Teenkö elämäni virheen? Pääsykokeet vs. ulkomaat
Olen lähempänä kolmeakymmentä oleva nuori nainen. Olen opiskellut itselleni ammatin ammattikoulussa ja tehnyt erinäisiä töitä sekä Suomessa että ulkomailla.
Ulkomailta paluu Suomeen oli shokki ja hiljalleen olen siitä toipunut. Kuitenkin sisälle jäi polte lähteä takaisin töihin ja asumaan jonnekin muualle, kuin jäädä tänne Suomeen. Olen haaveillut pitkään matkustamisesta maailman ympäri, vuodesta (tai ainakin muutamasta kuukaudesta Ausseissa, Uudessa-Seelannissa, sinne kun vielä saisin sen työloma-viisumin). Toisaalta, olen aina ajatellut kouluttautuvani lisää. Amk, ehkä yliopisto. Nyt olen aivan solmussa itseni kanssa ja tuntuu etten osaa päättää mitä haluisin tehdä. Pelkään, että olen liian vanha kohta hakemaan kouluihin ja valmistuttuani olisin lähempänä 35v:tä. Ja en tiedä olenko edes lukuihminen. Pääsykokeisiin luku on niin tahmaisi, kun joskus olen pyrkinyt.
Toisaalta, Aussi vuosi ja reissaaminen putkeen pidempään on ollut jo vuosia haaveena. Nyt sille ei olisi mitään estettäkään, koska lopetin työt. Kai aluksi sen takia, että voin keskittyä lukemaan pääsykokeisiin koko kevään. Mutta koko syksyn mietin reissamistakin ja nyt en oikein saa mitään aikaan. Kohta pitäisi alkaa lukea, jos kerta luen tai sitten vain lähteä reissuun.
Antakaa jotain "kylmiä" tottuksia ja vinkkejä, että pääsen tässä eteenpäin... Olen jotenkin ajatellut, että haluisin olla jollain korkeammalla tasolla työelämässä, kuin ihan tavallinen työläinen. Vaan en tiedä onko se vain jokin päähänpinttymä saada joku "hieno" koulutus. Vai palaanko Aussilan ja reissun jälkeen maahan, jossa olin aikaisemmin töissä ja missä tienasin ihan mukavasti tavan amiskin.
Kommentit (54)
[quote author="Vierailija" time="06.01.2014 klo 16:12"]
Olen itse kerran lukenut koko kevään pääsykokeisiin, mutta en päässyt opiskelemaan..vaikka jäin ihan hyvälle varasijalle. Mua harmitti, että olin tuhlannut niin paljon aikaa johonkin joka ei omalla kohdallani tapahtunut.
Kysy itseltäsi: Harmittaisiko kovasti jos vaan lukisit pääsykokeisiin etkä pääsisi koulutukseen? Entä jos pääsisit koulutukseen ja löytäisit sitä kautta elämäsi rakkauden, saisit lapsia jne. opiskeluaikana? Sitten on vähän vaikeampi - vaikka ei mahdotonta - lähteä pitkälle reissulle.
Sinuna lähtisin nyt reisuun ja katsoisin opintoja myöhemmin.
[/quote]
Suoraan sanottuna kyllä harmittaisia, jos olisi koko kevään lukenut ja ei pääsisikään kouluun! Se riski tietty on olemassa. Siksikin mietin, olenko oikeasti ns. lukuihminen. Kai itseään voi sivistää muutenkin, kuin vain käymällä yliopiston. Vaikka matkailemalla :)
Kuristava tunne vain tulee kurkkuun, kun näkee kuinka kaverit ja tutut valmistuu hiljalleen kouluistaan. Toisaalta itselläni on jo ammatti ja olen ehtinyt olla välillä ulkomailla ja asunnonkin olen jo ostanut.
En tiedä...
-ap
[quote author="Vierailija" time="06.01.2014 klo 16:13"]
Reissaa. Opiskella ehtii myöhemminkin. Älä ainakaan pääse sisään ja jätä hommaa sitten, koska niin viet toiselta toivotun opiskelupaikan. Ehkä se ulkomailla käyminen avaisi silmiäkin sille mitä oikeasti haluat. En usko, että katuisit lähtemistä.
[/quote]
Näin olen vähän itsekin järkeillyt. Ehkä kirkastuisi todella se mitä jatkossa alkaisi tehdä ja saisi uutta puhtia pääsykoerumbaan, jos siihen sitten vielä tahtoo.
-ap
On tosi vaikeaa vähän kaikille saada töitä tänä päivänä, joten ei se iästä tai koulutuksesta ole kiinni. Katsos vaan miten puhutaan nuorten työttömyydestä, akademisten alojen työttömyydestä, siitä miten 20-40 vuotiaat naiset eivät helpolla saa töitä koska ovat parhaassa lisääntymisiässä ja +50 vuotiaat joutuvat pois työpaikoiltaan koska työnantajat haluavat tehokkuutta. Että ei kukaan ole näinä aikoina turvassa työmarkkinoilla.

[quote author="Vierailija" time="06.01.2014 klo 16:22"]
On tosi vaikeaa vähän kaikille saada töitä tänä päivänä, joten ei se iästä tai koulutuksesta ole kiinni. Katsos vaan miten puhutaan nuorten työttömyydestä, akademisten alojen työttömyydestä, siitä miten 20-40 vuotiaat naiset eivät helpolla saa töitä koska ovat parhaassa lisääntymisiässä ja +50 vuotiaat joutuvat pois työpaikoiltaan koska työnantajat haluavat tehokkuutta. Että ei kukaan ole näinä aikoina turvassa työmarkkinoilla.
[/quote]
Joo, KUKA sitten on sellainen, joka varmasti pääsee töihin, luultavasti ainoastaan lääkärit.
Pääsykokeisiin lukemisesta- sama hommahan se on kaikilla, että pääsykokeisiin on (useimmiten) panostettava monta kuukautta vailla mitään takeita sisäänpääsystä ja jos ei pääse, niin se aika on tavallaan mennyt hukkaan. Sehän ei toki päde silloin, jos hakee seuraavanakin vuonna samaan paikkaan. Mutta onko se muutaman kuukauden "hukkaan heitetty" aika sitten huonompi vaihtoehto kuin se, ettei koskaan edes pyri ja on monta kymmentä vuotta työssä, josta ei pidä?
Kuulostat siltä, että olet jo päätöksesi tehnyt, mutta vaikka lähtisit ulkomaille niin voisit toki hakea yliopistoon tänäkin keväänä, sehän ei haittaa mitään jos sinne pääsisit. Yksi huomioitava seikka on sekin, että tämä kevät on ilmeisesti viimeinen, jolloin jo aiemmin opiskelleet voivat pyrkiä samassa joukossa ylioppilaiden kanssa, jatkossahan ne kuviot menevät jotenkin toisin ja ylioppilaat ja ei-opiskelupaikan omaavat ovat etusijalla.
Täällä vähän samoja mietteitä... Lopetin myös työt pääsykokeiden takia, mutta mitä teen tällä kaikella ajalla?
mihin kouluun olet hakemassa? että kuinka vaikea ala on kyseessä. itse kyllä lukisin kouluun...
[quote author="Vierailija" time="06.01.2014 klo 16:35"]
Täällä vähän samoja mietteitä... Lopetin myös työt pääsykokeiden takia, mutta mitä teen tällä kaikella ajalla?
[/quote]
Niinpä, en oikein tiedä pääsenkö jyvälle tässä lukemisessa. Pitää aloittaa kohta lukemaan. Pakottaa vain itseään. Jos siis pyrin kouluun.
-ap
[quote author="Vierailija" time="06.01.2014 klo 16:39"]
mihin kouluun olet hakemassa? että kuinka vaikea ala on kyseessä. itse kyllä lukisin kouluun...
[/quote]
Miten sen sanoisi. Ehkä keskitasoa tuo läpipääsy. Ei ole vaikeimmasta päästä. Mutta tosiaan kun ei ole mikään lukutoukka, niin tuokin vaatii minulta tuhottomasti työtä.
-ap
[quote author="Vierailija" time="06.01.2014 klo 16:11"]
[quote author="Vierailija" time="06.01.2014 klo 16:05"]
Ehdottomasti ulkomaille ja sieltä kotiin työttömäksi, ammattitaidottomaksi pätkätyöläiseksi! Niin on sadat naiset ennen sinua tehneet, paluumatkassa mukana lapsi tai kaksi. Onhan se kiva vanhainkodissa reissuja muistella, vaikka rahat ei riitä sydänlääkkeisiin.
[/quote]
Toivottavasti ei noin käy kuitenkaan. Ala jolla nyt ole töissä työllistää kyllä taatusti, mutta jaksaako sitä tehdä vielä 30 vuoden päästä, on sitten eri asia. Asunnon olen ostanut ja siinä on tapahtunut erittäin hyvä arvon-nousu erinäisten sattumien vuoksi. Vanhuuden varalla...
-ap
[/quote]
Työllistääkö enää sitten, kun takana on vuosia hanttihommissa ulkomailla? Asunnon arvo voi nousta, mutta kun palaat, pitää se rempata vuokralaisten jäljiltä ja kuka siitä huolehtii, kun olet ulkomailla? Kuka tekee sopimukset jne.?
Harvalla vuosi reissussa riittää, kyllä sinne jäädään kokemuksia keräämään ja sitten palataan kotiin ihmeissään, että miksi kaikki on muuttunut.
[quote author="Vierailija" time="06.01.2014 klo 16:45"]
[quote author="Vierailija" time="06.01.2014 klo 16:35"]
Täällä vähän samoja mietteitä... Lopetin myös työt pääsykokeiden takia, mutta mitä teen tällä kaikella ajalla?
[/quote]
Niinpä, en oikein tiedä pääsenkö jyvälle tässä lukemisessa. Pitää aloittaa kohta lukemaan. Pakottaa vain itseään. Jos siis pyrin kouluun.
-ap
[/quote]
Ei kannata hakea jos jo pääsykokeeseen lukeminen takkuaa. Itse luin intoa täynnä pääsykokeisiin ja silti opintojen alettua olin pian tosi kyllästynyt ja kaduin koko opiskelemaan lähtemistä. Pääsykokeisiin lukeminen on myös aina riski, sillä kaikkihan eivät pääse sisään. Pahimmassa tapauksessa kulutat koko kevään asiaan, joka ei tuota sinulle mitään. Voit ottaa ikään kuin aikalisän ja lähteä reissuun. Jospa ne omat tulevaisuuden kuviot aukeaisivat siellä paremmin.
[quote author="Vierailija" time="06.01.2014 klo 16:46"]
[quote author="Vierailija" time="06.01.2014 klo 16:39"]
mihin kouluun olet hakemassa? että kuinka vaikea ala on kyseessä. itse kyllä lukisin kouluun...
[/quote]
Miten sen sanoisi. Ehkä keskitasoa tuo läpipääsy. Ei ole vaikeimmasta päästä. Mutta tosiaan kun ei ole mikään lukutoukka, niin tuokin vaatii minulta tuhottomasti työtä.
-ap
[/quote]
Mä olen kai jonkinlainen lukutoukka ja luin pääsykoekirjat varmaan 10- 15 kertaa (useat toki lukee vähemmän ja tekee sen sijaan muistiinpanoja ja käsitekarttoja sun muita) läpi monen kuukauden aikana, eli siis pääsykokeet vaativat kaikilta hirveästi töitä, koska vaikka olisi paljon fiksumpi kuin muut niin monien alojen pääsykokeessa tarvitaan ihan vain ulkoa opettelua ja se vaatii työtä siltä fiksultakin.
Mä kannustan silti lukemaan! Ihmeen paljon kommentteja täällä jotka on opiskelua vastaan...
[quote author="Vierailija" time="06.01.2014 klo 16:54"]
Mä kannustan silti lukemaan! Ihmeen paljon kommentteja täällä jotka on opiskelua vastaan...
[/quote]
Ap vain kuulostaa siltä, että lähtee sinne reissuun joka tapauksessa- sitähän ei voi tietää, kumpi on "elämän suurin virhe", lähteä ja vai jäädä, mutta koska kyseessä on yksi vuosi niin tuskin kumpikaan. Mikään erityisen nuori ap ei tokikaan ole, mutta silti on aika sama valmistuuko hän jostain laitoksesta 35 tai 36- vuotiaana, työllistyminen on yhtä vaikeaa/helppoa. Tietty yksi vaihtoehto on lukea pääsykokeisiin joka tapauksessa, eihän se hukkaan mene, jos ensi vuonna hakee uudestaan. Ja jos edes suurinpiirtein kunnolla yrittää lukea, niin huomaa siinäkin jo jossain vaiheessa, että kiinnostaako ko. ala tarpeeksi.
Valmistuin uudelle alalle 45-vuotiaana. Sain ensin määräaikaisen paikan ja vuoden jälkeen vakinaisen toisaalta. Ei aiempaa kokemusta alalta. Entisellä alalla (kaupallinen) valtava ylitarjonta tekijöistä, mutta siitäkin on hyötyä, sillä teen kuitenkin muutaman tunnin viikossa myös toimistotöitä.
Ap, onko se uusi ala jotain mitä todella haluat vai joku epämääräinen lapsuuden haave? Jaksatko opiskella itsesi valmiiksi? Entä tehdä sen alan töitä loppuelämäsi? Vai olisitko onnellisempi tekemällä jotain muuta, esim nykyistä koulutustasi vastaavaa työtä, mahdollisesti jatkokouluttautua siinä, opiskella jotain vaikka avoimessa yliopistossa?
[quote author="Vierailija" time="06.01.2014 klo 17:43"]
Ap, onko se uusi ala jotain mitä todella haluat vai joku epämääräinen lapsuuden haave? Jaksatko opiskella itsesi valmiiksi? Entä tehdä sen alan töitä loppuelämäsi? Vai olisitko onnellisempi tekemällä jotain muuta, esim nykyistä koulutustasi vastaavaa työtä, mahdollisesti jatkokouluttautua siinä, opiskella jotain vaikka avoimessa yliopistossa?
[/quote]
No se ala tuli aika yhtäkkiä eteen. Olin miettinyt erästä toista alaa jo monta vuotta, mutta sitten tämä vaihtoehto löytyi sattumalta kun selailin hakuoppaita. Siinä olisi ainakin työllistyminen melko varmaa. Jos ei Suomessa, niin sitten ainakin ulkomailla.
On tässä vähän sekin, että en oikein osaa päättää haluanko tehdä tätä nykyistä työtäni lopun elämää. Jos, niin sitten ehdottomasti haluan lähteä ulkomailla hyvään oppiin ja kouluttautua lisään.
Mietin, olenko sittenkään niin rohkea, jotta pärjäisin tuolla haavelemallani alalla. Tämä nykyinen ala on varmasti huonommin palkattu, mutta ajan myötä tässäkin pystyisi kehittymään ja perustamaan ehkä oman yrityksenkin joskus.
Vaikeaa siis. Todellakin molempi haave kiinnostaa; hakeminan ja lähteminen. Nyt vain molemmille on niin oiva sauma.
-ap
Pitipä kaivaa vanha viestini esiin. Lähdin siis Australiaan maaliskuussa ja täällä olen nyt ollut seitsemän kuukautta. Ihan mukavaa on ollut. Farmityötä, vähän lomaa. Nyt sain vakkarin työn omalta alalta. Ehkä olisi mahdollista saada työviisumi tähän paikkaan, mutta enpä tiedä haluanko tänne jäädä (Eurooppa on kuitenkin hieman lähempänä Suomea). Vielä ei ole kirkastunut, mitä sitä haluaisi isona tehdä. Tämä rahasta niuhottaminen alkaa välillä ärsyttää, joten haluan kyllä ehdottomasti opiskella jotain lisää, jos sitä kautta pääsisi parempiin tienesteihin.
Tuohon yhdelle kommentoijalle voisin vastata, että on omaisuutta hieman. Omistusasunto Helsingissä ihan kantakaupungin alueelta. Mukavasti siitä saisin voittoa jo nyt, vaikka olen omistanut sen vasta vajaat kolme vuotta (hinta oli erinäisistä syistä erittäin alhainen), mutta enpä halua vielä myödä. Antaa vuokralaisen hiljalleen lyhennellä lainaa.
Rupesiko sua pelottamaan, jos et pääsekään opiskelemaan vaikka panostaisitte pääsykokeisiin. Nyt keksit helppoja ratkaisuja välttää epäonnistumisen pelko.
Miksi et nyt panostaisitte pääsykokeisiin ja jos pääset tai et, niin mietit sitten uudelleen. Sinne reissuun voi mennä myöhemminkin. Nyt olisi aika opiskella.
Oma valinta toki.
Ja missä toivoo elämänsä viettää...Suomessa vai ulkomailla. Voit löytää rakkaudenkin täältä tai muualta. Olet siinä kohdassa elämääsi.... Rupeat tekemään valintoja.