Uskallatteko tehdä lapsia nykyaikana?
Onko täällä nuorten lasten äitejä? Mitä ajatuksia nykyisestä maailmantilanteesta? Kaduttaako oma lisääntyminen tai pelottaako lasten tulevaisuus?
Kommentit (42)
Ei pelota. Lapseni on rakastettu ja terve. Hänellä on hyvä pää ja opiskelee varmasti pitkälle. Wi ole mitään syytä miksi hän ei menestyisi elämässään ja olisi onnellinen.
Olen nuori äiti ja itsellä on monta lasta. En kadu lapsia, enkä kyllä ole huolissaan tulevaisuudestakaan. Nykyään moni asia on paremmin, kuin ennen ja onhan sillonkin lisäännytty. Ei ole tällä hetkellä tarkoitus tehdä lisää lapsia, mutta ei tuota voi vannoakkaan ettei koskaan enää. Iän puolesta pystyisi tekemään vaikka kymmenen vuoden päästä "iltatähden", mutta sen näkee sitten. Jos liikaa pohtii, niin aina löytyy maailmasta montakin syytä minkä takia ei tekisi lapsia.
Minulla on yksi, pieni lapsi. Tärkein henkilö minulle maailmassa, niin rakas.
Tällä hetkellä en tekisi lapsia. En ennen kuin hallitus ajaa koronan maasta ja talous on taas kunnossa.
Li ainakin uskaltaa, kommunismin uusi auringonnousu siintää jo idässä.
En tekisi.
Ihminen ei ole jalostunut kehittyessään, vaan vähäinenkin altruismi on katoamassa.
Itse olen lapseton eikä tulisi mieleenkään enää lisääntyä. Nuorempana, alle 30-vuotiaana oli vielä haaveissa perhe.
Tämä yhteiskunta on sairas ja maailmanmeno jotain järjetöntä. Miksi pitäisi hankkia lapsia kärsimään tänne?
En yhtään ihmettele, miksi Suomessakin on syntyvyys romahtanut. Tarkkailkaa vaikka tuota porukkaa kaduilla ja marketeissa. Yli 50 % harmaapäisiä yli kuuskymppisiä ja suurin osa nuorisosta ei todellakaan ole sitä perheenperustajatyyppiä.
Olen 30. Menin 5 vuotta sitten mieheni kanssa naimisiin. Kuitenkin tämän viiden vuoden aikana on tapahtunut niin paljon että oikeastaan on alkanut vain kaduttamaan koko liitto. Miehellä taipumusta joka vko juoda ittensä humalaan ja aina kun otan lapset puheeksi hän vaikenee ja ei kykene jatkamaan keskustelua. Miehen vanhemmat on tosin niin ihanat että olisi ikävää luopua heistä. Voi kun saisi pidettyä edes hänen vanhempansa elämässäni 😄 tosin ne lapsehaavetkin ovat kariutuneet kun todellisuus on iskenyt päin näköä. En haluaisi kasvattaa lapsia kodissa missä joka lauantai ja sunnuntai täyttyy muovikassit tyhjistä tölkeistä.
Olen ikionnellinen lapsistani, eikä tulevaisuus pelota yhtään. Monet asiat maailmassa on paremmin kuin koskaan historian aikana.
Aina on ollut uhkakuvia ja maailmanlopun pelkääjiä. Miettikää vaikka mitkä tunnelmat oli 80-luvulla, ydinsodan uhka päällä? Ei mitään uutta auringon alla, kannattaa vain elää elämäänsä täysillä, turhia huolehtimatta.
Pari päiväkoti-ikäistä löytyy. Ilmastonmuutos kieltämättä mietityttää ja huolettaa, mutta muutoinhan maailma ei koskaan ole ollut parempi ja turvallisempi paikka.
Nyt on paras aika hankkia lapsista. Hyvät tuet, pesukoneet, lapsilisät...
Ne lapset jotka nyt syntyvät eivät tule viettämään 10-vuotispäiviään. Siitä pitää blue ocean event huolen.
Aion tehdä lapsia lähivuosina. Olen tietoisesti pedannut perheelleni vähän erilaista tulevaisuutta. Asumme maalla kaukana Etelä-Suomesta ja elämme suht omavaraista elämää. On karjaa ja maanviljelyä. Emme silti ole mitään metsäläisiä, nykyään nettiyhteydet mahdollistaa vaikka mitä. Minusta tämä on ehkä turvallisin paikka maailmassa! Emme ainakaan ole ensimmäisenä tulilinjalla, oli uhka sitten mikä tahansa. Jos katastrofi kuitenkin tulee, kaikki ollaan samassa veneessä, turha sitä niin paljon murehtia etukäteen.
Vierailija kirjoitti:
Nyt on paras aika hankkia lapsista. Hyvät tuet, pesukoneet, lapsilisät...
En kyllä ala tekemään lasta tukien ja silpputyön varaan. Varsinkaan kun meillä menee tuloista opintolainojen lyhennyksiin 300 euroa kuussa vaikka on pisin mahdollinen laina aika molemmilla.
Ei kyse ole uskallemuksesta. En halua.
Haluan yhä edelleen lapsia, mutta ehkä se ajatus parista lapsesta on laskenut yhteen.
lapset eivät ole vanhempiensa rakentamia. Ne kasvavat kohtussa monimutkaisiksi valmiiksi ja toimiviksi olennoksi vaikkei kukaan niihin 9 kuukauteen pääse käsiksi
Eipä niitä voi historiaankaan tehdä.....😅😃👍👍👍👍