Lasten koulumenestyksestä. Asumme "huonomaineisella alueella".

Meillä oli lasten ollessa pieniä hieman samankaltainen tlanne.

Olimme saaneet ensimmäiset vakituiset työpakkamme maaseutupaikakunnalta ja muutimme sinne. Lapset olivat koulussa aivan ylivoimaisia ja saivat lähes aina ne stipendit. Olivat opa liikuntatunneilla eri tasolla kuin muut ja voittivat urheilukilpailutkin. Perhettämme pidettiin hiensotelijoina ja ylimielisinä, kun lapsia vietiin liikuntaharrastuksiin lähes päivittäin kymmenien kilometrien päähän lähimpään kaupunkiin tai käytiin ihan vain upeilla kuntoreiteillä siellä lenkkeilemässä. Tuolla hyväksyttävää olisi ollut, että lapset istuvat kotona tai jopa kylillä ja käyvät kerran viikossa sählykerhossa. 

Esikoisen tullessa yläkouluikään, näimme parhaaksi muuttaa ympäristöön, jossa elämäntapamme on normaali, sillä pelkäsimme murrosiässä yhteisössä vallitsevien arvoje alkavan vaikuttaa lapsiin ja muutimme kaupunkiin.

Olen ollut tyytyväinen, lapset saivat samanhenkisiä kavereita ja yhteisö on menestykseen kannustava ja sitä normaalina pitävä.

No tuota. Miksi sitä kunnianhimoa pitää toteuttaa perusasteella? Eivätkö lapset kasva ja sitten hakeudu opiskelemaan alueen ulkopuolelle? Lapsuudenystävien valinnat eivät silloin merkitse mitään. Minä asun vuokratalossa jossa ei paljon ylioppilaaksi päästä mutta ei se ole estänyt omiani kouluttautumasta. Pienempänä voi leikkiä kenen kanssa van mutta teininä hakeutuu automaattisesti omanlaiseensa seuraan.

Minusta asuinalueella on merkitystä juuri pikkulapsivaiheessa, kun lasten kaverit tulevat siitä ympäristöstä, jossa silloin asutaan.

Miksi ette muuta muualle, jos asia teitä vaivaa? Huonommilla alueilla on toki edullisemmat asunnot.

Omien lasteni luokalla lähes kaikki pärjäävät koulussa. Mutta toisaalta jos harva panostaa kouluun, saa paistatella menestyksessä, se tosin kostautuu myöhemmin lukiossa tai viimeistään yliopistossa. Lapsia kiusataan myös helpommin pärjäämisestä, jos muilla on ihan muut arvot elämässä.

Mutta sinänsä huonosta koulusta saa hyvän todistuksen helpommin ja pääsee varmemmin jatko-opintoihin.

Ja ongelma oli? Valitettavasti tyhmyys ja ylenkatse eivät katoa aluetta vaihtamalla. Ehkä teille sopii olla siellä missä olette, voitte katsella naapureita nokkaa pitkin ja tuntea itsenne muita älykkäämmäkis ja paremmaksi. Muilla alueilla se voisi olla vaikeaa.

No kysy niiltä lapsilta, kun ei en taida ihan pieniä enää olla. Miksi te asutte siellä? En tarkoita pahalla vaan mikä on se syy (hyvä asia), joka sai teidät aikanaan sinne muuttamaan. Voihan sieltä varmaan hakea lukioon sitten minne haluaa ja saada niitä fiksuja kavereita lisää. 

Kuinka selitätte sen, että ahvenanmaalainen Strandnäsin mamukoulu oli Suomen paras PISA-testeissä matematiikassa ja luetunymmärtämisessä? Taitaapa olla aika suuri merkitys opettajien työn kunnioituksella eli mamuvanhemmat pitävät opettajan työtä erittäin tärkeänä. Senpä vuoksi oppilaat ovat tehneet sovinnolla läksynsä jne.

Niin, toisaaltahan lasten on hyvä nähdä erilaistakin elämäntyyliä, mitä kotona eletään. Mutta valitettavasti etenkin esiteini- ja teini-iässä lapset ovat alttiita yleisen ilmapiirin vaikutukselle, ja he joutuvat vähän turhan nuorena tekemään päätöksen tulevaisuudestaan koulutusta valitessaan. Tarkoitukseni ei ole nostaa toista valintaa ylitse jonkun muun, mutta minusta on surullista, jos nuori tekee valintansa jollakin muulla perusteella, kuin hänen omia haluja ja kykyjään tulkiten.

Menen ehkä asioiden edelle, sillä lapsesi ovat luultavasti vielä paljon nuorempia. Ja vanhempien asenne koulutusasioihinhan merkitsee enemmän kuin konsanaan muiden. Mutta mikäli kavereiden asenne koulua kohtaan ei ole yhtä positiivinen, voi lapsen olla vaikeaa pystyä erottumaan joukosta panostamalla kouluun. Lisäksi mikäli kyseessä on isompi kaupunki, jossain toisessa koulussa voi olla enemmän valinnaisuutta ja "ekstrakursseja", jotka voisivat tukea monipuolisesti lahjakkaan/asioista kiinnostuneen oppilaan koulunkäyntiä. Kyllä nuo on ihan hyviä asioita pohdittavaksi myös pitkällä tähtäimellä.

Muuttakaa pois. Ei millekään hienostoalueelle, mutta edes sellaiselle jossa on ihan keskivertoporukkaa. Ei ne teidän lapset opi tekemään töitä menestyksen eteen jos ovat tuollaisessa tampiolaumassa kasvaneet. Tiedän mistä puhun kun minulle kävi niin. Koulussamme oli 4 rinnakkaisluokkaa, joista 3 oli hienoja painotuksia. Minä päädyin kielivalinnan takia sille tavisluokalle, kaikke meidät erikoisempaa kieltä lukevat keskitettiin sinne. Ja samaten alueen kaikki toivottomat tapausket, ne jotka eivät niille erikoisluokille menneet, mutta joille koulu oli lähikoulu.

Luokasta sanotaanko nyt 75% oli aivan ala-arvoisen tyhmää sakkia. Siis jopa minä sen pienenä lapsena tajusin. Vetelin kymppejä tekemättä juuri mitään koulun eteen, kahmin kaikki stipenditkin. Ei siinä porukassa tarvinnut kuin olla normaali menestyäkseen. Jälkeen päin sieltä onkin väkeä lähtenyt vankilaan, tullut teiniäidikeiksi oikein porukalla, työttömyyttä, vähäosaisuutta, pari kuoli huumeisiin jo alaikäisenä.

Minä en pärjännyt enää lukiossa kovin hyvin kun todellinen taso opiskelijoiden keskuudessa valkeni minulle. Toki alkujärkytyksestä (ja numeroiden romahduksesta) toivuttani sain kirjoituksista hyvät tulokset ja pääsin haluamalleni alalle opiskelemaan ensiyrittämällä. Mutta kovan työn takana se oli ja kun lukio on muutenkin kohtalaisen työläs pitkine päivineen, ei olisi haitannut jos lähtötaso olisi ollut edes sama kuin muilla.

En pidä yhteyttä keneenkään piripäähän lapsuuden luokalta. olen pahoillani siitä, että minulle ei jäänyt lopulta yhtään kouluaikaista kaveria aikuisikään saakka. moni ikäiseni tapaa edelleen yläastekavereitaan yms. Lukiosta avsta löytyi samanhenkistä porukkaa.

Muuttakaa!

Kyse ei ole vanhempien kunnianhimosta. Lapset menestyvät yli odotustemme, joten ei valittamista.

Olisihan vahinko, jos he eivät käyttäisi lahjojaan. Jokainen heistä saa valita oman tiensä, mutta mitä olemme keskustelleet, niin saattavat  menestyä erityisen hyvin. Koulu ei tarjoa lapsille riittävästi, joten me vanhemmat opetamme heille tarvittavia taitoja. Mikä etu, kun lapset saavat vahvan perustan kaikelle oppimiselle! Heillä on oppimisen ilo tallella, emmekä me vanhemmat mitenkään painosta.

Uskomme kuitenkin, että sekä lapsilla että meillä aikuisilla on tällä hetkellä tarve pitää matalaa profiilia. Pidämme kuitenkin mielessä päämäärämme.

Hyviä oppitunteja lapsillemmekin, kun kannustavat joitain koulukavereitaan ja toivovat, että he saisivat edes jonkun ammatin itselleen, heikon koulumenestyksen jälkeen. Miksi ovat laiskoja ja vailla päämääriä, pohtivat jo lapsemmekin? Puoli tuntia päiväsä lisää läksyihin voisi olla ratkaisevaa tulevaisuuden kannalta. Lapsillamme kun on tähtäimessä mielenkiintoinen tulevaisuus, todennäköisimmin akateeminen ura, johon pyritään määrätietoisesti, mutta rennosti, elämästä nauttien. Suhteellisuudentaju kasvaa. Ehkä tämä on kaikesta huolimatta hyvä kasvuympäristö?

ap

Anteeksi nyt vain, mutta minua tuppasi hymyilyttämään jonkin verran, kun luin tuon aloituksen. Ns. paremmat ihmiset ovat jumittuneet duunareiden sekaan eikä omaa korkeampaa älykkyyttä voi näyttää. Niin, miksei voi? Vai kiusataanko siellä aikuisiakin, jotka selviävät elämästään keskimääräistä paremmin? Ihmetyttää, ettette muuttaneet jo aikaisemmin pois alueelta siinä vaiheessa, kun saitte opintonne päätökseen. Vai olettko opiskelleet ja jos, niin kuinka pitkälle?

Aika yksioikoinen päätelmä myös koulusta: duunarien lapset eivät voi pärjätä. Ihanko totta? Suuri osa tämän päivänkin korkeakoulutetuista on taustaltaan duunarien tai jyväjemmarien kakaroita. Ei syntyperä yksin tee ihmisestä tyhmää tai viisasta. Kyllä siihen tarvitaan muutakin. Ja opetajako vitsailee puhuessaan lastenne positiivista puolista. Onpa kummaa. Mitä hän silloin puhuu, kun on tosissaan?

Olisiko kenties viisasta muttaa sieltä "juuriltaan"  selaiselle alueelle, jossa saisi näyttää leveämmin oman älykkyytensä ja menestymisensä? Ja jossa lapsillakin olisi enemmään kilpailua, ettei vaan laiskuus, helpolla pääseminen ja tyhmyys tarttuisi.

Ap esittää ajatuksensa kovin epäselvästi ja oudohkosti. Toivottavasti lahjakkaat lapsensa osaavat kirjoittaa paremmin.

Me muutettiin "huonolta alueelta" "hyvälle alueelle", mutta niin lyhyen matkan päähän että koulu pysyi samana. Siinä koulussa on iloisesti sekaisin niin köyhien kuin varakkaiden perheiden lapset, mikä on mielestäni hyvä asia.

Lasten koulumenestykseen muutto ei ole vaikuttanut, muttakaverisuhteisiin kylläkin. Kaveripiiri on jonkin verran muuttunut muuton jälkeen, mutta ei mitenkään suuresti.

Jostakin syystä lapset vaikuttavat onnellisemmilta ja iloisemmilta uudessa kodissa. Syytä tälle muutokselle en tiedä.

Mukavan kärkevän tuntuinen kommentti sinulta 10. Kiva kun hymykin irtosi. Pääsimme eroon koulukiusaamisesta juurikin kun eivät pidä meitä liian ylpeinä saatika omituisina. Sama koulukavereiden vanhempienkin kanssa. Parempi vain myötäillä heidän puheitaan sen verran, että saavat hyvän mielen. Myönnämme surutta, että teemme työksemme... ja että harrastamme... ja siellähän tapaamme kaltaisiamme.

ap

Muuten hyvä, mutta kirjakielen käyttö normaalissa puheessa on erikoista, vaikuttaa teeskentelyltä.

Tavallisissa duunari-/jyväjemmariperheissäkin on tapana kannustaa lapsia tavoitteelliseen oppimiseen. Se ei vaan aina suju yhtä helposti kuin useamman sukupolven akateemisissa perheissä, kun itse ei ole voinut aikanaan opiskella kykyjen ja halujen mukaan.

Kannattaa AP:n pitää jäitä hatussa... Se millainen menestys lapsilla on alakoulussa ei kerro mitään heidän aikuisuudestaan. Todella moni haluaa lapsena lääkäriksi tmv. mutta aika harva siihen lapsuutensa haaveammattiin päätyy, oli se sitten arkeologi tai bussikuski tai opettaja tai palomies.

Lisäksi jos lähtötaso on matala, niin kuten yllä joku kirjoitti, eivät ne lapset välttämättä "neroja" muussa kun siinä "huonossa" otannassa, en sitten tiedä onko hyvä vai huono asia jos tippuisivat sille omalle tasolleen ns. normaalissa koulussa, jossa oppilastaso on kauttaaltaa parempi mitä nykyisessä koulussa.

Voin sanoa, että en kokenut peruskoulussa minkäänlaista kilpailuasetelmaa. Yläasteella varsinkaan - ja kävin Suomen suurinta yläastetta, 1000 oppilasta.

Omalla luokallani tuntui pikemminkin olevan  kilpailua siitä, kuka pärjää huonoiten. Olin se luokan hikipinko (muiden silmissä), vaikka sain hyviä arvosanoja ihan tunnilla kuuntelemalla, paljoa ei tarvinnut tehdä.

[quote author="Vierailija" time="08.01.2014 klo 12:10"]

Voin sanoa, että en kokenut peruskoulussa minkäänlaista kilpailuasetelmaa. Yläasteella varsinkaan - ja kävin Suomen suurinta yläastetta, 1000 oppilasta.

Omalla luokallani tuntui pikemminkin olevan  kilpailua siitä, kuka pärjää huonoiten. Olin se luokan hikipinko (muiden silmissä), vaikka sain hyviä arvosanoja ihan tunnilla kuuntelemalla, paljoa ei tarvinnut tehdä.

[/quote]

Niin tällä halusin osoittaa, että kotikaupungissani asuinpaikalla ei ollut väliä, koska kaikki päätyi samaan sulatusuuniin kuitenkin. Eli jos nyt yleensä olisi jotain kilpailuhenkeä koulussa menestymisen suhteen syntynyt, niin luulisi sen tuolla sitten syntyneen, kun kaikki oli samassa paikassa.

AP, ongelmasi ei todennäköisesti ratkea muuttamalla ns. paremmalle alueelle, sillä ongelma ei ole asuinalue vaan suomalainen peruskoulu. Peruskoulu nyt vaan on liian helppo niille lapsille, joilla on lahjakkuutta. Itse asumme hyvämaineisella ja suhteellisen varakkaalla pientaloalueella Helsingissä ja omilla lapsillamme on sama ongelma koulun kanssa. Laaja-alaisesti lahjakas lapsi pärjää peruskoulussa ilman sen suurempaa vaivannäköä, koska opetus junnaa niiden heikoimpien ehdoilla. Meidän perheessä asia on ratkaistu viemällä lapset haastavien ja kehittävien harrastusten pariin.

Jäitä hattuun joo. Tosiaan ei ole tärkeää, että tuleeko lapsistamme taitavia käsillä tekijöitä vaiko akateemisia istumatyöläisiä noin kärjistäen ilmaistuna. Opettajilla on onneksi päteviä testejä käytössään, joilla voidaan tarkastaa oppimisen taso suhteessa toisiin kouluihin,  luokkiin, oppilaisiin... Lapsemme ovat saaneet näissä testeissä jopa täysiä pisteitä, mutta ei kai tässä tarvitse enempää todistella.Tärkeää silti että tiedämme missä menemme. Elämme tätä hetkeä ja suuntaudumme kohti tulevaisuutta. Emme kasvata niinkään huippulahjakkaista lapsia, vaan kekseliäitä, uteliaita, elämäniloisia ja onnellisia.

Sukuni on muuten pienviljelijä-/talonpoikaistaustaista, maalta kaupunkiin opiskelun kautta muuttaneita, hyvin tyypillistä suomalaisille. Isät, äidit, tädit ja sedät tosin etenivät opistotasolle, jotkut akateemisiksikin ja minä, sisarukset ja serkut akateemisiksi. Duunareiksi ei kukaan jäänyt, mutta opintoja kyllä työnteolla rahoitimme. Maalle jääneet jatkoivat viljelyä ja lapset menestyivät myös opinnoissaan. Avioerot ovat harvassa. Yksi juoppo vain laajassa suvussa, mutta hänkin elossa ja juomatta. Olisi ymmärrettävää, jos koulumenestys olisi jäänyt joiltakin heikommaksikin, mutta viimeistään muutaman välivuoden pidettyään on jokainen halunnut opiskella eteenpäin. Duunarina olisi raskasta.

Duunarit kouluttavat lapsiaan siinä missä muutkin, mutta kannnattaa tarkastella viiteryhmää, johon silloin samaistuu. Paheet pois ja suku pääsee pitkälle. Ei huvita kulkea tupakkasuussa tai ostaa viikonloppupulloa. Tarvitaan mielen lujuutta tai voi tyytyä haukkumaan minua.

ap 

Ohis, minun lähipiirissäni on mies jolle povattiin ruusuista tulevaisuutta, toisin kävi. Kerron tämän esimerkkinä siksi, että AP:n kannattaa todellakin miettiä miten kultamussukoitaan kohtelee.

Kyseinen mies oli ihan oikeasti lahjakas, sanotaan nyt vaikka musiikillisesti, ja herätti lahjallaan huomiota pienestä pojasta alkaen. Perhe, suku, tuttavat, opettajat, kaikki olivat hänen lumoissaan. Häntä tuettiin ja annettiin niin sanotusti haasteita ja kaikki menikin pitkän aikaa hyvin. Jossain vaiheessa sitten asiat alkoivat mennä huonoon suuntaan.

Syitä huonoon suuntaan menemisessä oli se, että lahjakkuudellaan pystyi jättämään sen työn aika vähälle, mutta tiettyyn pisteeseen saavuttuaan sen työn osuus korostui, ja silloin ongelmat alkoivat. Alkoi keskittyä vain niihin juttuihin jotka osasi parhaiten, mutta olisi pitänyt tehdä enemmän niiden eteen joissa ei ollut niin hyvä. Oli koko lapsuutensa kuullut kuinka on nero ja "maailman paras", ja valitettavasti uskoi siihen vaikka se ei enää pitänyt paikkaansa (oli erinomainen, mutta oli yhtä hyviä ja parempiakin). Lisäksi töiden saamista vaikeutti se, että oli ihan k-pää, eli ajatteli olevansa kuningas jonka alamaisia muut ovat, ja että hän saa toimia just niinkun haluaa, ihan sama mitä muut ajattelee, ja alallaan tuollainen ei nyt tietenkään toiminut.

Joten lopputuloksena on äärimmäisen katkeroitunut nero joka ei saa töitä, elää vähillä rahoilla ankeassa asunnossa. Parisuhteeseen tai muuhun ei kykene, ja syy on se että on niin ikävä ihminen ettei häntä kukaan jaksa katsella.

JOS hänet olisi kasvatettu enemmän jalat maassa olisi varmasti menestynyt paremmin. Mutta koska kaikki pitivät häntä aina niin ainutlaatuisena ja erinomaisena ja hän sai tiettyjä vapauksia lahjakkuutensa takia, ei osaa käyttäytyä niin sanotusti tavallisen ihmisen tavoin. Jos häntä olisi kohdeltu tavallisee tapaan, olisi varmasti menetynyt elämänsä kaikilla alueilla paremmin.

Tuli vaan hän mieleen AP:n kirjoituksista, tuohon sävyyn hänenkin äitinsä puhui aikanaan, nyt onkin viime vuoden sitten täysin vaiennut pojastaan...