Mä arvasin että tässä käy näin...
Ollaan oltu yhdessä 14 vuotta. Lapsi on 9-vuotias, naimisiinkin erehdyttiin 3 vuotta sitten. Mä sain ulkomaankomennuksen puoli vuotta sitten ja tietysti lähdin ja mies oli samaa mieltä. Mies ja lapsi jäi yhteisellä päätöksellä kotiin koska lapsen koulu jne. Meidän suhde on ollu vähän huonolla tolalla viimeset pari vuotta, arkista puurtamista, eikä seksiäkään juuri ole esiintynyt. Ajateltiin, että tämä tuli siinäkin mielessä hyvään aikaan, että voidaan katsoa, josko erossa olo toisi uutta kipinää suhteeseenkin. Niinpä.
Alotin siis puoli vuotta sitten työn melko tiiviissä työryhmässä. Töitä tehdään silloin kun on tarve vaikka 24/7, sitten kun on hiljasempaa ei tehdä! :) Työ on mielenkiintoista, työryhmä koostuu hurjan ammattitaitoisista ihmisistä ja oi, kun tää onkin kivaa! Mutta ryhmässä on se yksi mies. Alusta asti tän miehen kanssa meidän ajatukset on sopinu jotenkin hirmu hyvin yhteen. Me ajatellaan työstä aika pitkälti samalla lailla, me nauretaan samoille asioille, tykätään samoista kirjoista, musiikista jne. Alusta asti me ollaan käyty yhdessä kahvilla, keskusteltu tuntikausia, käyty iltariennoissa, keikoilla yms. Ja niinhän siinä kävi, että me rakastuttiin ja ollaan jo eksytty samaan sänkyynkin.
Ja ens viikonloppuna pitäis esittää ikävään lähes kuollutta vaimoa ja äitiä. Vaikka mä en oo miestä edes ajatellu viimeseen kuukauteen. Lasta toki on ikävä, mutta kun mä oon niin onnellinen, että sekin on välillä unohtunu. Paskiainenhan mä oon, tiedän. Tämä työkaverimies aikoo ensi viikonloppuna kertoa omalle vaimolleen eli luultavasti he eroavat, mä en vielä pysty kertomaan. Tai en minä tiedä. Miks kaiken pitää olla niin vaikeeta!!
Mitä mä teen?!?!
Kommentit (154)
Ihan kuin mun ex-mies!
Noh, miten osaisin neuvoa... Sen olen miehistä oppinut useammankin esimerkin kautta, että he EIVÄT perhettä jätä, ellei vaimo itse tee pettämisestä johtopäätöstään ja ala puuhaamaan eroa. Voivat pitää sivusuhdetta yllä vaikka maailman tappiin asti, mutta että itse hakisivat yksin eroa ja jättäisivät näin julkisestikin vaimon ja perheen toisen naisen takia... it's not gonna happen. Eli älä luota siihen että se ihastuksesi oikeasti lopulta eroaakaan, vaikka nyt sanoisi niin. Siihen ei ole luottamista ennen kuin avioero on lopullinen.
Ja sun puolesta sitten... Mieti tarkkaan, mistä kaikesta luovut ja mitä (ehkä) saat vaihdossa - 14 vuotta on aikamoisen pitkä aika, juuret ovat jo aika syvällä, uuden ihastuksen kanssa taas... et yhtään tiedä mitä saat. Tai tiedät joo ehkä seuraavan puolen vuoden ajaksi, mutta entäs sen jälkeen. Niin, et tiedä. Joten otatko riskin, että jäät kokonaan yksin. Ja syyllisyys, se on kyllä aika karu taakka kannettavaksi, ja kun uuden suhteen tuoma energia kaikkoaa arjen myötä, se ei sitten sitä syyllisyyttäkään enää kompensoi, joten... No, mutta mitä ikinä teetkin, ARVOSTA ja KUNNIOITA aviomiestäsi olemalla hänelle hyvä. Älä satuta turhaan, älä yritä väistää vastuuta, älä syyllistä häntä.
Jos itse olisin tuossa tilanteessa ja haluaisin lopulta kuitenkin jatkaa nykyisen perheen kanssa, en kertoisi "lipsahduksesta", mutta en valehtelisi kysyttäessä.
Mieti. Älä venytä päätöstä. Ole rehellinen. Ja jos pystyt, suosittelen hakemaan ammattiapua (keskustelua esim. psykologin kanssa) ennen kuin teet mitään.
Tossa on kyllä pointti, molemmissa. Siis että jospa kertosin vasta kesällä, jos tästä tulee mitään. Tai sit kertosin nyt, että mies voi sit alottaa hänkin uuden elämän. Nyt on sellanen tunne, että kävi tässä duunisuhteessa miten tahansa, mä en enää voi liittoa jatkaa. Mä en saa siitä sitä, mitä mä suhteelta haluaisin.
Ja vaikka mut paskaksi äidiksi julistettiinkin, niin kyllä mä mun lasta rakastan. Ja ero tuntuu tavallaan erolta myös lapsesta, koska asuttais sitten eri maissa, nähtäis tosi harvoin jne. Vaikka tässä huumassa oon välillä halunnu unohtaa koko entisen elämän, mä tiedän järjellä ajateltuna, että lapsesta eroaminen rikkoo minut. Osa musta jää kuitenkin Suomeen iäksi. Eikä lapsi voi muuttaa mun luokse vielä moneen vuoteen kielen takia. On järkevintä että lapsi käy koulunsa Suomessa. Onhan toki lomat ja ei toi matka lentämällä oon niin hurjan pitkä, etteikö pidennettyjä viikonloppujakin voisi harrastaa. Mutta ei joka viikonloppu, ei välttämättä joka kuukausikaan.
Voi elämä kun tää on vaikeeta!
-ap-
[quote author="Vierailija" time="19.01.2014 klo 22:11"]
Jos itse olisin tuossa tilanteessa ja haluaisin lopulta kuitenkin jatkaa nykyisen perheen kanssa, en kertoisi "lipsahduksesta", mutta en valehtelisi kysyttäessä.
Mieti. Älä venytä päätöstä. Ole rehellinen. Ja jos pystyt, suosittelen hakemaan ammattiapua (keskustelua esim. psykologin kanssa) ennen kuin teet mitään.
[/quote]
Kuvasit ilmiön, jota Merete Mazzarella kutsuu paltraamiseksi. Se on pahassa ristiriidassa antamasi 'ole rehellinen'-neuvon kanssa. Paltraaminen on asioiden salaamista, toisen harhaanjohtamista ilman, että varsinaisesti lausutaan epätosia lauseita. Kusettamista se on silti.
Uskotko todella, että ihminen, joka on rehellinen vain suoraan kysyttäessä, on rehellinen?
Vaikutat vitun itsekeskeiseltä ämmältä, halveksin.
[quote author="Vierailija" time="19.01.2014 klo 22:15"]
[quote author="Vierailija" time="19.01.2014 klo 22:11"]
Jos itse olisin tuossa tilanteessa ja haluaisin lopulta kuitenkin jatkaa nykyisen perheen kanssa, en kertoisi "lipsahduksesta", mutta en valehtelisi kysyttäessä.
Mieti. Älä venytä päätöstä. Ole rehellinen. Ja jos pystyt, suosittelen hakemaan ammattiapua (keskustelua esim. psykologin kanssa) ennen kuin teet mitään.
[/quote]
Kuvasit ilmiön, jota Merete Mazzarella kutsuu paltraamiseksi. Se on pahassa ristiriidassa antamasi 'ole rehellinen'-neuvon kanssa. Paltraaminen on asioiden salaamista, toisen harhaanjohtamista ilman, että varsinaisesti lausutaan epätosia lauseita. Kusettamista se on silti.
Uskotko todella, että ihminen, joka on rehellinen vain suoraan kysyttäessä, on rehellinen?[/quote]
Niin siis tarkoitin, että jos mies joskus kysyisi, että onko ollut suhteen aikana ihastuksia, voisi sen myöntää, mutta pettämisestä en kertoisi, sillä ei paranna omaa eikä toisen oloa yhtään, päinvastoin; sillä tuottaa vain tarpeetonta tuskaa.
Älä kerro, kerro vasta sit kun olet varmasti varma tästä uudesta. Kävin juuri katsomassa "ei kiitos", rakastelu ja rakkaus ei välttämättä mene käsikädessä.
Itse petettynä osapuolena neuvoisin olemaan vähän aikaa hiljaa ja odottamaan..
En pidä sua huonona äitinä, pelkästään surkeana puolisona.
Jos yhtään arvostat tulevaa eksääsi, kerro äkkiä. Et aio muutenkaan jatkaa liittoa hänen kanssaan niin nopea kertominen on parempi kuin antaa hänen odottaa ja luulla muuta.
[quote author="Vierailija" time="19.01.2014 klo 22:25"]En pidä sua huonona äitinä, pelkästään surkeana puolisona.
Jos yhtään arvostat tulevaa eksääsi, kerro äkkiä. Et aio muutenkaan jatkaa liittoa hänen kanssaan niin nopea kertominen on parempi kuin antaa hänen odottaa ja luulla muuta.
[/quote]
Petetyn osapuolen kannalta on ihan sama kuuleeko asiasta nyt vai kesällä. Kiirehtiminen ei kannata ikinä. Se mistä ei tiedä ei voi satuttaa. Parempi selvitellä välit vasta kun olette samassa maassa pitempään.
[quote author="Vierailija" time="19.01.2014 klo 22:12"]
Tossa on kyllä pointti, molemmissa. Siis että jospa kertosin vasta kesällä, jos tästä tulee mitään. Tai sit kertosin nyt, että mies voi sit alottaa hänkin uuden elämän. Nyt on sellanen tunne, että kävi tässä duunisuhteessa miten tahansa, mä en enää voi liittoa jatkaa. Mä en saa siitä sitä, mitä mä suhteelta haluaisin.
Ja vaikka mut paskaksi äidiksi julistettiinkin, niin kyllä mä mun lasta rakastan. Ja ero tuntuu tavallaan erolta myös lapsesta, koska asuttais sitten eri maissa, nähtäis tosi harvoin jne. Vaikka tässä huumassa oon välillä halunnu unohtaa koko entisen elämän, mä tiedän järjellä ajateltuna, että lapsesta eroaminen rikkoo minut. Osa musta jää kuitenkin Suomeen iäksi. Eikä lapsi voi muuttaa mun luokse vielä moneen vuoteen kielen takia. On järkevintä että lapsi käy koulunsa Suomessa. Onhan toki lomat ja ei toi matka lentämällä oon niin hurjan pitkä, etteikö pidennettyjä viikonloppujakin voisi harrastaa. Mutta ei joka viikonloppu, ei välttämättä joka kuukausikaan.
Voi elämä kun tää on vaikeeta!
-ap-
[/quote]
Kyllä ainakin minun mielestäni tuollainen käytös on todella kylmää omaa puolisoaan kohtaan oli lapsia tai ei. Näyttää, että et todellakaan välitä puolisosi tunteista yhtään vaikka olette olleet avioliitossa jo pitkään. Todellakin toivon, että jos teillä menee poikki niin miehesi ei välittänyt sinusta paskan vertaa. Käy miestä sääliksi...
[quote author="Vierailija" time="19.01.2014 klo 22:34"][quote author="Vierailija" time="19.01.2014 klo 22:25"]En pidä sua huonona äitinä, pelkästään surkeana puolisona.
Jos yhtään arvostat tulevaa eksääsi, kerro äkkiä. Et aio muutenkaan jatkaa liittoa hänen kanssaan niin nopea kertominen on parempi kuin antaa hänen odottaa ja luulla muuta.
[/quote]
Petetyn osapuolen kannalta on ihan sama kuuleeko asiasta nyt vai kesällä. Kiirehtiminen ei kannata ikinä. Se mistä ei tiedä ei voi satuttaa. Parempi selvitellä välit vasta kun olette samassa maassa pitempään.
[/quote]
No ei todellakaan ole aivan sama milloin kertoo.
Kumpi on tärkeämpi, mies vai lapsi? jos jäät ulkomaille vuosiksi, menetät lapsen. Tuon ikäiselle ei riitä että näkee äidin muutaman kerran vuodessa. kerro miehellesi, mutta olisiko mahdollidta että komennuksen jälkeen uusi mies muuttaisi luoksesi suomeen.
[quote author="Vierailija" time="19.01.2014 klo 21:51"]
Mä en usko että mies leikkii. Jotenkin mä en vaan usko. Me ollaan juteltu niin paljon, että mä luulen, että tällä ihmistuntemuksella mä oisin nähny jos tässä leikittäs.
-Ap-
[/quote]
Ja tuolla ihmistuntemuksella olet nykyisessä tilanteessasi, kysymässä apua av:lla :D
Kyllä minä ap:n sijassa odottaisin, että se uusi mies jättää vaimonsa ensin. Nythän ap vastaa arvelee niin käyvän. Entä jos mies viime hetkillä tuleekin katumapäälle, eikä voikaan jättää perhettään. Ei olisi maailman ensimmäinen kerta, kun niin käy. Ei, vaikka olisi miten ihana ja rakastunut mies. Mutta toki ap voi siinäkin tapauksess tyytyä sitten kakkosnaisen rooliin...
Sä pystyit ihan itse tekemään päätöksen salasuhteen aloittamisesta ja kahden perheen rikkomisesta, joten pystyt nytkin päättämään ihan itse, ilman apua, mitä tehdä.
[quote author="Vierailija" time="19.01.2014 klo 21:51"]
Mä en usko että mies leikkii. Jotenkin mä en vaan usko. Me ollaan juteltu niin paljon, että mä luulen, että tällä ihmistuntemuksella mä oisin nähny jos tässä leikittäs. Ei me kumpikaan tätä varsinaisesti etsitty tai haluttu, tää vaan tapahtu.
Oispa hienoo, jos mun aviomiehelläkin ois joku toinen :) Se kyllä helpottas asioita kovasti. Saattaahan sillä ollakin, kiva mieshän se on. Se ei vaan oo enää se mies, joka saa mut syttymään millään tasolla.
Mun pitää nyt miettiä. Meidän pitäis olla kaksistaan kun mä kerron, lapsen ei tartte vielä tietää. Lapsi tulee sit hiihtolomalla mun luokse, mä voin vaikka sit jutella sille, jos mä saisin miehelle kerrottua ens viikonloppuna.
-Ap-
[/quote]
Tästä kirjotustyylistä tulee mulle mieleen Muru..hmm
Juu kerro vaan lapselle. SEhän vetää siitä sen ainoan mahdollisen johtopäätöksen että jonkun vieraan sedän seura ja pippeli on äidille tärkeämpi kuin hän itse ja aviomies. Kyllä olet heikko ja itsekäs! Sinä et sääliä ansaitse, mutta lastasi säälin syvästi. Unohda koko lapsi kun hän kerran on jo nyt prioriteettilistasi häntäpäässä.
Sisko hyvä, kun olet jäänyt noin alkeelliselle kehitysasteelle että sytyt ja sammut miehiin ihan miten sattuu niin katsele sitä elämääsi ja uutta panoa vielä vähän aikaa. Annan senkin homman arkipäiväistyä tai anna valloituksesi siirtyä rauhassa seuraavan kiertopalkinnon pariin. Älä nyt hötkyile!
[quote author="Vierailija" time="19.01.2014 klo 22:00"]
Olen myös sitä mieltä että miehelle ei vielä kannata kertoa. Luuletko että suhteenne toimisi hyvin kun olette miehen kanssa yhdessä sekä töissä että vapaalla. Nyt suhteessa ei ole lainkaan arkisia huolia ja parisuhteen tuomaa tiettyä velvollisuutta. Suhde on vapaa ja sitoukseton ja toimii. Mieti vielä.
[/quote]
Jos noin tyhmä on, että jonkun hetken huumassa lähtee hyvästä ja tasaisesta vakiintuneesta suhteesta jossa on lapsiakin niin eipä haittaisi vaikka paskoisi koko elämänsä.