Luin Pauliina Rauhalan Taivaslaulun. Kysymyksiä VL:ille.
Onko totta mitä kirjassa kerrotaan? Perheen velvollisuus on toimittaa ry:n myyjäisiin X määrä leivonnaisia? Mihin myyjäisrahat laitetaan? Ry:lle tietysti menevät mutta kuka päättää mihin ne siellä käytetään?
Tai onko totta että seuroihin mennessä joutuu miettimään onko joku Marimekon kangas vähemmän sovelias verrattuna toiseen Marimekon kankaaseen?
Kommentit (86)
Itse koen asian täysin erilaisena. Ikinä en ole myyjäisiin leiponut mutta keittiövuoron silloin tällöin olen tehnyt ja nimenoman VAPAAEHTOISESTI! myöskään en koe eläväni missään nuorassa van vapaasti ainoastaan poikkeuksena etten kulje kaupungilla ryypiskelemässä kun osaamme pitää kavereiden kanssa hauskaa ilman alkoholiakin
Pidän elämääni vapaana ja turvallisena. Olen nuori yhden lpsen äiti ja kaveripiirimme koostuu samassa elämäntilanteessa olevista. Ja todellakin kyläilemme porukalla j tapaamme paljon muuallakin kuin seurapenkissä.
ärsyttää myös Se tapa miten aina puhutaan että vl äidit ovat vain kotona orjina. On meillä miehetkin!! Ja vapaa-aikaa itsellä olisi tarjolla enemmän kuin sitä tarvitsen.. Haloo!! Meilläkin on elämä!
Itse koen asian täysin erilaisena. Ikinä en ole myyjäisiin leiponut mutta keittiövuoron silloin tällöin olen tehnyt ja nimenoman VAPAAEHTOISESTI! myöskään en koe eläväni missään nuorassa van vapaasti ainoastaan poikkeuksena etten kulje kaupungilla ryypiskelemässä kun osaamme pitää kavereiden kanssa hauskaa ilman alkoholiakin
Pidän elämääni vapaana ja turvallisena. Olen nuori yhden lpsen äiti ja kaveripiirimme koostuu samassa elämäntilanteessa olevista. Ja todellakin kyläilemme porukalla j tapaamme paljon muuallakin kuin seurapenkissä.
ärsyttää myös Se tapa miten aina puhutaan että vl äidit ovat vain kotona orjina. On meillä miehetkin!! Ja vapaa-aikaa itsellä olisi tarjolla enemmän kuin sitä tarvitsen.. Haloo!! Meilläkin on elämä!5
[quote author="Vierailija" time="21.01.2014 klo 00:00"][quote author="Vierailija" time="20.01.2014 klo 22:44"]
Onneksi minä saan olla armosta uskomassa. Ei tarvitse miettiä paljonko on leiponut tai leipomatta jättänyt. Osallistun siionintyöhön voimavarojeni mukaan. Jossain vaiheessa enemmän ja jossain vaiheessa vähemmän. Ja silloin kun itsellä ei ole voimavaroja konkreettisesti osallistua, voin silloin rukoilla osallistujille voimia tärkeään työhön.
Siitä olen Jumalalle kiitollinen kun ei tarvitse itse päättää lapsilukua. Meillä on sopivan kokoinen perhe, ei mikään iso eikä nyky mittapuun mukaan pienikään. Ikää alkaa olla jo sen verran, ettei kovin monta enään ilmeisesti ehdi saamaankaan.
Olen Taivaan Isän lellipenikka kun asiat ovat näin hyvin. Vastoinkäymisiäkin kyllä on, mutta päivä kerrallaan, enempää ei tarvitse huolehtia. En ole vastuuton, kyllä sitä tulevaisuudesta huolehtii sen minkä itse pystyy huolehtimaan. Jos ymmärrätte mitä tarkoitan.
[/quote]
Kutsutko sinä omia ei-lestadiolaisia tuttujasi teidän tilaisuuksiinne rauhanyhdistykselle mukaan?
[/quote]
Kutsun aina tilaisuuden tullen. Kerron myös, että seuroja voi kuunnella myös netistä jos paikan päälle ei pääse tulemaan.
[quote author="Vierailija" time="21.01.2014 klo 00:26"]Ei varmaan saisi vastata kun en ole vl mutta itseäni vähän hämmentää noissa kysymyksissä ja osassa vastauksista muun muassa se, että eikö yhtälailla voisi kysyä, että leivotteko tosiaan lapsen koulun myyjäisiin, teettekö muka todella vapaaehtoistyötä jossain järjestössä tai yhdistyksessä tms.
Tässä ketjussa näkyy se, että vl:t elävät ilmeisesti keskenään aika erilaisiakin elämiä.
Itse olen Etelä-Pohjanmaalta kotoisin ja siellä kyllä mummoni usein mietti, että miten jollain kaverillani oli vaikka punaista päällä jos kaveri oli körttiläisestä perheestä. Mummoni toki oli syntynyt jo 1900-luvun alkupuolella mutten sinänsä ihmettelisi jos tuollaisia jäänteitä olisi vielä jossakin olemassa.
Itse ajattelen, että vl uskossa on väärin naisten ja myös lasten oikeuksien kannalta jos ei saa ehkäistä ja lapsia pitää hankkia liikaa mutta tuosta leipomisasiasta nyt en mitään ihmisoikeuskysymystä tekisi ainakaan yleisesti ottaen kun siitä kuitenkin voi kieltäytyäkin.
[/quote]
Aamen tälle!
Mielestäni on itsensä ylentämistä pitää toista ihmistä niin aivottomana, että tämä vapaaehtoisesti suostuu johonkin mitä ei itse halua. Lähtökohtaisesti kaikki tekevät itse omat päätöksensä, ja toki aina löytyy niitä reppanoita jotka eivät missään elämän osa-alueella osaa ottaa vastuuta mistään. Tämä ei koske pelkästään vl-liikettä, vaan ihan kaikkia.
[quote author="Vierailija" time="21.01.2014 klo 22:48"]
Hyvä niiden saarnamiesten on saarnata, kun sisaret raataa keittiöhommissa sekä kotona että ry:n keittiössä. :/
[/quote]
Meidän ry:llä myös miehet ovat tarjoilu- ja leivontaryhmissä eli ei ole pelkästään naisten hommaa.
Jos joku alkaa tuntea olonsa noin ahtaaksi kuin Rauhalan romaanihenkilö, on selvää, että joku asia on pielessä ja elämään on pakko hakea muutosta. Ei ole koskaan edes tullut mieleeni, että joku voisi pohtia jotain vaatekuosia tuolla tarkkuudella. Ehkäpä tälle romaanihahmolle oli tärkeää nostaa omaa statustaan ryhmässä ja siksi pohti olisiko iltavillistä seuraavaksi trendiksi vai katsotaanko sitä kieroon.
Itselläni on vapaa olo:
- voin koska vain sanoa, että nyt oman elämän vaatimukset menevät ry:n talkootyön edelle
- pukeudun seuroihin samoilla ajatuksilla kuin työhön, vierailuille, juhliin (tilanteeseen sopiva siisti ja oman persoonan mukainen vaatetus)
- minun ei tarvitse pyrkiä olemaan ry:llä kaikkien tuntema ja ihailema hahmo, joten tällaisen tavoitteluun ei mene energiaa.
Onneksi minä saan olla armosta uskomassa. Ei tarvitse miettiä paljonko on leiponut tai leipomatta jättänyt. Osallistun siionintyöhön voimavarojeni mukaan. Jossain vaiheessa enemmän ja jossain vaiheessa vähemmän. Ja silloin kun itsellä ei ole voimavaroja konkreettisesti osallistua, voin silloin rukoilla osallistujille voimia tärkeään työhön.
Siitä olen Jumalalle kiitollinen kun ei tarvitse itse päättää lapsilukua. Meillä on sopivan kokoinen perhe, ei mikään iso eikä nyky mittapuun mukaan pienikään. Ikää alkaa olla jo sen verran, ettei kovin monta enään ilmeisesti ehdi saamaankaan.
Olen Taivaan Isän lellipenikka kun asiat ovat näin hyvin. Vastoinkäymisiäkin kyllä on, mutta päivä kerrallaan, enempää ei tarvitse huolehtia. En ole vastuuton, kyllä sitä tulevaisuudesta huolehtii sen minkä itse pystyy huolehtimaan. Jos ymmärrätte mitä tarkoitan.
Ihmeellisiä luuloja monella! Minua ei kukaan ole pakottanut äidiksi, en myöskään koe että olen orjana ja synnyttäjänä. Lahjana olen jokaisen lapsen ottanut ilolla vastaan ja toivottavasti vielä näitä lahjoja saan lisää... Helppoa ei aina ole, mutta ei kai niin ole kenelläkään, oli lapsia tai ei!
Rauhanyhdistyksen töihin osallistun omien voimien mukaan, kukaan ei pakota! Älkää hyvät ihmiset uskoko ihan kaikkea!!!!
Tunnen yhden lestadiolaisen ja heillä on keittiövuorot. Seuroissa tarjotaan ruoka.
Ihmettelen miksi eivät syö kotonaan ja seurat olisi seurat.
Niiden ruokoushuoneella (vai mikä temmpeli se on) on laitoskeittiö.
Pitävät myös häitä ruokoushuoneella.
[quote author="Vierailija" time="20.01.2014 klo 20:45"]
Hengellisen väkivallan tunnusmerkki: ei ole pakko leipoa mutta jos on uskomassa, leipoo. Leipomattomuus on näin merkki siitä, ettei sieluntila ole kohdallaan. Yritä siinä sitten uupuneena kieltäytyä.
[/quote]
Tasan tarkkaan näin on asia. Puheita kuuluu ja sisarilloissa katseita vaihdetaan jos ei täytä normia. Olen ihmetellyt jo pidemmän aikaa miksi toiminnassa rahan keruu on tullut niin älyttömän tärkeäksi.
[quote author="Vierailija" time="20.01.2014 klo 21:25"]
[quote author="Vierailija" time="20.01.2014 klo 21:12"]
Ehkäisy on edelleen synti, joten eikö teitä ole potkaistu ulos?
[/quote]
Ehkäisy on synti pohjoisemmassa Suomessa. Helsingissä asunnot ovat niin kalliita, ettei keskituloisillakaan ole varaa 15-henkiselle perheelle sopivaan asuntoon. Siksi Helsingissä neljä viisi lasta riittää hyvin.
[/quote] Kuinka ihmeessä noi säännöt voi olla erit eri paikkakunnilla?
Eikö se ole epäoikeudenmukaista jos Jumala tuolla lailla kohtelee ihmisiä eri lailla paikkakunnan mukaan...Että Jumala vaatii siis Rovamiemelllä synnyttämään rajatta ja helsingissä sallisi ehkäisynä...?? Ja aika hassuakin, sikäli että te lestadiolaiset väitätte olevanne ainoa oikea usko ja ainut tie taivaaseen...???
[quote author="Vierailija" time="24.01.2014 klo 13:30"]
- - Minua vain ihmetyttää ja rehelllisesti sanottuna naurattaa miten VL-tapakulttuuri on muuttunut viimeisen 20 vuoden aikana. Säännöt löysentyneet vaikka heidänhän piti olla erehtymättömiä. Vanhat säännöt on siis virheellisiä? 30 vuotta eteenpäin niin mitä tapahtuu ehkäisykiellolle...
[/quote]
Minusta taas ei kauheasti vain naurattaisi tuo opin muuttuminen suomen suurimmassa herätysliikkeessä jossa on kymmeniä tuhansia jäseniä. Miten heitä voidaan kohdelal eri lailla riippuen siitä milloin on syntynyt eli mihin ikäluokkaan kuuluu?
Nykyään vl-uskovainen voikin turvautua ehkäisyyn hyvällä omallatunnolla. Käsittääkseni näin on Päivämiehen kirjoituksissa vihjattu, jos ei ihan suoraan ole sanottu. Ja moni vl pariskunta ehkäisee.
Tässä on ristiriita kun ainakin minulle on aina opetettu että Pyhä Henki opettaa vain yhdellä tavalla. Joko niin että kaikki jotka pitävät ehkäiksyä sallittuna ja uskovaiselel sopivana, on menneet harhaan. Heitä ei silloin enääpidettäisi uskovaisina.
Tai sitten toinen vaihtoehto: ehkäisykielto joka on ollut voimassa vuodesta 1967 noin vuoteen 2012, onkin ollut harhaoppia. Puhujat ovat itse opettaneet väärin.
Jos näin on, siitä on vakavat seuraukset. Sehän tarkoittaa, että tuhannet naiset ja miehet ovat kärsineet ahdistusta aivan turhaan. Naiset menehtyivät turhaan, lapseet jäi ilman äitiä väärän opin takia!
Olipa asia sitten kummin vaan niin jotkut lestsadiolaisessa liikkessä on joutuneet huijatuksi.
"Usein joutuu myös sellaisiin kysymyksiin, että onko alistuttava näissä asioissa silloin kun terveys on heikko, ja jokainen synnytys näyttää äidille vaaralliselta. — On kuitenkin muistettava se tosiasia, että Jumalan kädessä on päiviemme luku. Jos niin käy, että matkan pää koittaa synnytyksen yhteydessä, ei siinä tarvitse jäädä itseä syyttelemään."
Päivämies 23.10.1974.
Tuo tarkoittaa että aviomies saa puhujilta vapautuksen eikä hänen pidä tuntea mitään syyllisyyttä kun vaimo menehtyi tiheiden synnytysten heikentämänä.
Yksi elämän vaikeimpia asioita on ollut irtautuminen lestadioalisuskosta. Se on voitto. Voitto ahdistavasta yhteisöstä ja kyllä sillä voitolla on hintakin kun läheiset otti ritolat ja kaikelaisia puheita leviteltiin. Mutta sen kestää ja se aika on jo jäänyt taakse. Eniten auttoi oma ajatteleminen. Ajttelemine, ajatteleminen, ajatteleminen. Kun sen oli kunnolla tehnyt niin suunta oli selvä ja sillä ovimalla kesti leimaammiset sun muut.
Voimia toivottelen jokaiselle joka pyristelee irti uskonliikkeestä.
[quote author="Vierailija" time="20.01.2014 klo 20:41"]Pukeutumisesta: missään ei näe niin paljon merkkivaatteisiin pukeutuneita nuoria kuin siellä, missä on lestadiolaisia. Naiset pukeutuvat seksikkäästi, sillä kompensoidaan sitä, ettei saa meikata tai värjätä hiuksia.
[/quote]Me halutaan kelvata Jumalan luomina ilman meikkiä. Ymmärrän kyllä jos joitain ahdistaa muotivaatteet, siinä voi tulla helposti sellanen olo ,että kelpaankohan ihmisenä jos ei ole muotivaatteita. Monesti kyllä uskovaiset nuoret ovat hyvä käytöksisiä ja sosiaalisia ihmisiä. Ja ainakin minulla oli nuorena seuroissa mukana uskosta osaton hyvä ystävä. Sitä toivoisi ,että nykyäänkin tulisi seuroihin myös uskottomia.Seuroihin ovat aina kaikki lämpimästi tervetulleita!
Talkootyöt Rauhanyhdistyksellä ovat aina vapaaehtoisia. Jos on hankala elämäntilanne tai esim.pieni vauva niin kyllä työtehtävistä saa kysyä vapautusta. Mutta kyllä voin sanoa omasta kokemuksesta ,että raskaassakin elämäntilanteessa olen ollut esim.keittiötyövuorossa ja aina hyvillä mielin palannut sieltä kotiin. Jumalanvaltakunnantyötä saa tehdä hyvällä mielellä, ei vaadittuna. Kuuliaiset lapset Jumala on luvannut
hyvästi Siunata.
Mitä jos on kauhea aikne? Saako edes käyttää peitevoidetta, vai luetaanko sekin meikiksi?
saa kevyttä meikkiä nykyisin käyttää, se on muuttunut aikojen kuluessa ja monet seuraa tv-sarjoja
Minun elämäni vl:nä ei ole kärsimystä, mutta aika rajan toisella puolella kyllä hyvinkin oli. Sitä vaan on ulkopuolisen vaikea ymmärtää.
Kuka tahansa ymmärtää sen, etteivät toimitilat pystyty ja pysy huollettuina pelkällä pyhällä hengellä, joten kynnelle kykenevät haluavat antaa aikaansa ja rahaansa tämän asian hyväksi. On ollut aikoja, jolloin on ollut pulaaa ajasta ja osaan kieltäytyä tehtävistä. Rahankin antamista osaan itse säännöstellä. Ei pidä tehdä itselleen ylimääräisiä taakkoja oletetuista asioista.