Kilpirauhasen vajaatoiminta ja ruokavalio
Minulla on ollut kilpirauhasen vajaatoiminta jo kymmenen vuotta. Sairastuin 12-vuotiaana ensin kilpirauhastulehdukseen, josta jäi vajaatoiminta. Ongelmani vuosien saatossa on ollut se, että lääkitystä joudutaan nostamaan jatkuvasti. Käyn koko ajan alikierroksilla. Aloitin lääkekuurin 1/4 thyroxin 0,1mg, nykyään syön päivittäin kaksi tablettia. Aineenvaihdunta on hidas, iho ja hiukset kuivat. Väsymys ei ole niin lamaannuttavaa enää, mutta silti päivittäistä. Armouriin minulla ei ole varaa.
Säästin rahaa yksityisen kilpirauhassairauksiin erikoistuneen endokrinologin vastaanotolle ja sain paljon apua vaivoihini. Monella potilaalla jotkit oireet jäävät jylläämään vaikka arvot olisivatkin ok. Tässä muutamia vinkkejä.
- Ruokavaliosta pitäisi karsia goitrogeeniset ruuat, esimerkiksi kaalit, bataatti, mansikat. Soija on pahin ja sitä pitäisi ehdottomasti välttää. Nämä ruoka-aineet lamaannuttavat kilpirauhasta ja häiritsevät tyroksiinin imeytymistä.
- Antigoitrogeenisiä ruokia on esimerkiksi avokaado, suosittelen. Stimuloi kilpirauhasta hyvällä tavalla.
- Liikatoimintapotilailla nämä olisivat toisinpäin.
- Fluori pitäisi karsia pois ja ostaa apteekista fluorittomia hammastahnoja sekä suuvettä. Jo yksi hampaidenpesu ylittää rajatun fluoriannoksen. Fluori myös lamaannuttaa kilpirauhasta.
- D-vitamiini on tärkeä. "Liialla" d-vitamiiniannoksella on hoidettu vajaatoimintapotilaiden pitkään jatkuneen tyroksiinilääkityksen aiheuttamia luuvikoja ja osteoporoosia.
- Seleeni on tärkeää aineenvaihdunnalle sekä kilpirauhashormonin toiminnalle.
Itse olen saanut vatsan toimimaan pesco-vegetaarisella ruokavaliolla. Pöhöttynyt olo lähti ja turvotus myös. Olo on kevyt ja jaksava. :) Nämä vinkit sain lääkäriltä siis, netistä löyryy myös tietoa. Gluteenittomalla ruokavaliolla on myös hyötyä vatsavaivoihin, mutta minä en koe tarpeelliseksi muuttaa ruokavaliotani noin rajusti.