Koittakaa ihmiset tajuta, että selvänäkeminen ja meediojutut, vainajien ilmestymiset, enkeliparantaminen jne.ovat sielunvihollisesta peräisin
Olen ihan tavis mamma, mutta kirjoitan näistä...just luin Iltiksestä kun Heidi Herala turvautui meedioon
Moni etsii vaikeassa elämäntilanteessa rauhaa selvänäkijälle menemisestä, tai läheisen kuoltua iloitsevat kun tämä ilmestyi heille.
Lohdun saamisessa ei itsessään ole mitään väärää, mutta saatana käyttää lohdutusta viedäkseen pois Jeesuksesta.
Vanhassa Testamentissa puhutaan vainaja- ja tietäjähengistä, eli aktiivisesti toimivista demoneista, jotka haluavat eksyttää ihmisiä. "Haureuden henki on eksyttäväinen". Saatana ja demonit ovat aktiivisia ja suunnitelmallisia, ja saatana ei vain valehtele joskus ja jouluna, vaan hän on Jeesuksen sanoin "valheen isä".
Kyllähän niistä varmaan lohtu ja kivat fibat tulee, mutta syntihän on sellaista. Jos Jumala antaa oman lohtunsa, niin saatana kopioi tätä.
Mistä tiedän nää jutut? Koska nuo New Age -voimat ovat alisteiset Jumalan voimalle. Kun rukoillaan Jeesuksen nimessä jonkun ihmisen puolesta, katoavat New agen eri muotojen energiat ja ilmestymiset kuin tuhka tuuleen.
Prinsessa Diana meni tuskissaan meedion luo viimeisinä aikoinaan. Meedio sanoi "mene vain Pariisiin." Joopa joo...
Osassa meedioistunnoista on ihan oikeaa tietoa tulevaisuudesta, koska sielunvihollinen tuntee tulevaisuutta jonkin verran.
Mutta Jeesuksella on valta kaikkien noiden yli, ja sen olen käytännössä huomannut. ❤
Kommentit (345)
Ei helevetti hihhulit ja selvännäkijät tappelemassa keskenään intternetissä :D On tämä aika elää
Tässä ihmeparantumisista koskevasta Matti A. Miettisen väitöskirjatutkimuksesta vuodelta 1990:
https://www.hs.fi/ihmiset/art-2000002955706.html
Ja tässä James Randin säätiön miljoonan dollarin palkintohaasteesta.
https://en.m.wikipedia.org/wiki/One_Million_Dollar_Paranormal_Challenge
Olispa kiva nähdä et sanoisi uskovat lohdutuksen sanoja kasvotusten, ei netissä... Yksi ainoa tosi uskova on minua lohduttanut, loput katsoo kieroon ja omassa piireissään...
Kyllä tällainen ristiriita mietityttää. Kyseessä uskova ihminen, joka voimakkaasti vastustaa kaikkea New Agea ym. harhaoppeja ja tuputtaa aika aggressiivisesti Raamattua. Hän on kuitenkin itse nuorena ennen uskoontuloa käynyt ennustajalla ja muistaakseni pelannut spiritismiä. Hän hehkuttaa näitä kuolleiden läheisten kohtaamisia ihanina ja lohduttavia asioina. Hän puhuu siihen tyyliin, että ne rakkaat ovat tuossa ihan verhon takana toisessa maailmassa, josta saa välillä jonkinlaisia viestejä. Ei vaikuta aivan raittiilta ja hän ei ilmeisesti ymmärrä, että pitäisi pysyä erossa tuollaisesta. Toki tulee mieleen sekin, että ovatko nuo vanhat henkimaailman harrastukset rasittaneet sitä perhettä kun on tapahtunut niin järkyttäviä asioita, itsemurhia ja muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, miten on näiden kuolleiden läheisten näyttäytymiset uskoville läheisilleen ilman, että se ihminen on mitenkään yrittänyt ottaa yhteyttä rajan taakse? Itselleni ei ole käynyt näin enkä todellakaan halua yhteydenottoja kuolleilta/vainajahengiltä. Muutamalle tutulleni on käynyt niin. Hämmentävää, että uskovalle on yllättäen ilmestynyt uskovainen, mutta itsemurhan tehnyt läheinen ja lohduttanut. En tiedä mitä ajatella tästä.
T. Se sama Toinen uskova
Vierailija kirjoitti:
Tiedän kyllä, että Raamattu kieltää yhteydenpidon tietäjä- ja vainajahenkiin. Tietääkö joku uskova miten suhtautua sellaiseen, jos Jeesukseen uskovalle ilmestyy kuollut (itsemurhan tehnyt) uskova läheinen, joka katsoo lempeästi ja sanoo jotakin lohduttavaa? Mistä hengestä tällainen on?
T. Toinen uskova
En pohtisi sitä liikoja. Sehän voi olla vain saatanan juoni saada kohde kiinnostumaan jostain New Age -toiminnasta. En ole kokenut mitään yliluonnollista, mutta jos minulla on syntisiä ajatuksia, niin yritän olla kiinnittämättä huomiota, koska sillä tavoin en anna niille energiaa ja kenties ne joskus menevät pois.
Vierailija kirjoitti:
Koittakaa tajuta että ne kaikki on huijausta
Tv:ssä kolmella kanavalla aamuyöstä... 3,95 minuutti ja ppm... Minuutti on lyhyt aika kun oikein osataan vedättää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, miten on näiden kuolleiden läheisten näyttäytymiset uskoville läheisilleen ilman, että se ihminen on mitenkään yrittänyt ottaa yhteyttä rajan taakse? Itselleni ei ole käynyt näin enkä todellakaan halua yhteydenottoja kuolleilta/vainajahengiltä. Muutamalle tutulleni on käynyt niin. Hämmentävää, että uskovalle on yllättäen ilmestynyt uskovainen, mutta itsemurhan tehnyt läheinen ja lohduttanut. En tiedä mitä ajatella tästä.
T. Se sama Toinen uskova
Vierailija kirjoitti:
Tiedän kyllä, että Raamattu kieltää yhteydenpidon tietäjä- ja vainajahenkiin. Tietääkö joku uskova miten suhtautua sellaiseen, jos Jeesukseen uskovalle ilmestyy kuollut (itsemurhan tehnyt) uskova läheinen, joka katsoo lempeästi ja sanoo jotakin lohduttavaa? Mistä hengestä tällainen on?
T. Toinen uskova
En pohtisi sitä liikoja. Sehän voi olla vain saatanan juoni saada kohde kiinnostumaan jostain New Age -toiminnasta. En ole kokenut mitään yliluonnollista, mutta jos minulla on syntisiä ajatuksia, niin yritän olla kiinnittämättä huomiota, koska sillä tavoin en anna niille energiaa ja kenties ne joskus menevät pois.
Mitä jos koko Raamattu on Saatanan juoni estää ihmisiä löytämästä oikea Jumala, yhtenäisyys, true self ja rakkaus New Agen kautta? Uskonnot erottavat ihmiskuntaa ja aiheuttavat sotia kun taas New Age tuo ihmiskunnan rakkaudessa yhteen.
New Age usein uskoo sielunvaellukseen. Jos joku New Age usko siis on oikeassa, ei minulla ole mitään hätää, koska voin seuraavassa elämässä löytää tuon yhtenäisyyden. Jos kristinusko on oikeassa, ei kukaan saa uutta yritystä.
Raamattu sanoo, että rakasta toista niin kuin itseäsi, ja joka on synnitön heittäköön ensimmäisen kiven. Eikö se muka tuo maailmaan rakkautta ja armoa?
Kaikki kristityt eivät tietenkään ole täynnä rakkautta ja armoa (itsekin kamppailen), mutta ihan samalla tavalla iso osa newagereista tuomitsee ja vihaa ihmisiä. New Age on täynnä porukkaa, jotka haluavat tehdä sillä rahaa tai saada valtaa.
Vierailija kirjoitti:
Uskooko joku nykyään vielä johonkin sielunvihollisiin ja uskontoihin?
Kuule, kyllä niitä pehmytkoppasia vaan on. Siks joku trumppikin pääs presidentiks, kun vakuuttava puhe on se mikä näihin lampaisiin tehoaa.
mistä ovat peräisin nämä hörhöt, jotka uskovat yliluonnolliseen
Vierailija kirjoitti:
Uskooko joku nykyään vielä johonkin sielunvihollisiin ja uskontoihin?
Liian monet. Toiset osin kulttuurisista syistä ettei joudu porukan ulkopuolelle tai joissain paikoissa mullan alle.
Vierailija kirjoitti:
Olispa kiva nähdä et sanoisi uskovat lohdutuksen sanoja kasvotusten, ei netissä... Yksi ainoa tosi uskova on minua lohduttanut, loput katsoo kieroon ja omassa piireissään...
Ei teitä ei-uskovia ole aina helppo lohduttaa, eikä siihen liity usko/uskomattomuus.
Usein kärsivät ihmiset saattavat olla hyökkääviä tai katkeroituneen kuuloisia, ja uskovissa on ujoja ja arkoja ihmisiä.
Tulee olo "tarvitseeko tuo mun lohdutusta, onko sillä ns.parempia lohduttajia?"
Itse olen rohkaissut itseni lohduttamaan vaikka työpaikalla pomoani tämän omissa murheissa, vaikka ennen olin arka tuppisuu.
Vierailija kirjoitti:
Ei helevetti hihhulit ja selvännäkijät tappelemassa keskenään intternetissä :D On tämä aika elää
Ei täällä ole kuin hihhulit arseeseen juuttuneiden satukirjojensa kanssa yrittämässä käännyttää porukkaa, jottei heidän itsensä tarvitsisi vahingossakaan rasittaa aivokuolleen ameeban tasolla olevia aivojaan, ja ajatella, että jos ehkä olis jotain muutakin, kuin se, mitä heille syötetty, senhän takia ne tosta uskostaan mekkaloi, ja pyrkii värväämään muitakin.
Muiden ihmisten uskomiset, jopa uskomatta jättämiset ovat heille kauhistus, ja pelkoa aiheuttavaa. Mitään hyväntahtoista tuo toiminta ei ole yhtään missään koskaan nähnytkään.
Kukin tulkoon omalla tavallaan autuaaks, kunhan ei riko lakia.
"Tee, mitä haluat, kunhan et vahingoita ketään."
"Teet hyvää, tai pahaa, se palaa sinulle kolminkertaisena takaisin."
Vierailija kirjoitti:
Mä olin ennen satanisti ja uskoin demoneihin ja saatanaan. En käynyt kaatamassa hautakiviä tai mitään muitakaan teinijuttuja. Jossain vaiheessa aloin miettimään, että jos uskon demoneihin ja saatanaan, niin uskonhan minä Jumalaankin
Tässä on kyllä.tietty logiikka. Satanismi on kristinuskon johdannainen.
En usko että Jumala on khmisten määriteltävissä tai kuvattavissa. Arvelen että eri uskonnot ovat vain yrityksiä hahmottaa Jumala, kuka hän sitten lieneekin. Uudessa Testamentissa on ihan hyviä suuntaviivoja sille, mitä kristityn tulisi itseltään vaatia. Ei kuitenkaan muilta. Toisten tuomitseminen on Jeesuksen nimenomaisen käskyn vastaista.
Hilpeätä baskaa kaikki. Syökää juokaa naikaa, vuosi aikaa.
hävettää, että vielä nykyajan ihmisistä jää todisteeksi kirjoituksia siitä millaisiin typeriin yliluonnollisiin asioihin ihmiset uskovat. Tulevaisuuden ihmiset pitävät tämän ajan ihmisiä täysinä idiootteina nykyhihhulien vuoksi.
Kristinusko ja etenkin evankelilaisluterilaisuus on Saatanan juoni.
Kristityn Jumala on Saatana.
AP, palvot pahuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, miten on näiden kuolleiden läheisten näyttäytymiset uskoville läheisilleen ilman, että se ihminen on mitenkään yrittänyt ottaa yhteyttä rajan taakse? Itselleni ei ole käynyt näin enkä todellakaan halua yhteydenottoja kuolleilta/vainajahengiltä. Muutamalle tutulleni on käynyt niin. Hämmentävää, että uskovalle on yllättäen ilmestynyt uskovainen, mutta itsemurhan tehnyt läheinen ja lohduttanut. En tiedä mitä ajatella tästä.
T. Se sama Toinen uskova
Vierailija kirjoitti:
Tiedän kyllä, että Raamattu kieltää yhteydenpidon tietäjä- ja vainajahenkiin. Tietääkö joku uskova miten suhtautua sellaiseen, jos Jeesukseen uskovalle ilmestyy kuollut (itsemurhan tehnyt) uskova läheinen, joka katsoo lempeästi ja sanoo jotakin lohduttavaa? Mistä hengestä tällainen on?
T. Toinen uskova
En pohtisi sitä liikoja. Sehän voi olla vain saatanan juoni saada kohde kiinnostumaan jostain New Age -toiminnasta. En ole kokenut mitään yliluonnollista, mutta jos minulla on syntisiä ajatuksia, niin yritän olla kiinnittämättä huomiota, koska sillä tavoin en anna niille energiaa ja kenties ne joskus menevät pois.
Mitä jos koko Raamattu on Saatanan juoni estää ihmisiä löytämästä oikea Jumala, yhtenäisyys, true self ja rakkaus New Agen kautta? Uskonnot erottavat ihmiskuntaa ja aiheuttavat sotia kun taas New Age tuo ihmiskunnan rakkaudessa yhteen.
New Age usein uskoo sielunvaellukseen. Jos joku New Age usko siis on oikeassa, ei minulla ole mitään hätää, koska voin seuraavassa elämässä löytää tuon yhtenäisyyden. Jos kristinusko on oikeassa, ei kukaan saa uutta yritystä.
Raamattu sanoo, että rakasta toista niin kuin itseäsi, ja joka on synnitön heittäköön ensimmäisen kiven. Eikö se muka tuo maailmaan rakkautta ja armoa?
Kaikki kristityt eivät tietenkään ole täynnä rakkautta ja armoa (itsekin kamppailen), mutta ihan samalla tavalla iso osa newagereista tuomitsee ja vihaa ihmisiä. New Age on täynnä porukkaa, jotka haluavat tehdä sillä rahaa tai saada valtaa.
Itse olen spiritualistinen ja uskon että jonkinlainen kaikkitietävä ja rakastava lähde-energia (jumaluus) täällä maailmassa vallitsee, mutta ihmisille on myös annettu vapaa tahto. Uskon, että se jumaluus on kaikille sama ja silloin kuin ihminen on viimeinkin käsittänyt että me kaikki ihmiset, eläimet, meret, metsät jne olemme yhtä ja osa tuota jumaluutta (Jumala kokee itse itseään meissä kaikissa) silloin vapaudumme tuosta jälleensyntymien kierrosta ja yhdymme takaisin tuohon Jumalaan ja äärettömän rakkauden tilaan.
Vierailija kirjoitti:
hävettää, että vielä nykyajan ihmisistä jää todisteeksi kirjoituksia siitä millaisiin typeriin yliluonnollisiin asioihin ihmiset uskovat. Tulevaisuuden ihmiset pitävät tämän ajan ihmisiä täysinä idiootteina nykyhihhulien vuoksi.
Tästä ajasta jää muistoksi tuleville sukupolville mammat, jotka jakavat kuvia somessa perseestään ja tisseistään sekä ihmiset, jotka uskovat horoskooppeihin, jumaliin, ennustajiin ym. Ei kovin älykäs kuva ajan ihmsistä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei helevetti hihhulit ja selvännäkijät tappelemassa keskenään intternetissä :D On tämä aika elää
Ei täällä ole kuin hihhulit arseeseen juuttuneiden satukirjojensa kanssa yrittämässä käännyttää porukkaa, jottei heidän itsensä tarvitsisi vahingossakaan rasittaa aivokuolleen ameeban tasolla olevia aivojaan, ja ajatella, että jos ehkä olis jotain muutakin, kuin se, mitä heille syötetty, senhän takia ne tosta uskostaan mekkaloi, ja pyrkii värväämään muitakin.
Muiden ihmisten uskomiset, jopa uskomatta jättämiset ovat heille kauhistus, ja pelkoa aiheuttavaa. Mitään hyväntahtoista tuo toiminta ei ole yhtään missään koskaan nähnytkään.
Kukin tulkoon omalla tavallaan autuaaks, kunhan ei riko lakia.
"Tee, mitä haluat, kunhan et vahingoita ketään."
"Teet hyvää, tai pahaa, se palaa sinulle kolminkertaisena takaisin."
Huomaan, että olet täynnä vihaa. Miksi vihaat sen sijaan, että rakastat? Ehkä Raamatun avaaminen ja rukoileminen voisi lievittää sisäistä tyhjyyttäsi ja katkeruuttasi.
Liian moni tajuaa vasta liian myöhään hakevansa tietoa ja ennustuksia ihan väärästä lähteestä. Sitä rauhaa mitä Jeesus tarjoaa ei pysty jäljittelemään mitkään new aget ym.
Nää ei ole helppoja asioita puhua...lähtökohtaisesti itsemurhan tehnyt ei pelastu.
Sitä tosin ei tiedä kukaan muu kuin Jumala, että miten paljon siinä ihmisessä on loppumetreillä omaa itseä jäljellä, vai onko esim. psykiatrinen sairaus muokannut psyykeä voimakkaasti.
Eikä sitäkään tiedä, mitä joku itsaria tekevä ihminen rukoilee parin viimeisen sekunnin aikana.
Mutta en rohkaise testaamaankaan. Itsemurha on synti. Ja tämä elämä, vaikka kuinka olisi tuskaa, on mahdollista jaksaa/räpiköidä Jumalan voimalla, vaikka mitään muuta ei olisi elämässä jäljellä.
Mutta en siis välittäisi siitä näystä, vaikka se kuinka suloinen olisi. Samaan kategoriaan menee unet: en laske niille lähes mitään arvoa, joskus hyvin harvoin niissä voi olla Jumalan puhetta (vrt.Joosefin unet VT:ssa).