Lasu ja ttttuki harrastukseen

Sinuna en hakisi. Jos ei lasua tule niin ainakin saat soskun tantat kotiisi. Ja miksi lastesi pitäisi saada harrastaa? Ei minunkaan lapset ole koskaan harrastaneet eikä tulisi mieleenkään vinkua yhteiskuntaa kustantamaan vaikka yh-äiti olen

Eivät tee. 

Kyllä niiden pitää jää kiekkoilu maksaa automaagisesti.

Vierailija kirjoitti:

Sinuna en hakisi. Jos ei lasua tule niin ainakin saat soskun tantat kotiisi. Ja miksi lastesi pitäisi saada harrastaa? Ei minunkaan lapset ole koskaan harrastaneet eikä tulisi mieleenkään vinkua yhteiskuntaa kustantamaan vaikka yh-äiti olen

Noin minäkin ennen ajattelin, mutta lapsen ainoa kaveri käy tässä harrastuksessa ja meidänkin pikkuinen on saanut siihen käydä tutustumassa ja ihastunut. Hän tarvitsisi harrastuksen tuomaa itsevarmuutta, rohkeutta ja kehonhallintaa ehkä vielä enemmän, kuin ikätoverinsa. Ja muutenkin hyötyisi harrastuksesta todella paljon.

Vierailija kirjoitti:

Eivät tee. 

Mistä tiedät? Jossain sanottiin, että täydentävä toimeentulotuki lasten harrastuksiin on ennakoivaa lastensuojelua.

Pääset Typpiin. En pitäisi meteliä itsestäni jos olisin pitkäaikaistyötön.

Vierailija kirjoitti:

Pääset Typpiin. En pitäisi meteliä itsestäni jos olisin pitkäaikaistyötön.

Mikä on Typ

Eivät tee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eivät tee. 

Mistä tiedät? Jossain sanottiin, että täydentävä toimeentulotuki lasten harrastuksiin on ennakoivaa lastensuojelua.

Joo. Nimenomaan ennakoivaa eli ENNEN kuin lapsesta tulee lastensuojeluasiakas. Sitten ei enää ole ENNAKOVAA kun lapsi jo on lasuasiakas.

En lukenut yhtäkään kommenttia, mutta arvaan, että joku/jotkut eivät pidä joulua tavallista viikonloppua kummempana, jonkun mielestä joulu on turha kulutusjuhla ja jonkun mielestä joulu syntyy tunnelmasta, ei materiasta.

Kuinka monta erilaista helevetinkuusen tukea tässä maassa oikein on???????

Eivät tee. Jos lapsi on hyvin hoidettu ja haluaisi aloittaa mieluisan harrastuksen, niin tottakai voi kysyä siihen rahoitusta. Joko sitä saa tai saa neuvoja järjestöistä, josta tukea voi hakea. Harrastus on ylimääräinen kiva, ei mitään pakollinen. Eli jos olisit tuhlannut kaikki rahat harrastukseen ja hakisit tukea ruokaan, niin lasu vois ollakin aiheellinen. Ymmärrätkö eron?

Eivät tee. Hakemuksen käsittelijälle on selviö, että toimeentulotuella elävän perheen voi olla hankala kustantaa lapselleen minkäänlaista harrastusta. Joskin pidän järkevänä kohtuuhintaisen harrastuksen hankkimista lapselle, jotta on todennäköisempää että harrastuksen jatkuminen ei ole uhattuna taloudellisten seikkojen vuoksi. Mikään sossu tuskin maksaa kymppitonin vuodessa maksavia harrastuksia jatkuvasti. 

Itse katson vastuulliseksi vanhemmuudeksi sen, että vähävarainen vanhempi selvittää olisiko jostain saatavissa tukea lapsen harrastukseen, mikäli lapsi haluaa harrastaa. 

Tukea voi kysellä myös muun muassa Hope Ry:ltä ja Pelastakaa lapset järjestöltä(Eväät elämään-ohjelma). Monet urheiluseurat itsessään myöntävät vähävaraisille alennuksia kausimaksuista. Näistä kannattaa rohkeasti kysellä seuran edustajilta. Asiaa ei välttämättä mainosteta kovin avoimesti. 

Avunpyyntö tuottaa usein joko lastensuojeluilmoituksen tai ilmoituksen sosiaalihuollon tarpeesta

Lähes kaikilla perheiden kanssa työskentelevillä on lastensuojeluilmoitusvelvoitteen lisäksi velvollisuus tehdä ilmoitus sosiaalihuollon tarpeesta eli on ohjattava henkilö hakemaan sosiaalipalveluja (pseudopalveluja) tai henkilön antaessa suostumuksensa otettava yhteyttä kunnallisesta sosiaalihuollosta vastaavaan viranomaiseen, jotta tuen tarve arvioitaisiin. Ohjaamis- ja yhteydenottovelvollisuus perustuu sosiaalihuoltolakiin (1301/2014, ShL 35§).

Sosiaalipalveluihin ohjaus ei ole käytännössä vapaaehtoista. Asiakkaan lupaa ei käytännössä tarvita koska työntekijällä on laaja tulkintavalta ja " henkilön etu" oikeuttaa aina esim. lastensuojeluilmoituksen:

Ilmoitus sosiaalihuollon tarpeesta on tehtävä ilman asiakkaan suostumusta ja salassapitosäännösten estämättä viipymättä, jos henkilö on kykenemätön vastaamaan omasta huolenpidostaan, terveydestään tai turvallisuudestaan tai henkilön etu sitä välttämättä vaatii.

Ilmoitus siis tehdään ja sosiaalipalveluihin ohjataan (ShL 11§) kun asiakas tarvitsee tukea:

 jokapäiväisestä arjesta ja elämästä selviytymiseen (esim. lapsiperheiden/vanhusten kotipalvelu, ennaltaehkäisevä perhetyö, tukiperhe) eli kun joku perheessä on uupunut tai sairas

 asumiseen liittyvissä asioissa (esim. asunnottomuus, turvattomuus);

 taloudellisissa asioissa (esim. sosiaaliturva-asioiden selvittäminen); eli kun asiakas on köyhä

 sosiaalisissa suhteissaan ja yhteiskuntaan kiinnittymisessä (esim. yksinäisyys, opiskelun ja työllistymisen vaikeudet); eli kun asiakas on työtön tai keskeyttänyt opintonsa

 lapsen tasapainoisen kehityksen ja hyvinvoinnin tukemiseksi (esim. tuen tarve lapsen kasvatuksessa ja hoivassa tai lapsen ja vanhemman välisessä vuorovaikutuksessa, lapsen muissa olosuhteissa, koulunkäynnissä tai terveydenhoidossa)eli jos perheessä on oppimisvaikeuksista, käytöshäiriöistä tai nepsy-oireista kärsivä lapsi tai vanhemmat tai lapset kertovat riitelystä tai jos asiakas on kokenut

 lähisuhde- ja perheväkivaltaa tai muuta väkivaltaa ja kaltoinkohtelua;

 äkillisen kriisitilanteen jos asiakkaalla on tarve palveluihin eli jos asiakkalla on sairauskohtaus tai hän on joutunut rikoksen uhriksi

 päihteiden käytön, mielenterveysongelman tai muun sairauden, vamman tai ikääntymisen vuoksi;

 muuhun fyysiseen, psyykkiseen, sosiaaliseen tai kognitiiviseen toimintakykyyn liittyen;

 omaisten ja läheisten tukemiseksi (esim. omaishoitajan uupuminen)

Virpi Salomaan mukaan ”alkustartti” tulevalle palvelutarpeen arvioinnille on huolen herääminen lapsesta tai perheestä eikä ole väliä kumpi ilmoitus tehdään – lastensuojeluilmoitus vai palvelutarpeen arvioinnin yhteydenottopyyntö. (Salomaa, 2018 64 -65 ). Lopputulos lienee siis sama.

Vaikuttaa vahvasti siltä, että perhekeskusten palvelutarpeen arviointi onkin vanhaa heikkolaatuista lastensuojelun tarpeen tai peräti sijaishuollon tarpeen arviointia, jolle on vain annettu uusi harhaanjohtava nimi.

Ilmiannot eivät auta perheitä tarvitsemansa avun saamisessa

Entä saavatko asiakkaat tarvitsemaansa apua lastensuojeluilmoituksen ja sosiaalihuollon tarpeen ilmoituksen jälkeen? No ei.

​Perheiden tarpeiden mukaisia palveluja kun ei ole olemassa tai saatavilla.

Lastensuojelu on lumehoitoa, jossa oletetuille potilaille annetaan tietty määrä sosiaalityöntekijän päättämiä pseudopalveluja, mutta ei tutkita eikä seurata, miten ne vaikuttavat ihmisten arkeen. Lisääntynyt köyhyys, ahdistus, epätoivo ja epäluottamus on usein lastensuojelun itse tuottamaa

Vierailija kirjoitti:

Avunpyyntö tuottaa usein joko lastensuojeluilmoituksen tai ilmoituksen sosiaalihuollon tarpeesta

Lähes kaikilla perheiden kanssa työskentelevillä on lastensuojeluilmoitusvelvoitteen lisäksi velvollisuus tehdä ilmoitus sosiaalihuollon tarpeesta eli on ohjattava henkilö hakemaan sosiaalipalveluja (pseudopalveluja) tai henkilön antaessa suostumuksensa otettava yhteyttä kunnallisesta sosiaalihuollosta vastaavaan viranomaiseen, jotta tuen tarve arvioitaisiin. Ohjaamis- ja yhteydenottovelvollisuus perustuu sosiaalihuoltolakiin (1301/2014, ShL 35§).

Sosiaalipalveluihin ohjaus ei ole käytännössä vapaaehtoista. Asiakkaan lupaa ei käytännössä tarvita koska työntekijällä on laaja tulkintavalta ja " henkilön etu" oikeuttaa aina esim. lastensuojeluilmoituksen:

Ilmoitus sosiaalihuollon tarpeesta on tehtävä ilman asiakkaan suostumusta ja salassapitosäännösten estämättä viipymättä, jos henkilö on kykenemätön vastaamaan omasta huolenpidostaan, terveydestään tai turvallisuudestaan tai henkilön etu sitä välttämättä vaatii.

Ilmoitus siis tehdään ja sosiaalipalveluihin ohjataan (ShL 11§) kun asiakas tarvitsee tukea:

 jokapäiväisestä arjesta ja elämästä selviytymiseen (esim. lapsiperheiden/vanhusten kotipalvelu, ennaltaehkäisevä perhetyö, tukiperhe) eli kun joku perheessä on uupunut tai sairas

 asumiseen liittyvissä asioissa (esim. asunnottomuus, turvattomuus);

 taloudellisissa asioissa (esim. sosiaaliturva-asioiden selvittäminen); eli kun asiakas on köyhä

 sosiaalisissa suhteissaan ja yhteiskuntaan kiinnittymisessä (esim. yksinäisyys, opiskelun ja työllistymisen vaikeudet); eli kun asiakas on työtön tai keskeyttänyt opintonsa

 lapsen tasapainoisen kehityksen ja hyvinvoinnin tukemiseksi (esim. tuen tarve lapsen kasvatuksessa ja hoivassa tai lapsen ja vanhemman välisessä vuorovaikutuksessa, lapsen muissa olosuhteissa, koulunkäynnissä tai terveydenhoidossa)eli jos perheessä on oppimisvaikeuksista, käytöshäiriöistä tai nepsy-oireista kärsivä lapsi tai vanhemmat tai lapset kertovat riitelystä tai jos asiakas on kokenut

 lähisuhde- ja perheväkivaltaa tai muuta väkivaltaa ja kaltoinkohtelua;

 äkillisen kriisitilanteen jos asiakkaalla on tarve palveluihin eli jos asiakkalla on sairauskohtaus tai hän on joutunut rikoksen uhriksi

 päihteiden käytön, mielenterveysongelman tai muun sairauden, vamman tai ikääntymisen vuoksi;

 muuhun fyysiseen, psyykkiseen, sosiaaliseen tai kognitiiviseen toimintakykyyn liittyen;

 omaisten ja läheisten tukemiseksi (esim. omaishoitajan uupuminen)

Virpi Salomaan mukaan ”alkustartti” tulevalle palvelutarpeen arvioinnille on huolen herääminen lapsesta tai perheestä eikä ole väliä kumpi ilmoitus tehdään – lastensuojeluilmoitus vai palvelutarpeen arvioinnin yhteydenottopyyntö. (Salomaa, 2018 64 -65 ). Lopputulos lienee siis sama.

Vaikuttaa vahvasti siltä, että perhekeskusten palvelutarpeen arviointi onkin vanhaa heikkolaatuista lastensuojelun tarpeen tai peräti sijaishuollon tarpeen arviointia, jolle on vain annettu uusi harhaanjohtava nimi.

Ilmiannot eivät auta perheitä tarvitsemansa avun saamisessa

Entä saavatko asiakkaat tarvitsemaansa apua lastensuojeluilmoituksen ja sosiaalihuollon tarpeen ilmoituksen jälkeen? No ei.

​Perheiden tarpeiden mukaisia palveluja kun ei ole olemassa tai saatavilla.

Lastensuojelu on lumehoitoa, jossa oletetuille potilaille annetaan tietty määrä sosiaalityöntekijän päättämiä pseudopalveluja, mutta ei tutkita eikä seurata, miten ne vaikuttavat ihmisten arkeen. Lisääntynyt köyhyys, ahdistus, epätoivo ja epäluottamus on usein lastensuojelun itse tuottamaa

Tuo on ikävä kyllä totta.

Aika moniin harrastuksiin on mahdollisuus päästä edullisemmin tuetulla maksulla, useat seurat tarjoaa sitä mahdollisuutta vähävaraisille perheille. Pitää vaan kehdata kysyä.

Ja samoin tosiaan Hope ja ja muutamat muut avustusjärjestöt tulee lasten harrastuksia myös, kannattaa kysellä ja selvittää nekin vaihtoehdot!

Joihinkin harrastuksiin saa apuja suoraan seuralta.

Esim. partiossa voi saada vapautuksen maksuista ja lippukunnilla on lainata varusteita retkille ja leireille.

Kanaattaa ottaa selvää suoraan järjestävältä taholta voivatko olla tukemassa.

Vierailija kirjoitti:

Aika moniin harrastuksiin on mahdollisuus päästä edullisemmin tuetulla maksulla, useat seurat tarjoaa sitä mahdollisuutta vähävaraisille perheille. Pitää vaan kehdata kysyä.

Ja samoin tosiaan Hope ja ja muutamat muut avustusjärjestöt tulee lasten harrastuksia myös, kannattaa kysellä ja selvittää nekin vaihtoehdot!

Kysyn seuralta onko mahdollisuutta alennukseen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinuna en hakisi. Jos ei lasua tule niin ainakin saat soskun tantat kotiisi. Ja miksi lastesi pitäisi saada harrastaa? Ei minunkaan lapset ole koskaan harrastaneet eikä tulisi mieleenkään vinkua yhteiskuntaa kustantamaan vaikka yh-äiti olen

Noin minäkin ennen ajattelin, mutta lapsen ainoa kaveri käy tässä harrastuksessa ja meidänkin pikkuinen on saanut siihen käydä tutustumassa ja ihastunut. Hän tarvitsisi harrastuksen tuomaa itsevarmuutta, rohkeutta ja kehonhallintaa ehkä vielä enemmän, kuin ikätoverinsa. Ja muutenkin hyötyisi harrastuksesta todella paljon.

Mikset menisi töihin kustantaaksesi lapsesi harrastuksen? Ja lopeta tupakointi, sillä rahalla saa jo paljon muutakin.

Tulosten perusteella 51 prosenttia Kelan kuntien sosiaalityöhön tekemistä ilmoituksista koski ehkäisevän tai

täydentävän toimeentulotuen hakemusta, 20 prosenttia toimeentulotuen perusosan alentamista, 10

prosenttia pitkään työttömänä olleita yli 25-vuotiaita perustoimeentulotuen asiakkaita ja 9 prosenttia

sosiaalityön tarvetta. Sosiaalityön tarveilmoituksista puolestaan 35 prosenttia koski asiakkaan

elämänhallintaa, 24 prosenttia toimeentuloa, 19 prosenttia asumista ja 8 prosenttia asiakkaan

terveydentilaa. Kuntien käytännöissä oli suuria eroja Kelasta tulevien ilmoitusten vastaanottamisessa ja

käsittelyssä.

Kunnissa panostettiin yleensä sosiaalityön huoli-ilmoituksiin, nuoriin toimeentulotuen saajiin ja

kiireellisiksi tulkittuihin ilmoituksiin.

Ilmoitukset tulivat enimmäkseen Kelan etuuskäsittelystä, eivät

asiakaspalvelusta. Ilmoitusten pääpaino oli asiakkaiden talousongelmissa. Kela ei tehnyt tarpeeksi

tehokkaasti ilmoitusta niistä perustoimeentulotuen asiakkaista, joista kunnan sosiaalityöntekijöiden mukaan

olisi tullut tehdä huoli-ilmoitus asiakkaan suostumuksella kunnalliseen sosiaalityöhön.

Kunnissa Kelan ilmoituksen otti vastaan etuuskäsittelijä, sosiaaliohjaaja tai sosiaalityöntekijä.

Ilmoitusten perusteella asiakkaita pyrittiin kunnissa tavoittelemaan eri tavoin, pääosin puhelimitse ja

kirjeitse. Kaikki sosiaalityön ammattilaiset eivät tienneet, millainen prosessi kunnassa oli Kelalta tulleiden

ilmoitusten käsittelyssä.

Monissa kunnissa lähinnä kiireelliseksi katsotut ilmoitukset

saivat osakseen erityishuomiota. Lisäksi nuorten henkilöiden tavoittamiseen oli panostettu joissain

kunnissa.

Johtopäätöksinä todettiin, että Kelan ja kunnan sosiaalityön välisiä prosesseja tulee yksinkertaistaa ja

selkeyttää. Kelassa asioivan perustoimeentulotuen asiakkaan on päästävä tarvitessaan kunnan

sosiaalityöhön mahdollisimman nopeasti ilman erilaisia arviointi- tai selvitysvaiheita. ??? wtf

Kelan eTotu-järjestelmää tulee kehittää niin, ettei se tuota turhia

ilmoituksia kunnan sosiaalityöhön. Kelan on käytävä läpi kokemusten pohjalta eTotu-järjestelmän käytöstä

saatu palaute ja riskit eTotu -järjestelmän kehittämiseksi, mukaan lukien perustoimeentulotuen asiakkaiden

väliinputoamiset, asiakkaista tehdyt turhat ilmoitukset, asiakkaiden leimaaminen ja heikot signaalit, jotka

jäävät tunnistamatta.