Ei yhtään tyttöä

Joskus voi käydä niin että sillä pojan tyttöystävällä/vaimolla joko ei ole omia vanhempia tai suhdetta heihin.Näin on minulla ja mikä huono tuuri voikaan olla kun ei miehelläkään ole.Eli meidän lapset on ilman isovanhempia.Täytyy toivoo että omat lapsenlapset ei koe samaa(jos niitä nyt tulee)

Itselläni on kaksi poikaa ja kaksi tyttöä. 3/4 ovat jo 20 vuoden paremmalla puolella. Kun lapset olivat pieniä, niin sukupuoli ei ollut juuri lainkaan merkityksellinen asia meille, poikien ja tyttöjen kanssa puuhasteltiin yhtä paljon ja olimme hyvin läheisiä. Meillä pojatkin leikki aika paljon nukeilla yms. Nyt kun lapset ovat aikuisia niin tilanne on muuttunut jonkin verran. Edelleen poikani ovat erittäin rakkaita, mutta jotenkin suhde tyttäriini on kuitenkin ehkä astetta syvempi. Sitä on vaikea selittää. Tytärten kanssa saatamme viettää iltamia pitkälle yöhön jutellen ja napostellen herkkuja ja samanlaista ei poikien kanssa oikein voi harrastaa, tai sellainen ei kiinnosta heitä. Poikien kanssa touhuaminen on enemmän sellaista kuljettamista, harrastuksiin osallistumista ja muuta konkreettista puuhaa. Toki edelleen saan haleja isoilta pojiltanikin, mikä on mukava asia!

Tuo isovanhemmuus on myöskin asia, johon tämä sukupuoliasia usein vaikuttaa. Kun tyttäreni saavat lapsia, uskon, että minun on kenties helpompi olla heidän arjessaan mukana ja luoda kenties tiiviimpi suhde kuin poikieni lapsiin. Riippuu tietysti suurelta osin miniästä, mutta ei tietenkään ole mahdollista, että miniään saisin samanlaista suhdetta rakennettua kuin omaan tyttäreen. 

Jotenkin siis näkisin, että lapsen sukupuoli tulee merkityksellisemmäksi asiaksi sitten kun lapsi on jo aikuinen. Pienten lasten ollessa kyseessä sukupuoli on aika merkityksetön juttu.

23 jatkaa vielä, että minullakin on aivan loistava anoppi ja olemme olleet paljon tekemisissä jo 30 vuoden ajan. Silti kun sain omia lapsia, niin toki sitä ensimmäiseksi aina soitti omalle äidille kun oli kysyttävää tai huolta tai jos tarvitsi hoitoapua tms. 

Lapset on sitä sukupuolta mitä sattuu olemaan, sillehän ei mitään voi. Minulla on tyttö ja 2 poikaa. Mikä mulla on kun poikiani on niin paljon helpompi halata kuin tyttöä? Jotenkin aina ollu helpompi osoittaa hellyyttä pojille kuin tytölle. En haluaisi että näin on, enkä ymmärrä mistä johtuu. Kolmatta lasta odottaessani vähän pelkäsin että hänkin olisi tyttö ja salaa olin onnessani kun kuulin odottavani poikaa. Tottakai tytärtänikin rakastan, hän vaan on aina ollut vähän vaikea persoona. Liian samanlainen kuin minä itse...

Ymmärrän kyllä että olet pettynyt ap. Etkä ole ainoa, toiset jatkaa lapsentekoa niin kauan että toivottu sukupuoli syntyy. Ja sitten selitellään, että ihan sama kumpaa sukupuolta lapsi on...

En nyt oikein ymmärrä tätä joidenkin viljelemää väitettä, jolla vertaillaan toisen puolen isovanhempien ja lastenlasten läheisyyttä verrattuna toisen puolen isovanhempiin. Eli siis et voi olla miniän kanssa yhtä läheinen kuin tyttäresi, joten ne tyttären lapset olisivat sen takia läheisempiä? No et luonnolisesti voikaan, mutta miten ihmeessä se liittyy niihin lapsenlapsiin, onhan heillä isätkin jotka ovat poikianne tai vävyjänne? Meillä ainakin lapset ovat 50% minun ja 50% mieheni. Onko teillä jollain sitten lapset 80% äidin ja 20% isän tms? 

Mieheni ei ole mikään säälittävä vässykkätossukka, eikä ikinä suostuisi siihen, että suosittaisiin vain minun vanhempiani, mikäli niin yrittäisin tyrannisoida. Myöskään itse en aio pojistani (enkä tyttärestänikään) kasvattaa mitään tohvelieläimiä, jotka menevät puolison pillin mukaan ilman omaa mielipidettään. Myöskin oma suhtautuminen lapsiin ja heidän perheisiinsä vaikuttaa PALJON. Meidän lähipiirissä ei ole kenenkään perheessä nähtävissä tätä äidin puolen isovanhempien suosimista, joten siksi oikein aloin miettiä tätä asiaa. Taitaa olla vain joidenkin av-mammojen pään sisässä tämä olettamus, tai sitten ovat merkillisissä piireissä pyörineet tossun alla olevien isimiesten keskellä.

[quote author="Vierailija" time="02.01.2014 klo 10:56"]

no voi luoja sentään. Minulla on kaksi poikaa ja aivan ihania persoonia, vanhemman (5v) kanssa käydään jo mielenkiintoisia keskusteluja ja pohditaan maailmaa, ja äiti on se kaikkein tärkein. :) Pienempi on vasta muutaman viikon ja odotan mielenkiinnolla millainen tyyppi hänestä kehkeytyy! En ole ikinä halunnut tyttöä tai poikaa, ainoastaan lapsia. Sukupuolielimet on mulle aivan toissijainen juttu, emme ole koskaan ultrassa kyselleet sukupuolta, kun on ollut tärkeitä oikeasti asioita. Jos meille tulee vielä kolmas, niin hänkin saa oikein mielellään olla poika, mutta tyttökin käy yhtä hyvin. En ymmärrä mistä pitäisi olla pettynyt, siis mistä jäisit paitsi jos ei ole tytärtä? Jostain Hello Kitty-vaatteiden ostosta vai mistä? Lapsi on ihminen ja ihminen on aina oma persoonansa, ei siihen sukupuoli vaikuta, ellei ole siltä osin kasvatettu kieroon. 

[/quote]

Kaikki tässä täsmää myös meidän perheeseen. Mulle nimenomaan äitiys on pakitsevaa ja ihanaa, ja lapsen sukupuoli ei liity mitenkään siihen, miten sen koen.

[quote author="Vierailija" time="02.01.2014 klo 11:44"]

Kun lapset ovat pieniä, on tosiaan ihan yksi ja sama, ovatko tyttöjä vai poikia. Tilanne muuttuu, kun ne ovat aikuisia. On eri asia, onko lapsenlapsesi äiti oma tyttäresi vai miniäsi. Ei tarvitse kuin lukea vähän aikaa tätä palstaa, niin saa hyvän käsityksen siitä, mitä miniät ajattelevat anopeistaan ja siitä, kaipaisiko lapsi ehkä myös isänpuoleisten isovanhempiensa seuraa.

[/quote]

Monissa perheissä voi olla näin, mutta mielestäni tähän vaikuttaa myös se, että isät hoitavat lapsia keskimäärin vähemmän kuin äidit. Oma mieheni on ollut hoitovapaalla esikoisesta reilun vuoden ja kakkosesta 1.5v ja olemme muutenkin täysin tasaveroisia vanhempia. Näin ollen hänen on luontevaa pyytää omia vanhempiaan hoitoavuksi, kun sitä tarvitaan ja appivanhemmat ovat lapsillemme ja perheellemme aivan yhtä läheisiä kuin omani, elleivät läheisempiäkin.

Eihän sitä voi olla varma, että välit säilyvät tyttäriinkään läheisinä aikuisena. Kannattaa omalta puoleltaan vaan panostaa mahdollisimman hyvin, oli sitten kyseessä poika tai tyttö.

[quote author="Vierailija" time="02.01.2014 klo 11:44"]

Kun lapset ovat pieniä, on tosiaan ihan yksi ja sama, ovatko tyttöjä vai poikia. Tilanne muuttuu, kun ne ovat aikuisia. On eri asia, onko lapsenlapsesi äiti oma tyttäresi vai miniäsi. Ei tarvitse kuin lukea vähän aikaa tätä palstaa, niin saa hyvän käsityksen siitä, mitä miniät ajattelevat anopeistaan ja siitä, kaipaisiko lapsi ehkä myös isänpuoleisten isovanhempiensa seuraa.

[/quote]

Ehkäpä kannattaa kasvattaa ne pojat sen verran hyvin, että naismarkkinoilla pärjäävät ja saavat hiukan valita millaisen puolison itselleen ottavat. Muuten voi olla että miniäksi saa jonkun perinteisen anoppia vihaavan heikkolahjaisen av-mamman.

Aina kun joku nainen puhuu, miten on niin naisellinen, ettei "ymmärrä mitään" piipaa-autoista ja roska-autoista, tekisi mieli ottaa ritsa ja ampua kankkuun. Nykyaikaan siitä! 

[quote author="Vierailija" time="02.01.2014 klo 16:25"]

Aina kun joku nainen puhuu, miten on niin naisellinen, ettei "ymmärrä mitään" piipaa-autoista ja roska-autoista, tekisi mieli ottaa ritsa ja ampua kankkuun. Nykyaikaan siitä! 

[/quote]

Niin tosiaan, tarvitseeko pojankaan niistä mitään ymmärtää!

(Ymmärrän tahallani väärin...)

[quote author="Vierailija" time="02.01.2014 klo 11:38"]

poikien leikit on paljon riehakkaampia joten ehkä naisena ne ei niin kolahda mutta sitten ehkä se murrosikä voi olla tytölle ja tytön vanhemmille raskainta aikaa?!

[/quote]

Tutkimusten mukaan poikien murrosikä on vaikeampi ja raskaampi kuin tyttöjen.

Uskoisin, että sellaiset anopit, joilla on tyttäriä, pettyvät ehkä suhteessaan miniöihin, kun eivät koekaan samanlaista yhteyttä kuin tyttäriensä kanssa ja siten valitsevat sen, että suosivat tyttären lapsia. Näin ainakin meillä.

Mies on ollut hyvin läheinen äitinsä kanssa, myös minä olin kuin osa perhettä. Niin kauan kuin appi eli, kaikkia lastenlapsia kohdeltiin tasapuolisesti ja esim. meidän lapsemme olivat useasti pyydettyjä vieraita. Kun appi kuoli, anoppi turvautui tyttäreensä, selvästi ärsyyntyi minun tavastani olla ja elää, alkoi arvostella tapaamme kasvattaa lapsia ja ylipäätään oli ja on tyytymätön ihan kaikkeen muuhun paitsi tyttäreensä. Tämä heijastuu lastenlapsiin. Omat lapseni kyllä lähes palvovat mummia, mutta mummi pitää pientä pesäeroa, sen verran hienoista vielä, että vain minä ja mieheni asian tajuamme (ja tietysti tytär miehineen, vaikka eivät siihen luonnollisesti puutu).

Tämä on sääli siinä mielessä, että meillä miehen vanhemmat ovat olleet vähintään yhtä tärkeitä ja monessa asiassa tärkeämpiä kuin omat vanhempani. Suhde vanhempiini on vähän epämukava, en koe luonnollisuutta siinä, ja vaikka äitini kanssa tulen hyvin juttuun, niin vanhempieni mielipiteet ja asenteet lapsiin ovat sellaisia, jotka tuntuvat minusta vierailta ja oudoilta. Tulen siis paremmin juttuun anoppini kanssa, vaikka nyt välit ovatkin radikaalisiti viilenneet. Se on surullista mutta myös helpottavaa, kun tätä edelsi muutaman vuoden kamala marmatus tavastamme elää ja olla ja jatkuvaa arvostelua ja vertailua tyttären perheeseen. Ikävintä oli anopin oharit ja eriarvoiset lahjat ja jatkuva tarve laittaa minua paikalleen. Aluksi olin hämmentynyt ja sovitteleva ja lopulta sitten sanoin pahemmin. Siksi sitten tämä välien viileneminen.

Suhtautuminen pojan lapsiin on valinta siinä missä suhtautuminen poikaan tai  tyttäreen. Ei siinä ole mitään lainalaisuuksia tai pakottavaa perimmäistä tarvetta suosia tyttären lapsia. Yleensä se suhtautuminen taitaa olla ns. kosto miniälle, kun tämän kanssa ei tulla toimeen tai tästä ei välitetä. Surullista lasten kannalta.

Vielä korostan, että oma mummini oli hyvin ilkeä äidilleni, mutta hän oli aivan loistava mummi meille lapsille. Ei ikinä antanut viileiden välien miniän kanssa tulla meidän lastenlasten väliin. Tästä arvostan mummiani. Kaikki eivät osaa kuitenkaan olla aikuisia suhteessa pieniin lapsiin.

[quote author="Vierailija" time="02.01.2014 klo 15:03"]

Lapset on sitä sukupuolta mitä sattuu olemaan, sillehän ei mitään voi. Minulla on tyttö ja 2 poikaa. Mikä mulla on kun poikiani on niin paljon helpompi halata kuin tyttöä? Jotenkin aina ollu helpompi osoittaa hellyyttä pojille kuin tytölle. En haluaisi että näin on, enkä ymmärrä mistä johtuu. Kolmatta lasta odottaessani vähän pelkäsin että hänkin olisi tyttö ja salaa olin onnessani kun kuulin odottavani poikaa. Tottakai tytärtänikin rakastan, hän vaan on aina ollut vähän vaikea persoona. Liian samanlainen kuin minä itse...

Ymmärrän kyllä että olet pettynyt ap. Etkä ole ainoa, toiset jatkaa lapsentekoa niin kauan että toivottu sukupuoli syntyy. Ja sitten selitellään, että ihan sama kumpaa sukupuolta lapsi on...

[/quote]

En itse ole yhtään pettynyt poikiini, lähinnä avasin keskustelun siitä, että voiko pojan kanssa olla läheinen niin kuin tyttären kanssa. Itse uskon, että näin voi olla. Tosin omat poikani muistuttavat myös paljon minua, eli ovat melkoisen voimakastahtoisia, mutta muuten kyllä niin valloittavia persoonia. En ole koskaan toivonut tiettyä sukupuolta ja en ikinä tekisi lasta sen vuoksi, että haluaisin tiettyä sukupuolta olevan lapsen. Itse biologiaa opiskelleena tiedän, että siihen on (ainakin lähes) mahdotonta itse vaikuttaa ja ehdottomasti hyvä niin!

Lähinnä mitä olen pohtinut on tosiaan se, että pystynkö tosiaan pitämään poikiini myös tulevaisuudessa hyvät välit. Vai onko se tosiaan niin, että se vaimon perhe vie voiton. Toki aion parhaani yrittää olla paras mahdollinen anoppi, mutta onko sellaista edes olemassa? Ihana silti huomata, että täällä on myös kommentoitu, että anoppiin on hyvät välit ja saa myös lastenlasten kanssa olla tekemisissä. Näinhän se pitää olla, ovathan ne lapset sitten ihan yhtäläillä sen isän lapsia, ei vaan äidin.

Mutta vielä toistaakseni itseäni, minulla on kaksi ihanaa poikalasta ja en todella ole pettynyt heihin enkä siihen että minulla ei ole/eikä tule olemaan tytärtä. Olen onnellinen näin. :)

- Ap

[quote author="Vierailija" time="02.01.2014 klo 10:56"]

Pienempi on vasta muutaman viikon ja odotan mielenkiinnolla millainen tyyppi hänestä kehkeytyy! En ole ikinä halunnut tyttöä tai poikaa, ainoastaan lapsia. Sukupuolielimet on mulle aivan toissijainen juttu, emme ole koskaan ultrassa kyselleet sukupuolta, kun on ollut tärkeitä oikeasti asioita.

[/quote]

Aika harva nyt niistä lapsen vehkeistä varsinaisesti on kiinnostunut, vaan siitä, että pojat ovat yleensä poikamaisempia kuin tytöt ja tytöt taas tyttömäisempia kuin pojat. Ja jos et tiedä, mitä poikamaisella/miesmäisellä ja tyttömäisellä/naisellisella tarkoitetaan, kysy vaikka lapsiltasi. He luultavasti tietävät, koska edustavat omaa sukupuoltaan.

[quote author="Vierailija" time="02.01.2014 klo 16:25"]

Aina kun joku nainen puhuu, miten on niin naisellinen, ettei "ymmärrä mitään" piipaa-autoista ja roska-autoista, tekisi mieli ottaa ritsa ja ampua kankkuun. Nykyaikaan siitä! 

[/quote]

Tässä en viitannut mihinkään perinteisiin sukupuolirooleihin, en nimittäin ymmärrä tekoripsistä ja hiustenpidennyksistä myöskään mitään, enkä osaa kutoa sukkaa (näitä jotkut naiset voisivat tyttärille opettaa). Tarkoitin vain, että vaikka en ennen ole kiinnittänyt mitään huomiota piipaa-autoihin ja roska-autoihin, niin nyt kyllä sujuvasti bongaan ne liikenteessä, vaikka olisinkin yksinäni. Näin siis se, että en kaikkea vielä tiedä "miesten jutuista", ei todella ole ollut mikään ongelma. :)

-Ap

Nämä poikien äidit, jotka valittavat että heidän kanssaan ei olla tekemisissä samoin kuin vaimon vanhempien kanssa voisivat katsoa peiliin. Monesti se on kyllä anoppi, joka viilentää ne välit poikansa perheeseen eikä se miniä. Meille kävi samoin, heti kun saimme esikoisemme ja miehen sisko sai samana vuonna esikoisensa. Anoppi käytännössä viilensi välit meihin niin pahasti ettemme juurikaan ole tekemisissä, vaikka ikinä en olisi halunnut niin ja monet yöt olen itkenyt ja miettinyt miksi näin. Olisin halunnut että lapsillamme on molemmat mummit. Vastausta koskaan en ole saanut. Pidin anopista aina paljon, mutta joku alkoi häntä hiertämään näiden lapsenlapsien synnyttyä, alkoi pikkuhiljaa vertailemaan meidän ja tyttärensä perhettä ja vähättelemään meidän elämäämme. Jollain tavalla ilmeisesti oli "kateellinen" minulle jos näin vaan voi sanoa. Tekisin mitä vain jos välit saisi takaisin lämpimiksi ja lapsillamme olisi se toinenkin mummila ja tarinat isän lapsuudesta ym ym. :( Ja näitä vastaavia tapauksia (eikä näin pahojakaan) kun kuulee, niin kyllä usein on syy siellä anopissa itsessään, kukaan tervepäinen äiti ei halua huvikseen viilentää lapsensa ja mumminsa välejä.

Minulle anoppi on ehkä jopa läheisempi kuin oma äiti. Ongelmissa en kyllä käänny kummankaan vaan omien kavereideni puoleen. Tutuissani on myös paljon ihmisiä jotka käyvät shoppailemassa anopin kanssa ym. silloin ei ole tarvetta jauhaa väleistä palstoilla jos ne ovat kunnossa. 

Mietin myös että mistäs tiedät vaikka jompikumpi pojistasi haluaakin teininä tulla kosmetologille kanssasi ja teet hänelle toisinaan raidat/värin päähän ym. tyttöjen juttuja. Tai vaikka pojalta tulee pyyntö opettaa hänet kävelemään korkkareilla. Maailma muuttuu siihen suuntaan että se voi olla tulevaisuutesi :D 

Minä olen pikemminkin hätää kärsimässä että osaankohan opettaa tytön edes vähän tytöksi. Poika olisi ollut enemmän kaltaiseni. Mutta osaahan äidit tosiaan opettaa pojat huomioimaan nuo roska-autot ym. Ehkä tyttöni sitten opettaa minulle naisena olemista. Äitini taas on ihan tavisnainen ja silti minusta tuli tälläinen aina työvaatteissa meikittä kulkeva sähköasentaja joka näkee kadulla juurikin roska- ja paloautot. 

[quote author="Vierailija" time="02.01.2014 klo 11:33"]

[quote author="Vierailija" time="02.01.2014 klo 11:03"]

Ehkä poikien kanssa ei juosta jollain kauneusmessuilla, hemmotteluterapioissa ja hulluilla päivillä, ja se on ainakin minulle, kahden pojan äidille, todellinen siunaus, koska en itse ole koskaan sietänyt moisia hömpötyksiä. :)

[/quote]

Minä en ole koskaan käynyt kauneusmessuilla, hemmotteluterapioissa enkä hulluillapäivillä. Ei voisi vähempää kiinnostaa. Silti minulla on ollut aina läheiset ja hyvät välit äitiini. Omia lapsia minulla ei ole, mutta jos olisi, ne olisivat tyttöjä. Pojat abortoisin.

[/quote]

Itse toivoin vain tyttöä, tuli kaksi poikaa ensin, kolmas on tyttö, onneksi.Tähän mennessä olen kärsinyt poikieni (19, 16) toilailuista jo niin paljon, että alkaa mitta täyttyä. Tytöllä järki päässä, ainakin vielä. Oma syyni tietenkin ja kasvatuksen puute. Nykyään kasvattaminen hankalaa kun vain lapsilla oikeudet. Kaikkiin kun vaan ei tehoa puhuminen, esimerkki, perheklinikat ym. Kaikkia kokeiltu/kokeillaan, samat säännöt kaikilla. Pojat hakkaa päätään seinään kerran toisensa jälkeen ja äidin syytä kaikki tyynni. 

Olkaa onnellisia jos teillä ihmisillä on oikeasti noin pieniä murheita!!! Teidän elämä on tosi helppoa :) Ehkä jossain vaiheessa tajuatte sen. Mä oisin ikionnellinen jos mun murheena ois VAIN se, että mulla on VAIN poikia. Ole ap ystävällinen ja nauti lapsistasi ja elämästäsi. Älä vähät välitä mitä muut sanovat tai ajattelevat. Tulevaisuutesi on toivottavasti myös onnellinen poikien äitinä mikäli vain sinä ja läheisenne pysytte terveinä. Hyvää jatkoa kaikille. Olkaa onnellisia jos teillä on vain pienet murheet :)