Pitääkö paikkansa, että korkeakoulutut uraäidit palaavat pian vanhempainvapaan

Mun lähipiirissä ainakin on juuri näin.

Meidän perhe on sikäli poikkeus että minä jatkoin työntekoa heti vanhempainvapaan päätyttyä, mutta kaikkien kolmen lapsen kohdalla mieheni on jäänyt hetkeksi kuopuksen kanssa kotiin sen jälkeen. Näin on saatu pitkitettyä hoidonaloitusta hiukan alle 2v asti.

Just toiste päin. Tai no, en kamalasti tunne muita kuin koulutettuja äitejä ja kyllä melki kaikki ovat kotona lasten kaa 2-3v. Ihmeellistä on se, että mitä koulutetumpi äiti niin sitä todennäköisemmin ne vanhemmat lapset on tarhahoidossa kun äiti vauvan kaa kotona. Miehen tulot mahdollistaa monen koulutetun äidin kotiin jäämisen, yksinhuoltajat on niitä jotka palaa töihin jos on hyväpalkkainen duuni odottamassa. Yksi äiti ilman koulutusta löytyy tuttavapiiristä ja se ei palaa töihin kun ei ole mitään mihin palata, sossu maksaa elämisen.

[quote author="Vierailija" time="15.01.2014 klo 20:25"]

Pitää paikkansa munkin ystäväpiirissä ja omalla kohdallani (olen tohtori/yliopistotutkija). Luultavasti asiaan vaikuttaa se, että korkeakoulutetut miehet myös tuntuvat jäävän hanakammin hoitovapaalle. Ja mikäs siinä, kun korkea koulutus usein myös tarkoittaa naisella korkeampaa palkkaa, eli mies voi hyvin jäädäkin kotiin.

[/quote]

Oletat että korkeasti koulutetuilla naisilla on korkeasti koulutetut miehet ja toisinpäin?

Ei pidä paikkaansa, ainakaan lähipiirissäni. Se on totta että harva korkeakoulutettu jää lapsen kanssa kotiin ihan tappiin asti eli 3 vuodeksi. Yhden poikkeuksen tiedän, mutta johtuu siitä kun eivät aio hankkia lisää lapsia eli äiti halusi nauttia kotonaolosta oikein kunnolla sen yhden kerran elämässään. Mutta useimmat tuntemani korkeakoulutetut äidit ovat kotona 1.5-2 vuotta eli ei nyt kovin vähänkään aikaa. Sen olen kyllä huomannut että työttömät ja/tai huonostikoulutetut äidit ovat useammin just sen 3 vuotta eli juuri niin kauan kuin tukia tulee. Näitä tapauksia on useita ihan naapurissamme. Ja itselläni on tapana olla kotona siihen asti kun lapsi täyttää 2 vuotta; en pelkää työpaikan menetystä ja mieheni taas ei halua jäädä kotiin joten teemme näin.

Meillä minä akateeminen, mies amk. Menin ekan lapsen ollessa 1v 1kk töihin, koska sain vihdoin ja viimein sen oman alani vakityön, jota ei todellakaan heitetä sivuun kaikkien pätkätöiden jälkeen --> oli pakko mennä töihin kun tilaisuus koitti. Tokan lapsen jälkeen olin hoitovapaalla kunnes lapsi oli 1v 8kk, rahat eivät olisi riittäneet pitempään kotona oloon. Sen jälkeen olen tehnyt 4pv/vko ja aion jatkaa kunnes nuorimmainen pääsee tokalta luokalta. Kompromissi siis. Ura etenee, ammattitaito kehittyy, mutta hiukan löysemmällä työmäärällä (ajallisesti siis, tuntuu että työmäärä on sama tekipä 5pv tai 4pv/vko).

Kyllä ne kersat voi hoitoo jättä puolivuotiaana. Hakee ne sitten ku koulu alkaa.

Kumma taas kun moni kiistää tutkitun tosiasian. Hesarissa oli juuri lista asuinalueista, joissa 2-vuotiaat useimmin kotihoidossa. Kärjessä olivat Jakomäki ja idän lähiöt, kuten Kontula. Vähiten kaksivuotiaita kotihoidossa oli Töölössä, kantakaupungissa ja esimerkiksi Lauttasaaressa.

Ainakin suurin osa mun korkeakoulutetuista tuttavista on ollut kotona vähintään yhden, suurin osa 2 vuotta.

Varmaan pitää paikkansa.

Keskimäärin kyllä, mutta yksilöiden kohdalla on toki isojakin eroja.

Eivätkä kaikki korkeastikoulutetut ole ns. uraihmisiä!

t. Akateemisesti koulutettu äiti, joka oli pitkillä hoitovapaillla

Pitää paikkansa. Ainoa poikkeus on opettajat.

No meillä ainakin jokainen lapsi on aloittanut hoidossa pian 1 v-synttärin jälkeen. Tosin vauvalomia oli tiuhaan ja niiden aikana hoidin kaikki lapset kotona. Samoin työkaverit ovat palanneet töihin aikaisin.

kaverini on lääkäri, ekan lapsen sai opintojen ohessa ja loput kolme parin vuoden välein. kukaan lapsista ei ole ollut päiväkodissa, eskarissa vain ne pari tuntia päivässä, ja äiti on tehnyt keikkatyötä/öitä ja isä lasten kanssa

No itse olen lääkäri ja kukaan tuntemistani naiskollegoista ei ole ollut vuotta pidempään kotona. Sairaalalääkäreillä toki työnkuva on vähän erilainen, ei onnistu mikään keikkailu tai pelkkien öiden tekeminen. 

Korkeasti koulutetut eivät pidä pitkiä hoitovapaita, pisimpään kotona ovat matalasti koulutetut. Siis tilastollisesti, yksilötasolla voi toki olla eroja. Esim. moni akateeminen, jolla ei ole mitään uraa, on pitkään kotona. Ne, joilla on mielekäs työ, palaavat nopeammin töihin.

Kaverini on lääkäri ja sanoi, että puolentoista vuoden poissaolo töistä alkoi jo tuntua, ja että jos sen pidempään olisi ollut poissa, olisi ollut vaikeaa palata kun ala menee eteenpäin. Ammattitaito vaatii sen, että käy töissä.

Pitää tietysti muistaa, ettei kaikilla korkeakoulutetuilla ole varsinaista uraa. Onhan se selvää, että duunarin töistä, kuten kaupan kassalta, sihteerin hommista tai asiakaspalvelusta, on helpompi jäädä pois ja palata takaisin ilman pelkoa siitä, että on jäänyt jälkeen tiedon päivittyessä. Myös työn mielekkyys vaikuttaa asiaan. Monesti ihminen, joka on nähnyt vaivaa kouluttautuakseen on myös itselleen mielekkäässä työssä johon on tähdännyt. Tällöin palaamiseen on aito halu. Toki myyjän työ voi jollekin olla intohimo, mutta veikkaan ettei suurimmalle osalle.