Miksi jotkut ihmiset vaikuttavat niin vahvasti että heistä ei pääse irti vaikka haluaa?
Ostin juuri sadetakin ja rintsikat ja unohdin ne kassalle, koska olin niin murheissani ajatellen, etten koskaan enää puhu hänen kanssaan.
Kommentit (28)
Voithan käydä siellä useimminkin kaupoilla. Vai onko tili tyhjä?
Ei kun mielessäni ajattelin tuota henkilöä. Olin siis muissa maailmoissa.
Olen siis itse lopettanut suhteen, listannut mitkä, asiat ovat ongelma, mutta sydän ja mieli ei näköjään usko.
Näin se vaan on, en osaa muuta sanoa. Söpöä tuossa aloituksessa nuo kassalle unohtuneet rintsikat ja sadetakki.
Vierailija kirjoitti:
Näin se vaan on, en osaa muuta sanoa. Söpöä tuossa aloituksessa nuo kassalle unohtuneet rintsikat ja sadetakki.
Noloa, ap kirjoittaa itselleen.
Annat vain ajan kulua. Ei ole muuta neuvoa antaa. Itselläni meni melkein 6 vuotta toipumiseen, kun aviomies lähti toisen matkaan.
Vierailija kirjoitti:
Näin se vaan on, en osaa muuta sanoa. Söpöä tuossa aloituksessa nuo kassalle unohtuneet rintsikat ja sadetakki.
<3
Pääsee kyllä irti kun antaa ajan kulua. Kun mietit sitä tyyppiä, niin käännä ajatuksesi johonkin muuhun kikkailulla, esim. katso joku hyvä kauhuleffa.
Vierailija kirjoitti:
Pääsee kyllä irti kun antaa ajan kulua. Kun mietit sitä tyyppiä, niin käännä ajatuksesi johonkin muuhun kikkailulla, esim. katso joku hyvä kauhuleffa.
Hmmm, tämä voisi toimia niin, että asetan hänet kauhuleffan päähenkilöksi :p
Huoh. Et sinä ole mitään maagista ihmistä löytänyt, vaan olet pakkomielteisesti ihastunut. Googleta limerenssi.
Minullakin on kokemusta tällaisesta, etten muka voi elää ilman ihmistä X. Toki ihastus kesti aivan liian kauan, mutta lopulta minäkin pääsin siitä typerästä pakkomielteestä ja tänä päivänä oikein hävettää ajatella itseään niihin aikoihin. Naiivius kyllä katoaa tällaisen kokemuksen myötä, se on hienoa se.
Vierailija kirjoitti:
Osa sinusta ei halua irti.
Alitajunta näyttää työstävän asiaa huomaamatta koko ajan. Näin myös unta, jossa taisteli tunne ja järki. En tiedä miten saisin asian käsiteltyä loppuun asti niin, että ei tapahtuisi tällaisia unohtumisia kassalla tms.
Joihinkin ihmisiin saa "yhteyden", jolloin tuntuu kuin itse ei olisi maailmassa yksin. Suurin osa ihmisistä ei tee mitään vaikutusta.
Vierailija kirjoitti:
Annat vain ajan kulua. Ei ole muuta neuvoa antaa. Itselläni meni melkein 6 vuotta toipumiseen, kun aviomies lähti toisen matkaan.
Kiitos neuvostasi ja ikävää, että aviomiehesi teki niin <3
Kyllä näistä irti pääsee. Ajan kanssa ja asiaa työstämällä. Ajattele vaikka niin, että pärjäsit elämäsi ensimmäiset xx vuotta ilman häntä, ja tulet pärjäämään jatkossakin vaikka xxx vuotta ilman.
Itse näen niin että jos joku ihminen vaikuttaa itseensä todella vahvasti, on siinä taustalla usein joku psykologinen syy. Vaikkei "tunnelukkoihin" tarvitse suhtautua haudanvakavasti, niin vähän samanlainen mekanismi: vaikkapa ilman isää kasvanut löytää isähahmon kumppanistaan; läheisriippuvainen ailahtelevaisen kumppanin; jne. Nämä ei usein ole ulkoapäinkatsottua edes hyviä kumppaneita, mutta osuvat johonkin heikkoon kohtaan ihmisessä joka resonoi. Disclaimer: en tarkoita tällä nyt kaikkia normaalin ihastuksen ja rakkauden suhteita, vaan enemmän semmoisia lähes pakonomaiseen tarvitsevuuteen perustuvia suhteita.
Tarkoitan siis että voi tuntua "oikealta" kun valahtaa takaisin semmoiseen huonoon opittuun rooliin: alistettu ihminen löytää ikävän alistavan kumppanin joka tuntuu "niin tutulta kokemukselta" että väärinkäsittää tämän tunteen vahvaksi tarpeeksi ja rakkaudeksi.
Sanoisin että jos rakkaudesta tai ihastuksesta tulee lähes pakonomaista, on taustalla jokin psykologinen syy joka pistää käyttäytymään tai "tuntemaan" näin, ja kannattaa edetä hyvin hitaasti.
No hassua, kun tuossa just on tuollainen keskustelu "lähetä terveiset kaipaamallesi henkilölle", ja minä yritin kovasti ajatella ketä minä kaipaisin, enkä keksinyt ketään. Minulla oli nuorempana pari suhdetta, jotka päättyivät raastavaan eroon (toinen jätti ja toinen joutui muuttamaan maailman ääriin). Silloin kaipasin niin että tuntui, kuin henki loppuisi. Jatkoin kuitenkin elämää, koska oli pakko, ja niin siinä on sitten käynyt, että hekin ovat haihtuneet mielestä lähes tyystin. Unelmista luopuminen on raskasta ja tuskallista. Lopulta se kuitenkin kannattaa, sillä miksi tuhlata energiaansa pilvilinnojen kannatteluun, kun elämä jatkaa kulkuaan ja maailman ihanin ihminen voi kulkea huomaamatta ohitsesi, sillä aikaa, kun sinä katselet menneisiin.
No olipa vaikuttava kassahenkilö.