Satuhäät 20.1
Kommentit (457)
[quote author="Vierailija" time="21.01.2014 klo 15:40"]
En ole uskovainen, mutta ketjua luettuani tulee mieleeni se raamatun kohta jossa sanotaan että joka on synnitön voi heittää ensimmäisen kiven.
Onko todellakin niin, että nettikiusaajat eivät ole koskaan tehneet elämässään mitään mitä olisi esimerkiksi katunut jälkeenpäin? Ymmärtänyt vasta vanhemmalla iällä, että tuonkin kohdan elämässäni olisin voinut tehdä toisin?
Sitten pari korjausta, kun nähtävästi ohjelmaa on katsottu kuten piru lukee raamattua:
- morsian ei ole tehnyt päivääkään sitä työtä (pukuompelija), johon kouluttautui. Muusta työnteosta ei siis puhuttu. Eikä varmasti ole ensimmäinen pukuompelija, joka huomaa että Suomessa ei työllisty kun työt on kelkottu Kiinaan ja Viroon.
- morsiamen puvun hihat eivät olleet revenneet, vaan hihat olivat irroitettavat. Toiset morsiamet hankkivat pukuja, joista saa helman lyhyemmäksi. Kiva idea mahdollisuus saada puvusta hihat pois. Sää vain taisi olla viileä.
- koti ei ollut sekainen. Tavarat olivat järjestyksessä, mutta kuten todettiin säilytystiloa on niukalti tässä tilapäisasunnossa. Jos joku suosittu blogisti asuisi entisessä pankissa ja pankkiholvista olisi tehty walk-in-closet niin täällähän osa pissisi hunajaa. Oo la laa.
- ahkera pariskunta. Sulhasella kolme työtä ja lisäksi rakennetaan/kunnostetaan kotia perheelle. Jos olisi blogista, jossa rintamamiestaloa kunnostetaan niin taas olisi pöksyt märkinä! Ihgu, mäkin haluan rintamamiestalon kunnostettavaksi raikaisi Suomenniemi. Morsian ei todellakaan ole ensimmäinen kotiäiti, joka on lasten kanssa kotona. Laki sen Suomessa ihan mahdollistaa.
- hämäläiset ovat omanlaisiaan. Turhia ei itketä tai naureta ja asioita tuumaillaan. Rakkaus on enemmän tekoja kuin sanoja. Monenkin hämäläisen tuttavan piirteitä parista löytyi. Ja kuten huomattiin erimielisyyskin käsiteltiin kuitenkin hyvässä hengessä.
Ja ihan erityisesti ilahduin, kun kukaan ohjelmassa ei kiroillut ja örveltänyt kännissä. Ihmisiä kohdeltiin arvostavasti, otettiin huomioon, ilahdutettiin toteuttamalla toiveita.
Sulhanen näki niin paljon vaivaa ja ihan vastaan pullikoimatta, että morsiamen toiveita toteutuisi. Kuinkahan moni morsian voi sanoa samaa omalta kohdaltaan. Minä ainakaan en. Kyllä sain ihan itse valtaosin hoidella ja toteuttaa. Ohjelman väki käyttäytyi niin paljon paremmin kuin tämän palstan väki. Ystäväpariskunta oli tukena järjestelyissä ja juhlassa. Minkäänlaista murinaa tai silmien pyörittelyä ei ollut.
- lapsia ei häissä koettu kuokkavieraina tai häiriötekijöinä. Siinä menivät muiden mukana ja jos ongelma ilmeni se hoidettiin sen suurempaa numeroa asiasta tekemättä. Siihen ei muuten moni heikkohermoinen siideripissis pystykään.
- annapa olla kun Johnny Depp olisi alttarilla ao. hattu päässä. Johan puolet maailman sulhasista näin tekisi. Toisen puolikkaan pakottaisi morsmaikut näin toimimaan. Trendsetterit yleensä kun voivat olla vain jättistaroja. Käsi sydämelle: Justin Timberlaken tekemänä megacool, hämäläisen herrasmiehen uskallusta, rohkeutta ja trendsetterin intoa ei tavis ymmärrä.
- kirpputoreilta tekee löytöjä. Ja annas olla jos kuuluisa blogisti toisi tätä puolta julki! Ei riittäisi enää huudot ihgu ja märät pöksyt vaan kyllä perustettaisiin jo kultti.
- juhlista poisjättäytymään joutunut mummi otettiin huomioon. Tytöt pääsivät ihan telkkariin laulamaan (käsi sydämellä, eiks kaikki pikkukokkien ja mini-idolsien vanhemmat halua juuri tätä?) ja voiko morsiamen äitiä, tulevaa anoppia kauniimmin huomioida. Respect!
Ja niin paljon muutakin olisi. Joku valitti harmaudesta ja ankeudesta. No, sellainen se Suomi on keväällä ennen kuin luonto rysähtää kukintoon, harmaa ja ankea.
Näin luonnonpunapäänä vielä pisteet upeasta punaisesta hiusloistosta morsiamelle. Taitaa olla monelle yllätys, että esim. Beyonce käyttää useita erilaisia peruukkeja. Englannin kuningattarellakin huhutaan sellaisia olevan useampia. Ja tosi monella suomalaisella tutulla ja tv:stä tutulla on jonkinlainen jatkoletti. Ihan omissa häissäänkin ollut.
+ näin suomalaisena persjalkaisena naisena ottaisin ne morsiamen pitkät sääret koska vaan. Olen monen muunkin kuullut haikailevan kunnon säärten perään.
[/quote]
Mahtava kirjoitus, kuka ikinä oletkin! Juuri näin olisin kirjoittanut, jos olisin yhtä sujuvasanainen. Kiitos <3
Nokun ruusu oli poskessa, nii piti saada piiloon peruukilla...
[quote author="Vierailija" time="20.01.2014 klo 21:20"]
Minkä ikäisii nää oli???
[/quote]
33 ilmeisesti.
Puku oli paljon paremman näköinen sovituksessa kuin itse häissä. Itse asiassa olisi ihan ok, ilman sitä röyhelöä. Peruukki nyt sit taas oli aika hirveä, onneksi taisi heivata sen sittenkin hääpäivänä.
Tuli vaan mieleen, että se Piia taitaa itsekin olla AV-mamma, jos se siis osaa lukea ja kirjoittaa...
404, minusta koti ei todellakaan ollut järjestyksessä. Katsoin vielä uusinnankin, ja pistin merkille mm. kumossa olevan nukkekodin, tavaraa pursuavan lavuaarin, vaateröykkiöitä. Ymmärtäähän sen, ettei tuollaisessa väliaikaisessa asunnossa ole kovin kummoisia säilytystiloja, mutta voisi ne tavarat silti pitää järjestyksessä. Viikata pyykit, hankkia vaikka jotain koreja leluille jne.
Ehkä tämän parin paikka ei olisi ollut juuri tässä ohjelmassa. Menee kirjaimellisesti sosiaalipornon puolelle...
404: Hienoa pohdintaa sulla!
Ainoastaan tuo huomio hämäläisyydestä ei osunut ihan kohdilleen tässä, morsian on nimittäin kotoisin Kuusankoskelta. Noin hyvähermoista morsianta oli kyllä ilo katsella, siinä ei paljon hötkyilty.
Katsoin äsken myös pätkän, jossa mainostettiin kevään Satuhäitä yleisesti. Muistan yhden kohdan, jossa sulhanen kailotti koko hääväelle juhlapaikalla, että "jos juhlat tuntuu tylsiltä, niin tossa on mies (osoitti kai bestmäniä), joka ottaa aika hyvin paskaa vastaan." Tuo oli sitten olevinaan kai vitsikästä? Yleensäkin nykyään häät ovat kuin joku messutapahtuma ja kaasojen ja bestmänit jotain tapahtumajärjestäjiä, joille voi käydä antamassa palautetta ja kertomassa, ovatko tyytyväisiä vai eivät. Ihme touhua eikä ihan vierasta niissäkään häissä, joissa olen itse ollut vieraana.
Piian ja Jarin häissä käyttäydyttiin ainakin kauniisti koko ajan, mikä lienee harvinaista tämän ohjelmasarjan jaksoissa.
"Hassuja ilmapalloja" anna mun kaikki kestää!
Voi apua. Toista kertaa käytössä sulhasen puku vasta. Ensimmäinen kerta ollut rippijuhlissa. Eijjumalauta! xD
Kaikesta huolimatta jotenkin niin lutuset :D
Soiko tuossa oikeasti Twin Peaksin musiikki, se jazz-tyylinen?! On siinä ohjelman tekijöillä ollut kanssa huumorintajua :D Ihan Twin Peaks- mainen tunnelma!
Onpa jännä pappi! Rautaristihupparikin päällä.
Suloinen pari, annetaan kaikkien kukkien kukkia, Ei se Ole meiltä poissa. Ovat onnelisen oloisia , sen suotakoon heille.
Tuo oli asiaa!! Kerrankin tällä palstalla! Toki on muitakin, mutta tämä "puri"!!
[quote author="Vierailija" time="21.01.2014 klo 15:47"]
Sulhasella rippipuku! Näittekö ne housujen lahkeet... : D
[/quote]
Kuullunymmärtäminen, ohoi! Viimeksi ollut puku yllä rippijuhlissa. Tämä ei ollut sama puku. En kyllä enää ihmettele miksi niin moni tälläkin palstalla tuntuu täysurvolta, kun kuuntelukyky on tätä luokkaa.
Siis onko tuo hemmo mustassa liekkihupparissa oikea pappi? Selässä rautaristi. Lieneekö joku Motörhead pappi.
Joo, tästä ei löydy mitään kaunista, ei mitään liikuttavan erilaista puolta ja "erilaista näkökulmaa". On vähän kuin kurkistelisisi sosiaalitoimiston asiakasjonoon tai leipäjonoon tai... Kurkkua kuristaa. Masentava jakso.
Siis onko tuo hemmo mustassa liekkihupparissa oikea pappi? Selässä rautaristi. Lieneekö joku Motörhead pappi.
Peruukki, koska poskeen on iskenyt ruusu ja Piia haluaa hiuksensa olevan punaiset häissä. Niinpä tietysti.