Kohtuutonta - "Syyttäjä ei luovuta Raaseporin tasoristeysturmassa: Varusmies jälleen oikeuden eteen" (IL 19.10.)
Voi varusmiestä, eiköhän tuo ruljanssi käy jo rangaistuksesta jos jo kertaalleen on päätetty jättää syyttämättä/syytteet hylätty ja nyt taas sama alusta. Kohtuutonta. Eikö tuossa ennemmin pitäisi osoittaa syyttävällä sormella tasoristeyksestä vastaavaa kuntaa/valtiota, eikä yksittäistä varusmiestä? Erityisesti kun risteys on jo ennakkoon tiedetty vaaralliseksi.
"Syyttäjä huomauttaa, että kuljettaja olisi voinut ilman kohtuuttomia toimenpiteitä varmistaa tasoristeyksen turvallisen ylityksen. Koska onnettomuushetkellä oli pimeää, sumuista ja satoi räntää, kuljettaja olisi voinut pyytää apukuljettajan paikalla istunutta varusmiestä varmistamaan radan turvallisen ylityksen.
Radan suunnasta johtuen kuljettajan paikalta ei voinut nähdä junan tuloa, joten apukuljettajan olisi pitänyt kurottautua lähes tuulilasin tasolle nähdäkseen takaviistoon, ettei juna ollut tulossa. Tätä kuljettaja ei kuitenkaan pyytänyt. Hän ei myöskään pyytänyt tätä avaamaan ikkunaa, jolloin junan tulo ja mahdollinen hälytysääni olisi voinut kuulua.
– Käräjäoikeuden käsitys siitä, että olisi ollut kohtuutonta edellyttää, että kuljettajan olisi pitänyt ymmärtää risteyksen vaarallisuus, on hämmentävä, syyttäjä toteaa.
Kyseisessä vaaralliseksi luokitellussa Skogbyn tasoristeyksessä ei ollut valo-opastinta saati puomeja. Myöskään tätä osoittavaa liikennemerkkiä ei kuljetusauton suunnasta ollut olemassa."
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/c56393eb-5151-4c5c-8ef9-443184ebe6d7
Kommentit (25)
Olen samalla kannalla syyttäjän kanssa. Kuljettaja on aina vastuussa eikä radalle ajeta jos ei tiedä onko juna tulossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on ihan ok, että katsotaan kortit loppuun saakka kuinka pitkälle ajoneuvon kuljettajan vastuu yltää puolustusvoimiin ja tienpitäjään verrattuna.
Vastuu on vain tilanteissa jotka voi kohtuudella odottaa olevan ennakoitavissa. Onko tästä kyse kun kuskina on nuori, ehkä kuukauden tai pari kuorma-autoa ajanut ja paikkakin merkitsemätön tasoristeys ja tajusiko kuski minimaalisen ajokokemuksensa jälkeen (tuskin tuolla on korttiakaan ollut montaa vuotta) että miten hankala paikka tuo on ja miten nopeasti juna saattaa tulla sieltä takaviistosta lumisateen keskeltä.
Ehkä syyttäjän kannattaisi hakea ennakkotapauksensa kokeneemman kuskin tapauksella koska tässä merkittävin syy tapahtumiin tuntuisi olevan kokemattomuus.
Paikallisilta olen kuullut, että paikka on todella haastava. Ollut vaan ajan kysymys milloin rysähtää. Ja rysähtihän se. Nyt risteys on sitten suljettu.
Vaikka olisikin haastava. Ei missään ole luvattu että elämä olisi aina helppoa ja hauskaa. Vaikeistakin paikoista on vain selvittävä ja mieluiten lakia noudattaen. Aika moni on kuitenkin vuosien saatossa onnistunut ajamaan tästäkin paikasta tappamatta matkustajiaan.

Palstatrolli on saapunut spämmistä päätellen ketjuun. Tuohan ei malta postittaa vain yhtä kommenttia vaan noita vastaavanlaisia tyhmiä kärjistyksiä tulee 3-5 peräkkäin.
Ajattelen että tässä pitäisi olla lieventävänä asiana varusmiespalvelun suorittaminen. Inttiin on pakko mennä ja siellä määrätään tehtäviä, kuten tämä kuljettajana toimiminen.
Siis että jos verrataan tilanteeseen joka olisi sattunut vapaa-ajalla huviajelulla ollessa, pitäisi tässä tuomion olla lievempi. Sääliksi käy tuota varusmiestä.
Paikallisilta olen kuullut, että paikka on todella haastava. Ollut vaan ajan kysymys milloin rysähtää. Ja rysähtihän se. Nyt risteys on sitten suljettu.