kumman kaa? kysymys naisille
Jos joutuisit valitsemaan kahden miehen välillä niin kumman ottaisit:
Turvallisen ja älykkään miehen, joka rakastaisi sinua, mutta omat tunteesi olisivat lähinnä kaverilliset. Tietäisit tämän olevan luotettava ja hyvä elämänkumppani, jonka kanssa voisi perustaa perheen luottavaisin mielin.
VAI
Hieman epävakaan ja ailahtelevan miehen, josta ei koskaan voi olla aivan varma, vaikka hän rakkauttaan tunnustaa ja osoittaakin.. Suhde on eräällä tavalla viha-rakkaus -pohjainen. Mutta tämä mies saa sinut haluamaan seksiä vaikka monesti päivässä, pelkkä katse, kosketus tai tuoksu sytyttää.
Kommentit (19)
Tietysti ensimmäisen. Valitettavasti en löytänyt sellaista koskaan, joten sinkkuna pysyn lopun elämää.
Ekan. Ehdottomasti. Olen turvallisuushakuinen ihminen.
En valitsisi kumpaakaan, tietenkään. Miksi aina tyydytään johonkin? Ei ihme, että ihmiset yksinäisyyden pelossa päätyvät epätyydyttäviin suhteisiin, ja erotilastot kiittävät.
En ainakaan tuota tokaa, koska on selkeästi panoseuraa. Ja noin vuoden kuluttua yhdessäasumisen aloittamisesta aika harvoin toisen katselu sytyttää ihan kamalasti, eikä maailman hoteimmastakaan jätkästä ajattele enää että jumankekka mulla on kuuma mies... Joten ilo on melko lyhytaikainen, ainakaan ihan tuossa mittakaavassa. Ne miinuspuolet alkaisivat painaa vaakakupissa melko paljon.
Eka.... jatkuva epävarmuus veisi järjen...
Ensimmäisen. Olen varmaan aseksuaali, koska seksiviettini ei ole koskaan ollut kovin korkealla tasolla. Siksi seksi on toisarvoista. Arvostan älyä.
Erilaisii proggiksii menossa. Minut voi muuten bongata Michael Jacksonin Thriller-musavideolta!
[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 10:52"]
Erilaisii proggiksii menossa. Minut voi muuten bongata Michael Jacksonin Thriller-musavideolta!
[/quote]
Kännynetti heitti taas minut väärään ketjuun. :DD
Otat sen hakkaavan juopon, ennemmin tai myöhemmin haikailet sen paremman perään. Hakkaajan lähdettyä haet "ravintola"sta uuden.
Näinhän se menee.
Mä ottaisin tuon kakkosen. Koska tässä elämäntilanteessa lapset on tehty, voin itse taata lapsilleni jatkuvuuden tunteen. En kaipaa elämänkumppania vaan rakastajaa.
Mä valitsen aina kakkosvaihtoehdon tyyppisen miehen. Järkevin vaihtoehto olisi yrittää löytää itselle tietysti luotettava ja turvallinen mies, mutta kun mun sydän toimii tunnepohjalta, eikä juurikaan järki... Valitettavasti...
Valitsin tuollaisen kakkosen, en ole katunut, elämä on niin paljon mielenkiintoisempaa näin! :)
[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 09:59"]
En ainakaan tuota tokaa, koska on selkeästi panoseuraa. Ja noin vuoden kuluttua yhdessäasumisen aloittamisesta aika harvoin toisen katselu sytyttää ihan kamalasti, eikä maailman hoteimmastakaan jätkästä ajattele enää että jumankekka mulla on kuuma mies... Joten ilo on melko lyhytaikainen, ainakaan ihan tuossa mittakaavassa. Ne miinuspuolet alkaisivat painaa vaakakupissa melko paljon.
[/quote]
Itseasiassa tuo kakkosvaihtoehto on ollut pidempään kuvioissa, jo lähes 10 vuotta.. Ja sytyttää edelleen pelkällä katseellaan ;) Sepä lisää tätä dilemmaa, että voisiko tyytyä seksielämään, joka varmaan hiipuisi kokonaan vuosien kuluessa tuon mies nro 1 kanssa...
T: AP
Ekan kanssa ollut pian 2 vuotta ja olen oikein iloinen, että hän on lastemme isä...
mutta kakkoseen voisin vaihtaa kun kaikki lapset ovat aikuisia ;-)
siis 17 korjaa että pian 20 vuotta!
En ottaisi kakkosta mistään hinnasta.
En ottaisi kakkosta mistään hinnasta.
Turvallisen ja älykkään miehen kanssa joka saa minut haluamaan seksiä vaikka monesti päivässä, pelkkä katse, kosketus tai tuoksu riittää...
Harmi että kyseessä ei ole minun mieheni, vaan henkilö joka ei tiedä minulle tällaista aiheuttavansa, eikä todennäköisesti koskaan tule tietämäänkään.
Tätä ei kysytty, mutta muuten en voi vastata. Oma mies on älykäs ja tuntuu turvalliselta, mutta toisinaan liian hallitseva oman tiensä kulkija joka tietää ja osaa kaikki paremmin. Toisaalta helppoa kun hänelle antaa tilaa, mutta usein niin perhanan ärsyttävää. Enempi kaveripohjalla mennään...