Kun mies sanoo että ”ystävystyminen ei ole sopivaa’

Tuo mustasukkainen puoliso on aika veltto valinta. Tietenkään mikään ei voi johtu itsestä, vaan kyllä siihen ettei mies seuraani halua, täytyy johtua jostain toisesta naisesta. Ei ole muuten mitenkään mahdollista! Eihän?

HHUOR

RA!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies ei pidä ap:sta ystävänä tai muutenkaan, mies pitää ap:ta ärsyttävänä.

Olen naisena käyttänyt vastaavaa ”syytä” olla ystävystymättä jonkun rasittavan oloisen miehen kanssa, vaikka puolisolleni on ok että minulla on miespuolisia kavereita (jotka esitellään puolisolle).

Miksi mies on jatkanut tätä & ollut yhteydessä, jos pitää ap:ta ärsyttävänä?

Aluksi ajatellut että ap on ihan mukava, mutta paremmin tututustuessa todennut että äkkiä eroon tästä!

Meillä kävi erään perhetutun kanssa näin, eka vaikutti kivalta mutta paljastui sitten hirvitykseksi josta oli kaiken lisäksi tosi hankala päästä eroon.

Mitähän tämä ap:n ystävyys mahtaa pitää sisällään? Puheluja, tekstareita, yhteistä ajanviettoa? Luulen, että reilu työkaveruus naisen kanssa sopii monelle miehelle, mutta tässä mies vaistoaa, että ap haluaa muuta tai liian tiivistä tuttavuutta. Pisteet miehelle.

Ei tykännytkään kakkosestasi. Huono hygienia eli päskanhaju.

Olen sanonut eräälle miehelle noin. Mies oli liian tungetteleva ja muutenkin en ollut hänen seurastaan kiinnostunut. Mitään poikaystävää minulla ei silloin edes ollut.

Vierailija kirjoitti:

Me ihmiset vaan ollaan erilaisia ja meillä jokaisella on omat sisäiset rajat ja säännöt. Joku ei halua olla kaverisuhteessa vastakkaisen sukupuolen kanssa, varsinkaan suhteessa.

Mä en esim halua miesten kanssa olla kaverina, käydä yhdessä keikoilla tai museossa kahdestaan. Ja olen tässä aika poikkeus ja saanut kuulla naljailua omilta kavereilta. Mutta se ei vaan sisäisesti tunnu sopivalta. Ja varsinkaan nyt jos tekisin jonkun poikkeuksen vuosien jälkeen niin se tuntuisi tosi oudolta. Miksi mä yhtäkkiä alkaisin jotain miestä tapaamaan, vaan siksi että se on mukava.

Kaveripiirissäni on tietysti myös miehiä, koska tunnen paljon ihmisiä. Mutta mä vaan en ole koskaan hengaillut niiden miesten kanssa kahdestaan tai erityisemmin luonut niihin yhteyttä ollessani parisuhteessa.

Jos joku mies on sanonut sulle ettei tunnu sopivalta olla sen kummemmin kaveri niin eikö sitä vois vaan kunnioittaa. Me ollaan erilaisia ja se on ok.

Jep. Eletty elämä on kertonut että ystävät on ystäviä, kaverit kavereita, ja työtoverit työtovereita. Mulla on ne miespuoliset kaverit, jotka kaveriksi jäivät kun seurustelun aloitin, eli aikasta monta karsiutui pois kavereista pelkästään sillä perusteella että he eivät enää useiden vuosienkin kaveruuden jälkeen enää sitä  halunneet jatkaa kun aloin seurustelemaan. Tämä kertoo jo sen mielestäni, että vaikka minä olin ihan vain kaveri, niin se toinen osapuoli oli mielessään silti jotain muuta pyöritellyt. Emme kaipaa tällaista draamaa elämäämme, koska elämä luo haasteita muutenkin kuin niitä varta vasten hakemalla.

Miehelläni ei ole yhtään naispuolista kaveria, he olivat karsiutuneet jo miehen edellisen pitkän suhteen aikana pois, ei mieheni aloitteesta, vaan nämä naiset eivät enää olleet halunneet olla kavereita kun mieheni olikin suhteessa. Miehen silloinenkaan kumppani ei ollut mustasukkainen, mutta sitä eitäämättä nämä kaverit käyttivät syynä välien viilenemiseen. Muutamakin tällainen ex-naiskaveri on ottanut nyttemmin yhteyttä mieheeni, kaverikaljalla käymisen tai kahvittelun toiveissa, mutta ei mieheni halua alkaa uuskaveeraamaan näiden kanssa, kun kerran kaveruus ei kestä kumppania, eli minua, ja he ovat kaveruuden irtisanoneet jo aiemmin niin typerällä perusteella kuin sillä että mieheni seurustelee. Mitä sellaisella kaverilla tekee?

 Uusia kaverisuhteita meistä kumpikaan ei solmi vastakkaisen sukupuolen kanssa, eikä sielunystävyyden menettämisestä ole vaaraa, koska olemme sellaiset jo toisillemme, eikä näin ollen ole mitään tyhjää aukkoa jota vastakkaisen sukupuolen kaverin tulisi täyttää. Omat jo olemassa olevat kaverimme ja ystävämme riittävät meille mainiosti. 

Joillakin on tuollainen sääntö parisuhteessa ettei vastakkaista sukupuolta olevia kavereita saa olla. Hullulta se minustakin kuulostaa, mutta suuri osa ihmisistä onkin jollain tapaa vajaita.

Vierailija kirjoitti:

Tuo mustasukkainen puoliso on aika veltto valinta. Tietenkään mikään ei voi johtu itsestä, vaan kyllä siihen ettei mies seuraani halua, täytyy johtua jostain toisesta naisesta. Ei ole muuten mitenkään mahdollista! Eihän?

Voihan se mieskin olla mustasukkainen, eikä usko että ne ystävyydet pysyvät niin viattomina. Ja käyttäytyy kuten toivoisi puolisonsakin käyttäytyvän.

Ja onhan tuo todella helppo tekosyy sanoa jos ei muutenkaan ap:n ystävyys kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me ihmiset vaan ollaan erilaisia ja meillä jokaisella on omat sisäiset rajat ja säännöt. Joku ei halua olla kaverisuhteessa vastakkaisen sukupuolen kanssa, varsinkaan suhteessa.

Mä en esim halua miesten kanssa olla kaverina, käydä yhdessä keikoilla tai museossa kahdestaan. Ja olen tässä aika poikkeus ja saanut kuulla naljailua omilta kavereilta. Mutta se ei vaan sisäisesti tunnu sopivalta. Ja varsinkaan nyt jos tekisin jonkun poikkeuksen vuosien jälkeen niin se tuntuisi tosi oudolta. Miksi mä yhtäkkiä alkaisin jotain miestä tapaamaan, vaan siksi että se on mukava.

Kaveripiirissäni on tietysti myös miehiä, koska tunnen paljon ihmisiä. Mutta mä vaan en ole koskaan hengaillut niiden miesten kanssa kahdestaan tai erityisemmin luonut niihin yhteyttä ollessani parisuhteessa.

Jos joku mies on sanonut sulle ettei tunnu sopivalta olla sen kummemmin kaveri niin eikö sitä vois vaan kunnioittaa. Me ollaan erilaisia ja se on ok.

Jep. Eletty elämä on kertonut että ystävät on ystäviä, kaverit kavereita, ja työtoverit työtovereita. Mulla on ne miespuoliset kaverit, jotka kaveriksi jäivät kun seurustelun aloitin, eli aikasta monta karsiutui pois kavereista pelkästään sillä perusteella että he eivät enää useiden vuosienkin kaveruuden jälkeen enää sitä  halunneet jatkaa kun aloin seurustelemaan. Tämä kertoo jo sen mielestäni, että vaikka minä olin ihan vain kaveri, niin se toinen osapuoli oli mielessään silti jotain muuta pyöritellyt. Emme kaipaa tällaista draamaa elämäämme, koska elämä luo haasteita muutenkin kuin niitä varta vasten hakemalla.

Miehelläni ei ole yhtään naispuolista kaveria, he olivat karsiutuneet jo miehen edellisen pitkän suhteen aikana pois, ei mieheni aloitteesta, vaan nämä naiset eivät enää olleet halunneet olla kavereita kun mieheni olikin suhteessa. Miehen silloinenkaan kumppani ei ollut mustasukkainen, mutta sitä eitäämättä nämä kaverit käyttivät syynä välien viilenemiseen. Muutamakin tällainen ex-naiskaveri on ottanut nyttemmin yhteyttä mieheeni, kaverikaljalla käymisen tai kahvittelun toiveissa, mutta ei mieheni halua alkaa uuskaveeraamaan näiden kanssa, kun kerran kaveruus ei kestä kumppania, eli minua, ja he ovat kaveruuden irtisanoneet jo aiemmin niin typerällä perusteella kuin sillä että mieheni seurustelee. Mitä sellaisella kaverilla tekee?

 Uusia kaverisuhteita meistä kumpikaan ei solmi vastakkaisen sukupuolen kanssa, eikä sielunystävyyden menettämisestä ole vaaraa, koska olemme sellaiset jo toisillemme, eikä näin ollen ole mitään tyhjää aukkoa jota vastakkaisen sukupuolen kaverin tulisi täyttää. Omat jo olemassa olevat kaverimme ja ystävämme riittävät meille mainiosti. 

Monesti kaverit karsiutuu jos sitä entistä hyvää kaveria pystyy tapaamaan enää seurustelukumppanin valvovan silmän alla, eikä se seurustelukumppani ole itsestä niin kiva. Tällä tyylillä minulla on karsiutunut paljon ihan naispuolisiakin kavereita ja olen nainen. Ei vaan jaksa näitä puolikkaita ihmisiä, jotka elää symbioosissa sen toisen kanssa niin että kahvillekkaan ei pääse ilman.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me ihmiset vaan ollaan erilaisia ja meillä jokaisella on omat sisäiset rajat ja säännöt. Joku ei halua olla kaverisuhteessa vastakkaisen sukupuolen kanssa, varsinkaan suhteessa.

Mä en esim halua miesten kanssa olla kaverina, käydä yhdessä keikoilla tai museossa kahdestaan. Ja olen tässä aika poikkeus ja saanut kuulla naljailua omilta kavereilta. Mutta se ei vaan sisäisesti tunnu sopivalta. Ja varsinkaan nyt jos tekisin jonkun poikkeuksen vuosien jälkeen niin se tuntuisi tosi oudolta. Miksi mä yhtäkkiä alkaisin jotain miestä tapaamaan, vaan siksi että se on mukava.

Kaveripiirissäni on tietysti myös miehiä, koska tunnen paljon ihmisiä. Mutta mä vaan en ole koskaan hengaillut niiden miesten kanssa kahdestaan tai erityisemmin luonut niihin yhteyttä ollessani parisuhteessa.

Jos joku mies on sanonut sulle ettei tunnu sopivalta olla sen kummemmin kaveri niin eikö sitä vois vaan kunnioittaa. Me ollaan erilaisia ja se on ok.

Jep. Eletty elämä on kertonut että ystävät on ystäviä, kaverit kavereita, ja työtoverit työtovereita. Mulla on ne miespuoliset kaverit, jotka kaveriksi jäivät kun seurustelun aloitin, eli aikasta monta karsiutui pois kavereista pelkästään sillä perusteella että he eivät enää useiden vuosienkin kaveruuden jälkeen enää sitä  halunneet jatkaa kun aloin seurustelemaan. Tämä kertoo jo sen mielestäni, että vaikka minä olin ihan vain kaveri, niin se toinen osapuoli oli mielessään silti jotain muuta pyöritellyt. Emme kaipaa tällaista draamaa elämäämme, koska elämä luo haasteita muutenkin kuin niitä varta vasten hakemalla.

Miehelläni ei ole yhtään naispuolista kaveria, he olivat karsiutuneet jo miehen edellisen pitkän suhteen aikana pois, ei mieheni aloitteesta, vaan nämä naiset eivät enää olleet halunneet olla kavereita kun mieheni olikin suhteessa. Miehen silloinenkaan kumppani ei ollut mustasukkainen, mutta sitä eitäämättä nämä kaverit käyttivät syynä välien viilenemiseen. Muutamakin tällainen ex-naiskaveri on ottanut nyttemmin yhteyttä mieheeni, kaverikaljalla käymisen tai kahvittelun toiveissa, mutta ei mieheni halua alkaa uuskaveeraamaan näiden kanssa, kun kerran kaveruus ei kestä kumppania, eli minua, ja he ovat kaveruuden irtisanoneet jo aiemmin niin typerällä perusteella kuin sillä että mieheni seurustelee. Mitä sellaisella kaverilla tekee?

 Uusia kaverisuhteita meistä kumpikaan ei solmi vastakkaisen sukupuolen kanssa, eikä sielunystävyyden menettämisestä ole vaaraa, koska olemme sellaiset jo toisillemme, eikä näin ollen ole mitään tyhjää aukkoa jota vastakkaisen sukupuolen kaverin tulisi täyttää. Omat jo olemassa olevat kaverimme ja ystävämme riittävät meille mainiosti. 

Kuulostaa aika hirveältä tuollainen ”minä olen sinun sielunystäväsi, et tarvitse muita”. Ei mitenkään niin romanttiselta ja herkältä kuin oli ehkä tarkoitus.

Erikoista luulla, että tässä on taustalla joku mustasukkainen puoliso. Miestä ei vaan kiinnosta ap:n ystävyys. Joten ap, anna hänen olla rauhassa. Asiasta tänne kirjoittelu kertoo jo, että et hyväksy muiden rajoja ja tunget seuraan vaikka väkisin.

Vierailija kirjoitti:

Koska se ei ole

Ai miksei muka ole?!

N41

En ymmärrä miksi aikuisen parisuhteessa olevan ihmisen pitäisi kaveerata kenenkään ja erityisesti vastakkaisen sukupuolen kanssa. Meillä ei ole kummallakaan omia vastakkaista sukupuolta olevia ystäviä. Ne mitkä on, ovat kummallekin yhteisiä perheystäviä. En tunne mitään tarvetta hengailla toisten miesten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me ihmiset vaan ollaan erilaisia ja meillä jokaisella on omat sisäiset rajat ja säännöt. Joku ei halua olla kaverisuhteessa vastakkaisen sukupuolen kanssa, varsinkaan suhteessa.

Mä en esim halua miesten kanssa olla kaverina, käydä yhdessä keikoilla tai museossa kahdestaan. Ja olen tässä aika poikkeus ja saanut kuulla naljailua omilta kavereilta. Mutta se ei vaan sisäisesti tunnu sopivalta. Ja varsinkaan nyt jos tekisin jonkun poikkeuksen vuosien jälkeen niin se tuntuisi tosi oudolta. Miksi mä yhtäkkiä alkaisin jotain miestä tapaamaan, vaan siksi että se on mukava.

Kaveripiirissäni on tietysti myös miehiä, koska tunnen paljon ihmisiä. Mutta mä vaan en ole koskaan hengaillut niiden miesten kanssa kahdestaan tai erityisemmin luonut niihin yhteyttä ollessani parisuhteessa.

Jos joku mies on sanonut sulle ettei tunnu sopivalta olla sen kummemmin kaveri niin eikö sitä vois vaan kunnioittaa. Me ollaan erilaisia ja se on ok.

Jep. Eletty elämä on kertonut että ystävät on ystäviä, kaverit kavereita, ja työtoverit työtovereita. Mulla on ne miespuoliset kaverit, jotka kaveriksi jäivät kun seurustelun aloitin, eli aikasta monta karsiutui pois kavereista pelkästään sillä perusteella että he eivät enää useiden vuosienkin kaveruuden jälkeen enää sitä  halunneet jatkaa kun aloin seurustelemaan. Tämä kertoo jo sen mielestäni, että vaikka minä olin ihan vain kaveri, niin se toinen osapuoli oli mielessään silti jotain muuta pyöritellyt. Emme kaipaa tällaista draamaa elämäämme, koska elämä luo haasteita muutenkin kuin niitä varta vasten hakemalla.

Miehelläni ei ole yhtään naispuolista kaveria, he olivat karsiutuneet jo miehen edellisen pitkän suhteen aikana pois, ei mieheni aloitteesta, vaan nämä naiset eivät enää olleet halunneet olla kavereita kun mieheni olikin suhteessa. Miehen silloinenkaan kumppani ei ollut mustasukkainen, mutta sitä eitäämättä nämä kaverit käyttivät syynä välien viilenemiseen. Muutamakin tällainen ex-naiskaveri on ottanut nyttemmin yhteyttä mieheeni, kaverikaljalla käymisen tai kahvittelun toiveissa, mutta ei mieheni halua alkaa uuskaveeraamaan näiden kanssa, kun kerran kaveruus ei kestä kumppania, eli minua, ja he ovat kaveruuden irtisanoneet jo aiemmin niin typerällä perusteella kuin sillä että mieheni seurustelee. Mitä sellaisella kaverilla tekee?

 Uusia kaverisuhteita meistä kumpikaan ei solmi vastakkaisen sukupuolen kanssa, eikä sielunystävyyden menettämisestä ole vaaraa, koska olemme sellaiset jo toisillemme, eikä näin ollen ole mitään tyhjää aukkoa jota vastakkaisen sukupuolen kaverin tulisi täyttää. Omat jo olemassa olevat kaverimme ja ystävämme riittävät meille mainiosti. 

Monesti kaverit karsiutuu jos sitä entistä hyvää kaveria pystyy tapaamaan enää seurustelukumppanin valvovan silmän alla, eikä se seurustelukumppani ole itsestä niin kiva. Tällä tyylillä minulla on karsiutunut paljon ihan naispuolisiakin kavereita ja olen nainen. Ei vaan jaksa näitä puolikkaita ihmisiä, jotka elää symbioosissa sen toisen kanssa niin että kahvillekkaan ei pääse ilman.

Mulla ei mennyt yhtään naispuolista kaveria, eikä ikinä ole mennytkään siksi että seurustelisin. Kavereitahan tulee nähtyä eniten ilman siippaa muutenkin. Kaikki perääntyneet kaverit olivat miehiä. Heistä jokainen myös tuntee mieheni, mutta eivät ole enää häneenkään yhteydessä. Jäljellä olevat miespuoliset kaverini ovat myös mieheni kavereita, ja tulevat mielellään kylään että näkevät myös mieheni.

Sun piireissä varmaan on yleistä tuollainen, monella muulla ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me ihmiset vaan ollaan erilaisia ja meillä jokaisella on omat sisäiset rajat ja säännöt. Joku ei halua olla kaverisuhteessa vastakkaisen sukupuolen kanssa, varsinkaan suhteessa.

Mä en esim halua miesten kanssa olla kaverina, käydä yhdessä keikoilla tai museossa kahdestaan. Ja olen tässä aika poikkeus ja saanut kuulla naljailua omilta kavereilta. Mutta se ei vaan sisäisesti tunnu sopivalta. Ja varsinkaan nyt jos tekisin jonkun poikkeuksen vuosien jälkeen niin se tuntuisi tosi oudolta. Miksi mä yhtäkkiä alkaisin jotain miestä tapaamaan, vaan siksi että se on mukava.

Kaveripiirissäni on tietysti myös miehiä, koska tunnen paljon ihmisiä. Mutta mä vaan en ole koskaan hengaillut niiden miesten kanssa kahdestaan tai erityisemmin luonut niihin yhteyttä ollessani parisuhteessa.

Jos joku mies on sanonut sulle ettei tunnu sopivalta olla sen kummemmin kaveri niin eikö sitä vois vaan kunnioittaa. Me ollaan erilaisia ja se on ok.

Jep. Eletty elämä on kertonut että ystävät on ystäviä, kaverit kavereita, ja työtoverit työtovereita. Mulla on ne miespuoliset kaverit, jotka kaveriksi jäivät kun seurustelun aloitin, eli aikasta monta karsiutui pois kavereista pelkästään sillä perusteella että he eivät enää useiden vuosienkin kaveruuden jälkeen enää sitä  halunneet jatkaa kun aloin seurustelemaan. Tämä kertoo jo sen mielestäni, että vaikka minä olin ihan vain kaveri, niin se toinen osapuoli oli mielessään silti jotain muuta pyöritellyt. Emme kaipaa tällaista draamaa elämäämme, koska elämä luo haasteita muutenkin kuin niitä varta vasten hakemalla.

Miehelläni ei ole yhtään naispuolista kaveria, he olivat karsiutuneet jo miehen edellisen pitkän suhteen aikana pois, ei mieheni aloitteesta, vaan nämä naiset eivät enää olleet halunneet olla kavereita kun mieheni olikin suhteessa. Miehen silloinenkaan kumppani ei ollut mustasukkainen, mutta sitä eitäämättä nämä kaverit käyttivät syynä välien viilenemiseen. Muutamakin tällainen ex-naiskaveri on ottanut nyttemmin yhteyttä mieheeni, kaverikaljalla käymisen tai kahvittelun toiveissa, mutta ei mieheni halua alkaa uuskaveeraamaan näiden kanssa, kun kerran kaveruus ei kestä kumppania, eli minua, ja he ovat kaveruuden irtisanoneet jo aiemmin niin typerällä perusteella kuin sillä että mieheni seurustelee. Mitä sellaisella kaverilla tekee?

 Uusia kaverisuhteita meistä kumpikaan ei solmi vastakkaisen sukupuolen kanssa, eikä sielunystävyyden menettämisestä ole vaaraa, koska olemme sellaiset jo toisillemme, eikä näin ollen ole mitään tyhjää aukkoa jota vastakkaisen sukupuolen kaverin tulisi täyttää. Omat jo olemassa olevat kaverimme ja ystävämme riittävät meille mainiosti. 

Kuulostaa aika hirveältä tuollainen ”minä olen sinun sielunystäväsi, et tarvitse muita”. Ei mitenkään niin romanttiselta ja herkältä kuin oli ehkä tarkoitus.

Kuulostaa hirveältä tuollainen ettei ymmärrä lukemaansa oikein mitenkään. Varmaan tosi raskas ja vaikea elämä, ja ihmissuhteissakin jatkuvaa tahallaan, tai typeryyttään väärinymmärtämistä.

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmeen mieskaveria varattu nainen tarvitsee? Sallisiko ap miehelleen epämääräisen naiskaverin? 

Olihan tämä vitsi? Miksi nais- tai mieskaveri olis epämääräinen, millä tavalla muka? Lopetatteko te kaveruussuhteet miehiin kyn menette naimisiin?

En tiedä ap:n sallimisista, mutta tottakai sallin miehelleni naispuoliset kaverit! Itse asiassa hänen paras ystävänsä on nainen, varattu. Ja toki pidän myös yhteyttä miespuolisiin kavereihini.

No yleensä miehen ja naisen välillä on seksuaalisuus mukana.  Seksi tuppaa aina jossain välissä tulemaan mukaan.  Vai tarkoitatteko, että on ihan sopivaa harrastaa ystävien kanssa seksiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmeen mieskaveria varattu nainen tarvitsee? Sallisiko ap miehelleen epämääräisen naiskaverin? 

Olihan tämä vitsi? Miksi nais- tai mieskaveri olis epämääräinen, millä tavalla muka? Lopetatteko te kaveruussuhteet miehiin kyn menette naimisiin?

En tiedä ap:n sallimisista, mutta tottakai sallin miehelleni naispuoliset kaverit! Itse asiassa hänen paras ystävänsä on nainen, varattu. Ja toki pidän myös yhteyttä miespuolisiin kavereihini.

Tässä ei taidakaan kyse olla jo olemassaolevista kavereista, vaan siitä että ap haluaisi itselleen naimisissa olevasta miehestä kaverin, mutta tämä mies ei halua olla kaveria, ja sanoi syyksi ettei se ole sopivaa.

"Niin mitä mietitte yllä olevasta lauseesta? Molemmat varattuja ja kyse kaverisuhteesta.

Mitä ihmettä - miksi ei ole sopivaa?"

Ensimmäinen ajatus että se mies on tosi hyvä ihmistuntija ja hänellä käynyt tuuri...   ...ei, ei hänellä ole käynyt tuuria vaan viisaudesta johtuu sanomansa lause! 

Todella kaukonäköistä blokata tuollainen henkilö joka ei hyväksy ihmisen perusjuttuja siitä että yksilöllä on itsellään aina vapaus päättää kenen kanssa on tekemisissä.

Todellakin viisasta pitää itsestään kaukana henkilö joka Av-palstalle tulisi tekemään aloituksia tuosta ystävyydestä tai kuten tässä tapauksessa ystävyyden sopimattomuudesta.