outo jos hän päättää antaa haluamansa lapsen adoptioon. Siinä että ei halua lasta jota ei toivonut, ei ole mitään ihmeellistä.
Meillä raskaus oli vahinko ja raskausaikana olin jo katsellut sopivat lennot valmiiksi mihim häivyn jos sille tuntuu. En olisi mitenkään voinut vaatia että mies antaa tahtomansa lapsen pois enkä siksi voinut miettiä aborttiakaan koska miehellä on oikeus pitää toivomansa lapsi. Ja oli täysin selvää että jos en tule lapsen kanssa toimeen, minä häivyn. Tai sitten meillä ei olisi enää ollut sitä hyvää parisuhdettakaan. Niin epäilen että viitosellekin käy joka tapauksessa.
Nyt olen puoli vuotta katsellut ja myös imettänyt vauvaa joka on oikeastaan aika symppis tyyppi. Ja pärjäämme saman katon alla. Voin myös vahtia vauvaa muutaman tunnin jos mies tarvitsee omaa aikaa.
Miksi teit lapsen jos et ite kerran lasta halunnut?! Voit syyttää vain itseäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisitko hakea teille apua perheneuvolasta.
Surullinen viesti, mutta niin totta. Luulen, että oma äitini oli samanlainen, tosin hän ei hankkinut lapsia isän takia vaan siksi, että siihen aikaan se vain kuului asiaan. Luulen, että meitä, jotka on pykätty maailmaan vain koska niin nyt vain kuului tehdä, on tosi paljon. Ei tämä elämältä oikein tunnu. Kun äiti ei välitä, lapsesta jää vajaa :/. Itse en tee lapsia, koska en halua tehdä elämästä tällaista helvettiä kenellekään. Toivoisin että nykyään lapset tehtäisiin vain silloin, kun häntä todella molemmat osapuolet haluavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulen, että olen samassa veneessä. Olen tosin vasta raskaana, mutta en ole kiinnostunut tästä lapsesta lainkaan. Jotenkin hölmösti ajattelin, että haluaisin tätä itsekin ja oppisin kyllä haluamaan tätä lasta ja pitämään siitä. Siksi suostuin miehen ehdotukseen. No, mitä pidemmällä raskauteni on, sitä vähemmän tätä haluan. Synnytyskin on ovella pian. Kadun tätä pohjattomasti.
Mulla oli sellainen kaveri, jonka äiti oli varmaan tehnyt lapset jostain muusta syystä kuin omasta halustan. Poikaparka on vieläkin aikuisena aivan tunnevammainen.
Äiti oli vieläpä töissä vanhainkodissa, kuulin että oli ihan hirveän ilkeä vanhuksille. Todennäköisesti ajautunut myös hoitoalalle jostain muusta syystä kuin omasta halustaan.
Tosi surullista, miten purkaa oman pahan olonsa täysin syyttömiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voihan sen lapsen jättää isälleen ja ryhtyä etävanhemmaksi.
[quote author="Vierailija" time="21.01.2014 klo 12:17"]
Voihan sen lapsen jättää isälleen ja ryhtyä etävanhemmaksi.
[/quote]
Olen pohtinut tätä, mutten haluaisi erota minulle rakkaimmasta ihmisestä, miehestäni. Adoptiota olen ehdottanut, mutta mieheni ei siihen ole suostunut. Pattitilanne.
-5
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suhtautuisin lapseen aivan samoin. Kaikki eivät vain koe mielekkääksi tuota kaikkea hoivaamista ja huolehtimista. Itse olen mieluiten yksin ja puuhaan omia juttujani.
Ovela ajatus. Onnistuisikohan sellainen prosessi oikeessa elämässä, että päättäis yhtäkkiä vaan antaa oman muksun adoptioon. Oli se sit vaikka vuoden tai nelivuotias tai vaikka kymmenen. Päättäis vaan että koska mä en tykkää tuosta lapsesta, niin sen on parempi olla jollain muulla. Ja sitten ottais yhteyttä johonkin sossuun tai minne nyt pitäisikään ottaa ja ilmoittaisi, että haluan antaa lapseni adoptoitavaksi. Siis kaikki tää vaikka ei olisi mitään ulos päin näkyviä aiheita. Ei väkivaltaa, alkoa tms. Onkohan tuollaista käynyt koskaan? Miten tavallista on, että äiti ei tunne minkäänlaista tarvetta hoivata itse omaa lastaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.01.2014 klo 12:40"][quote author="Vierailija" time="21.01.2014 klo 12:17"]
Voihan sen lapsen jättää isälleen ja ryhtyä etävanhemmaksi.
[/quote]
Olen pohtinut tätä, mutten haluaisi erota minulle rakkaimmasta ihmisestä, miehestäni. Adoptiota olen ehdottanut, mutta mieheni ei siihen ole suostunut. Pattitilanne.
-5
[/quote]
PORVOOSTA PÄIVÄÄ! Ihanko olet ehdottanut lapsen isälle, että "heiii muuten, mä en tykkääkään tosta muksusta niin voitasko antaa se pois?"
[quote author="Vierailija" time="21.01.2014 klo 15:09"]
[quote author="Vierailija" time="21.01.2014 klo 12:40"][quote author="Vierailija" time="21.01.2014 klo 12:17"]
Voihan sen lapsen jättää isälleen ja ryhtyä etävanhemmaksi.
[/quote]
Olen pohtinut tätä, mutten haluaisi erota minulle rakkaimmasta ihmisestä, miehestäni. Adoptiota olen ehdottanut, mutta mieheni ei siihen ole suostunut. Pattitilanne.
-5
[/quote]
PORVOOSTA PÄIVÄÄ! Ihanko olet ehdottanut lapsen isälle, että "heiii muuten, mä en tykkääkään tosta muksusta niin voitasko antaa se pois?"
[/quote]
Olen, lapsi ei siis ole vielä syntynyt, kuten kirjoitin.
-5
Kyllä kai sitä voi oman lapsensa sijoittaa, jos ei sitä vaan pysty (syystä tai toisesta) hoitamaan. Kyllähän se nyt on aivan selvä että päässä _jotain_ vikaa on, jos lapsen hankkii eikä sitten tunne mitään sitä kohtaan, ei halua sitä halua hoitaa, vaan päästä eroon. Tosin jos lapsella on isä kuvioissa, niin isähän sitten siitä on vastuussa jos äiti laiminlyö vastuunsa/ei kykene hoitamaan. Ei huono vaihtoehto välttämättä ollenkaan.
Sen voin kyllä luvata, että jos yhdessä on päätetty hankkia lapsi, mutta sitten raskausvaiheessa äiti alkaa tosissaan ehdottaa adoptiota, katuu lasta jne, niin erohan tämän asian takia aivan varmasti tulee. Mitä sitten kun lapsi syntyy? Ei varmaan vaikuta mihinkään? Ja ero olis tullut ilman sitä lastakin, joten turha sitä on syyttää. Jos toinen haluaa lasta ja toinen ei, niin eikös se ole aika selvä tapaus?
Niin sairaita juttuja, että pakko olla PORVOOSTA. On todella, oikeasti oltava päässä vikaa että tekee lapsen vaan koska mies halusi.
Musta on kamalaa kun ihmiset käskee heti hoitoon, syyttää ja vaikka mitä jos joku uskaltaa avata suunsa ja kertoa ettei rakasta lastaan. Minäkään en usko siihen että omaa lasta rakastaa automaattisesti. Ei se tarkoita että on esim mielenvikainen. Tästä syystä (+raskaus ja synnytys) pelkään hankkia lapsen mieheni kanssa (joskus tulevaisuudessa). Olen lämmenyt ajatukselle lapsista mutta en haluaisi joutua kokemaan sitä vauva-aikaa
[quote author="Vierailija" time="21.01.2014 klo 15:16"]
Kyllä kai sitä voi oman lapsensa sijoittaa, jos ei sitä vaan pysty (syystä tai toisesta) hoitamaan. Kyllähän se nyt on aivan selvä että päässä _jotain_ vikaa on, jos lapsen hankkii eikä sitten tunne mitään sitä kohtaan, ei halua sitä halua hoitaa, vaan päästä eroon. Tosin jos lapsella on isä kuvioissa, niin isähän sitten siitä on vastuussa jos äiti laiminlyö vastuunsa/ei kykene hoitamaan. Ei huono vaihtoehto välttämättä ollenkaan.
Sen voin kyllä luvata, että jos yhdessä on päätetty hankkia lapsi, mutta sitten raskausvaiheessa äiti alkaa tosissaan ehdottaa adoptiota, katuu lasta jne, niin erohan tämän asian takia aivan varmasti tulee. Mitä sitten kun lapsi syntyy? Ei varmaan vaikuta mihinkään? Ja ero olis tullut ilman sitä lastakin, joten turha sitä on syyttää. Jos toinen haluaa lasta ja toinen ei, niin eikös se ole aika selvä tapaus?
[/quote]
Mustavalkoisesti ajateltuna kyllä, mutta ei tämä lapsi miehellekään ollut mikään pakko. Oli kyllä valmis elämään lapsettakin. Jotenkin kuitenkin halusin uskoa, että kyllähän omat aivoni ajatukseen tottuisi ja tokihan sitä äitinä lapsensa haluaisi. No, ei se menekään niin. Tästä puhutaan valitettavan vähän. Joka paikassa toitotetaan, että jokainen rakastuu lapseensa, vaikka se ei pidä paikkansa. Eri eläinlajitkin hylkäävät jälkikasvuaan selittämättömistä syistä.
Rakastamme mieheni kanssa toisiamme valtavasti. Nyt vain olemme pattitilanteessa, isojen ratkaisujen edessä. Kumpikaan meistä ei halua erota. Minusta olisi oikein antaa lapselle mahdollisuus elää tasapainoisessa ja rakastavassa perheessä, jonka lapsi varmasti adoption kautta saisi. Mies minusta naiivisti uskoo, että jotenkin voisimme kaikki kolme olla saman katon alla ilman, että lapsi siitä mitenkään kärsisi.
Meilläkin on se tilanne, että mies kovasti jo toivoo lasta, mutta itse olen koko ajan ihan kahden vaiheilla. Pelkään, että jos suostun miehen takia, niin ahdistun juuri niin kuin #5. Aikaakaan ei ole enää paljon, koska olemme jo melkein 35-vuotiaita.