Addiktoitunut ahdistavaan suhteeseen

Minun täytyy olla masokisti. Melkein pari vuotta sitten tapasin miehen ja melko pian ihastuin ensi kertaa kunnolla. Suhde on ollut jatkuvan ahdistuksen sävyttämä lähes alusta asti, mutta koska olen edelleen ihastunut kaikesta huolimatta, en tiedä mitä tehdä. Olen vain niin surullinen, että en pysty kokemaan oikeaa onnea, vaan tällaista puolittaista ilon ja ahdistuksen sekoitusta.

Olen ollut masentunut ja ahdistunut vuosikausia jo ennen miestä, välillä parempia aikoja ja taas huonompia. Nyt en enää tiedä mikä on ikään kuin todellisuutta ja mikä vainoharhaani. Esim. pelkään koko ajan, että mies valehtelee asioista ja on epäluotettava, ja en saa selkoa onko se omaa vainoharhaista ahdistustani, vai voiko se olla totta. Mitään todisteita ei kylläkään ole. Joskus kun ahdistus on pahimmillaan saatan saada hirveitä kuvittelukohtauksia ja olen varma, että mies on jotenkin paha. Sitten taas palaudun "entiselleni" ja kaikki on jälleen kerran hyvin.

Mies on persoonaltaan helposti tulistuva, ei mikään raivoava sekopää, mutta kuitenkin aggressivisen oloinen todella suuttuessaan. Saattaa sanoa asioita, kuten "vittu ku mä heitän sut seinään" tai muuta vastaavaa, joka ei kuitenkaan johda yleensä mihinkään. Paitsi yhden kerran, kun riidan päätteeksi tuli ja väänsi ranteista niin että jäi mustelmat, ja läymäytti selkään. Annoin asian olla. Tunne vain elää, että en tunne tätä ihmistä ja tiedä millainen hän todellisuudessa on.

Mies on muutoin kiltti, auttaa paljon ja tekee asioita puolestani ja pitää hyvänä... Silti jatkuva epämääräinen epävarmuus ja ahdistus alkaa käydä voimille. Olen niin ihastunut... ja niin helvetin ahdistunut samaan aikaan.

Muita joilla samanlaista?