Luokan pojat kiusaavat meidän tyttöä, koulunvaihto edessä?
Ja koko ajan vaan pahenee, ollaan oltu yhteydessä opettajiin, opettajat ovet olleet yhteydessä kiusaajien vanhempiin, vanhemmat ovat olleet yhteydessä toisiinsa yms. Mitään suurempia toimenpiteitä koulu ei enää ala tekemään, ehdottivat vain, että tyttö voisi vaihtaa koulua.
Lapset ovat siis neljäsluokkalaisia, tyttö saa joka päivä kuulla olevansa "v*tun ruma h*ora" ja muuta vastaavaa, siis missä vaiheessa tuon ikäiset on alkaneet puhumaan noin?!
Tää kaikki alkoi siitä, kun tyttö halusi vähän lyhyemmät hiukset, koska hänellä on tosi herkkä iho eikä tykännyt siitä että hiukset kutittavat koko ajan niskaa, leikattiin hänelle sellainen tosi kivannäköinen, muodikas vähän korvien alapuolelle ylettyvä tukka, omasta mielestäni todella suloinen ja sopii tytölle hyvin! Pojat kuitenkin alkoivat kiusaamaan tästä ihan armottomasti, välittömästi alkoi h*orittelu ja rumaksi huutelu. Tyttöä on myös haukuttu rekkalesboksi ja muuksi vastaavaksi, nyt kuvioihin on alkanut astumaan myös fyysistä väkivaltaa, eräs pojista oli repinyt tyttöä hiuksista ja sylkenyt kasvoille.
Olen uhkaillut poliisilla, mutta koulu on sitä mieltä ettei kannattaisi sellaista haloota nostaa. Minä kuitenkin ajattelin tehdä rikosilmoituksen, kannattaako?
Koulunvaihdosta tulisi tytölle tosi paljon harmia, koulumatkat pidentyisivät yms.
Kommentit (77)
Et alistu siihen, että koulu ei viitsi hoitaa asiaa kunnolla eikä halua asiasta "ylimääräistä työtä". Viet asian poliisille ja vaadit ryhmäkeskustelua vanhempien kesken, jossa ilmoitat asian viemisestä poliisille. Välittömästi. Koulun vaihtoon et suostu, koska tyttösi ei ole tehnyt mitään väärää. Poikaporukka tulee hajottaa, koska selkeästi heidän ryhmädynamiikka on haitaksi ympäristölle sekä heidän omalle koulunkäynnille ja kehitykselle.
Lue tuo linkki OAJ:n sivuilta. Todella hyvä. Saat siitä vahvasti tukea toimillesi. Koulusi toimii erittäin väärin lakaistessaan tätä maton alle.
Toivotan ap:n tytölle kaikkea hyvää, toivottavasti kiusaajat saadaan pian kuriin. Vie asia tosiaan vaikka poliisille, että kiusaaminen loppuu!
[quote author="Vierailija" time="16.01.2014 klo 06:59"]
Ja koko ajan vaan pahenee, ollaan oltu yhteydessä opettajiin, opettajat ovet olleet yhteydessä kiusaajien vanhempiin, vanhemmat ovat olleet yhteydessä toisiinsa yms. Mitään suurempia toimenpiteitä koulu ei enää ala tekemään, ehdottivat vain, että tyttö voisi vaihtaa koulua.
Lapset ovat siis neljäsluokkalaisia, tyttö saa joka päivä kuulla olevansa "v*tun ruma h*ora" ja muuta vastaavaa, siis missä vaiheessa tuon ikäiset on alkaneet puhumaan noin?!
Tää kaikki alkoi siitä, kun tyttö halusi vähän lyhyemmät hiukset, koska hänellä on tosi herkkä iho eikä tykännyt siitä että hiukset kutittavat koko ajan niskaa, leikattiin hänelle sellainen tosi kivannäköinen, muodikas vähän korvien alapuolelle ylettyvä tukka, omasta mielestäni todella suloinen ja sopii tytölle hyvin! Pojat kuitenkin alkoivat kiusaamaan tästä ihan armottomasti, välittömästi alkoi h*orittelu ja rumaksi huutelu. Tyttöä on myös haukuttu rekkalesboksi ja muuksi vastaavaksi, nyt kuvioihin on alkanut astumaan myös fyysistä väkivaltaa, eräs pojista oli repinyt tyttöä hiuksista ja sylkenyt kasvoille.
Olen uhkaillut poliisilla, mutta koulu on sitä mieltä ettei kannattaisi sellaista haloota nostaa. Minä kuitenkin ajattelin tehdä rikosilmoituksen, kannattaako?
Koulunvaihdosta tulisi tytölle tosi paljon harmia, koulumatkat pidentyisivät yms.
[/quote]
hyi helvetti mitä äpäröitä. :( Poliisiasiahan tuo on ihan selvästi. Sekä huorittelu että fyysinen väkivalta on rikos, joten kipin kapin poliisille ilmoitus! Pääsevät lastensuojelun asiakkaiksi, koska ovat alaikäisiä. Jotain kyllä on pahasti pielessä, jos mikään ei auta. En voisi ikinä kuvitella omien poikieni tekevän mitään tuollaista. Mutta, heidät onkin kasvatettu.
Ihan kauheaa ajatella millaisia kakaroita jotkut tuottavat, ja omatkin lapset saattavat joutua kärsimään näiden tuotosten häiriintyneestä luonteesta :(
Noin nuorilla rauhoittamiseen riittää varmaan, että kiusaajat erotetaan toisistaan, eli laitetaan rinnakkaisluokille. Ihme etteivät opettajat saa sitä muka aikaiseksi - ovatkohan oppilaat ehkä jotain parempien perheiden lapsia (lue: lakimieheni ottaa yhteyttä)...
Tyttö ei ole yhtään lihava! Pikemminkin todella pikkuinen ja siro ikäisekseen, myöskään iho-ongelmia ei ole, mitä nyt on kalpeahko, pisamainen ja iho kuivaa talvella, mitään aknea/finnejä ei ole
Ap
Onpa todella surkea esitys koululta ja opettajalta. Jos kiusaajat ovat selvillä, ehdottomasti tuo esiin esim. sähköpostitse (aina kirjalliset yhteydenotot - näihin kuuluu antaa virallinen vastaus) sekä koululle että vanhemmille, että teet rikosilmoituksen ja poliisi tulee tekemään myös lastensuojeluilmoituksen asiasta. Fyysinen käsiksikäyminen on pahoinpitelyä mutta lapsi ei ole rikosoikeudellisessa vastuussa. Näin ollen kiusaajalasten vanhemmat saavat varautua soskurumbaan ja kotiselvityksiin. Poliisi voi taas puuttua opettajan ja rehtorin virkavelvollisuuden rikkomiseen, ellei asiaan puututa painavasti. Kenenkään ei tarvitse pelätä käsiksikäymistä tai tavaroiden rikkomista koulussa ollessaan. Henkistäkään kiusaamista ei toki tarvitse sietää mutta siltä on vaikeampi juridisella tasolla todeksi näyttää tai kokonaan siltä suojautua.
Totta on sekin, että myös kiusattu lapsi tarvitsee tukea ja usein myös henkisen kantin kasvattamista. Kannattaa tutustua esim. Skidikanttikoulutukseen. Lapsen pitää uskaltaa sanoa vastaan ja pitää omista oikeuksistaan kiinni.
Jos lapsi on kovin hiljainen, syrjäänvetäytyvä ja arka, ns. helposti kiusattavissa, ihan maalaisjärjellä ajatellen ei ehkä kannata poiketa kauheasti massasta (vaikka sen toki pitäisi olla kaikille sallittua). Kovin erikoiset vaatteet (esim. söpöt muumi-, kissa- tai ponivaatteet seiskaluokkalaisella), erikoinen hiustyyli tms. voi kyllä nostaa helposti silmätikuksi, vaikka kuinka aikuiset korostaisivat kaikkien erilaisuutta ja oikeutta olla oma itsensä. Lapsilauma elää kuitenkin eläinlauman säännöillä. Porukan paine on iso ja fiksutkin yksilöt alentuvat mukaan kiusaamaan, kun kerran muutkin. Joillakin kiusaamiseen osallistuminen voi olla keino olla joutumatta itse kiusatuksi - onneksi joku muu kuin minä, toivottavasti kukaan ei huomaan miten surkimus minä olen.
Koulunvaihto on viimeinen keino. Joskus sekin tosin on tarpeen.
[quote author="Vierailija" time="16.01.2014 klo 09:18"]
Niin hiusten pituushan se tässä se suurin ongelma on, eikä se kiusaaminen, idiootti. Taidat olla maalta?
[quote author="Vierailija" time="16.01.2014 klo 09:16"]
En ymmärrä miksi jo tyttölapsilta pitää mulia hiukset pois, ne ovat naisen kruunu
[/quote]
[/quote]
Ai jaa, maallako ollaan tuota mieltä? Vedä vittu päähäsi.
Ihan kamalaa! Surettaa niin tyttösi puolesta. Mikä niillä vanhemmilla on, ettei ne saa lapsiaan kuriin? Minun lapseni koulussa on ainakin sellainen sääntö, että mikäli kiusaaminen jatkuu jatkumistaan, niin poliisiin otetaan yhteyttä. Tuo voi tehdä tosi pahaa jälkeä tytölle tulevaisuudessa huonon itsetunnon myötä.
Perusopetuslain 29 §:n, lukiolain 21 §:n ja ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 28 §:n nojalla oppilaalla ja opiskelijalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön.
http://www.oaj.fi/portal/page?_pageid=515,710881&_dad=portal&_schema=PORTAL
[quote author="Vierailija" time="16.01.2014 klo 09:12"]En muuten usko että KYMMENENVUOTIAAT puhuisivat noin! Huono provo...
[/quote]
Mun tytön luokalla on tuollainen tyttö! Ovat ekalla, siis 7-vuotiaita. Puhuu todella törkeästi ja lyö, potkii tms. Olen myös harkinnut poliisille ilmoittamista, koska opettajan keinot eivät riitä. Tytön äitikään ei vaan tunnu hirveän tasapainoiselta ihmiseltä, ei ole yhtään yhteistyöhaluinen tai kykene siihen. Ei sitä tiedä mitä se keksii jos poliiseista suuttuu....
Fyysisestä väkivallasta saa ja pitääkin tehdä ilmoitus poliisille! Tuon ikäisistä lapsista menee poliisilta ilmoitus sossuille, sen koulu tietenkin haluaa välttää, koska eihän heidän täydellisessä koulussaan ketään kiusata.
Sinun velvollisuutesi on ajatella tyttäresi parasta, ei sitä mikä on koululle helpoin vaihtoehto. Siirto on koulun näkökulmasta helppo, koko ongelma voidaan lakaista maton alle, mutta äkkiähän pojat uuden kiusattavan löytävät...
Aika kuplassa kasvat, jos luulet etteivät 10-vuotiaat puhuisi noin. Ensinnäkin ei tarvitse kuin avata tv, ja sieltä joku kotikatsomon elokuva; huorat ja perkeleet raikavat jo parin minuutin kuluttua. Toiseksi, kasvatus nykyään on mitä on, joten noita huudellaan sitten ihan kenelle vaan ja missä vaan. Ei minun lapsuudessani 80-90 -luvulla kyllä edes tiedetty mitä huora tarkoittaa, eipä varmaan edes oltu kuultu sitä sanaa. Mutta tämä on tätä nykypäivää.
[quote author="Vierailija" time="16.01.2014 klo 10:05"]

Lisäksi jos yhdelläkään pojista on isoveljiä tai vanhempia kavereita, niin oppii sitä äkkiä nuoremmatkin vaikka mitä sanoja.
Nina N. se siellä taas vai? Toistaitoinen on sun lempisanonta.
[quote author="Vierailija" time="16.01.2014 klo 07:04"]
missä kuraattori, rehtori, psykologi, kiva-koulu tiimi? Olen aika hämilläni, että on suoraa kiusausta ja noin rumaa, eikä sitä saada lopetettua! Miten muut tytöt suhtautuu asiaan? Jos tyttösi on toistaitoinen tai sosiaalisesti lahjaton koulun vaihto ei auta.
[/quote]
Taistelkaa niin kauan, että Se loppuu ja jos joku vaihtaa koulua, Se on ne pojat.
Kuten täällä nyt on jo mainittukin, niin lyhyesti;
1. Käyt koululla paikan päällä kertomassa rehtorille, että aiot tehdä kiusaamisesta rikosilmoituksen. Sanot suoraan, että koulu on mielestäsi toiminut välinpitämättömästi, ja rankaisee koulun vaihdolla vain uhria. Kerrot, että koululla on vielä rikosilmoituksen käsittelyn ajan aikaa tehdä asialle jotain, jos haluaisivat säästyä suuremmilta ongelmilta. Soitat myös kiusaajien vanhemmille, ja kerrot saman kuin koululle, eli että aiot tehdä rikosilmoituksen ja nyt on viimeinen mahdollisuus jne.
2. Teet sen rikosilmoituksen oikeasti nyt heti etkä sitten joskus. Tilannetta on kestänyt tarpeeksi pitkään ja se on jo tarpeeksi vakava. Eli todellakin kannattaa nostaa se haloo! Kiusaamisesta jää lapsellesi muuten elinikäiset arvet!
3. Jos rikosilmoituksen käsittelyssä kestää, eikä koulukaan ole saanut vielä kiusaamista loppumaan, niin soittelet joka ikiseen iltapäivälehteen ja ilmiannat koulun. Yleensä tarttuvat toimeen vasta, kun on maine kyseessä.
4. Vasta viimeisenä keinona vaihtaisin lapsen koulua.
[quote author="Vierailija" time="16.01.2014 klo 10:05"]
Aika kuplassa kasvat, jos luulet etteivät 10-vuotiaat puhuisi noin. Ensinnäkin ei tarvitse kuin avata tv, ja sieltä joku kotikatsomon elokuva; huorat ja perkeleet raikavat jo parin minuutin kuluttua. Toiseksi, kasvatus nykyään on mitä on, joten noita huudellaan sitten ihan kenelle vaan ja missä vaan. Ei minun lapsuudessani 80-90 -luvulla kyllä edes tiedetty mitä huora tarkoittaa, eipä varmaan edes oltu kuultu sitä sanaa. Mutta tämä on tätä nykypäivää.
[/quote]
Näin juuri. Mutta ei tarvitse kuin lukea tätä ketjua, niin tietää mistä sanat opitaan kavereiden lisäksi. Yksi omahyväinen nimitti muita lapsia 'äpäröiksi'.
Harmittaa, että ap esitti asiallisen kysymyksen, mutta sitten törkysuut tulevat ja pilaavat tämänkin ketjun.
Joskus tuntuu, että ette oikeasti tiedä, mitä ja miten ne teidänkin lapsenne puhuvat. Minulla on varmaan luokan kilteimmistä päästä oleva 9v poika. Silti välillä kun kuulen miten hän kavereiden kanssa puhuu, niin hätkähdän. (jos olisi haukkumista tai tuollaista apn mainitsemaa kielenkäyttöä, niin puhuttelisin kyllä heti). 9-10 -vuotiaista monet ovat vielä niiiiin lapsia ja lapsellisia, että eivät tajua, mitä sanansa aiheuttavat muille.
Täällä yksi elvisteli, että hänen omansa ei ainakaan puhu noin. Mistä tiedät? Oletko kenties paikalla koulun välitunneilla kuuntelemassa?
Ne kaikkein sympaattisimmatkin menevät mukaan siihen kiusaamiseen tosi herkästi, eivät todellakaan aina tajua mitä ovat tekemässä. Kaikki eivät myöskään osaa asettautua toisen asemaan. Tuon ikäiset lapset opettelevat sääntöjä ja toisten tunteiden huomioon ottamista.
Mitä jos ap soittaisi kunkin kiusaajan vanhemmalle, ja pyytäisi keskustelemaan oman lapsensa kanssa? Ehkä sitäkin tärkeämpänä pitäisin kuitenkin keskustelua tytön kanssa siitä, mitähän hölmöä niiden poikien päässä on liikkunut kun noin puhuvat. Juuri sitä varoisin, ettei tyttösi ryhtyisi alentaamaan itseään tai ryhtyisi varovaiseksi. Ei myöskään pidä kovettaa tunteitaan.
Koulun toimet ovat kyllä ala-arvoisia. Ota uudestaan vanhempainillassa puheeksi. Kyllä varmasti monet vanhemmat hätkähtävät jos kuulevat, että luokassa käytetään tuollaista kieltä. Sinun on oltava yhteydessä rehtoriin.
Ja kuten jo jossain edellä mainittiin, kaikki yhteydenpito kirjallisena. Kirjalliseen kysymykseen/vaatimukseen on virkamiehen myös pakko vastata jotenkin. Toinen tärkeä syy on, että viestintä tulee dokumentoitua poliisia, lastensuojelua ja mediaa varten. Tämä kannattaa ilmoittaa asiallisesti jo siinä viestissä. Yleensä saa säpinää aikaan.
Totta tai ei, mutta kymmenvuotiaat pojat puhuvat aivan kauheita juttuja, ainakin kaupungissa asuvat. Valitettavasti olen näitä joutunut kuulemaan ja ihan oksettaa,,,,