Miten kohottaa itsetuntoa?

Minä olen vanhemmiten oppinut olemaan ajattelematta itseäni ollenkaan. Minullakin oli nuorena jatkuvaa vatvomista siitä olenko kauhean ruma, läski, vaiko ehkä ihan suht ok, ainainen epävarmuus ja ahdistus... Jossain 35 jälkeen huomasin, että oma ulkonäkö, tai edes omat sanomiset ja tekemiset, ei juuri enää mietitytä, vaan elän ja puhun ja menen miettimättä pätkääkään sitä millainen olen. Keskityn asioihin ja muihin ihmsiiin, en itseeni. Todellinen helpotus ja vapauttaja ollut tämä!

Onkohan se oikeastikin niin että huono itsetunto on hyvin itsekeskeistä, varsinkin sellainen fyysisen minän jatkuva murehtiminen? Itse olen tätä funtsinut aikani ja todennut tosiaan että ajatukset ovat liikaa oman navan ympärillä...onneksi päässyt siitä melkein kokonaan irti.

Lisäksi se kuvastaa liiallista riippuvuutta siitä mitä mieltä toiset ovat mistäkin. Siihen auttaa varmaan tuollaiset kaikki mentaalipuolen harjoitukset, ehkä mindfulnesskin?

Mulla on auttanut se, että oon tehnyt asioita "ihan itse" eli esim. matkustanut pitkän matkan päähän hoitamaan yhden asian. Kuulostaa typerältä mutta mulle se oli iso juttu, koska meillä yleensä mies ajaa pitkät matkat. Sen reissun jälkeen olin tosi ylpeä itsestäni, koska olin pystynyt siihen.

Vastaavia juttuja voi olla vaikka joku uusi jännä harrastus tai vaikka laskuvarjohyppy. Niiden jälkeen voi taputtaa itseään olkapäähän.

Joskus kun kuljen ihmisten keskellä ja olo alkaa tuntua mitättömältä, mietin mitä kaikkea oon elämäni aikana tehnyt ja selvinnyt hengissä tähän saakka. Sen ajatuksen jälkeen sitä on taas aika tyytyväinen itseensä.

Minua on auttanut se, että olen tajunnut että ajatukseni itsestäni ovat vääristyneitä. Ja juuri se, että olen niin kiinni itsessäni, ja tietyllä tavalla sen vuoksi itsekeskeinen, en näe muita ihmisiä ja heidän elämäntilanteitaan realistisesti. Pidän itseäni muita huonompana koska mulla on tarve pitää itseäni muita huonompana, mutta se ei tarkoita että oikeasti olisin muita huonompi.

Auttaa paljon, jos pystyy välillä unohtamaan itsensä ja kuuntelemaan muita ja heidän elämäntarinoitaan. Silloin tajuaa ettei muillakaan ole aina helppoa, ei elämässä eikä itsensä kanssa. Ja sekin auttaa, että ei vertaile itseään itsensä ikäisin, vaan yrittää nähdä ympärillään koko ihmisen elämänkaaren. Olin sitten tällä hetkellä millainen vain, niin mulla on vain tämä yksi elämä, näillä eväillä tässä on pakko mennä eteenpäin, vaikka oma elämä ei mikään menestystarina olekaan.