Monikäyttöinen kahvikapseli, ei kertakäyttöinen.
"""Viime päivinä moni suomalainen on päässyt nauttimaan tuliterällä keittimellä valmistetuista aamukahveista. Yhdeksi kuluneen joulun lahjahiteistä nousi nimittäin kapselikahvinkeitin.
- Kyllähän se on tosi suosittu lahja ollut tänä jouluna. Meillä oli vahva myynti jo viime vuonnakin, mutta silti on kasvua tullut selvästi viime vuoteen verrattuna, kertoo tuotepäällikkö Antti Pakarinen Gigantista.
Myös Pauligilta kerrotaan, että kauppa on käynyt erinomaisesti. Markkinointijohtaja Karri Kauppilan mukaan tarkkoja tilastoja ei vielä ole, mutta etukäteen arvioitiin, että kapselikoneita menisi kaupaksi tuplasti viime vuoteen nähden. IS""""
Eikö Suomessa ole myynnissä kapseleita, joihin itse saa laittaa ihan sitä kahvia kuin haluaa ja käyttää uudelleen ja uudelleen?
Sellaisia on ainakin USA:ssa tarjolla ihan joka kaupassa. Onko Suomessa joku kartrelli noilla kahvikonefirmoilla, ettei ne halua kertoa tästä kaikille?
Netistä löytää nimellä:
"Reusable Coffee Pods"
Ei tosiaan tarvitse tyytyä noihin kertakäyttöisiin ja saa keitellä vaikka mitä kahvia. Kokeilemalla sitten löytää sen vahvuuden mistä itse tykkää.
Kommentit (13)
Ei noista kukaan Suomessa ole edes kuullut. Jälkijunassa mennään.
Kyllä noita voi tilata luottokortilla maksaen Suomeenkin. Ainakin Nespressolle. Tänään oli Ilta-Sanomissa vertailu, missä todettiin, että kahvikoneella tehty kupillinen maksaa noin 10 kertaa Juhla-Mokan hinnan tavallisella keittimellä keitettynä.
Mutta me olemme rikkaita. Hinta ei ratkaise vaan se, että on hienompi keitin kuin naapurilla/työtoverilla/sukulaisilla. Sokkotestissä kahvin hyvyydessä ei ole eroa.
[quote author="Vierailija" time="27.12.2013 klo 20:07"]
Kyllä noita voi tilata luottokortilla maksaen Suomeenkin. Ainakin Nespressolle. Tänään oli Ilta-Sanomissa vertailu, missä todettiin, että kahvikoneella tehty kupillinen maksaa noin 10 kertaa Juhla-Mokan hinnan tavallisella keittimellä keitettynä.
[/quote]
Tottakai voi tilata, mutta miksei ol etavallisessa suomalaisessa kaupassa myynnissä, niinkuin vaikka USA:ssa?
Meillä vain mies juomkahvia. Kupillisen arkiaamuisin ja muutaman viikonloopuisin. Meille kapselikone on ollut juuri sopiva, kun ei tarvitse huolehtia kahvin tuoreudesta. Olemme aikaisemmin joutuneet heittämään pois väljähtyneitä ja vanhentuneita kahveja, vaikka niitä on säilytetty jääkaapissa ja jauhettu tarpeen kukaan. Uudelleentäytettävät kapselit eivät meidän käyttöön sovi.
Suomessa kapselikoneet ovat vielä tuore juttu, ja monet on ostettu erikoiskahviensa kanssa. Miksi joku haluaisi täyttää kapselit jollain peruskahvilla sen sijaan että käyttäisimtavallista kahvinkeitintä ja heittäisi loput 8 kupillista roskiin?
Kuulemani mukaan Nespresson uusimmat laitteet on sellaisia että laite menee rikki jos sinne laittaa vieraan kapselin?
Peruskahvi kyllä eroaa aika paljon pressokahvista vaikka kuinka olisikin kapselikahvia. Kyse oli varmaan pressokahvista eikä presidentistä...
[quote author="Vierailija" time="27.12.2013 klo 21:48"]

Eikö Suomessa ole sellaisia itsekäytettäviä kahvipapuautomaatteja, joissa on vaikka kuinka monia vaihtoehtoja ja saa jauhaa tai olla jauhamatta sen verran kuin haluaa?
Meillä USA:ssa on noita melkeen joka kaupassa, ei tosiaan tarvii ostaa pakettia "juhlamokkaa". Saa ostaa vaikka 50g ja ei se kerkee mennä vanhaksi.
http://www.vendingconnection.com/CofeeKiosk.jpg
[quote author="Vierailija" time="27.12.2013 klo 21:57"]
Kuulemani mukaan Nespresson uusimmat laitteet on sellaisia että laite menee rikki jos sinne laittaa vieraan kapselin?
Peruskahvi kyllä eroaa aika paljon pressokahvista vaikka kuinka olisikin kapselikahvia. Kyse oli varmaan pressokahvista eikä presidentistä...
[/quote]
Laittaa sinne juuri Nespresson monikäyttö kapselin.
http://www.amazon.com/Refillable-Capsule-for-Nespresso-5-Pack/dp/B007SJEGVK
[quote author="Vierailija" time="27.12.2013 klo 21:57"]
Kuulemani mukaan Nespresson uusimmat laitteet on sellaisia että laite menee rikki jos sinne laittaa vieraan kapselin?
Peruskahvi kyllä eroaa aika paljon pressokahvista vaikka kuinka olisikin kapselikahvia. Kyse oli varmaan pressokahvista eikä presidentistä...
[/quote]
Jos on uusi kone, voi sitten tilata näitä.
http://www.coffeeduck.com/en/cups-for-nespresso
Nää kapseli-ihmeet kuulkaa joutaa ja joutuu lopulta sinne alakaapin perälle tulevien miniöidenne riesaksi. Muttakunpitääollatommonenkinkonekunseonniintrendi!käsmaiäss.

[quote author="Vierailija" time="27.12.2013 klo 22:10"]
Nää kapseli-ihmeet kuulkaa joutaa ja joutuu lopulta sinne alakaapin perälle tulevien miniöidenne riesaksi. Muttakunpitääollatommonenkinkonekunseonniintrendi!käsmaiäss.
[/quote]
Buhahaa. Lyödäänkö vetoa?
Taitaa buhahaata ottaa pannuun kun tuli hommattua moinen joutava trendihärpäke. Buhahaaaa.
Kauankohan kestää, että Suomeen noita tulee myyntiin, ihan ruokakauppaan?
Voi mennä tosia kauan.