Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
olenko sairas?
02.01.2014 |
Olen viime aikoina alkanut jo vähän vakavissani pohtimaan olenko jollain tavalla mieleltäni sairas. Koko ikäni olen ollut kohtuullisen turta tunteiltani, eikä mikään ole saanut minua liikuttumaan. Muuten kyllä olen mielestäni täysin normaali ja sosiaalinen ihminen, mutta jotenkin tuntuu ettei minulla vain ole muille ihmisille synnynnäistä empatian tunnetta.Ymmärrän kyllä tietoisella tasolla mitä on tapahtunut, mutta en vain kykene välittämään siitä.
Hautajaisissa en koe minkäänlaista menetyksen tunnetta. Kun luen netissä kuinka pieni lapsi jäi "vahingossa" auton alle, ainoa reaktioni on kyyninen naurahdus. Olen ylä-asteelta asti säännöllisen epäsäännöllisesti varastellut kaupoista jäämättä kiinni ja tuntematta pienintäkään katumusta. Se on vain tapa, minulla ei edes ole mitään syytä siihen. Kärsivien ja veristen ihmisten näkeminen ei herätä mitään reaktioita.
Olen nyt vain sellaisessa elämäntilanteessa että on syytä pohtia voiko näin tunnekylmä ihminen hankkia perhettä ja jos hankin, niin mitä jos en rakasta lastani? Yleisesti ottaen en nimittäin juurikaan pidä pienistä lapsista. Muita kohtalontovereita?
Kommentit (6)
Kuvauksesta tulee mieleen persoonallisuushäiriö - mutta sitä ei täällä av:llä kukaan voi pitävästi diagnosoida... ;-) Mutta kyllä, persoonallisuushäiröisistä tulee huonoja vanhempia, eli kannattaa varmasti ottaa asiasta selvää ennen lisääntymistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä jos miettisit sitä perheasiaa niin päin, että mistä syistä haluaisit lapsen tai lapsia? Jos niitä syitä löytyy, muitakin kuin että semmoinen on useimmilla tapana tai sukulaiset painostaa, niin sitten voi alkaa miettiä olisiko itsestä äidiksi. Jos syitä taas ei löydy ja yleisesti lapsista ei pidä, niin eipä siinä paljon miettimistä, ei kannata. Onneksi nykyään kenenkään ei ole pakko.
Itse äitinä kyllä ajattelen, että äitiys on loppujen lopuksi aika vähän tunneasia. Pääasiassa se on tahdon asia. Tunteita tulee ja menee, riippuen nyt elämäntilanteista, stressitasosta jne, eikä äitiys voi olla kiinni siitä että tuntuuko jollain hetkellä jotain ylitsevuotavaa rakkautta lapsia kohtaan tai ei. Hommat vaan hoidetaan, vaikka tuntuisi miltä.
Kuulostaa siltä, että ainakin haluaisit kuvitella olevasi erilainen kuin kaikki muut
[quote author="Vierailija" time="02.01.2014 klo 11:21"]
Kuvauksesta tulee mieleen persoonallisuushäiriö - mutta sitä ei täällä av:llä kukaan voi pitävästi diagnosoida... ;-) Mutta kyllä, persoonallisuushäiröisistä tulee huonoja vanhempia, eli kannattaa varmasti ottaa asiasta selvää ennen lisääntymistä.
[/quote]
Minulla tulee mieleen, että ap on jotenkin traumatisoitunut. Itse olin nuorena tuollainen, tunteeton ja kylmä. Ja myös erittäin masentunut, vaikka silloin sitä ei kukaan tajunnut, en itsekään. Silti minulla on aina ollut voimakas oikeudentunto - vaikka en olekaan itkenyt silmiä päästäni kauheuksien edessä tai hautajaisissakaan, olen silti aina puolustanut heikompaa, enkä koskaan halunnut satuttaa muita. Sain myös persoonallisuushäiriödiagnoosin, jonka jälkeen pitkän terapian, eikä minusta ole huonoa vanhempaa tullut.
Tuskin olen sen erinomaisempi kuin muutkaan, mutta tarpeeksi hyvä kuitenkin. Lapsilla on säännöllinen arki, kotonamme ei ryypätä, hakata tai jatkuvasti riidellä, on rutiinit ja terveellinen ruoka, kavereita ja kehittyvät ihan normaalisti, koulu menee hyvin jne. En varmastikaan olisi pärjännyt vanhempana 10 vuotta aiemmin, kun elämäni vielä oli kaaosta, mutta ei asiat ole noin yksioikoisia, että kaikki persoonallisuushäiriöiset ovat huonoja vanhempia. Ovat kenties, jos eivät hae apua.
[quote author="Vierailija" time="02.01.2014 klo 13:08"][quote author="Vierailija" time="02.01.2014 klo 11:21"]
Kuvauksesta tulee mieleen persoonallisuushäiriö - mutta sitä ei täällä av:llä kukaan voi pitävästi diagnosoida... ;-) Mutta kyllä, persoonallisuushäiröisistä tulee huonoja vanhempia, eli kannattaa varmasti ottaa asiasta selvää ennen lisääntymistä.
Alue: Aihe vapaa
En osaa sanoa. Mutta itse sairastan masennusta ja huonoina aikoina olen "kylmempi". Tosin taas jotkin tietyt asiat(esim juuri kuolemantapaukset, lapset) herkistävät normaalia enemmän ja olen itkuisempi.