Koittakaa ihmiset tajuta, että selvänäkeminen ja meediojutut, vainajien ilmestymiset, enkeliparantaminen jne.ovat sielunvihollisesta peräisin
Olen ihan tavis mamma, mutta kirjoitan näistä...just luin Iltiksestä kun Heidi Herala turvautui meedioon
Moni etsii vaikeassa elämäntilanteessa rauhaa selvänäkijälle menemisestä, tai läheisen kuoltua iloitsevat kun tämä ilmestyi heille.
Lohdun saamisessa ei itsessään ole mitään väärää, mutta saatana käyttää lohdutusta viedäkseen pois Jeesuksesta.
Vanhassa Testamentissa puhutaan vainaja- ja tietäjähengistä, eli aktiivisesti toimivista demoneista, jotka haluavat eksyttää ihmisiä. "Haureuden henki on eksyttäväinen". Saatana ja demonit ovat aktiivisia ja suunnitelmallisia, ja saatana ei vain valehtele joskus ja jouluna, vaan hän on Jeesuksen sanoin "valheen isä".
Kyllähän niistä varmaan lohtu ja kivat fibat tulee, mutta syntihän on sellaista. Jos Jumala antaa oman lohtunsa, niin saatana kopioi tätä.
Mistä tiedän nää jutut? Koska nuo New Age -voimat ovat alisteiset Jumalan voimalle. Kun rukoillaan Jeesuksen nimessä jonkun ihmisen puolesta, katoavat New agen eri muotojen energiat ja ilmestymiset kuin tuhka tuuleen.
Prinsessa Diana meni tuskissaan meedion luo viimeisinä aikoinaan. Meedio sanoi "mene vain Pariisiin." Joopa joo...
Osassa meedioistunnoista on ihan oikeaa tietoa tulevaisuudesta, koska sielunvihollinen tuntee tulevaisuutta jonkin verran.
Mutta Jeesuksella on valta kaikkien noiden yli, ja sen olen käytännössä huomannut. ❤
Kommentit (345)
Miksi kukaan ei puhu siitä henkisestä väkivallasta, jota uskonnot edustaa? Tappelevat keskenään uusista jäsenistä ja tuomitsevat kaikki toisin ajattelevat. Pelottelevat ikuisella kadotuksella ja paholaisella, jos ei tanssita heidän pillinsä mukaan. Maailman sodat loppuis ilman kiihkouskovaisia, jotka tuomitsee muut.
Vierailija kirjoitti:

Ei saa tuomita eri lailla ajattelevia!
...paitsi tietysti ylemmältä taholta saadulla auktoriteetilla.
Henkimaailma ja fyysinen maailma ovat yhteydessä jatkuvasti ilman mitään meedioitakin. Sehän on luonnollista. Erilaisia yliluonnollisia kokemuksia ja tapahtumia sattuu muutenkin ihan spontaanisti. Mitä järkeä on uskoa että rajan takaa voisi ottaa yhteyttä vain pahat henget? Yhtä lailla se on mahdollista muillekin, jos se siis on mahdollista. Raamattukin kehoittaa koettelemaan henget.
Selvänäkeminen on monien mielestä pelkkää fysiikkaa ja ihmisellä luonnostaan olevaa psyykkistä herkkyyttä jota voi myös kehittää. En itse kyllä edes näe tässä henkiä saati paholaisia tässä. Muutenkin sehän olisi vain hienoa jos voisi aistia muutakin kuin vain tätä aineellista todellisuutta.

Rajan takana ei ole pahoja henkiä mutta emme aina pidä kaikista heidän ollessa rajan tälläkään puolella. Olemme yhteydessä kyllä todellakin koko ajan mutta meedio vain sanoittaa asioita joita emme voi itse kuulla tai joita emme hyväksy tai joita emme edes voisi tietää tms.
Vierailija kirjoitti:
Selvänäkeminen on monien mielestä pelkkää fysiikkaa ja ihmisellä luonnostaan olevaa psyykkistä herkkyyttä jota voi myös kehittää. En itse kyllä edes näe tässä henkiä saati paholaisia tässä. Muutenkin sehän olisi vain hienoa jos voisi aistia muutakin kuin vain tätä aineellista todellisuutta.
On se, minä kuulen kyllä. Enkeleistä on puhuttu väärinkin mutta hekin ovat ihan hauskaa seuraa. Heitä on erilaisia, osa ei on oppaita eikä siis enkeleitä varsinaisesti sillä enkelit ovat enemmänkin opettajia. On kyllä mielenkiintoista, kaikki nyt eivät tietenkään pidä asioista jotka liittyvät näihin aiheisiin mutta on tässäkin asiassa omat nurjatkin puolensa.
Siis osa on oppaita. Mistä ihmeestä tämä luuri lisäilee sanoja ja muokkaa niitä miten sattuu eikä kukaan huomauta edes. Höh.
Niin ne puhuvat pensaa ja jne tais oikeasta olla demonisia tai vain hallusinaatioitaja keksittyjä juttuja.
Vierailija kirjoitti:
Niin ne puhuvat pensaa ja jne tais oikeasta olla demonisia tai vain hallusinaatioitaja keksittyjä juttuja.
Niin siis mitkä ovat sellaisia?
Vierailija kirjoitti:
Selvänäkeminen on monien mielestä pelkkää fysiikkaa ja ihmisellä luonnostaan olevaa psyykkistä herkkyyttä jota voi myös kehittää. En itse kyllä edes näe tässä henkiä saati paholaisia tässä. Muutenkin sehän olisi vain hienoa jos voisi aistia muutakin kuin vain tätä aineellista todellisuutta.
Kyllä onkin. Meedio on vain saanut sen yhteyden ja voi välittää henkimaailman viestejä.
Kaikki ap:n mainitsemat jutut ovat huuhaata, sielunvihollisesta alkaen.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki ap:n mainitsemat jutut ovat huuhaata, sielunvihollisesta alkaen.
Ei nyt ihan kaikki ole. Mikä on edes sielunvihollinen?
Vierailija kirjoitti:
hävettää, että vielä nykyajan ihmisistä jää todisteeksi kirjoituksia siitä millaisiin typeriin yliluonnollisiin asioihin ihmiset uskovat. Tulevaisuuden ihmiset pitävät tämän ajan ihmisiä täysinä idiootteina nykyhihhulien vuoksi.
Tämä on kirjoitettu 5.10.2020.
Uskon edelleenkin. Ei kannata menettää uskoa vain huijareiden takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koeta ap itse tajuta, että ihan samalla lailla harha-aistimuksista ja taikauskosta kärsivät syvästi uskovaisetkin. Menepä joskus hurmokselliseen herätyskokoukseen katsomaan "kielillä puhumista" tai "ihmeparantumisia". Se että niiden edellä ja jälkeen rukoillaan ei tee niistä yhtään sen enempää "Jumalasta lähtöisin" olevia kokemuksia kuin sinun mainitsemistani.
Todellisuudessa ne ovat ihmismielen synnyttämiä harhoja kaikki, ja paranemiskokemusten osalta sukua plasebo-ilmiölle: ihminen voi kokea henkisen järkytyksen jälkeen hetkellisen paranemiskokemuksen, koska uskoo niin tapahtuvan.
Ihmeparanemisia on kumminkin tutkittu Suomessa jo 90-luvulla, eikä niissä oikeasti tapahdu aitoa paranemista.
Muutenkin luettelemasi asiat ovat taikauskoa, eikä mitään niistä ole kyetty todentamaan tieteellisesti. James Randin säätiö tarjosi vuonna 1964-2015 miljoonaa dollaria henkilölle
Onko tätä kielillä puhumista tutkittu myös aivojen osalta siis oikeasti? Asia kiinnostaisi kyllä kaikin puolin.
Vierailija kirjoitti:
Kun ihmisillä on asiat hyvin, niin hän saattaa kuvitella, että ei tarvitse Jeesusta. Hän saattaa jopa ylimielisyyttään käyttää aikaansa Jeesuksen pilkkaamiseen. Mutta kun elämä käy vaikeaksi, lähimmäinen on vaarassa tai sairaus osuu kohdalle, niin yhtäkkiä tuo ylimielisyys sulaakin pois ja Jeesusta rukoillaan avuksi.
Älä siis koskaan pilkkaa Jeesusta, sillä et koskaan tiedä, milloin joudut itse turvautumaan Häneen.
Hyvin sanottu.

Pyh. Ylimielistä olettaa, että kaikki alkavat itkeä Jeesusta hädän hetkellä kun se ei pidä paikkaansa. Tuolla ajatuksella yritetään vain pönkittää omaa maailmankatsomusta, koska pelottaa se ajatus että kaikki eivät pidä Jeesusta todellisena tai tarpeellisena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koeta ap itse tajuta, että ihan samalla lailla harha-aistimuksista ja taikauskosta kärsivät syvästi uskovaisetkin. Menepä joskus hurmokselliseen herätyskokoukseen katsomaan "kielillä puhumista" tai "ihmeparantumisia". Se että niiden edellä ja jälkeen rukoillaan ei tee niistä yhtään sen enempää "Jumalasta lähtöisin" olevia kokemuksia kuin sinun mainitsemistani.
Todellisuudessa ne ovat ihmismielen synnyttämiä harhoja kaikki, ja paranemiskokemusten osalta sukua plasebo-ilmiölle: ihminen voi kokea henkisen järkytyksen jälkeen hetkellisen paranemiskokemuksen, koska uskoo niin tapahtuvan.
Ihmeparanemisia on kumminkin tutkittu Suomessa jo 90-luvulla, eikä niissä oikeasti tapahdu aitoa paranemista.
Muutenkin luettelemasi asiat ovat taikauskoa, eikä mitään niistä ole kyetty todentamaan tieteellisesti. James Randin säätiö tarjosi
Kielillä puhuessa aktivoituvat samat aivoalueet kuin vauvalla jokeltaessa.
En Doorissa oli noita joka säikähti itsekin manaamiaan pahoja henkiä. Rippikoulussa varoitti isonen että riivaajia on olemassa. Älkää leikkikö niiden kanssa. Kokonaan eri asia on sitten se, jos Pyhä Henki lähettää merkin rukousvastauksena. Siinä ei ole mitään pahaa, mutta henget on erotettava ja kyseenalaistettava. Tarvittaessa jopa se Pyhän Hengen merkki asetettava kyseen alle, jos ei ole täysin varma mistä lähteestä sanoma tulee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koeta ap itse tajuta, että ihan samalla lailla harha-aistimuksista ja taikauskosta kärsivät syvästi uskovaisetkin. Menepä joskus hurmokselliseen herätyskokoukseen katsomaan "kielillä puhumista" tai "ihmeparantumisia". Se että niiden edellä ja jälkeen rukoillaan ei tee niistä yhtään sen enempää "Jumalasta lähtöisin" olevia kokemuksia kuin sinun mainitsemistani.
Todellisuudessa ne ovat ihmismielen synnyttämiä harhoja kaikki, ja paranemiskokemusten osalta sukua plasebo-ilmiölle: ihminen voi kokea henkisen järkytyksen jälkeen hetkellisen paranemiskokemuksen, koska uskoo niin tapahtuvan.
Ihmeparanemisia on kumminkin tutkittu Suomessa jo 90-luvulla, eikä niissä oikeasti tapahdu aitoa paranemista.
Muutenkin luettelemasi asiat ovat taikauskoa, eikä mitään niistä ole kyetty todentamaan tieteellisesti. James Randin säätiö tarjosi
Onhan sitä tutkittu. Ja siitä on joku dokumenttikin. Siitä en ole ihan varma että voiko myös saatana antaa tällasen "taidon". Käsittääkseni saatana voi myös parantaa ym. Ei kuitenkaan samalla tavalla kuin Jumala. Saatanan tavoite on lopulta tuhota ihminen eli saada luopumaan Jeesuksesta.
VT myös käskee tappamaan vihollisen naiset, jotka ovat olleet miehen kanssa, mutta neitsyet saa rai...siis ottaa vaimoksi myöhempien aikojen uskonsoturien tyyliin.
Sodat käydään samoilla säännöillä edelleen opuksen syntysijoilla.