Muilla lapsia, jotka huonoja häviämään lautapeleissä?

Ap taas

Ei ole ainoa lapsi.

Ole antanut peleissä paljon myötä. Siis niin että lapsi ei itse tajua mutta saa vähän etua. Tuo Afrikan Tähti oli toive joululahjaksi ja totkait sitä sitten alettiin pelata. Ja kun minä voitin (annettuani lapselle vähän etuakin) niin kauhea raivokohtaus iski. Sama homma kun ollaa pelattu muistipeliä.

Lapsi käy erityiskoulua, ongelmina  kuullun ymmärtäminen ja puheen kehitys. Mutta tämä peli on tuttu koulusta, ovat pelanneet siellä. Nämä mainitsen, koska kyseessä ei ole ns. normaali 7v. 

Ei tuolla lapsella ole noin muutoinkaan pinnaa, mitä tulee "kilpailuihin". Nyt yksi lautapeli veti niin kauhean raivon päälle, ettei ihan heti tee mieli pelata uudestaan. Yhtään mitään. Joka ainoa kerta häviö saa pojan suuttumaan ja ihan sama, mikä peli on ollut kyseessä ja vaikka lapsi olisi voittanut aiemmin. Ja ihan turha selittää, että välillä voittaa, välillä häviäää kun lapsi ei suostu ymmärtämään sitä.

Ja ei muuta kuin kahta suuremmin pelaamaan lautapelejä ja korttipelejä pojan kanssa. Ja jo siinä kohtaa kun toinen alkaa olemaan häviöllä, saa vähän jo ilkkua "ettet vaan häviäisi, mä NIIIN tulen voittamaan, tulin voittamaan en anna minkään seisoo tiellä" jne. Vielä vaan löylyä lisää.

Ja jos poika voittaa kerrankin, niin tee tismalleen samat temput kuin mitä hän on tehnyt. Peli seinään, huutoa, ovien paiskimista, kiukkua raivoa.

Ja sen jälkeen kysy, mille näytti ja oliko vähän typerää käytöstä.

Djaah, no mun 8-vuotias normaalina pidetty lapsi käyttäytyy lähes samoin. Ottaa järjettömän suuret pultit jos häviää, ja on ihan aidosti tyytyväinen jos voittaa siten, että mä avoimesti annan periksi, tai siis hän keksii jotain lisäsääntöjä joilla voi julistaa itsensä voittajaksi. Pidän lasta kuitenkin ihan fiksuna, joten en tajua miten hän saa huijattua itseäänkin niin paljon, että tuntee olevansa aito ja oikea voittaja.

Ei tuo välttämättä mene koskaan ohi. Ite olin lapsena ihan samanlainen, sittemmin opin kyllä jossain määrin hillitsemään turhautumiseni muiden ihmisten edessä mutta annas olla kun pelaan yksin ja häviän - siinä on tietokoneet, pleikat ja nyt viimeisimpänä ipadi saaneet kyytiä. Olen peliraivossa hakannut elektroniikkaa paskaksi tonnien arvosta.

Mulla on eräs serkku joka vielä 13-vuotiaanakin suuttui jos hävisi (etenkin kiivastahtisen) korttipelin. Se jos mikä oli outoa. itse olen häntä puolisen vuotta vanhempi enkä juuri yhtään kilpailuhenkinen, jos näyttää siltä että ei ole mahdollisuuksia voittoon, elämykseen tai oppimiseen niin jätän pelin/kisan sikseen. Joukkuepeli ja alias on taasen sitten ihan toinen juttu :D

20 jatkaa, hän siis rutisti ja melkein rikkoi niitä kortteja. Ja minulle jos suuttuminen häviöstä oli jo outoa, ja siihen päälle vielä tuo korttien puristaminen ja heittely.

Ei tuo kovin harvinaista liene. Itse olin samanlainen lapsena, laudat ja nappulat lensivät kun hävisin. Edelleenkään en pidä häviämisestä, mutta pystyn toki näin aikuisena jo hillitsemään tunteitani :)

Enpä usko, että kasvattamalla voi vaikuttaa. Jotkut vaan ovat huonoja häviäjiä vielä aikuisinakin, luonnekysymys. Olen itse pelannut poikani kanssa lautapelejä pienestä asti, hän on niissä hyvä mutta pettyy ja suuttuu hävitessään. Häviämisen kestäminen ei parane yhtään, vaikka vuodet kuluvat ja kokemusta karttuu. Kun yritin jostain vinkistä opettaa onnittelemaan voittajaa (ja onnittelen myös itse jos häviän), tämä vain pahensi asiaa.

Tärkeintä tässä on mielestäni se, että häviäminen ei laske lapsen peli-intoa, eli hän uskaltaa kumminkin ottaa sen riskin.

Hyvä aloitus muuten.

Pelatkaa monta peliä putkeen, välillä lapsi voittaa ja välillä häviää, niin se oppii että kumminkin voi käydä :) Lisäksi teette niin että voittaja saa palkinnoksi siivota pelin pois pelaamisen jälkeen, niin häviäminen ei enää tunnukaan niin paskamaiselta. Näin meillä ja ihan hyviin tuloksiin ollaan päästy.

Meillä esikoinen ei kestä häviötä pikku veljilleen. Ei suutu, jos häviää meille vanhemmille tai kavereilleen.

On olemassa pelejä, joissa tehdään yhteistyötä ja yritetään voittaa peli. Esimerkkejä: pandemia, salaisuuksien saari.

Mitään neuvoa siihen, miten tuota häviämisraivoa voisi vähentää ei ole, lievänä on meilläkin.

Ei siinä auta kuin opettaa kohtaamaan tappioita. Ei kukaan tykkää hävitä, mutta kasvattamalla lapsi oppii kestämään sen, oppii iloitsemaan toisten voitoista ja sosiaaliset taidot samalla paranee aivan uudelle tasolle.

[quote author="Vierailija" time="26.12.2013 klo 01:25"]Ei siinä auta kuin opettaa kohtaamaan tappioita. Ei kukaan tykkää hävitä, mutta kasvattamalla lapsi oppii kestämään sen, oppii iloitsemaan toisten voitoista ja sosiaaliset taidot samalla paranee aivan uudelle tasolle.

[/quote] Samaa mieltä. Kuinka olette tukeneet ja opettaneet lasta käsittelemään negatiivisia tunteitaan? Onko ainoa lapsi?

Ikä auttaa myös. Mulla erittäin kilpailuhenkinen lapsi jonka kanssa ei vuosiin pelattu mitään missä on voittajia ja häviäjiä. Nyt 8v pystyy jo paremmin hallitsemaan tunteita. Toinen lapsi taas on aina kestänyt sekä voitot että häviöt, ei samanlaista kilpailuviettiä.

Hyvä, että harjoittelette nyt! Mieti jos lapsesi olisi 15 ja käyttäytyisi samoin...

Tutulta kuulostaa. Vaatii vuosien treenausta, että jotkut lapset oppivat käsittelemään tappiota. Tsemppiä! Jatkakaa vain harjoituksia!

Huoh.. Anna lapsen voittaa, tunnetko kenties suurtakin tyydytystä kun saat parempana voittaa lapsen lautapelissä?

Jatkat sinnikäästi voittamista. Siinäpähän oppii. Anoppi on kertonut, että mieheni oli samanlainen lapsena, jolloin anoppi laittoi vielä suuremman vaihteen päälle ja voitti aina kun kykeni ja nauroi päälle. Siedätyshoitoa :-).

Mun esikoinen on myös huono häviämään. Ei nyt noin isoa kohtausta järjestä, mutta helposti alkaa mököttää. Ei siinä auta muu kuin pelata ja pelata. Häviämisen jälkeen uutta peliä kehiin.

Jatkakaa pelaamista ja harjoittelua. Ja pelaatte useamman kerran ja annatte lapsenkin voittaa. Överiksi menevästä käytöksestä toki jäähylle.