Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Lapsettomuus vai lapsihelvetti

Vierailija
05.01.2014 |

Olen 35-vuotias nainen. Minulla on hyvä ja pitkä parisuhde 28-vuotiaan puolisoni kanssa. Meillä on omistusasunto eikä enää asuntolainaakaan. Molemmilla vakityöpaikat. Naimisissa olemme olleet 6 vuotta. Kaiken pitäisi olla hyvin, mutta muiden mielestä ei ole. Lapset. Jatkuvaa kyselyä, koska hankimme lapsia. Mieheni ei tiedä haluaako lapsia vai ei. Hän toki ymmärtää, että jos haluaa niitä kanssani, niin toimia pitäisi ja heti.
Minä olen aina kuvitellut hankkivani ja haluavani lapsia. Mutta koskaan ei ole ollut sellaista hetkeä, että olisin oikeasti halunnut lasta tehdä. Ei nytkään. Katson ystävien perheitä ja pieniä lapsia, niin minua suorastaan säälittää heidän elämänsä. Ei hetken rauhaa. Facebook tulvillaan viestejä, kuinka väsyneitä ollaan. Joka kerta, kun perheellisten ystävien kanssa lähtee ulos, koko ilta on pelkkää valittamista lapsiperheen arjesta. En halua matkustella ystävien kanssa jotka ottavat lapsensa mukaan. Haluan olla rauhassa uimarannalla, museoissa, ruokapaikoissa, ostoksilla. En jaksa kuunnella ja katsella ravintoloissa sitä huutoa ja sotkemista. Silti jokaisena päivänä mietin miltä tuntuisi olla raskaana. Miltä tuntuisi olla äiti. Onko muilla ollut samanlaisia olotiloja ennen perheen perustamista vai onko jokainen äiti tiennyt varmaksi, että haluaa perheeseensä lapsia?

Kommentit (37)

Vierailija
21/37 |
05.01.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mieti nyt vaikka jotain vuorikiipeilijää. Joku reissu Himalajalle kestää valmisteluineen päivineen varmaan vuoden, siihen uppoaa tajuttomasti rahaa eikä se mitään leppoisaaa sunnuntaikävelyä ole. Eiköhän siinä tule monta kertaa mieleen, miten hullu sitä on ja en ikinä tule tänne takaisin. Ja kas, vuoden päästä sitä on sitten siellä samassa paikassa.

Mulla on omat lapset jo isoja. Onhan siellä kamaliakin hetkiä vuosien varrella ollut, mutta ei meillä mitään helvettiä sentään ollut. Ainakin minusta on ollut hienoa seurata lasten kasvamista ja nyt nautin fiksujen nuorten seurasta. Itse olisin tosi ikävä ihminen ilman lapsia, pakkohan tässä on ollut itsekin kehittyä.

Jos lasten hankinta tuntuu pahalta, niin jätä se väliin. Kaikkien ei ole pakko lisääntyä. Minulla on pari vapaaehtoislapsetonta ystävää, joilla lapsetekoikä on jo takana ja he sanovat olevansa tyytyväisiä ratkaisuunsa, että eivät halua lapsia.

Vierailija
22/37 |
05.01.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miehet ei koskaan keskustele näistä asioista täällä. Miksi? Mihin ne häviää? Munan koko -keskusteluissa jne taas aktivoituvat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/37 |
05.01.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 15:22"]

Miehet ei koskaan keskustele näistä asioista täällä. Miksi? Mihin ne häviää? Munan koko -keskusteluissa jne taas aktivoituvat.

[/quote]

Ehkä miehillä ei ole niin paljon keskusteltavaa, kun ovat lasten saamisessa kuitenkin aika paljon naisten armoilla. Miettii nainen.

Mietin myös usein, uskallanko yrittää lasta ilman miestä (keinohedelmöityksellä). Ikää 30+ ja niitä hyviä miehiä nyt vaan ei enää ole oikeasti paljon vapaina jäljellä.

Mitä mieltä olette, kärsiikö lapsi enemmän isän puutteesta vai huonosta isästä?

Vierailija
24/37 |
05.01.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Alku pienen vauvan kanssa on ihanaa, mutta aivan kamaa ja siitä saa ja pitääkin valittaa (kuka hullu ei valittaisi?), mutta lapsen kasvaessa oma aika ja vapaus listääntyvät. Meillä on 1-vuotias lapsi ja oikeastaan elämä on kuin ennenkin. Hän jaksaa leikkia itsekseen ollessaan samassa huoneessa meidän kanssamme tai sitten puuhailee meidän vanhempien kanssa, on syliteltävänä tms. Oikeastaan kaikki mitä hänen kanssaan tapahtuu, on vuorovaikutteista ja positiivista. Hän on itse Aurinko, aina aika hyväntuulinen ja helppo. Tietysti uhmaa on tulossa, mutta ei tämä yhtään kamalaa ole. Minä en ole vauvaihminen ja en pitänyt vauva-ajasta, mutta tämä alkaa olla jo aika ihanaa kun lapsi on näin "iso". :)

Vierailija
25/37 |
05.01.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla on kaksi lasta. Toinen kohta 1v ja toinen 2,5v. Kyllähän se elämä on aikamoista härdelliä. Mutta silti haluaisin kolmannen lapsen. Paljon ne lapset ottavat, mutta vielä enemmän ne antavat! Ne on mun helmiä, niitä rakastaa niin et sydän pakahtuu. Sitä rakkautta ei voi tietää ennen kun sen itse kokee. Ja muiden lapsien seura on aina väsyttävämpää ja rasittavampaa kuin omien.

Vierailija
26/37 |
05.01.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 15:34"]

[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 15:22"]

Miehet ei koskaan keskustele näistä asioista täällä. Miksi? Mihin ne häviää? Munan koko -keskusteluissa jne taas aktivoituvat.

[/quote]

Ehkä miehillä ei ole niin paljon keskusteltavaa, kun ovat lasten saamisessa kuitenkin aika paljon naisten armoilla. Miettii nainen.

Mietin myös usein, uskallanko yrittää lasta ilman miestä (keinohedelmöityksellä). Ikää 30+ ja niitä hyviä miehiä nyt vaan ei enää ole oikeasti paljon vapaina jäljellä.

Mitä mieltä olette, kärsiikö lapsi enemmän isän puutteesta vai huonosta isästä?

[/quote]

Molemmista. Etsi nyt vielä vaan, on se paljon helpompaa kaikille osapuolille jos isänä on suht kunnollinen yksilö :) Miksi sinun joku renttu pitäisi ottaa?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/37 |
05.01.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lapsiperheen elämä ei välttämättä ole huutoa ja sotkua, sinulla on siihen mahdollisuus vaikuttaa. Se mikä lapsiperheiden elämästä sinulle näkyy on pintaa. Syvimmät tunnot ovat piilossa ja ne tietää vain se jolla omia lapsia on.

Vierailija
28/37 |
05.01.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 13:07"]Jos mä olisin tiennyt mitä tämä on, olisin jättänyt tekemättä. Jos sua ärsyttää ulkopuolisena lapsen kitinä ravintolassa, arvaa miten paljon se ärsyttää, kun se samainen ipana pitänyt sua hereillä kolme yötä putkeen ja sä joudut olemaan se jota siellä raflassa katsotaan metelin takia kieroon.

[/quote]

No onko pakko roudata kolme yötä valvottanut ipana ravintolaan? Vähän ei tilannetajua. Lapsella on vaiheita ja jopa kokonaisia ikäkausia että raflat kannattaa jättää vähemmälle. Me ei ainakaan mennä pingottamaan omia eikä muiden hermoja ravintolaan 2-vuotiaan kanssa. Paitsi jos on hyvä leikkipaikka ja saadaan pöytä sen vierestä ;)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/37 |

30/37 |
05.01.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 15:40"]

[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 15:34"]

[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 15:22"]

Miehet ei koskaan keskustele näistä asioista täällä. Miksi? Mihin ne häviää? Munan koko -keskusteluissa jne taas aktivoituvat.

[/quote]

Ehkä miehillä ei ole niin paljon keskusteltavaa, kun ovat lasten saamisessa kuitenkin aika paljon naisten armoilla. Miettii nainen.

Mietin myös usein, uskallanko yrittää lasta ilman miestä (keinohedelmöityksellä). Ikää 30+ ja niitä hyviä miehiä nyt vaan ei enää ole oikeasti paljon vapaina jäljellä.

Mitä mieltä olette, kärsiikö lapsi enemmän isän puutteesta vai huonosta isästä?

[/quote]

Molemmista. Etsi nyt vielä vaan, on se paljon helpompaa kaikille osapuolille jos isänä on suht kunnollinen yksilö :) Miksi sinun joku renttu pitäisi ottaa?

[/quote]

En jaksa enää etsiä, vastaan tulee niin ikävää materiaalia. Varattuja PERHEELLISIÄ huijareita jne.

Ja nyt pitää lopettaa tämän palstan lukeminen, alkaa itkettää liian paljon.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/37 |
05.01.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 15:39"]Minulla on kaksi lasta. Toinen kohta 1v ja toinen 2,5v. Kyllähän se elämä on aikamoista härdelliä. Mutta silti haluaisin kolmannen lapsen. Paljon ne lapset ottavat, mutta vielä enemmän ne antavat! Ne on mun helmiä, niitä rakastaa niin et sydän pakahtuu. Sitä rakkautta ei voi tietää ennen kun sen itse kokee. Ja muiden lapsien seura on aina väsyttävämpää ja rasittavampaa kuin omien.

[/quote]Kyllä mun lasten seura on ihan pirun raskasta ihan kaikille.

Vierailija
32/37 |
05.01.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 15:46"]

[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 15:40"]

[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 15:34"]

[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 15:22"]

Miehet ei koskaan keskustele näistä asioista täällä. Miksi? Mihin ne häviää? Munan koko -keskusteluissa jne taas aktivoituvat.

[/quote]

Ehkä miehillä ei ole niin paljon keskusteltavaa, kun ovat lasten saamisessa kuitenkin aika paljon naisten armoilla. Miettii nainen.

Mietin myös usein, uskallanko yrittää lasta ilman miestä (keinohedelmöityksellä). Ikää 30+ ja niitä hyviä miehiä nyt vaan ei enää ole oikeasti paljon vapaina jäljellä.

Mitä mieltä olette, kärsiikö lapsi enemmän isän puutteesta vai huonosta isästä?

[/quote]

Molemmista. Etsi nyt vielä vaan, on se paljon helpompaa kaikille osapuolille jos isänä on suht kunnollinen yksilö :) Miksi sinun joku renttu pitäisi ottaa?

[/quote]

En jaksa enää etsiä, vastaan tulee niin ikävää materiaalia. Varattuja PERHEELLISIÄ huijareita jne.

Ja nyt pitää lopettaa tämän palstan lukeminen, alkaa itkettää liian paljon.

[/quote]

Vois olla suoraan mun näppikseltä. Pyöreänpuoleinen ei-yh ei miestä saa, siis sellaista, joka olisi kunnollinen ja tahtoisi perheen. 30+ -vuotiaat lapsettomat naiset on kauhistus; kaipa miehet sitten ajattelee, että naisessa on jotain vikaa, kun ei sen kanssa tähän mennessä kukaan muukaan ole suostunut lasta tekemään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/37 |
09.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä näin 58 vuotiaana en kestä lasten ääniä. Ne sotkee ja rikkoo kaikki paikat. Ovat todella huonotapaisia ja ilkeitä.

Vierailija
34/37 |
09.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nykyajan lapset ovat todella ilkeitä.vanhemmat ei opeta edes alkeellisimpia käytöstapoja

.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/37 |
09.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Valitse lapsettomuus. Valitsisin nyt toisin jos voisin mennä ajassa taaksepäin. Olen elänyt lapsi helvetissä 29 v eikä loppua näy. (rakkaita kyllä ovat) kunhan rehellisesti kuvaan lasten kanssa elämistä.

Vierailija
36/37 |
09.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla on lapsi nyt 9v. Ja elämä on ihanaa. Lapsi on fiksu, oivaltava, hyväkäytöksinen ja kiltti.

Kun lapsi on vaikka mun sisarusten perheissä tai kaverilla yökylässä niin kyllä sitä yhtäkkiä ihmettelee mitäs nyt? Miehen kanssa on pohdittu, että todennäköisesti pitää sitten kun lapsi vanhenee ihan keksiä jotain isotöistä puuhaa, ostaa vaikka joku remontoitava talo :D nytkin aikaa jää vaikka mihin harrastuksiin sun muuhun.

En edes ole mikään äidillinen tyyppi, inhosin vauva-aikaa vaikka lapsi oli superhelppo ja ihana, mutta siltikin tekisin kaiken uudelleen.

Joku norovirus tai kihomadot on joo raskaita, mutta samaan aikaan lapsesta saa jotain sellaista upeaa mitä ei voi selittää. Jos olisi ollut mahdollista, mulla olisi ainakin 3 lasta, mutta tuo yksikin on jo hieno juttu.

Sitä upeutta on vaan hirveän vaikea selittää. Ehkä ontuva vertaus, mutta ei koiran omistamisen hienouttakaan osaa selittää kunnolla. Se näyttäytyy aika ankeana jos sitä kattelen sivusta, mutta mulla on ollut oma koira nuorena ja kaikenmaailman juoksuhässäkät, ripulit ja joulupöydän tuhoamiset vaan naurattaa nykyään.

Vierailija
37/37 |
09.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Valitse lapsettomuus. Valitsisin nyt toisin jos voisin mennä ajassa taaksepäin. Olen elänyt lapsi helvetissä 29 v eikä loppua näy. (rakkaita kyllä ovat) kunhan rehellisesti kuvaan lasten kanssa elämistä.

Kuulostaa wt osaston kommentilta. Ei normaali lapsiperhe-elämä, jossa on kaksi huolehtivaa vanhempaa, tuollaista ole.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi yksi yksi