Lue keskustelun säännöt.
Varattu ja syvästi ihastunut!
03.01.2014 |
Minulla on ihana avomies, joka kaikilla tavoin kohtelee minua hyvin. Olin ennen todella vaikeassa suhteessa, jossa oli henkistä ja fyysistä väkivaltaa ja vuosi eron jälkeen aloin seurustella nykyisen kumppanin kanssa. Olemme olleet puolitoista vuotta yhdessä ja arki on mukavaa, seksi hyvää ja molemmat arvostamme toisiamme, sekä koemme suhteen turvallisena.
Muutamia kuukausia sitten aloin oireilla ja avautua siitä, miten erilaisia olemme. Meillä ei ole käytännössä juurikaan yhteistä, muutakun arvomaailma ja tulevaisuuden haaveet, mitkä tietysti ovat tärkeitä. Emme puhuneet juuri mistään ennen, mutta viimeisen kuukauden aikana tilanne on muuttunut, kun avomiehenikin on uskaltanut alkaa keskustella omista asioistaan muullakin tasolla, kuin päivän kuulumisten vaihtona. Kuitenkin tuntuu, että jotain puuttuu. Joku kipinä on uupunut kait alusta asti. Olen itse todella syvällinen ja aistikas ihminen ja tämä häiritsee minua.
Ehkä noin kk sitten aloin keskustella erään miespuolisen ystäväni kanssa netissä. Jotain vain kliksahti. Ensimmäistä kertaa tuntuu, että joku on kanssani samalla aaltopituudella ja ymmärtää minua. Valehtelematta voin sanoa, etten ole näin ennen kokenut edes missään ystävyyssuhteissani, että olisi niin samalla aaltopituudella. Tuntuu kuin oltaisiin tunnettu aina. Voin olla täysin oma itseni ja puhua hänelle mistä tahansa ja hän kokee samoin. Vielä sinkkuna ollessani kerran suutelin tämän miehen kanssa ja muistan sen (humalatilasta riippumatta) edelleen ja mietin, kuinka suloiselta se tuntui.
Onko ketään samassa tilanteessa olevaa? Olen hyvin määrätietoinen ja tiedän yleensä miten toimia, mutta nyt tuntuu että olen jotenkin hukassa. Pettää en missään nimessä halua, enkä aio, avomieheni ei ansaitse sitä. Valitakko turvallinen ja hyvä mies, vai pitäisikö kuitenkin seurata näitä suuria tunteita...? Mieheni tietää, että olen yhteydessä tähän ystävään ja että pelkään tunteiden syvenevän. Olen yrittänyt pitää suhteen avoimena.
- nainen 27
Kommentit (42)
En tiedä olisiko minun pitänyt valita kokonaan uusi keskustelu, sillä nyt tulee toinenkin samantyylinen tarina, mutta vain minun versioni.
Olen seurustellut nykyisen avomieheni kanssa noin 2,5 vuotta ja kihlauduimme vastikään juuri. Rakastan avomiestäni suunnattoman paljon. Mieheni on romanttinen, tukee minua paljon, on hyvä kuuntelija, rakastava, kohtelias, halaa minua usein, pitää kädestä kiinni, kehuu minua, sanoo rakastavansa minua paljon jnejne..Mutta tuntuu kuin jotain puuttuu tietyllä tasolla. Me emme ole samanlaisia ja haluamme elämältä hieman erilaisia asioita ja lisäksi riitelemme todella usein kaikesta mahdollisesta. Minä olen kurinalainen ja intohimoinen urheilija, joka rakastaa rutiineja ja tasaista elämää ja haluan perustaa perheen. Mieheni on villi ja levoton sielu, joka haluaa nähdä maailmaa, vaikka päivät pitkät hänellä kuluukin tvtä katsellessa ja laiskotellessa. Mieheni ei kuitenkaan halua seksiä kanssani..Minä olen semmoinen, että haluan seksiä, useasti. Seksi on kivointa mitä tehdä kumppanin kanssa, kaikessa muodossa. Olen kokeilunhaluinen ja innostun aina kaikesta jännästä uudesta. Silti mies ei halua minua. Hän kehuu usein, kuinka kaunis olen, miten hyväkroppainen olen, kuinka hän kiihottuu monesti pelkästä ajatuksesta että harrastaisi seksiä kanssani jne. Olen kysynyt mieheltäni usein, miksei hän halua seksiä kanssani ja vastaukseksi kuuluu vain, ettei jaksa. Syyllistän tietenkin itseäni ja kuvittelen että minussa on vikaa, vaikka mies tuohtuneena vastaa että olen kuulemma täydellinen sänkykumppani, minussa ei ole mitään vikaa ja ettei mies ole koskaan saanut näin hyvää seksiä keneltäkään muulta naiselta...Mutta silti hän ei sitä halua?? Olen katkera tästä asiasta, sillä meidän seksikerrat kuluneen vuoden ajalta saa laskea yhden käden sormilla. Mies ei suostu menemään lääkäriinkään asiasta mahdollisen testosteronivajeen tutkituttamiseksi. Mies juo myös usein itsensä todella humalaan ja pettää lupauksiaan, enkä luota häneen enää ollenkaan. Pahinta suhteessamme on se, etten pysty luottamaan häneen oikeastaan missään enää, kun on rikkonut tuhansia kertoja lupauksiaan. Nojooh eikä siinä kaikki, mies on niin saamaton, ettei jaksa siivota, kerätä tavaroitaan jnejne ei jaksa maksaa laskuja eikä oikeastaan jaksa tehdä mitään ja jos huomautan esim kuukauden lattialla lojuneista pyykeistä niin se olen MINÄ joka saan sen valittavan ämmän maineen. Olen keskustellut näistä asioista hyvässä hengessä mieheni kanssa usein ilman riitaa ja olen sanonut usein olevani tyytymätön ja onneton suhteessa, mutta haluan yrittää ja tehdä kaikkeni ettemme eroaisi. Mies aina ryhdistäytyy ja kuukausi-pari tilanne on taas ennallaan lähtökuopissa. Viimeisimmässä tapauksessa (isossa riidassa, lupauksia rikottu yms luottamuspulaa) mies hyvä ettei itkenyt ja anellut armoa ja viimeistä mahdollisuutta tähän suhteeseen. Annoin mahdollisuuden, vaikka lupausten rikkomiset olivat silloin niin isoja, että ne muuttivat suhdettamme radikaalisti. Hän jaksoi tsempata hyvin, mutta tuntuu että taas alamäki alkaa. Olen turhautunut, mietin usein miksi roikun tässä suhteessa, rakastanko edes häntä? Vaikka tiedänkin rakastavani, enkä uskaltaisi erota, sillä miehessäni on ne hyvät puolet, jotka ovatkin sitten kullanarvoisen täydellisiä.
Nyt olen kuitenkin ihastunut toiseen mieheen palavasti. Olen ollut ihastunut tähän uuteen mieheen monesti elämäni aikana (ennen nykyistä suhdettani) ja tunnemme toisemme monen vuoden takaa ja meillä on yhteisiä harrastuksia. Minulla ja hänellä on ollut myös useita kertoja jotain pientä sutinaa ja silmäpeliä ja kemiamme kohtaavat täydellisesti. Hän saa sisimmässäni semmoisen tunteen, mitä kukaan muu mies ei ole saanut aikaan. Hän on elintavoiltaan juuri semmoinen mitä haluan, urheilullinen ja huumorintajuinen. En oikeastaan edes osaa sanoa miksi olen tuntenut tunteita häntä kohtaan niin monta kertaa. Nyt kuitenkin olen taas langennut häneen. Minä, joka luulin etten koskaan enää ihastuisi kehenkään muuhun kuin avomieheeni, olen tässä tilanteessa. Hävettää myöntää itsellenikin jopa tämä miten palavasti olen ihastunut toiseen mieheen, vaikka tiedostankin että nämä ovat vain tunteita, mutta koen jotenkin syyllisyyttä tästä siksi, etten koe samanlaisia tunteita enää omaa miestäni kohtaan. Toki pahalta tuntuu myös se, että pidämme tämän uuden ihastuksen kanssa yhteyttä jatkuvasti ja tunteet ovat molemminpuolisia. En kuitenkaan voisi pettää miestäni ikimaailmassa.
Olenkin miettinyt että mistä tämä johtuu...Olenko minä vain se "uutta miestä salaa etsivä pettävä ämmä", vai oikeasti ansaitsenko tällaista kohtelua, että sopimuksia ja lupauksia rikotaan ja minä olen se kakkosvaihtoehto, joka antaa aina kaiken anteeksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, sä taidat olla koukussa tiettyyn miestyyppiin. Mulla on ollut väkivaltainen mies. Voimakkaita tunteita ja vahvaa rakkautta aluksi, sitten miehen tunne-elämä alkoi siirtyä liiankin fyysiseksi. Nyt tasaisemman luonteinen mies. Ei ongelmia, mutta ne huiputkin on matalampia. Mieti vielä.