Lue keskustelun säännöt.
Tein lapsen miehen takia
21.01.2014 |
Ja nyt tuo lapsi on jo 4-vuotias. Vähän säälittää kun mulla ei ole mitään kiinnostusta lasta kohtaan ja töiden jälkeen pyrin luuhaamaan harrastuksissa mahdollisimman pitkään.
On paskapuhetta väittää, että omaan lapseen rakastuu, minä en tunne häntä kohtaan mitään, olen täysin välinpitämätön.
Kommentit (71)
[quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 15:28"]
Onhan niitä mielenvikaisia eläimiä tuolla luonnossakin, jotka syystä tai toisesta hylkäävät pentunsa. Tämä on mahdollista myös ihmisellä - tosin ei mieleltään terveellä. Siksi tuollaisten tunteiden vuoksi pitäisikin mennä lääkäriin.
[/quote]
Uskon, että lääkäriin olisi hyvä mennä, mutta ensin on tehtävä ratkaisu, eikä jättää lasta sen armoille, että äidin aivokemia saataisiin jollain keinoin toisenlaiseksi ja puuttuvat tunteet syntymään ja haitalliset väistymään. Lapsen kohtalo on mielestäni ratkottava ensin.
-5
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.01.2014 klo 15:07"]
Ovela ajatus. Onnistuisikohan sellainen prosessi oikeessa elämässä, että päättäis yhtäkkiä vaan antaa oman muksun adoptioon. Oli se sit vaikka vuoden tai nelivuotias tai vaikka kymmenen. Päättäis vaan että koska mä en tykkää tuosta lapsesta, niin sen on parempi olla jollain muulla. Ja sitten ottais yhteyttä johonkin sossuun tai minne nyt pitäisikään ottaa ja ilmoittaisi, että haluan antaa lapseni adoptoitavaksi. Siis kaikki tää vaikka ei olisi mitään ulos päin näkyviä aiheita. Ei väkivaltaa, alkoa tms. Onkohan tuollaista käynyt koskaan? Miten tavallista on, että äiti ei tunne minkäänlaista tarvetta hoivata itse omaa lastaan?
[/quote]
Tällöin kyseeseen tulisi todennäköisemmin huostaanotto ja pysyvä sijoitus laitokseen tai perheeseen.
Ihan käsittämättömiä neuvoja täällä jaellaan. Ja kohdellaan ajattelevaa ihmistä kuin jotakin friikkiä. Minusta on hienoa, että näistäkin asioista puhutaan. Äidinrakkaus ei ole mikään automaatio, eikä kaikille koskaan synny mitään erikoista hoivaviettiä. Se ei tee ihmisestä mitenkään henkisesti sairasta tai mielenvikaista. On ihan selvä, että maailmassa on paljon vanhempia, joiden olisi ollut paras jättää lapset kokonaan hankkimatta. Se, että ihminen sentään tiedostaa, ettei varmastikaan lapselle pysty oikeanlaista kasvuympäristöä tarjoamaan on paljon terveempää kuin se, että ties missä huuruissa päätetään, että jes, haluan lapsen, vaikka valmiudet sen kasvattamiseen olisivat kuinka heikot. Ei se pelkkä lapsen haluaminen tee kenestäkään hyvää kasvattajaa. Toisaalta se, ettei halua lasta (vaikka sen sitten tajuaisikin vasta liian myöhään) ei tee kenestäkään mitenkään huonoa ihmistä.
Jos lapsi on jo neljävuotias niin eikö silloin ole hirveän traumaattista joutua adoptioon? Selkeä hylkäykokemus molemmilta vanhemmilta.
[quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 15:40"][quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 15:28"]
Onhan niitä mielenvikaisia eläimiä tuolla luonnossakin, jotka syystä tai toisesta hylkäävät pentunsa. Tämä on mahdollista myös ihmisellä - tosin ei mieleltään terveellä. Siksi tuollaisten tunteiden vuoksi pitäisikin mennä lääkäriin.
[/quote]
Uskon, että lääkäriin olisi hyvä mennä, mutta ensin on tehtävä ratkaisu, eikä jättää lasta sen armoille, että äidin aivokemia saataisiin jollain keinoin toisenlaiseksi ja puuttuvat tunteet syntymään ja haitalliset väistymään. Lapsen kohtalo on mielestäni ratkottava ensin.
-5
[/quote]
Ap:n tavoin ajattelevalla ihmisellä on todennäköisesti muitakin ongelmia mielessään kuin vain se ettei hän lasta halua. Siksi päätöstä tukemaan pitäisikin välittömästi mennä lääkäriin, jossa ainakin toivottavasti kirkastuu se, että päätös antaa adoptioon/ pitää lapsi on oikea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 15:43"]
Ihan käsittämättömiä neuvoja täällä jaellaan. Ja kohdellaan ajattelevaa ihmistä kuin jotakin friikkiä. Minusta on hienoa, että näistäkin asioista puhutaan. Äidinrakkaus ei ole mikään automaatio, eikä kaikille koskaan synny mitään erikoista hoivaviettiä. Se ei tee ihmisestä mitenkään henkisesti sairasta tai mielenvikaista. On ihan selvä, että maailmassa on paljon vanhempia, joiden olisi ollut paras jättää lapset kokonaan hankkimatta. Se, että ihminen sentään tiedostaa, ettei varmastikaan lapselle pysty oikeanlaista kasvuympäristöä tarjoamaan on paljon terveempää kuin se, että ties missä huuruissa päätetään, että jes, haluan lapsen, vaikka valmiudet sen kasvattamiseen olisivat kuinka heikot. Ei se pelkkä lapsen haluaminen tee kenestäkään hyvää kasvattajaa. Toisaalta se, ettei halua lasta (vaikka sen sitten tajuaisikin vasta liian myöhään) ei tee kenestäkään mitenkään huonoa ihmistä.
[/quote]
Kyllä se on ihan hullua alunperinkin tehdä lapsi jos ei oikeasti sitä lasta halua. Ei kannata ajatella että se joku äidinrakkaus sitten syttyy. Jos et halua lasta niin älä lisäänny. Tottakai on paljon vanhempia joiden olisi parempi olla lapsettomia mutta suurin osa heistä on lähtökohtaisesti halunnut lapsen. Lapselle ei ole hyvää elämää tiedossa välinpitämättömän äidin kanssa. Parempi antaa lapsi adoptioon.
Kyllä täytyy ihmisen olla todella tyhmä jos tekee lapsen vain sen takia että mies haluaa. Jos ap olisi ollut järkevä, olisi hän käskenyt miehen pakkaamaan tavaransa ja häipymään. Mutta ei, piti tehdä lapsi. Ja nyt sitten itketään av:lla kun harmittaa ja kaduttaa kun piti yrittää pitää ukko penskan avulla. Mitäs teet jos äijäsi rakastuu toiseen naiseen ja lapsi ei sovikkaan uuteen suhteeseen? Siinähän kärsit ei-toivotun lapsen kanssa ilman miestä joka sen lapsen halusi.
Käyttäkää hyvät naiset järkeänne ennen kuin teette lapsen jos vain mies sitä haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 14:51"]
jos hyvin käy, synnytyksen jälkeen sinussa alkaa virrata ns. rakkaushormoni eli oksitosiini. Se ratkaisee ongelmasi. Olen melko varma että niin käy. Luonto hoitaa homman kotiin, don't worry.
Mitä jos sitä äpärää vaan ei rakasta? Jos vihaa sitä yli kaiken? Mitäs av-mamma siihen sanoo? Lapsen rakastaminen tai rakastamaan "oppiminen" ei ole automaattinen reaktio vaan ämmien paskapuhetta.
[quote author="Vierailija" time="21.01.2014 klo 15:18"]
Niin sairaita juttuja, että pakko olla PORVOOSTA. On todella, oikeasti oltava päässä vikaa että tekee lapsen vaan koska mies halusi.
[/quote]
Ihan voit rohkeasti todeta että PROVO eikä PORVOO.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 16:08"]
[quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 14:51"]
jos hyvin käy, synnytyksen jälkeen sinussa alkaa virrata ns. rakkaushormoni eli oksitosiini. Se ratkaisee ongelmasi. Olen melko varma että niin käy. Luonto hoitaa homman kotiin, don't worry.
Mitä jos sitä äpärää vaan ei rakasta? Jos vihaa sitä yli kaiken? Mitäs av-mamma siihen sanoo? Lapsen rakastaminen tai rakastamaan "oppiminen" ei ole automaattinen reaktio vaan ämmien paskapuhetta.
[/quote]
No jos niin ei käy, niin sitten oksitosiini ei alkanut virrata. Siinä tapauskessa lapsen voi tosiaan antaa adoptoitavaksi. MIkä tässä on vaikeaa?
Automaattista reaktiota ei kukaan kaiketi ole väittänyt. On niitäkin äitejä, jotka ajautuvat synnytyksen jälkeen masikseen. Mitään vaihtoehtoa ei voi etukäteen tietää varmaksi.
Lakkaa dorka raivoamasta. Saat ihan vapaasti olla rakastamasta lapsia. KUkaan ei ole sitä estämässä. On vain esitetty mahdollisuuksia sille, miksi joskus käy niin, että synnytyksen jälkeen homma lähteekin luistamaan.
Vaikutat ihmiseltä, joka on itse jäänyt vaille rakkautta, ts. olet yksi niistä onnettomista lapsista, jota ei olisi tosiaan kannattanut tähän maailmaan tehdä.
Koen vahvasti, että lapsen etu on adoptio, ei ihmiskoe äidin kanssa, joka ei halua olla hänen kanssaan tekemisissä. Lapsen etu ei mielestäni toteudu, jos lapsi jätetään kaksin lapsesta ahdistuneen äidin kanssa kotiin odottelemaan hormonien aiheuttamaa muutosta äidin aivoissa. Selkeästikään hormonit eivät ole toimineet kohdallani oikein raskaudenkaan aikana, miksi sitten sen jälkeenkään.
-5