Lue keskustelun säännöt.
Risto Lappeteläinen yle.fi, todella hyvä artikkeli vanhempien itsekkyydestä
08.01.2014 |
Luin ja pisti mietityttämään. Todella ajankohtainen artikkeli
Kommentit (27)
Tässä jutussa on paljon asiaakin, mutta minusta kyllä myös vähän sellainen sävy, että vanhempia syyllistetään sellaisistakin asioista, joille ei mitään voi.
Kaikki lasten diagnoosit eivät varmaankaan ole suoraa seurausta avioerosta.
Kirjoittaja puhuu lasten kyvystä käsitellä muutoksia. Paljon on sellaisia elämänmuutoksia, joihin ei voi vaikuttaa ja joita ei voi ennakoida, esim. läheisen kuolema, vakava sairaus jne. Erokin voi tulla niin, että toinen vaan lähtee (tietysti lähtevä osapuoli voi asiaan vaikuttaa), ja on väärin syyllistää sitä, joka jää lasten kanssa yksin. Ja joissakin tilanteissa ero voi oikeasti olla lapsillekin parempi vaihtoehto kuin huono avioliitto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä ihmettelen eniten näitä jotka hyppäävät avioliitosta suoraan seuraavaan ja heti on uusi lapsi alulla. Miksi ihmeessä? Eikö sitä uskalleta olla itsekseen vai eikö uskalleta miettiä mitä vanhassa liitossa meni pieleen vai mikä siinä on?
[quote author="Vierailija" time="08.01.2014 klo 12:18"]
[quote author="Vierailija" time="08.01.2014 klo 11:39"]
Niin ettäkö vanhemman onnellisuus olisi lapselle haitaksi? Tässä artikkelissa puhuttaessa vanhemmasta,tarkoitetaan mielestäni äitiä? Mielestäni huonossa liitossa eläminen on vahingollisempaa lapselle,kuin isän tai äidin onnellisuus uudesta kumppanista.On totta että suhteisiin liittyy aina riskejä,mutta itse ajattelen että lapseni on joka tapauksessa ansainnut molemmat vanhemmat,vaikkakin toinen heistä ei olisikaan niin biologinen.
Äitejä syyllistetään jatkuvasti milloin mistäkin.Omasta kokemuksesta voin sanoa että vaikka lapsellani on ihan oikea työssä käyvä isäkin,niin sairastuttuani lapseni lähti huostaan.Isä sanoi,ettei voi ottaa lastaan asumaan luokseen,koska hän käy töissä päivisin.No minä en pystynyt edes siihen,mutta silti minusta tuntui että olin itse syyllinen omaan sairastumiseeni ja siihen että lapseni muutti pois.
[/quote]
Voi jestas mikä luetunymmärtämisen taso...
Ei vanhemman onnellisuus ollut lapselle haitaksi muuta kuin silloin, kun onnellinen vanhempi jättää onnenhuumassaan lapsen tarpeet huomiotta. Vähän siihen tapaan, että "lapseni on joka tapauksessa ansainnut molemmat vanhemmat, vaikkakin toinen heistä ei olisi biologinen"... Lapsesi olisi ansainnut alunperin ehjän ydinperheen, mutta ymmärrän kyllä, että jotain pahaa voi sattua, puoliso kuolla tai muuttua esim psykoosin myötä väkivaltaiseksi. Joskus joku on jopa myöntänyt tehneensä huonon puolisovalinnan, eikä ole nähnyt, että toinen on kaksinaamainen pettäjä tai talousrikollinen. Eli kaikkea voi siis käydä.
Siihen, että äitiä/isiä nyt vaan tylsistyttää, eikä enää vaan ole sitä rakkauden huumaa, ei saa lapsiperhe hajota. Selityksenä annetaan, ettei lapset ole onnellisia, kun äiti/isä ei ole onnellinen, kun tuon naapurin jukan/marjan kanssa ois niiin paljon onnellisempaa! Ei tajuta, että suhde vaatii työtä, eikä edes haluta yrittää. Ymmärrän kyllä, ettei perheen toinen vanhempi voi tällaiselle kusipäälle enää mitään.
Jos ero kuitenkin tulee, niin Sinun on ymmärrettävä, että lapsellasi joka tapauksessa On kaksi vanhempaa. Ei se isän vanhemmuus mihinkään häviä, ei vaikka tapaisivat harvoinkin. Ja sinun lapsesi ansaitsi aikaa rauhoittua ja olla sinun elämäsi keskipiste, ei tulla vastentahtoisesti (näit sinä sitä tai et) revityksi johonkin sinun tyhjiösi täyttävään suhteeseen ja uusperheeseen. Mikset voi seurustella rauhassa ja asua lapsesi kanssa kahden? Jos suhde on sen arvonen, se kestää kyllä odotuksen...
Olen yksinhuoltajan lapsi (selvyyden vuoksi kerrottakoon, että isäni kuoli tapaturmaisesti ollessani pieni) ja äitini muutti yhteen miestystävänsä kanssa vasta kun se sopi Meidän elämäntilanteeseemme. Ei meillä lapset määränneet, mutta äitini ymmärsi, että kyseessä oli myös meidän lasten elämä.
Elämässä ei toki kaikkea voi ennustaa, mutta paljon turhia eroja sattuu ja ikävä kyllä myös lapsiperheissä. Eron sattuessa pitäisi kuitenkin oikeasti osata ajatella lasta ja antaa hänelle aikaa ja ymmärrystä, ei mullistaa hänen elämäänsä heti uusioperheellä vain siksi, koska äiti/isä ei osaa olla yksin.
Kasvakaa aikuisiksi!
[/quote]
Hyvä kirjoitus.
Minulla on ystävä jolla oli ongelmallinen isäsuhde (alkoholiongelma). Isä on nyt kuollut, eikä ystävälläni ole mahdollisuutta parantaa suhdetta isäänsä. Äitin kanssa periaatteessa hyvät välit mutta minusta tuntuu että äiti on ollut hyvin katkera ex-miehelleen ja kaikki se paska on kaadettu ystäväni niskaan pienestä pitäen. Pakkaa oli vielä sekoittamassa isän uusi perhe jossa äitipuoli ei kyennyt hyväksymään ystävääni. Isä sai tavata lastaan vain poissa kotoa.
Hyvä kirjoitus.
Minulla on ystävä jolla oli ongelmallinen isäsuhde (alkoholiongelma). Isä on nyt kuollut, eikä ystävälläni ole mahdollisuutta parantaa suhdetta isäänsä. Äitin kanssa periaatteessa hyvät välit mutta minusta tuntuu että äiti on ollut hyvin katkera ex-miehelleen ja kaikki se paska on kaadettu ystäväni niskaan pienestä pitäen. Pakkaa oli vielä sekoittamassa isän uusi perhe jossa äitipuoli ei kyennyt hyväksymään ystävääni. Isä sai tavata lastaan vain poissa kotoa.
Ikävä kyllä lapsuuden jäljet näkyvät ystävässäni. On nyt 27v, 2 lasta eri isille. Uusi mies on ollut kuvioissa aina ennenkuin edellisen kanssa on ollut ero selvä. Tai oikeastaan eropäätöksen on uskaltanut tehdä vasta kun on ollut uusi mies jonka luokse mennä. Nytkin on uusi mies rinnalla, jonka kanssa muutti yhteen noin kuukauden kuluttua siitä kun erosi entisestä.
Kyllä tuntuu pahalta katsoa vierestä lapsia joilla isäpuolet vaihtuu muutaman vuoden välein. Ystävällä ei auta puhua mitään asiasta. On juuri sellainen äiti jonka mielestä "lapsetkin on onnellisia kun äiti on onnellinen". Toisaalta hänen puolustuksekseen täytyy sanoa että muistaa oman lapsuutensa kun hänen vanhempansa huusivat ja riitelivät lähes joka päivä vuosien ajan ennen vanhempien eroa. On sanonut ettei aio laittaa lapsiaan läpikäymään sitä helvettiä että vanhemmat riitelee aina. Ei kuitenkaan ymmärrä sitä että joka parisuhteessa on huonot hetkensä, niistä vain pääsee läpi kun jaksaa antaa ajan kulua. Kyllä se aurinkokin taas paistaa jonkun ajan kuluttua.
Ap taitaa olla sama, joka aloitti uusperhevastaisen keskustelun pari päivää sitten. Se sama, joka ei edelleenkään perusteluiden jälkeen nähnyt uusperheessä mitään hyvää, vain huonoja puolia.
Itse olen eronnut ja muutimme miesystäväni kanssa saman katon alle kahden vuoden seurustelun jälkeen. Meidän taloudellinen tilanteemmekin jo parani kertaheitolla tästä, nyt on jopa varaa elää, eikä vain kitkutella kädestä suuhun joka päivä. Molemmat tienaamme 2000 euron kieppeillä kuussa, eli kumpikaan ei ole suurituloinen. Yhden vanhemman perheistähän lähes neljännes saa toimeentulotukea. Taloudellinen syy ei tietenkään saa olla syy hakea uutta parisuhdetta tai syy yhteenmuuttoon, mutta kuitenkin se on kiistaton etu. Ja lasten kehitystä ajatellen esim. mahdollisuus harrastaa on äärimmäisen tärkeä asia. Tätä köyhyysnäkökulmaa on vaikea sieltä ydinperheestä nähdä kun ei ole sellaista arkea elänyt ja nähnyt, mistä lapset jäävät paitsi.
Tämä nyt siis vain yhtenä näkökulmana.
Kuka nyt on mennyt liian nopeasti uuteen suhteeseen? Minun tietämät avioeronneet kyllä kasailee sitä tilannettaan aika pitkään ennen mitään uusia suhteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="08.01.2014 klo 12:41"]
Mä ihmettelen eniten näitä jotka hyppäävät avioliitosta suoraan seuraavaan ja heti on uusi lapsi alulla. Miksi ihmeessä? Eikö sitä uskalleta olla itsekseen vai eikö uskalleta miettiä mitä vanhassa liitossa meni pieleen vai mikä siinä on?
[/quote]
Varsinkin miehet tekevät tätä. Ilmeisesti on sitten miehen maskuliinisuuden ilmenemismuoto, että uutta naista putkeen ja perillisiä maa täyteen? Hirveän lapsellista, mutta nykyisin niin totta. Ja sitten kehtaavat valittaa, kun elatusmksuihin menee suuri osa palkasta. Höh, olisivat tekemättä niitä kakaroita, asiahan paranisi justiinsa!
[quote author="Vierailija" time="08.01.2014 klo 11:39"]
Niin ettäkö vanhemman onnellisuus olisi lapselle haitaksi? Tässä artikkelissa puhuttaessa vanhemmasta,tarkoitetaan mielestäni äitiä? Mielestäni huonossa liitossa eläminen on vahingollisempaa lapselle,kuin isän tai äidin onnellisuus uudesta kumppanista.On totta että suhteisiin liittyy aina riskejä,mutta itse ajattelen että lapseni on joka tapauksessa ansainnut molemmat vanhemmat,vaikkakin toinen heistä ei olisikaan niin biologinen.
Äitejä syyllistetään jatkuvasti milloin mistäkin.Omasta kokemuksesta voin sanoa että vaikka lapsellani on ihan oikea työssä käyvä isäkin,niin sairastuttuani lapseni lähti huostaan.Isä sanoi,ettei voi ottaa lastaan asumaan luokseen,koska hän käy töissä päivisin.No minä en pystynyt edes siihen,mutta silti minusta tuntui että olin itse syyllinen omaan sairastumiseeni ja siihen että lapseni muutti pois.
[/quote]
Voi jestas mikä luetunymmärtämisen taso...
Ei vanhemman onnellisuus ollut lapselle haitaksi muuta kuin silloin, kun onnellinen vanhempi jättää onnenhuumassaan lapsen tarpeet huomiotta. Vähän siihen tapaan, että "lapseni on joka tapauksessa ansainnut molemmat vanhemmat, vaikkakin toinen heistä ei olisi biologinen"... Lapsesi olisi ansainnut alunperin ehjän ydinperheen, mutta ymmärrän kyllä, että jotain pahaa voi sattua, puoliso kuolla tai muuttua esim psykoosin myötä väkivaltaiseksi. Joskus joku on jopa myöntänyt tehneensä huonon puolisovalinnan, eikä ole nähnyt, että toinen on kaksinaamainen pettäjä tai talousrikollinen. Eli kaikkea voi siis käydä.
Siihen, että äitiä/isiä nyt vaan tylsistyttää, eikä enää vaan ole sitä rakkauden huumaa, ei saa lapsiperhe hajota. Selityksenä annetaan, ettei lapset ole onnellisia, kun äiti/isä ei ole onnellinen, kun tuon naapurin jukan/marjan kanssa ois niiin paljon onnellisempaa! Ei tajuta, että suhde vaatii työtä, eikä edes haluta yrittää. Ymmärrän kyllä, ettei perheen toinen vanhempi voi tällaiselle kusipäälle enää mitään.
Jos ero kuitenkin tulee, niin Sinun on ymmärrettävä, että lapsellasi joka tapauksessa On kaksi vanhempaa. Ei se isän vanhemmuus mihinkään häviä, ei vaikka tapaisivat harvoinkin. Ja sinun lapsesi ansaitsi aikaa rauhoittua ja olla sinun elämäsi keskipiste, ei tulla vastentahtoisesti (näit sinä sitä tai et) revityksi johonkin sinun tyhjiösi täyttävään suhteeseen ja uusperheeseen. Mikset voi seurustella rauhassa ja asua lapsesi kanssa kahden? Jos suhde on sen arvonen, se kestää kyllä odotuksen...
Olen yksinhuoltajan lapsi (selvyyden vuoksi kerrottakoon, että isäni kuoli tapaturmaisesti ollessani pieni) ja äitini muutti yhteen miestystävänsä kanssa vasta kun se sopi Meidän elämäntilanteeseemme. Ei meillä lapset määränneet, mutta äitini ymmärsi, että kyseessä oli myös meidän lasten elämä.
Elämässä ei toki kaikkea voi ennustaa, mutta paljon turhia eroja sattuu ja ikävä kyllä myös lapsiperheissä. Eron sattuessa pitäisi kuitenkin oikeasti osata ajatella lasta ja antaa hänelle aikaa ja ymmärrystä, ei mullistaa hänen elämäänsä heti uusioperheellä vain siksi, koska äiti/isä ei osaa olla yksin.
Kasvakaa aikuisiksi!