Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Totutatko vauvasi olemaan koko ajan sylissä? Miksi?
26.12.2013 |
Huomasin tässä joulun aikaan, että siskoni 4kk ikäinen vauva on koko ajan - siis ihan koko ajan - sylissä. Jos ei äidin tai isän sylissä, niin sitten mummon tai kummin täytyy ottaa syliin. Siskoni ja miehensä eivät kuulemma voi edes syödä samaan aikaan, koska vauva ei viihdy muualla kuin sylissä (johtuisiko ehkä siitä että vauva on ollut melkein koko tähänastisen elämänsä jonkun sylissä?).
Mikä järki on siis totuttaa lapsi siihen, että esim. päiväunet nukkuu sylissä? Yöunet sentään sängyssä, mutta sieltäkin nostetaan syliin heti ensimmäisestä äännähdyksestä. Miten tällainen sylilapsi reagoi kun sylin täyttää mahdollinen pienempi sisarus? Tai miten lapsi koskaan oppii olemaan itsekseen, jos häntä ei voi hereillä ollessa jättää edes muutamaksi minuutiksi vaikka pinnasänkyyn tai viltin päälle lattialle?
Kommentit (63)
Ehkä kyseiset vanhemmat ovat perehtyneet tutkimuksiin.
Sylissä pito ja kantaminen kehittää vauvan motoriikkaa ja tasapainoa enemmän kuin sitterissä tai lattialla olo, sosiaalisesta puolesta puhumattakaan.
Meillä kuopus oli aina sylissä. Hän ei suostunut nukahtamaan muualle kuin syliin tai liinaan ensimmäisiin puoleen vuoteen. Vaunuissa huusi vain. Ryömi muuten 4kk-synttärinään huoneesta toiseen, 6 kk iässä nousi seisomaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="26.12.2013 klo 16:10"]
[quote author="Vierailija" time="26.12.2013 klo 14:47"]Ymmärrän, mitä ap tarkoittaa. Olen myös törmännyt vastaavaan. Vauvan pieninpiinkin äännähdyksiin reagoidaan salamannopeasti, eikä esim. seurata hetkeä mitä kävisi, jos odottaisi pienen hetken ennen esim. syliin nostamista. Enkä puhu nyt siitä, että vauvaa pitäisi huudattaa ennen reagointia. Ja sitten valitellaan, kun ei saada yhdessä syödä. Ystäväni on mm. opettanut vauvansa siihen, että sylissä ollessaan täytyy olla liikkeessä kaiken aikaa. Joten hytkytettävä on jatkuvasti koska paikallaan ei ole tottunut olemaan. Väitän siis, että vauva oppii nopeasti tietynlaiseen "palveluun".
[/quote]
Jos vauva itkee, niin sitä tekee kaikkensa, että se itku loppuisi. Mulleki aina sanotaa, että älä heijaa äläkä pidä sylissä, kun se vauva tottuu! Vastaan, että itkeekö sen pitäis antaa! Totuus on se, että pieni vauva tykkää sylistä ja läheisyydestä. Toinen totuus on se, että jo masussa asuessaan vauvat nukkuu, kun äiti on liikkeellä! Että. Pysykää vaan koko raskausaika paikoillanne, ettei se vauva totu liikaa.
Alle 3kk vauva ei edes tajua, jos sen itkuun ei vastata. Ja monet vanhemmat oppii tunnistamaan vauvan viestit, että mitä se haluaa, niin miksi pitää väkisin odottaa sitä itkua?
Meillä on kans noin, että jos vauva on hereillä, niin syöminen on vaikeaa, kun viihtyy max 5min yksin, jos asetetaan vaikka tvn eteen. Jos alkaa vinkumaan, niin vaikea mun on ainakin syödä, niin mielummin ottaa syliin.
Ja ei kait kukaan väkisin haluu elämästään vaikeaa tehdä, siksi sitä vauvaa hoidetaan vauvan ehdoilla.
[/quote]
"masussa asuessaan vauva nukkuu"... voi hyvän tähden, eiks aikuiset ihmiset osaa puhua normaalisti. Ei täällä ketään lapsia ole näitä viestejä lukemassa.
[quote author="Vierailija" time="26.12.2013 klo 16:02"]
Tämä nyt oli lähinnä lapsettoman ihmettelyä, en viitsi kysyä siskolta suoraan kun hän on niin tärkeä äitiydestään jne.
Mutta niin, näiden päivien aikana kun olen seurannut asiaa, niin olen harvoin nähnyt yhtä hiljaista ja hyväntuulista vauvaa. Vauva ei siis itke niinä harvoina hetkinä kun ei ole sylissä, eikä muutenkaan vaikuta siltä että lapsen olisi paha olla muualla kuin sylissä. Ja toki vauvaa täytyykin pitää sylissä ja lähellä, kyllähän minäkin sen ymmärrän, mutta että vauvan pitäisi olla ihan koko hereilläoloaikansa plus päiväunet sylissä, ei oikein mene järkeeni. Varsinkaan kun sylittely selkeästi häiritsee esimerkiksi vanhempien ruokailua. Ja tuo yhden kirjoittajan mainitsema liikkuminenkin muuten pitää paikkansa. Siis että pitää sylissä pitämisen lisäksi myös heijata ja kävellä ympäriinsä.
No mutta, enpä minä sitä lasta kanniskele eikä minun tarvitse reagoida sekunneissa hänen tyytyväisenkuuloiseen jokelteluunsa. Kunhan ihmettelin.
ap
[/quote]
Ehkä vauvan hiljaisuus, hyväntuulisuus ja tyytyväisyys johtuu juuri siitä, että on saanut runsaasti olla sylissä ja tarpeisiin on reagoitu nopeasti. Meidän vauva oli myös paljon sylissä ja on erityisen iloinen ja hyväntuulinen tapaus. Liikkeelle lähdön myötä alkoi viihtymään paremmin myös itsekseen.
Tutkimusten mukaan sylivauvoista kasvaa sosiaalisempia lapsia. Jotta lapsi voi turvallisesti itsenäistyä, täytyy hänen olla ensin turvallisesti kiintynyt.
Tuskin siskosi kokee, että vauva häiritsee esim. perheen syömistä. Sylivauvavaihe on ohikiitävä hetki ja hän todennäköisesti itsekin nauttii siitä. Itse en missään vaiheessa kokenut olevani marttyyriäiti vauvan ollessa paljon sylissä vaan koin itseni etuoikeutetuksi saadessani elää nuo hetket nauttien vauvan läheisyydestä. Jo hormonitkin tekee sen, että oman pienokaisen sylittely tuntuu maailman hienoimmalta asialta.
Älä ole tuomitseva siskoasi kohtaan vaan tue häntä mieluummin äitiydessä. Ei se tee hänestä "äitiydestään tärkeää", että hän hoitaa vauvaansa siten, mikä hänen mielestään on parasta.
Vauva ei siis itke paljoa, on hyväntuulinen, saa olla paljon sylissä ja kummatkin vanhemmat osallistuvat vauvan sylissä pitoon ja hoitamiseen. Kuulostaa siltä, että sisaresi perheessä on asiat keskimääräistä paremmin ja kaikki voivat hyvin :)
Jotkut vauvat eivät oikeasti iihdy muuta kuin sylissä ja toiset taas ovat tyytyväisiä missä tahansa. Itsellä on vauvoja ollut kumpaakin laatua, ei se todellakaan mistään tottumisesta ole kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä tulee tulevaisuuteen niin todennäköisesti helpottaa kun pääsee itse liikkeelle (konttaamaan), joten älä ole huolissasi tulevista vauvan sisaruksista
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun vauvat eivät ole viihtyneet muualla kuin sylissä. En ole jaksanut huutoa kuunnella, enkä ole nähnyt syytä huudattaa, joten olen pitänyt sylissä. (Tai kantoliinassa, saa itsekin touhuttua silti, ruuanlaitto yms).
Kun vauva kasvaa ja oppii liikkumaan, viihtyy jo paremmin. (Ja niitä lattailla olemisisa harjoittelee mieluummin kotona sen sijaan että huudattaa vauvaa vieraiden luona)
Esikoinen oppi kääntymään mahalleen 3kk iässä, ryömimään 5kk iässä, nousi tukea vasten 8kk iässä, käveli ilman tukea pari viikkoa 1v-synttäreiden jälkeen.
Sylivauva kuintenkin oli, ja viihtyy kyllä edelleen sylissä mutta ei häntä haittaa hirveesti että sylissä on nykyään 8kk ikäinen vauva, joka ei ole myöskään yksin viihtyny paljon, mutta nyt jo tutkii mielellään mitä ympäriltä löytyy kun on oppinut ryömimään, ja kävelytuolissa menee aikamoista vauhtia.
Esikoinen on ainakin nykyään hyvin itsenäinen nuori mies, ehkä sai tarpeeksi syliä ja läheisyyttä vauvana niin on perusturvallinen olo kaikkialla?
Mitä tulee tulevaisuuteen niin todennäköisesti helpottaa kun pääsee itse liikkeelle (konttaamaan), joten älä ole huolissasi tulevista vauvan sisaruksista
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vauva on kanniskeltavassa iässä vain muutamia kuukausia. Kun omat jalat alkavat kantamaan, lapsella on muutakin tekemistä kuin olla sylissä. Lasta pitää hoitaa lapsen kulloisenkin kehitystason mukaisesti, ei sillä ajatuksella että otetaan tältä nyt luulot pois.
Pientä vauvaa ei tarvitse kasvattaa. Pienillä vauvoilla on usein paljon epämukavuutta, kipuja ja hätääntymistä, ja syli ja kosketus lievittää kipuja ja auttaa lasta rauhoittumaan. Jos itkuista lasta pidetään sylissä, tehdään täysin oikein. Se itkun syy voi selvitä myöhemmällä iällä, kuten monen itkuisen vauvan vanhemmat ovat huomanneet.
Kun lapsi saa syliä ja huolenpitoa, hänellä on vankka luottamus siihen, että hänestä pidetään huolta myös stressaavissa tilanteissa. Sellaisen lapsen on itse asiasa helpompi jakaa sitä vanhempien huomiota myöhemmin. Minkä lisäksi vanhemmat, jotka ovat herkkiä vastaamaan vauvan tarpeisiin, ovat herkkiä vastaamaan isommankin lapsen tarpeisiin. Vaikka siinä olisi uusikin vauva.
Tuo lapsi josta kerroit on onnekas ja hänestä huolehditaan hyvin. En näe tässä mitään ongelmaa.
[quote author="Vierailija" time="26.12.2013 klo 14:10"]
Vauva on kanniskeltavassa iässä vain muutamia kuukausia. Kun omat jalat alkavat kantamaan, lapsella on muutakin tekemistä kuin olla sylissä. Lasta pitää hoitaa lapsen kulloisenkin kehitystason mukaisesti, ei sillä ajatuksella että otetaan tältä nyt luulot pois.
Pientä vauvaa ei tarvitse kasvattaa. Pienillä vauvoilla on usein paljon epämukavuutta, kipuja ja hätääntymistä, ja syli ja kosketus lievittää kipuja ja auttaa lasta rauhoittumaan. Jos itkuista lasta pidetään sylissä, tehdään täysin oikein. Se itkun syy voi selvitä myöhemmällä iällä, kuten monen itkuisen vauvan vanhemmat ovat huomanneet.
Kun lapsi saa syliä ja huolenpitoa, hänellä on vankka luottamus siihen, että hänestä pidetään huolta myös stressaavissa tilanteissa. Sellaisen lapsen on itse asiasa helpompi jakaa sitä vanhempien huomiota myöhemmin. Minkä lisäksi vanhemmat, jotka ovat herkkiä vastaamaan vauvan tarpeisiin, ovat herkkiä vastaamaan isommankin lapsen tarpeisiin. Vaikka siinä olisi uusikin vauva.
Tuo lapsi josta kerroit on onnekas ja hänestä huolehditaan hyvin. En näe tässä mitään ongelmaa.
[/quote]
Juuri näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="26.12.2013 klo 14:05"]
Jotkut vauvat eivät oikeasti iihdy muuta kuin sylissä ja toiset taas ovat tyytyväisiä missä tahansa. Itsellä on vauvoja ollut kumpaakin laatua, ei se todellakaan mistään tottumisesta ole kiinni.
[/quote]
No esimerkiksi eilisaamuna vauva äännähti sängyssään sen verran että huomasi hänen heränneen. Siskoni hoputti miehensä kiireellä hakemaan vauvan sängystä, vaikkei kuulunut mitään itkua tai muutakaan ääntä, että vauvan pitäisi heti päästä pois sängystä ja syliin, mutta silti muutama minuutti siitä ensimmäisestä äännähdyksestä vauva oli jo sylissä. Ihmettelen vaan miksi he hankaloittavat tarkoituksella arkeaan, jos vauva kumminkin pärjäisi hetken vaikka siellä sängyssään.
ap
Enkä siis sano ettei vauvaa saisi pitää sylissä. Ihmettelen vain, miksi täytyy pitää koko ajan, että vanhempien pitää jopa syömisessä vuorotella.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä huoli ystävä hyvä, kyllä tulee aika, jolloin ne omat lapset ei enää syliin tule, vaikka kuinka vauvana olisi sylissä kannettu. Siksi suosittelenkin kaikille, että pitäkää mahdollisimman paljon sylissä ja lähellä, kun vielä voi..
[quote author="Vierailija" time="26.12.2013 klo 14:12"]
[quote author="Vierailija" time="26.12.2013 klo 14:05"]
Jotkut vauvat eivät oikeasti iihdy muuta kuin sylissä ja toiset taas ovat tyytyväisiä missä tahansa. Itsellä on vauvoja ollut kumpaakin laatua, ei se todellakaan mistään tottumisesta ole kiinni.
[/quote]
No esimerkiksi eilisaamuna vauva äännähti sängyssään sen verran että huomasi hänen heränneen. Siskoni hoputti miehensä kiireellä hakemaan vauvan sängystä, vaikkei kuulunut mitään itkua tai muutakaan ääntä, että vauvan pitäisi heti päästä pois sängystä ja syliin, mutta silti muutama minuutti siitä ensimmäisestä äännähdyksestä vauva oli jo sylissä. Ihmettelen vaan miksi he hankaloittavat tarkoituksella arkeaan, jos vauva kumminkin pärjäisi hetken vaikka siellä sängyssään.
ap
[/quote] Ehkä tietävät että jos eivät hae hyvän sään aikana kohta alkaa sellainen huuto mikä ei ihan heti lopukaan? Ja sitten ihmettilisit täällä miksi huudattavat vauvaa eivätkä ota syliin kun vauva ei halua lattialla/sängyssä yksin olla............
Meillä esikoinen ja kuopus oli sylivauvoja, keskimmäinen viihtyi missä vaan. Samalla tavalla niitä "kasvatettiin" eli yritettiin laittaa lattialle, sitteriin, omaan sänkyyn jne. Vain tää yksi jäi ilman hillitöntä huutoa. Minä en huudata vauvoja, joten syliin pääsi :) Esikoinen on nyt 10-vuotias, normaalilta vaikuttaa, ei tarvitse enää sylissä kantaa kaiken aikaa ;) Kuopusta aika paljon vielä, mutta ikää onkin vain vuosi ja risat.
[quote author="Vierailija" time="26.12.2013 klo 14:15"][quote author="Vierailija" time="26.12.2013 klo 14:12"]
[quote author="Vierailija" time="26.12.2013 klo 14:05"]
Jotkut vauvat eivät oikeasti iihdy muuta kuin sylissä ja toiset taas ovat tyytyväisiä missä tahansa. Itsellä on vauvoja ollut kumpaakin laatua, ei se todellakaan mistään tottumisesta ole kiinni.
[/quote]
No esimerkiksi eilisaamuna vauva äännähti sängyssään sen verran että huomasi hänen heränneen. Siskoni hoputti miehensä kiireellä hakemaan vauvan sängystä, vaikkei kuulunut mitään itkua tai muutakaan ääntä, että vauvan pitäisi heti päästä pois sängystä ja syliin, mutta silti muutama minuutti siitä ensimmäisestä äännähdyksestä vauva oli jo sylissä. Ihmettelen vaan miksi he hankaloittavat tarkoituksella arkeaan, jos vauva kumminkin pärjäisi hetken vaikka siellä sängyssään.
ap
[/quote] Ehkä tietävät että jos eivät hae hyvän sään aikana kohta alkaa sellainen huuto mikä ei ihan heti lopukaan? Ja sitten ihmettilisit täällä miksi huudattavat vauvaa eivätkä ota syliin kun vauva ei halua lattialla/sängyssä yksin olla............
[/quote]
Tämä tuli mullakin mieleen. Osaavat jo kokemuksesta ennakoida :)
Heh, totta kai ap on taas väärässä. Jos ap olisi kirjoittanut siskonsa ihmettelevän miksi ap:n oma vauva on aina sylissä, ap olisi ollut huono äiti ja kamala kasvattaja...
Meidän vauva viihtyi huonosti muualla kuin sylissä. Myöhemmin selvisi, että hänellä oli ilmeisimmin ollut silent refluksi, joka aiheutti mahahappojen nousua ruokatorveen ja siten kipua. Tuolloin en tiennyt syytä, mutta tiesin, että vauvan ei ole hyvä olla esim. lattialle, joten pidin yleensä sylissä pystymmässä asennossa, koska hänellä oli hyvä olla niin. Meilläkin jotkut ihmettelivät, miksi pomppasin niin nopeasti pienestä äännähdyksestä nostamaan vauvan syliin, mutta eivät ihmetelleet enää, kun sattuivat paikalle niin, etten ehtinyt nopeasti paikalle. Vauva huusi niin tuskaista huutoa kurkku suorana, että sitten vain ihmettelivät miten se nyt noin.
Jälkikäteen ei harmita yhtään hetkikään, jonka vietin vauva sylissä:) Eikä harmittanut silloinkaan, vaikka se oli sitovaa. Nyt lapsi on 5 v, eikä hän ole enää vuosiin roikkunut sylissä, nykyään saa enemminkin pyytää, että lapsi ehtii antamaan edes pikaisen halauksen.
Alue: Aihe vapaa
Totuta ja totuta... Jotenkin mua rasittaa nämä mustavalkoiset tyypit, jotka elää aina jonkun säännön mukaan, eivätkä tajua, että samat lainalaisuudet eivät päde kaikkeen ja kaikkiin.
Itsellänikin vauva nro 1 vihasi tuttia kaikista yrityksistä huolimatta, harrasti ajoittain rintaraivareita, inhosi vieressä nukkumista ja tuttipullo kelpasi vain ajoittain, kunnes 4 kk iässä tuli totaalistoppi. Onneksi imetin. Tämä samainen lapsi ei edelleenkään nyt viiden vuoden iässä ole IKINÄ nukkunut vieressä, kun ei siitä tykkää. Nukkunut aina omassa huoneessaan, ja ilmeisesti aina tulee nukkumaan. Hankalaa, koska olisi helpompaa pitää esim. sairaana lapsi yöllä vieressä, kuin laukata toisessa huoneessa hoitamassa. Mutta minkäs teet.
Vauva nro 2 sen sijaan piti sylissä olosta ja tutista. Tuttipulloa vihasi aina, eikä miljoonasta yrityksestä huolimatta ottanut ikinä hörppyäkään koko härvelistä. Mummoa näki viikoittain, yleensä montakin kertaa, mutta suostui olemaan mummon sylissä vasta reilusti yli 1-vuotiaana. Joten hoidossa ei voinut kukaan auttaa, aina isä tai äiti hoiti ja sylitteli. Vauva kakkonen halusi aina nukkua vieressä, eikä viihtynyt yksin. Tietyssä vaiheessa halusi aina olla sylissä, joten minäpä pidin rintarepussa koiraa pissattaessa, polvella itseäni pissattaessa ja kävin joskus yhtä aikaa vauvan kanssa suihkussakin. Edelleenkin 3-vuotiaana kampeaa yleensä jossain vaiheessa yötä väliin nukkumaan. Kaipaa paljon läheisyyttä, mutta myös antaa sitä silitysten, halausten ja suukkojen muodossa.
Lapset ovat vaan erilaisia, ei niitä mihinkään "totuteta". Tai joo, voidaan kyllä totuttaa yksin jättämiseen tai siihen, että tarpeisiin ei vastata, mutta se taas rikkoo lapsen perusluottamusta eikä ainakaan kehitä sitä. Fiksu vanhempi osaa lukea vauvojaan ja heidän tarpeitaan, ja myös vastaa niihin. Ap:llä on fiksu sisko.
Eihän meistä aikuisistakaan kaikki pidä jatkuvasta kontaktista, ja jotkut haluavat nukkua tappituntumassa tai kyhjätä aina lähekkäin. Toiset kaipaavat tilaa ympärilleen, toiset ei. Ja jos kysytte äideiltänne, niin enpä usko, että teitä on "opetettu" sellaisiksi kuin olette. Ihmisillä on erilainen psyyke, ja moni asia meissä on jo syntymässä saatua.