Ahdistaa, ajattelevatko miehet oikeasti pelkkien tasoteorioiden
kautta ja "tyytyvät" sitten kumppaniinsa, jos ei parempaakaan saa.
Kommentit (315)
Miehet eivät AJATTELE tasoteorian kautta, mutta toimivat käytännössä sen mukaisesti. Kyllä tason 5 mies tajuaa, ettei sillä ole mahdollisuuksia tason 10 naiseen, vaikkei olisi koskaan kuullutkaan tasoteoriasta. Englannin kielessä on myös paljon tuohon asiaan liittyviä sanontoja, kuten ”she’s out of my league” ym.
Nihilisi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä on tasoteoria?
Olettaisin, että alustuksessa viitattaneen "markkina-arvoteorioihin", jollaisia on esitetty useammalla tieteenalalla. Sosiaalipsykologiassa Baumeisterin seksuaalinen talousteoria, sosiologiassa Hakimin seksuaalisen pääoman teoria, sosiaalisen vaihdon teorian sovellukset ja evoluutiopsykologian kumppaniarvon teoriat.
Näissä lähdetään siitä, että joillakuilla on enemmän pariutumisen kannalta houkuttelevia piirteitä kuin toisilla, mikä toimii pääomana siinä, kuinka korkean pääoman omaavia kumppaneita helposti saavat. Komea mies saa helpommin kauniin naisen kuin ruma mies ja päinvastoin. Teoriat siis kuvaavat tätä, mikä taitaa olla myös itsestäänselvyys useimmille.
Merkittävää teorioissa kuitenkin on, että kyse ei ole vain toteutumasta vaan miten realismi on osana parinvalintaamme. Emme (lapsuuden prinsessa- ja prinssileikkien jälkeen) kaikki tavoittele halutuinta, vaan tavoittelemme suurin piirten itsemme tasoista. Tämä säästää meiltä paljon paljon vaivaa, kun kaikki eivät lähettele rakkauskirjeitä vain rokkitähdille.
Häiritsee vaan tuo taso sanan käyttö. Tekeekö varallisuus tai ulkonäkö ihmisestä vakavasti otettavan ja luotettavan kumppanin? Tai edes jännän? Ei tee. Näitä kuitenkin toitotetaan aivopesulle ominaiseen yksisilmäiseen tapaan. Tai onko se sähkäriPertsa automaattisesti tasottomampi kui tradeTapsa? Joidenkin mielestä ero on suunnaton 😄 Työtönkin voi olla työtön ihan mistä työstä tahansa.
Onneksi elämä pyllistää näille tasoteorioille. Onni ja hyvä olo toisen kanssa pakenee näistä tasohöpinöistä ja se on niiden tarkoituskin: esineellistää ihmissuhteet tuotteiksi ja kaupankäynnin logiikalle. Eikä ne pihlajanmarjat jälleen ole kovin kaukana. Kukapa ei voisi vinkua että asiat voisivat olla vielä paremmin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Huonoa tuuria", oletko tosissasi? On siinä kanssa yksi selitys sille jos joku ei saa sitten millään ja taas jollekin toiselle se on helppoa.
Ei ole mitään yksinkertaista ja kaikenkattavaa "selitystä" vaikka moni sellaisesta jankuttaakin. Tuuri on YKSI tekijä monimutkaisessa ilmiössä. Tietenkin Brad Pitt saa vaikka tuhat naista minuutissa ja joku toinen ei koskaan ketään. Silti jostain syystä se naapuri joka on elämän murjoma tossukka, lievästi alkoholiongelmainen ja työtön, helvetin ruma ja sosiaalisesti melko kömpelö nyhverö löysi jollain tavalla jonkin ok naisen (tai ehkä nainen otti naapurin äidilliseen huomaansa, kuka tietää). Silti toinen naapuri joka on vähemmän tossukka, ei alkoholiongelmainen, joskus töissä, ei-niin-kauhean ruma ja onnistuu jollain tavalla keskustelemaan ihmisten kanssa ei löydä ketään. Millä muulla selvität tämän yksilöllisen eron kuin sattumalla? Jos nämä teoriat selittäisivät sataprosenttisesti kaiken, ei se em. naapuri voisi ikinä, mitenkään tai milloinkaan löytää yhtään ketään.
Ongelmaiset ihmiset tyypillisesti löytävät toisensa, yleensä huonoin seurauksin mutta joskus siitä voi jotain hyvääkin seurata. Mutta patologisiset tilanteet eivät kumoa tasojen toimintaa normaalioloissa.
Ja nuo normaaliolot ovat Brad Pitt, Jason Momoa, Kimi Räikkönen ja Cheek, joiden nimet vilahtelevat taajaan tällaisissa keskusteluissa todisteina naisten hypergamisista pyrkimyksistä. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tasoteoria on vähän niin kuin kehitysmaissa on järjestetyt avioliitot. Rakastumisen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.
Pitää paikkansa. Taso pelkästään fokusoi että mistä joukosta se rakkaus voi realistisesti löytyä.
Jep, sillä tasolla että kunnianhimoinen missi ei löydä rakkautta syrjäytyneistä elämäntapatyöttömistä. Mulla on muuten parikin tuttua jotka voisivat olla ulkonäkönsä puolesta missejä. Yksi valtavan kaunis tyttö mm joka opiskelee yliopistossa ja seurustelee - tadaa, ihan tavallisen perushyvännäköisen opiskelijamiehen kanssa. Kun otetaan pois ääripäät tasoteorian ennustavuus putoaa kuin lehmän häntä. Juuri siksi tssoteoreetokot jauhaa vain misseistä ja lentäjäkirurgeista ja rumista miehistä, kun tietävät itsekin että nämä on ainoat joihin "teoriaa" voi käyttää.
Ei, nämä jauhajat ovat vain katkeroituneita omaan tasoonsa ja sen takia jauhavat täällä lentäjäkirurgeista kun eivät saa mielestään sellaisia naisia joita heille kuuluu. Heille taas ei kelpaa se tavallinen Marjatta, johon heillä olisi mahdollisuus. Ikävä toisasia, mutta se vain todistaa teorian puolesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tuollainen tasoteoria lyhyesti määriteltynä tarkoittaa? Onko se tieteellinen, oikea teoria, jota tutkitaan yliopistotasolla, vai pelkkä pitkä vitsi, jonka joku hörhö on pannut alulle vauvapalstalla? Ainakin pitkä ketju syntynyt, enkä jaksa kahlata kun tuntuu, että en ymmärrä yhtään, mistä on kysymys.
Tutkintaan, kevennetty versio sosiaalisesta hierarkista sovellettuna paritteluun ja soidinmenoihin.
Suurin ongelma naisille on siinä, että se avaa miten homma toimii, rikkoen illuusiot.
Joo, siis yhdistelmä asiasta jonka kaikki vähänkin eläneet tietävät, että haiseva pubiruusu ei saa miehekseen Ryan Goslingia vaikka kuinka haluaisi, sekoitettuna ihan tieteelliseen aineistoon jota on olemassa mutta johon vain harva on tutustunut.
Vierailija kirjoitti:
Kerron teille nyt mullistavan uutisen: Yksikään ihminen ihmiskunnan historiassa ei ole muuttanut mieltään internetin paskapalstojen jankutuksen seurauksena. Voitte siis käyttää aikanne hyödyllisemmin, koska kukaan ei kuitenkaan tule vakuuttumaan "argumenteistanne".
Tässä on vain se hauska juttu, että homma toimii riippumatta siitä uskotko siihen vai et. Ihmiset ajavat autoilla päivittäin ihan automaatiolla, ymmärtämättä sen tarkemmin polttomoottorin toimintaperiaatetta.
Älä huoli, on miehiä, jotka ymmärtävät naisen olevan ihminen, koska ovat sitä itsekin. Käytös on inhimillistä ja naista kunnioittavaa.
Toki on tasoteoria-miehiä ja uskoakseni he varmaan viihtyy mm. maatalousnäyttelyssä, kun pisteytetään parhaita lehmiä 🤭
Siellä saa oikein urakalla laittaa parhaat yksilöt riviin. Kenties siitostarkoituksessa tätä tarkkailua tehdään, jotta tulee ne parhaimmin tuottavat valio yksilö jälkeläiset.
Toiselle miehille merkitsee muut asiat enemmän, kuten välittäminen, läsnäolo, lämpö. Kannattaa etsiytyä näiden miesten seuraan, ettei maailma ala näyttää ihan vääristyneeltä paikalta.
Vierailija kirjoitti:
Miehet eivät AJATTELE tasoteorian kautta, mutta toimivat käytännössä sen mukaisesti. Kyllä tason 5 mies tajuaa, ettei sillä ole mahdollisuuksia tason 10 naiseen, vaikkei olisi koskaan kuullutkaan tasoteoriasta. Englannin kielessä on myös paljon tuohon asiaan liittyviä sanontoja, kuten ”she’s out of my league” ym.
Hassua että minulla ei ole juurikaan hajua että mikä se minun tasoni miehenä mahtaa olla. Toki ymmärrän että mahdollisuuteni johonkin supermalliin ovat häviävän pienet mutta muuten en kyllä ihan rehellisesti tiedä. Olen saanut pakkeja niin varsin kauniilta kuin vähän vähemmän kauniilta naisilta (jotka kuitenkin omiin silmiini ihan viehättäviä) mutta olen myös onnistunut hyvin yllättävien ihmisten suhteen. Nyt olen naimisissa varsin nätin, hoikan ja korkeakoulutetun naisen kanssa mutta en pari vuotta sitten saanut suhteeseen huomattavasti vaatimattomamman oloista ja vähemmän koulutetua naista (johon olin kuitenkin ihastunt). Joten ota tästä nyt sitten selvää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Huonoa tuuria", oletko tosissasi? On siinä kanssa yksi selitys sille jos joku ei saa sitten millään ja taas jollekin toiselle se on helppoa.
Ei ole mitään yksinkertaista ja kaikenkattavaa "selitystä" vaikka moni sellaisesta jankuttaakin. Tuuri on YKSI tekijä monimutkaisessa ilmiössä. Tietenkin Brad Pitt saa vaikka tuhat naista minuutissa ja joku toinen ei koskaan ketään. Silti jostain syystä se naapuri joka on elämän murjoma tossukka, lievästi alkoholiongelmainen ja työtön, helvetin ruma ja sosiaalisesti melko kömpelö nyhverö löysi jollain tavalla jonkin ok naisen (tai ehkä nainen otti naapurin äidilliseen huomaansa, kuka tietää). Silti toinen naapuri joka on vähemmän tossukka, ei alkoholiongelmainen, joskus töissä, ei-niin-kauhean ruma ja onnistuu jollain tavalla keskustelemaan ihmisten kanssa ei löydä ketään. Millä muulla selvität tämän yksilöllisen eron kuin sattumalla? Jos nämä teoriat selittäisivät sataprosenttisesti kaiken, ei se em. naapuri voisi ikinä, mitenkään tai milloinkaan löytää yhtään ketään.
Ongelmaiset ihmiset tyypillisesti löytävät toisensa, yleensä huonoin seurauksin mutta joskus siitä voi jotain hyvääkin seurata. Mutta patologisiset tilanteet eivät kumoa tasojen toimintaa normaalioloissa.
Ja nuo normaaliolot ovat Brad Pitt, Jason Momoa, Kimi Räikkönen ja Cheek, joiden nimet vilahtelevat taajaan tällaisissa keskusteluissa todisteina naisten hypergamisista pyrkimyksistä. :)
Mitä hevon vittua Kimi Räikkösellä on mitä minä tahtoisin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerron teille nyt mullistavan uutisen: Yksikään ihminen ihmiskunnan historiassa ei ole muuttanut mieltään internetin paskapalstojen jankutuksen seurauksena. Voitte siis käyttää aikanne hyödyllisemmin, koska kukaan ei kuitenkaan tule vakuuttumaan "argumenteistanne".
Tässä on vain se hauska juttu, että homma toimii riippumatta siitä uskotko siihen vai et. Ihmiset ajavat autoilla päivittäin ihan automaatiolla, ymmärtämättä sen tarkemmin polttomoottorin toimintaperiaatetta.
Tiettyy rajaan asti toimii. Mutta jos rajoitat omaa elämääsi joidenkin uskomusten mukaan (en minä tuota saa, en minä kenellekään kelpaa) niin eliminoit myös ne vähän epätodennäköisemmät sattumat tehokkaasti. Todella moni mies on lopulta saanut sen suhteen kun on vain sinnikkäästi yrittänyt ja moni vielä yllättävän hyvän suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Miehet eivät AJATTELE tasoteorian kautta, mutta toimivat käytännössä sen mukaisesti. Kyllä tason 5 mies tajuaa, ettei sillä ole mahdollisuuksia tason 10 naiseen, vaikkei olisi koskaan kuullutkaan tasoteoriasta. Englannin kielessä on myös paljon tuohon asiaan liittyviä sanontoja, kuten ”she’s out of my league” ym.
Tuo telkkarista ja elokuvista tuttu lausahdus on muuten hyvä esimerkki tästä. Vai onko sekin perua vain jostain oudosta, hämärästä teoriasta jota kukaan ei hyväksy? Outoa että se on päässyt yleiseksi fraasiksi englannin kieleen.
Vierailija kirjoitti:
Nihilisi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä on tasoteoria?
Olettaisin, että alustuksessa viitattaneen "markkina-arvoteorioihin", jollaisia on esitetty useammalla tieteenalalla. Sosiaalipsykologiassa Baumeisterin seksuaalinen talousteoria, sosiologiassa Hakimin seksuaalisen pääoman teoria, sosiaalisen vaihdon teorian sovellukset ja evoluutiopsykologian kumppaniarvon teoriat.
Näissä lähdetään siitä, että joillakuilla on enemmän pariutumisen kannalta houkuttelevia piirteitä kuin toisilla, mikä toimii pääomana siinä, kuinka korkean pääoman omaavia kumppaneita helposti saavat. Komea mies saa helpommin kauniin naisen kuin ruma mies ja päinvastoin. Teoriat siis kuvaavat tätä, mikä taitaa olla myös itsestäänselvyys useimmille.
Merkittävää teorioissa kuitenkin on, että kyse ei ole vain toteutumasta vaan miten realismi on osana parinvalintaamme. Emme (lapsuuden prinsessa- ja prinssileikkien jälkeen) kaikki tavoittele halutuinta, vaan tavoittelemme suurin piirten itsemme tasoista. Tämä säästää meiltä paljon paljon vaivaa, kun kaikki eivät lähettele rakkauskirjeitä vain rokkitähdille.
Häiritsee vaan tuo taso sanan käyttö. Tekeekö varallisuus tai ulkonäkö ihmisestä vakavasti otettavan ja luotettavan kumppanin? Tai edes jännän? Ei tee. Näitä kuitenkin toitotetaan aivopesulle ominaiseen yksisilmäiseen tapaan. Tai onko se sähkäriPertsa automaattisesti tasottomampi kui tradeTapsa? Joidenkin mielestä ero on suunnaton 😄 Työtönkin voi olla työtön ihan mistä työstä tahansa.
Onneksi elämä pyllistää näille tasoteorioille. Onni ja hyvä olo toisen kanssa pakenee näistä tasohöpinöistä ja se on niiden tarkoituskin: esineellistää ihmissuhteet tuotteiksi ja kaupankäynnin logiikalle. Eikä ne pihlajanmarjat jälleen ole kovin kaukana. Kukapa ei voisi vinkua että asiat voisivat olla vielä paremmin!
No sehän siinä kai häiritsee, ensimmäinen tunnereaktio on että siinä jotenkin arvotetaan ihmisiä. Ei se kuitenkaan liity ihmisarvoon, vaan se kuvaa ainoastaan sitä että paljonko ihmisellä on vientiä odotettavissa kun kumppania etsitään. Ihmisarvo taas on olemassa vaikka kokonaan ilman kumppaniakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet eivät AJATTELE tasoteorian kautta, mutta toimivat käytännössä sen mukaisesti. Kyllä tason 5 mies tajuaa, ettei sillä ole mahdollisuuksia tason 10 naiseen, vaikkei olisi koskaan kuullutkaan tasoteoriasta. Englannin kielessä on myös paljon tuohon asiaan liittyviä sanontoja, kuten ”she’s out of my league” ym.
Tuo telkkarista ja elokuvista tuttu lausahdus on muuten hyvä esimerkki tästä. Vai onko sekin perua vain jostain oudosta, hämärästä teoriasta jota kukaan ei hyväksy? Outoa että se on päässyt yleiseksi fraasiksi englannin kieleen.
No leffoissa se mies yleensä lopulta saa juuri sen naisen jonka on aluksi sanonut olevan "out of my league".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Huonoa tuuria", oletko tosissasi? On siinä kanssa yksi selitys sille jos joku ei saa sitten millään ja taas jollekin toiselle se on helppoa.
Ei ole mitään yksinkertaista ja kaikenkattavaa "selitystä" vaikka moni sellaisesta jankuttaakin. Tuuri on YKSI tekijä monimutkaisessa ilmiössä. Tietenkin Brad Pitt saa vaikka tuhat naista minuutissa ja joku toinen ei koskaan ketään. Silti jostain syystä se naapuri joka on elämän murjoma tossukka, lievästi alkoholiongelmainen ja työtön, helvetin ruma ja sosiaalisesti melko kömpelö nyhverö löysi jollain tavalla jonkin ok naisen (tai ehkä nainen otti naapurin äidilliseen huomaansa, kuka tietää). Silti toinen naapuri joka on vähemmän tossukka, ei alkoholiongelmainen, joskus töissä, ei-niin-kauhean ruma ja onnistuu jollain tavalla keskustelemaan ihmisten kanssa ei löydä ketään. Millä muulla selvität tämän yksilöllisen eron kuin sattumalla? Jos nämä teoriat selittäisivät sataprosenttisesti kaiken, ei se em. naapuri voisi ikinä, mitenkään tai milloinkaan löytää yhtään ketään.
Ongelmaiset ihmiset tyypillisesti löytävät toisensa, yleensä huonoin seurauksin mutta joskus siitä voi jotain hyvääkin seurata. Mutta patologisiset tilanteet eivät kumoa tasojen toimintaa normaalioloissa.
Ja nuo normaaliolot ovat Brad Pitt, Jason Momoa, Kimi Räikkönen ja Cheek, joiden nimet vilahtelevat taajaan tällaisissa keskusteluissa todisteina naisten hypergamisista pyrkimyksistä. :)
No tuo no kyllä ihan harhaa, se on totta. Ei noita Bradejä ja Jasoneita kukaan norminainen ihan tosissaan ole havittelemassa kumppaniksi, koska juurikin tasojen ymmärrys tuo realismin mukaan. Ne naiset joilla oikeasti on tuollaisiin mahdollisuus, tietävät sen kyllä ja tappelevat sitten keskenään. Itseasiassa jos joku tavis tuollaisia oikeasti kuolaa, niin nehän ovat väkisinkin vastakkaisen teorian kannattajia, eli uskovat että kuka tahansa voi saada kenet tahansa, rakkaus on puhdasta sattumaa joten miksi en minäkin yrittäisi selvittää missä Ryan Gosling asuu.
Afrikkalaiset viis veisaavat tasoteorioista,kaikki käy.

Tai ehkä he vain tajuavat että tuollaisen miehen saaminen on aika vaikeaa kun heitä ei edes omassa elämässä ole mahdollista missään tavata.
Vierailija kirjoitti:
Älä huoli, on miehiä, jotka ymmärtävät naisen olevan ihminen, koska ovat sitä itsekin. Käytös on inhimillistä ja naista kunnioittavaa.
Toki on tasoteoria-miehiä ja uskoakseni he varmaan viihtyy mm. maatalousnäyttelyssä, kun pisteytetään parhaita lehmiä 🤭
Siellä saa oikein urakalla laittaa parhaat yksilöt riviin. Kenties siitostarkoituksessa tätä tarkkailua tehdään, jotta tulee ne parhaimmin tuottavat valio yksilö jälkeläiset.
Toiselle miehille merkitsee muut asiat enemmän, kuten välittäminen, läsnäolo, lämpö. Kannattaa etsiytyä näiden miesten seuraan, ettei maailma ala näyttää ihan vääristyneeltä paikalta.
Et sinäkään sitä välittämistä, läsnäoloa ja lämpöä ota vastaan ihan keneltä tahansa mieheltä, johonkin järjestykseen sinäkin olet karjut laittanut mielessäsi elämäsi aikana.

Olen mutta se ei ole välttämättä lainkaan se järjestys joka sen pitäisi tasoteorian mielestä olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerron teille nyt mullistavan uutisen: Yksikään ihminen ihmiskunnan historiassa ei ole muuttanut mieltään internetin paskapalstojen jankutuksen seurauksena. Voitte siis käyttää aikanne hyödyllisemmin, koska kukaan ei kuitenkaan tule vakuuttumaan "argumenteistanne".
Tässä on vain se hauska juttu, että homma toimii riippumatta siitä uskotko siihen vai et. Ihmiset ajavat autoilla päivittäin ihan automaatiolla, ymmärtämättä sen tarkemmin polttomoottorin toimintaperiaatetta.
Ja koska asiassa ei ole mitään ongelmaa (tuossa toisessa ketjussa tasohemmot vakuuttelevat tätä kilpaa), niin antaa toimia vaan, jos on toimiakseen.
Irtopano-orientoituneet miehet luokitelkoot ja numeroikoot naisia ja vertailkoot panojensa määrää naapurin pertsan vastaaviin. Muunkinlaisia miehiä on vastoin teoreetikkojen teesejä olemassa. Naiset valitkoot kumppaninsa ihan niin kuin itse haluavat, olipa taustalla se tasohemmojen halveksima rakkaus tai sitten ne heidän hokemansa speksit. Mitä merkitystä ja kenelle?
Aikansahan toki saa rattoisasti kulumaan amerikkalaisten naisvihasivustojen ja Exel-taulukoiden parissa, mutta sehän on poissa vain askartelijalta itseltään. Kyllä maailmaan mölyä mahtuu.
Sitten voi myös lähestyä muita ihmisiä ystävällisen uteliaasti, vailla sen isompaa laskelmointia. Se mikä on jonkun mielestä kaunista (esim taidokas vahva meikki) voi jonkun toisen mielestä olla rumaa/turn off. Sama juttu treenatun kropan kanssa, eivät kaikki siitä innostu.
Onneksi on vielä välittömiä ihmisiä jotka eivät hirveästi suunnittele ketä lähestyä. Nää ihmiset eivät saisi kuolla sukupuuttoon.