Masentunut teini, väsynyt äiti

Mistä olette saaneet asiantuntevaa apua teinin masennukseen?

(Meillä on hankala tilanne, koska käyttämämme ammattiauttajat eivät tunnu olevan oikeasti avuksi. Taustalla rankka koulukiusaaminen, johon koulu ei puuttunut tehokkaasti.)

[quote author="Vierailija" time="31.03.2014 klo 20:03"]Mistä olette saaneet asiantuntevaa apua teinin masennukseen?

(Meillä on hankala tilanne, koska käyttämämme ammattiauttajat eivät tunnu olevan oikeasti avuksi. Taustalla rankka koulukiusaaminen, johon koulu ei puuttunut tehokkaasti.)

[/quote]

Terveyskeskuslääkäri laittoi lähetteen lastenpsykiatriaan (kyseessä 12-vuotias) ja parissa viikossa oli hoidot ja lääkitykset järjestetty. Nyt pilkahtaa jo vähän valoa, mutta itse olen aika hajalla, sen verran rankkaa on ollut. Onni onnettomuudessa on, että käyn oman masennukseni johdosta terapiassa, joten minulla on ollut paikka jossa itkeä. Voimia kaikkien masentuneiden lasten ja nuorten vanhemmille!

[quote author="Vierailija" time="31.03.2014 klo 20:24"][quote author="Vierailija" time="31.03.2014 klo 20:03"]Mistä olette saaneet asiantuntevaa apua teinin masennukseen?

(Meillä on hankala tilanne, koska käyttämämme ammattiauttajat eivät tunnu olevan oikeasti avuksi. Taustalla rankka koulukiusaaminen, johon koulu ei puuttunut tehokkaasti.)

[/quote]

Terveyskeskuslääkäri laittoi lähetteen lastenpsykiatriaan (kyseessä 12-vuotias) ja parissa viikossa oli hoidot ja lääkitykset järjestetty. Nyt pilkahtaa jo vähän valoa, mutta itse olen aika hajalla, sen verran rankkaa on ollut. Onni onnettomuudessa on, että käyn oman masennukseni johdosta terapiassa, joten minulla on ollut paikka jossa itkeä. Voimia kaikkien masentuneiden lasten ja nuorten vanhemmille!

[/quote]

Meillä terveyskeskuksen kautta julkisella sektorilla tapahtuva hoito on vain pahentanut tilannetta. Ensinnäkin kaikki tapahtuu päivisin, jolloin teinin pitäisi olla koulussa. Toisekseen, mielestäni tämä taho yrittää kaikin tavoin löytää jonkin virheen kotikasvatuksesta tai kodin olosuhteista. Käsi sydämellä, meillä on asiat hyvin. Olen ihan kyllästynyt koko touhuun. Varsinkin, kun teinikin vain sanoo vihaavansa tätä 'kaupungin järjestelmää' (tarkoittaa sitä että koulussa saa kiusaajat kiusata, ja sitten joku psykologi sössöttää hänelle kuin vähä-älyiselle). Lapseni ei ole enää lapsi siinä mielessä, että äidin halaus ja psykologin 'lässytys' auttaisi. Hän haluaa oikeutta. Joo Joo, olemme kotona moneen kertaan todenneet, että epäreilussa maailmassa pitää ensisijaisesti huolehtia omasta hyvinvoinnistaan ja ajatella, että pahantekijät rehtorista kiusaajiin olivat vain moraalittomia luusereita. Ei tunnu auttavan, varsinkin kun teini kokee hoitavan tahon olevan meidän perhettä vastaan, eikä meidän puolella. Hänen mielestään hänen kanssaan keskustelleet henkilöt ymmärtävät hänet jatkuvasti väärin. Olemme jotenkin umpikujassa.

Mistä muualta voisi saada apua?

Miksi teini on masentunut? Minkä ikäinen?

Ihan ekaksi annat surun tulla lapsesi masennuksesta ja teet tilannepäivityksen. Hyväksyt että tilanne on tänään tämä, mutta 10 kuukauden kuluttua tilanne voi olla täysin toinen. Lohduta lasta, vaikka et voi pahaa oloa viedä pois, ole olemassa ja läsnä. Helppoa, ja silti niin vaikeaa, voimia.

Kun tietäisi. Ei ilmeisesti ole yhtä suosittu tyttöjen keskuudessa kuin muut, ei ole tarpeeksi cool. Ei saa niin paljon tykkäyksiä instassa jne. On 14. 

4=ap. Kiitos 3. Tuo tilanteen ja oman surun hyväksyminen tuntuu kertakaikkiaan vaikealta. Pelkään, että jos annan surun tulla, sekä ei lopu ja romahtanut. Siihen ei ole "varaa". Ap

*se ei lopu ja romahdan. Mukava tekstinsyöttö, avulias. ap

Vähentäkää sosiaalisen median käyttöä. Tuo Instagram on sikäli pahin, koska siellä pelataan niiden kuvien avulla. Ja kuvat ovat paljolti kait nuoresta itsestään. Oletteko jutelleet asiasta, aina joku on aallon harjalla, joku pohjalla ja suurin osa siinä välissä. Jos hänellä on livenä kavereita tai edes yksi hyvä kaveri asiat ovat ihan ok vielä. Kannattaisi satsata harrastuksiin ja ihmissuhteisiin livenä.  Olethan itsekin nähnyt miten typerästi ja ajattelemattomasti aikuiset käyttäytyvät netissä ylipäätään. 

Minä olin teininä ihan hirveä: viiltelin itseäni, varastelin kaupoista ja huusin vanhemmilleni että haluan kuolla, tyhjensin aina meidän särkylääkepurkit ja ryyppäsin ynnä muuta typerää. Nyt parikymppisenä olen ihan ihmeissäni että miten olin niin sekaisin, eivät minun vanhempani ansainneet sitä ,he kasvattivat minut hyvin ja rakastivat minua ja minä tiesin sen. Mutta jostain vain sain päähäni alkaa tekemään kaikkea typerää (kuuluuko sitten teini-ikään??) Älä syyllistä itseäsi, osoita vain rakastavasi lastasi, hän kyllä tietää että rakastat häntä oikeasti vaikka esittäisikin muuta. Vaihe on ohimenevä, siitä pääsee pois!!

Ymmärrän täysin tunteesi, olen kokenut saman. Suru ja tuska oli todella voimakasta, sydän murtui, monesti tuntui etten jaksa, huoli nuoren puolesta kova. Myös katkeruus,miksi kävi näin, vaikka olen parhaani tehyt... Nyt on jo helpompaa, lapsellani ja itselläni. Hakeaa apua ja ottakaa sitä vastaan. Senkin olen tajunnut, ettei kaikki ole aina äidin syy... Niin moni muukin asia vaikuttaa. Voimia ja jaksamista, asiat kääntyy vielä parempaan.

Hei täällä yksi masennuksen kokenut nuori, jolla teini-ikä vaikeaa (14.vuotiaasta lähtien).

Antaisin sellaisen neuvon, että puutu ajoissa! Nuori hyvään hoitoon! Minut pelasti osasto jakso ja stoppi epävakaalle elämälle! Kiitän myös jälkeempäin oman äitini vahvuutta selvitä minun kanssani vaikka tein mm.laittomuuksia, ryyppäsn, yritin itsemurhaa ja nje....

Olkaa siis lastenne tukena, se on tärkeää!

Kiitos. 6: Sos. media on yksi piru. jatkuvaa arvottamista, mittailua, arvosanoja kuville jne. Murrosikä ei ollut valoisaa aikaa itsellenikään. Mitenköhän olisin itse kestänyt nykyisen "mediamyllytyksen" silloisessa epävarmuudessani? Miten vaikkapa vähemmän kauniit tytöt sen kestävät? 7: toivoisin jopa, että poikani uhmaisi minua ja meitä, mutta hän vetäytyy, katoaa peleihinsä, ei ota kontaktia edes kavereihin. Jos yritän jutella, reaktio on aina itku. En voi ymmärtää, miksi lapseni on näin rikki. Mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Pelkään, että psykologikaan ei auta tai tilanteen paraneminen kestää niin kauan, että hajoan. minunkaan elämässäni ei ole iloa, jos pojallani ei sitä ole. ap

Tärkeitä, arvokkaita sanoja teiltä. Pelkään, että oma vahvuuteni ei riitä tässä kohtaa. Meillä oli jo yksi ps.aika, poika kieltäytyi menemästä sinne. Sanoi, ettei se kuitenkaan auta. On kai vietävä väkisin. ap

[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 01:02"]

Minä olin teininä ihan hirveä: viiltelin itseäni, varastelin kaupoista ja huusin vanhemmilleni että haluan kuolla, tyhjensin aina meidän särkylääkepurkit ja ryyppäsin ynnä muuta typerää. Nyt parikymppisenä olen ihan ihmeissäni että miten olin niin sekaisin, eivät minun vanhempani ansainneet sitä ,he kasvattivat minut hyvin ja rakastivat minua ja minä tiesin sen. Mutta jostain vain sain päähäni alkaa tekemään kaikkea typerää (kuuluuko sitten teini-ikään??) Älä syyllistä itseäsi, osoita vain rakastavasi lastasi, hän kyllä tietää että rakastat häntä oikeasti vaikka esittäisikin muuta. Vaihe on ohimenevä, siitä pääsee pois!!

[/quote]

Miten sinä selvisit tästä? Oletko pystynyt analysoimaan, mikä sinut sai sekaisin?

Omakin teini oli masentunut (alkoi 14-vuotiaana) ja tilanne oli mullekin epätoivoisen ahdistava. Tuntui, että tärkein asia elämässä on mennyt pieleen, sillä enitenhän sitä maailmassa haluaa, että lapset olisivat onnellisia. Pystyin auttamaan häntä kunnolla vasta, kun sain oman ahdistukseni hänen masennuksestaan käsiteltyä edes jotenkin.

Meillä taustalla oli aika raju koulukiusaaminen ja ystävien puuttuminen, mutta muutenkin lapseni on ollut aina herkkä ja reagoinut asioihin voimakkaasti.

Lapseni sai onneksi apua ja nyt on asiat paremmin.

Itseä helpotti, kun tajusi, etten voi lapsen masennukselle muuta kuin hyväksyä sen, koska se on osa lastani. Vaikka itseäni syytinkin, ymmärsin myös jossain vaiheessa, että kaikki lapseni elämässä ei ole minun ansiotani tai syytäni.

Kun syytin itseäni, näki lapseni itsesyytökseni pettymyksenä häneen.

Toivottavasti teillä helpottaa ja saatte apua.

Voimia perheellenne ja apu voi tulla nopeammin kuin uskotkaan! Meillä 12-vuotias tyttö masentui vakavasti syksyllä ja alkuun tuntui, ettei itse kestä sitä tuskaa. Tyttö oli poissa koulusta noin 3 viikkoa ja hänellä aloitettiin lääkitys. Käy 2 kertaa viikossa lasten psyk. polilla. Nyt tilanne alkanut helpottamaan! 

Oma poikani itkee välillä, mutta se kuuluu murrosikään. Menee ohi. Teiniä on kuunneltava silloin, kun se puhuu tai annettava aikaa silloin,kun se hänelle käy. Yritä saada yhteiselle  kävelylenkeille kanssasi. Itse annan itkeä  ja sanon että se kuuluu asiaan. En teidän tilanteesta tiedä, mutta omalla pojalla on muut asiat hyvin. Omalla pojallani on lievä kehitysvamma ja fyysinen kehitys on sille rankkaa. 

[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 01:17"]Kiitos. 6: Sos. media on yksi piru. jatkuvaa arvottamista, mittailua, arvosanoja kuville jne. Murrosikä ei ollut valoisaa aikaa itsellenikään. Mitenköhän olisin itse kestänyt nykyisen "mediamyllytyksen" silloisessa epävarmuudessani? Miten vaikkapa vähemmän kauniit tytöt sen kestävät? 7: toivoisin jopa, että poikani uhmaisi minua ja meitä, mutta hän vetäytyy, katoaa peleihinsä, ei ota kontaktia edes kavereihin. Jos yritän jutella, reaktio on aina itku. En voi ymmärtää, miksi lapseni on näin rikki. Mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Pelkään, että psykologikaan ei auta tai tilanteen paraneminen kestää niin kauan, että hajoan. minunkaan elämässäni ei ole iloa, jos pojallani ei sitä ole. ap

[/quote]

Minäkin halusin olla yksin koska kuvittelin että kukaan ei halua olla kanssani tekemisissä kun olin kaikin puolin vastenmielinen ja ajattelin että minun ei olisi koskaan pitänyt syntyä ja toivoin ihan sairaita juttuja kuten että sokeutuisin ja raajani amputoitaisiin enkä pystyisi enää liikkumaan enkä näkemään vaan kärsisin koko loppuelämäni koska mielestäni olisin ansainnut sen. Minä en itkenyt muiden edessä mutta itkin joka yö ihan hysteerisesti ja aamulla kiirehdin tunkemaan lusikoita pakkaseen että sain kylmät lusikat turvonneiden silmieni päälle ettei kukaan huomaisi..minä itkin koska tunsin olevani maailman suurin pettymys, itkin koska ajattelin että vanhempani ansaitsevat paremman lapsen , romahdin henkisesti ihan pienistäkin asioista.. poikasi varmaan kokee olevansa jotekin vähemmän arvokas kuin muut (kun sitä uskottelee itselleen tarpeeksi kauan, siitä tulee "totuus") ja se että hän tuntee näin ei ole sinun vikasi! ja se että hän reagoi keskustelu yrityksiin itkulla viestii mielestäni sitä että hän luottaa sinuun ja tietää että rakastat häntä (minä en ainakaan pysty itkemään ihmisen edessä johon en luota) jokin vain painaa hänen mieltään kovasti ,peleissä voi olla sellainen kun itse haluaa, voi muokata hahmostaan täydellisen ,voi ajaa unelma-autollaan..ehkä hän pakenee huonoa itsetuntoaan maailmaan jossa hän voi olla jotain muuta. Toivottavasti ammattiapu auttaa teidät kaikki pois tuosta kurjasta tilanteesta, tuollainen vaikuttaa koko perheeseen isosti. Paljon voimia sinne ja yrittäkää olla toiveikkaita parantumisen suhteen vaikka positiivisuus on varmasti välillä hankalaa. Kyllä te vielä selviätte!

[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 01:24"]

Itseä helpotti, kun tajusi, etten voi lapsen masennukselle muuta kuin hyväksyä sen, koska se on osa lastani. Vaikka itseäni syytinkin, ymmärsin myös jossain vaiheessa, että kaikki lapseni elämässä ei ole minun ansiotani tai syytäni.

Kun syytin itseäni, näki lapseni itsesyytökseni pettymyksenä häneen

[/quote]

Juuri tästä on kyse. ymmärsitkö omin voimin vai saitko itsekin apua? Jotenkin itselleni tämä asia on niin kipeä, että en halua kaataa sitä ystävienkään niskaan. Miehelläkin varmaan loppuu kärsivällisyys jossain vaiheessa. Minä en koe pystyväni auttamaan poikaani nyt. Pahennan vain tilannetta omalla surullani, vaikka koetan sen peittää. - kiitos, kun olette jaksaneet kommentoida. Olette auttaneet enemmän kuin mikään muu, mitä olen viime aikoina yrittänyt. Olen itkenyt koko ajan ja vielä kasassa. ap