Voiko oikeasti joutua yli kuukaudeksi karanteeniin, jos perheeseen tulee korona?
THL:n sivuilla sanotaan näin:
"Perhealtistuksissa karanteenin pituus on 14 vuorokautta (2 viikkoa) alkaen sairastuneen henkilön oireiden alusta. Jos kyseessä on oireeton henkilö, karanteeni alkaa näytteenottopäivästä.
Jos perheestä sairastuu myöhemmin toinen tai useampi henkilö, lasketaan oireettomien perheenjäsenten karanteenin alkavan siitä kun viimeisenä sairastuneen oireet alkoivat.
Sairastuneet ovat eristyksessä tartuntatautilääkärin ohjeen mukaan."
Eli jos kolmilapsisessa perheessä ensin yksi saa tartunnan koulusta, hän saa 7vrk eristystä ja muu perhe 14vrk karanteenia.
Jos vaikka kahdeksan päivän päästä toinen sairastuu, karanteenit alkavat alusta.
Ja jos viikon päästä kolmaskin sairastuu, karanteenit alkavat taas uudestaan ja nyt myös ensimmäisenä sairastunut joutuu karanteeniin.
Tästä kuusi päivää, ja vielä loputkin kaksi sairastuvat ja karanteeni alkaa taas alusta.
Siinä vaiheessa kun tauti on kiertänyt koko perheen, he ovat joutuneet olemaan karanteenissa 35vrk eli yli kuukauden.
Jos tämä oikeasti menee näin, niin kyllä aika peloissaan pitää olla että osuuko tämä p*ska omalle kohdalle. Kiva kykkiä neljän seinän sisällä kuukausi ilman mahdollisuutta mennä edes kauppaan.
Kommentit (27)
THL lyhensi lieväoireisten koronapotilaiden eristysajan kahdesta viikosta yhteen viikkoon, ja karanteeniin 14 vuorokaudesta kymmeneen (poikkeuksena perhealtistukset, joissa karanteeni kestää edelleen 14vrk).
Voisikohan tähän perhekaranteeni asiaankin tulla joku muutos, että karanteeni ei alkaisi alusta joka kerta kun uusi sairastuu?
Vierailija kirjoitti:
Eipä tuo juuri eroa muiatakaan perheen sairasteluista. Pelkkä vesirokko kesti meillä viis viikkoa.
Ruokatilausta vaan verkkoon.
En tiedä teistä, mutta meidän perheessämme ei olla kuukautta kaikki kotona aina kun joku sairaus iskee. Esim. flunssa ja vatsatauti ovat sellaisia vaivoja että riittää kun sairastunut jää kotiin, mutta muut voivat mennä töihin ja kouluun normaalisti.
Vesirokko on sairastettu jo, mutta silloinkin vain sairastunut oli kotona.
Korona on hitonmoinen riesa, ja pahinta ei ole itse tauti vaan se karanteeni.

Jos lapsista yksi sairasti, minä ja sisarus kökötettiin kotona. Mihin se alle kouluikäinen yksinänsä olisi mennyt?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä tuo juuri eroa muiatakaan perheen sairasteluista. Pelkkä vesirokko kesti meillä viis viikkoa.
Ruokatilausta vaan verkkoon.
En tiedä teistä, mutta meidän perheessämme ei olla kuukautta kaikki kotona aina kun joku sairaus iskee. Esim. flunssa ja vatsatauti ovat sellaisia vaivoja että riittää kun sairastunut jää kotiin, mutta muut voivat mennä töihin ja kouluun normaalisti.
Vesirokko on sairastettu jo, mutta silloinkin vain sairastunut oli kotona.
Korona on hitonmoinen riesa, ja pahinta ei ole itse tauti vaan se karanteeni.Jos lapsista yksi sairasti, minä ja sisarus kökötettiin kotona. Mihin se alle kouluikäinen yksinänsä olisi mennyt?
Ei mihinkään. Kouluikäinen tai teini kuitenkin varmasti haluaisivat ja voisivat lähteä, jos karanteenia ei olisi.
Eiköhän karanteenin pituutta suurempi huoli ole että koko perhe tulee elossa ja käyttökuntoisen elimistön kanssa lopulta ulos karanteenista.
Pennejä ja työpaikkoja ehtii ihmetellä jälkikäteen.

Vuokra, sähkö, vesi, ruoka, liittymät ja vakuutukset pitää maksaa karanteeninkin aikana, joten työpaikkaa ja rahoja ei todellakaan ehdi ihmetellä jälkikäteen. Ainoa kulu joka laskee karanteenissa ollessa nollille on auton bensakulut, mutta kaikki muu pitää maksaa entiseen malliin.
Ja se koulunkäyntikin pitäisi hoitaa jotenkin, samoin harrastukset ja sosiaalinen elämä. No, ruudun kautta voi jutella ystäville ja livestreamista katsoa kun muut pelaavat, mutta ei elämäänsä voi ruudun läpi elää.
Ei tunnu tuosta perheestä höpö höpöltä. Valitettavasti kotona vaan joutuvat olemaan.