Lapset fiksuinta hankkia 20-vuotiaana

Minä tapasin mieheni vasta 28-vuotiaana. Olisiko pitänyt tehdä lapsia jonkun tuntemattoman kanssa?

Sain lapseni 32- ja 35-vuotiaana ja hyvin on sujunut yövalvomiset ja lasten kasvattamiset.. Nyt lapset ovat koululaisia ja itse olen hyväkuntoinen nelikymppinen enkä todellakaan ole mikään vanha ja väsynyt.

Eivät korkeaoulututkinto ja lapsen saaminen nuorena ole mitään toisensa poissulkevia asioita. Itse sain esikoisena hieman yli parikymppisenä opiskellessani yliopistossa. Toisenkin lapsen sain vielä ennen valmistumista ja kolmannen juuri valmistuttuani. Nykyään hyvässä, koulutustani vastaavassa työssä. Enkä ikinä ole käynyt ns. "sossun luukulla".

Olen samaa mieltä apn kanssa. Harmi, että kohtasin vaimoni ja jalat alta vievän rakkauden vasta 27-vuotiaana. Ensimmäinen lapsi syntyi 29-vuotiaana ja neljäs ja viimeinen 37-vuotiaana. Olisimmepa voineet aloitta lasten teko edes viisi vuotta aikaisemmin.

No huhuh. Minä olisin ollut tuon ikäisenä aivan liian nuori äidiksi. En olisi halunnut kasvattaa lapsia kerrostaloon ja opiskeluitani sekoittamaan.

Esikoinen 34- vuotiaana ja aivan sopivaan aikaan. 20 v olin todella kypsymätön. Olisin varmaan lapsestani huolta yrittänyt pitää, mutta eipä se varmaan sitä olisi ollut, mitä olisin halunnut silloin tehdä. 20-30 v välillä olen ehtinyt hankkia kaksi tutkintoa, hyvän ja pysyvän työpaikan, hyvän kumppanin, asunnon, joka on lähes maksettu. Olen matkustanut 40 maassa, josta olisin pettynyt jos olisi jäänyt tekemättä. Mutta ennen kaikkea.. olen tasapainoisempi kuin koskaan. Biletykset, juomiset, huonot kumppanit jne. on tehty ennen lapsen saamista, niin ei sen tarvi toisen semmoisesta vähääkään kärsiä. Eiköhän se oikea ikä ole aivan ihmisestä kiinni.

[quote author="Vierailija" time="19.01.2014 klo 02:58"]

Mitä tekee korkeakoulututkinnolla? Ei nykymaailmassa mitään.

[/quote]

montako ei-korkeakoulutettua lääkäriä tai juristia tunnet?

Mua naurattaa nuo "Mitä tekee nykymaailmassa korkeakoulututkinnolla" -kyselyt. No mitähän? 

Päätin tehdä 25 vuotiaana, oma äiti niin sairas ja vanha että nyt jaksaa vielä minunkin lastani joskus hoitaa, kymmenen vuoden päästä minä hoidan häntä, siihen soppaan en enää pikkuvauvaa halua.

Aivan älytön keskustelu, mutta koska ap nimenomaan painottaa, että on parempi hankkia lapset nuorena (eli alle 25-vuotiaana), niin listaanpa asioita, miksi ei ole parempi tehdä niitä nuorena (vaan ehkä ihan kaikenikäisenä, kunhan elämäntilanteeseen sopii).

1. Suurimmalla osalla parisuhde ei ole vakiintunut nuorena. Erotilastoissa alle 7 vuotta yhdessä olleet eroavat suuremmalla todennäköisyydellä kuin sen ylittäneet. Alle 25-vuotiaina avioituneet eroavat suuremmalla todennäköisyydellä kuin sen ylittäneet. Eroperheistä suurin osa on tehnyt lapsensa alle 30-vuotiaina. Toki jotkut (muutama prosentti) löytää sen loppuelämän kumppanin jo 15-vuotiaana, mutta näitä tosiaan on todella harvassa.

2. Opiskelujen ja lapsen yhdistäminen on valtion ajama asia, jota vastustan. Itse olen nähnyt näitä äitejä lapsineen kirjastoissa ja luennoilla enkä usko, että siinä paras mahdollinen varhaiskasvatus toteutuu vaan päinvastoin lapsilla olisi takuulla mukavampaa päiväkodissa. Jos taas lapsi on päiväkodissa äidin opiskellessa (vaikkakin vain muutamia tunteja päivässä), niin sama asia on kyseessä kuin osittaista työaikaa tekevällä äidillä enkä käsitä, miksi olisi jotenkin parempaa tai upeampaa opiskella kuin tehdä osittaista työaikaa, johon nimenomaan vanhemmilla äideillä on varaa. Tämän lisäksi opiskelijoilla päivähoito on ilmainen, joten siinä on heti yksi yhteiskunnan tuki, jota nuoret äidit kuluttavat verrattuna vanhempiin, jotka maksavat täyden maksun. Vielä korostan opiskelijan itsensä elämää opiskelijana ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että opiskelijan (toki iästä riippuen mutta puhun nyt alle 25-vuotiaista) pitäisi voida nimenomaan opiskeluaikanaan kokeilla siipiään ja etsiä sitä oikeaa uraa ja työpaikkaa kokeilemalla erilaisia kesätöitä, osallistumalla opiskelijavaihtoihin, opiskelijoiden harrastustoiminaan yms. koska tällainen toiminta kerryttää kokemuksen lisäksi henkistä pääomaa ja tällaiset henkilöt ovat valmiimpia löytämään oikean suunnan työelämässä. Haluaisin nimenomaan, että opiskelijat ovat se ryhmä, joka saisi kokeilla, yrittää ja erehtyä ilman että koko maailma mullistuu siitä.

3. Ihmisen aivojen kehitys päättyy vasta 20-25-vuotiaana ja viimeisenä nimenomaan kehittyy mm. impulssien kontrollointi ja tekojen kokonaisvaltaisten seurauksien ymmärtäminen. Konkreettisesti siis lapset kasvattavat lapsia, ja vaikka osalla sujuu hyvin, niin paras mahdollinen vanhempi ei ole se, jonka kasvu ja kehitys on vielä kesken.

4. Lapsen kasvatus kestää lain mukaan virallisesti 18 vuotta mutta vanhemmuus on ikuista. En ymmärrä ajatusta siitä, että nelikymppisenä pääsee bilettämään, kun lapset ovat poissa jaloista. Itse ainakin nautin lapsistani ja heidän kanssaan olemisesta enkä todellakaan odota, että pääsen tekemään asioita kahden mieheni kanssa. Voimme tehdä niitä nytkin, jos haluamme mutta viihdymme parhaiten perheenä. En haaveile lasten poismuutosta ja pidän tällaista vanhempaa lapsellisena ja jotenkin pahasti keskeneräisenä henkisen kasvun puolesta. Lapset eivät ole projekti, joka pitää saattaa mahdollisimman nopeasti päätökseen, jotta oma elämä voi alkaa vielä, kun ryppyjä ei ole eikä ikä paina. Ajatuksena aivan kammottava!

5. Ihminen elää yli 80-vuotiaaksi ja jos oikeasti on sitä mieltä, että yli 30-vuotias ei jaksa eikä pysty olemaan energinen äiti, niin aika hukassa ollaan. Nuorille tällainen ikärasismi on tyypillistä, mutta olen kohdannut kyllä 38-vuotiaan isojen lasten äidin, joka säälitteli tällaista pikkulapsivaiheessa elävää 33-vuotiasta, että miten sinä jaksat, kun ei tämän ikäinen jaksa samalla tavalla kuin parikymppinen. Käsittämätön oletus omasta elämästä. Jos itse on vanha ja väsynyt tai omat vanhemmat ovat olleet kolmikymppisinä väsyneitä, niin se ei todellakaan päde suurimpaan osaan väestöstä. Työkavereinani on 60 kieppeillä olevia aktiivisia naisia, jotka käyvät jumpissa ja saleilla, harrastavat, ovat aktiivisia isovanhempia ja jaksavat hoitaa työnsä aivan yhtä hyvin tai jopa paremmin kuin me nuoremmat. Viihdyn heidän seurassaan paremmin kuin ikäisteni, koska sitä valitusta ei heiltä löydy vaan he nauttivat elämästä ja pystyvät siihen. Tavoitteeni on jonakin päivänä olla yhtä energinen, elämästä innostuva ja ymmärtäväinen 60+-vuotias kuin nämä rakkaat ja ihanat työkaverinikin. Ikä on vain numeroita ja jokainen meistä itse luo ne jaksamisen puitteet.

6. Kukaan ei saisi tehdä lapsia iän takia tai siksi, että isovanhemmat jaksavat vielä niitä hoitaa vaan tasan siksi, että itse on sopivassa elämäntilanteessa ja kypsä vanhemmaksi. Ei lapsia saisi tehdä suoraan eroperheeseen, kunhan vain ikä on nuori eikä missään nimessä saisi olettaa, että isovanhemmat jaksavat vielä hoitaa. Järkyttävä ajatuksenakin! Jaksavat isovanhemmat on toki plussaa mutta voihan olla, ettei niitä jaksavia isovanhempia kiinnosta lastenlasten hoitaminen vaan he ehkä mieluummin täyttävät omia tarpeitaan.

7. Naisen hedelmällisyys laskee yli 35-vuotiaana ja miehen yli 40-vuotiaana, joten tähän saakka on ns. turvallista odottaa. Varmaahan se lapsen saaminen ei ole koskaan. Itse sain lapsettomuustuomion 27-vuotiaana eikä iän kanssa ollut mitään tekemistä asian kanssa. Uskon, että jos joku jää lapsettomaksi, hän jää ihan riippumatta iästä, ellei nyt ole odottanut nelikymppiseksi sitä esikoistaan. Raskautuminen on yli 35-vuotiaana vaikeampaa mutta ei mahdotonta.

En väitä, että lapset pitäisi tehdä yli 30-vuotiaana vaan väitän, että niitä pitäisi tehdä vain, jos siihen on molemmat vanhemmat riittävän kypsiä ja jos olosuhteet ovat ainakin sen verran sopivia, ettei tarvitse olettaa muiden niitä lapsia hoitavan. Inhoan tällaisia naurettavia aloituksia.

Kukin tyylillään, mutta itse opiskelin parikymppisenä yliopistossa. Oli vapaa matkustelemaan ym.

Parikymppisenä pitää opiskella, luoda uraa, bilettää ja reissata. Niin sitten kolmekymppisenä on täysin valmis perheelle, vaikka useammallekin muksullekin. Pääsee oravanpyörästä kivasti irti, hyvä duuni taattu ja säästöjäkin on. :)

[quote author="Vierailija" time="19.01.2014 klo 02:55"]Kukin tyylillään, mutta itse opiskelin parikymppisenä yliopistossa. Oli vapaa matkustelemaan ym.

[/quote]

Mitä tekee korkeakoulututkinnolla? Ei nykymaailmassa mitään.

Mä ainakin olen nyt kolmekymppisenä esikoistani odottavana todella onnellinen, etten saanut lapsia vielä parikymppisenä vaikka silloin vauvasta kovasti haaveilinkin.

En keksi yhtä ainutta etua, mitä lapsen saannista tuolloin olisi minun kohdallani ollut verrattuna siihen, että tulen äidiksi vasta nyt.

[quote author="Vierailija" time="19.01.2014 klo 02:57"]Parikymppisenä pitää opiskella, luoda uraa, bilettää ja reissata. Niin sitten kolmekymppisenä on täysin valmis perheelle, vaikka useammallekin muksullekin. Pääsee oravanpyörästä kivasti irti, hyvä duuni taattu ja säästöjäkin on. :)

[/quote]

On valmis hedelmöityshoitokierteeseen, kun ei lapsia näy ei kuulu. Mieskin jo vaihtaa nuorempaan ja nauravaisempaan, kun kyllästyy vaimon hermoiluun raskaaksi tulemattomuudesta.

Niin no... Jokaisella on oma ajatuksensa sopivasta iästä. Tässä mun, varmaan monen mielestä karu ja lapsellinen mielipide: minusta yli kolmekymppinen ensisynnyttäjä on säälittävä tapaus. En kuitenkaan tue teinien lisääntymistä. Minusta lapsia kannattaa mieluummin hankkia nuorena JOS oikeasti kokee olevansa siihen valmis.

[quote author="Vierailija" time="19.01.2014 klo 02:59"]Mä ainakin olen nyt kolmekymppisenä esikoistani odottavana todella onnellinen, etten saanut lapsia vielä parikymppisenä vaikka silloin vauvasta kovasti haaveilinkin.

En keksi yhtä ainutta etua, mitä lapsen saannista tuolloin olisi minun kohdallani ollut verrattuna siihen, että tulen äidiksi vasta nyt.

[/quote]

Jos haluaa paljon lapsia ja nähdä ehkä jopa lapsenlapsenlapsensa, kannattaa aloittaa jo nuorena.

[quote author="Vierailija" time="19.01.2014 klo 02:59"]Mä ainakin olen nyt kolmekymppisenä esikoistani odottavana todella onnellinen, etten saanut lapsia vielä parikymppisenä vaikka silloin vauvasta kovasti haaveilinkin.

En keksi yhtä ainutta etua, mitä lapsen saannista tuolloin olisi minun kohdallani ollut verrattuna siihen, että tulen äidiksi vasta nyt.

[/quote]

Jos haluaa paljon lapsia ja nähdä ehkä jopa lapsenlapsenlapsensa, kannattaa aloittaa jo nuorena.

[quote author="Vierailija" time="19.01.2014 klo 03:02"]Niin no... Jokaisella on oma ajatuksensa sopivasta iästä. Tässä mun, varmaan monen mielestä karu ja lapsellinen mielipide: minusta yli kolmekymppinen ensisynnyttäjä on säälittävä tapaus. En kuitenkaan tue teinien lisääntymistä. Minusta lapsia kannattaa mieluummin hankkia nuorena JOS oikeasti kokee olevansa siihen valmis.

[/quote]

Ei ihminen ikinä voi olla täysin valmis. Elämä on yllätyksiä täynnä. Arki kasvattaa, tekemällä oppii. Ei kirjoja lukemalla.

[quote author="Vierailija" time="19.01.2014 klo 03:01"]

[quote author="Vierailija" time="19.01.2014 klo 02:57"]Parikymppisenä pitää opiskella, luoda uraa, bilettää ja reissata. Niin sitten kolmekymppisenä on täysin valmis perheelle, vaikka useammallekin muksullekin. Pääsee oravanpyörästä kivasti irti, hyvä duuni taattu ja säästöjäkin on. :)

[/quote]

On valmis hedelmöityshoitokierteeseen, kun ei lapsia näy ei kuulu. Mieskin jo vaihtaa nuorempaan ja nauravaisempaan, kun kyllästyy vaimon hermoiluun raskaaksi tulemattomuudesta.

[/quote]

tai sitten voi olla ilmankin lapsia ja parisuhdetta.

Oon kyllästynyt tähän jatkuvaan (korkeakoulu)tutkintojen dissaukseen. Tietysti tutkinto on henkilökohtaisella tasolla saavutus, eikä toisten tutkintoja pidä vähätellä tai lytätä. Parempi hyvin koulutettu kansa kuin kouluttamaton. Oletko muuten koskaan asunut maassa, jossa koulutustaso on matala ja vain rikkaat pääsevät kouluun? Kannattaa kokea sellainen maa, sillä saattaa avata silmiä. Jonkin syyn takia niitä tutkintoja kuitenkin suoritetaan tuhansittain joka vuosi, olisikohan siksi, että työelämä kuitenkin kyselee niiden perään?

Ihan näin vain ot:nä kun ärsyttää tuo 4:sen horina, ettei tutkinnolla muka tekisi mitään nykypäivänä. Se on vain sun kapea näkökulmasi.