Mitä ikävä on? Miksi minulla on aina miestä ikävä? Muita?

[quote author="Vierailija" time="19.12.2013 klo 11:11"]

 Mistä ikävä kertoo?

[/quote]

Ikävä kertoo sen,  että olet muistikuvan orja.

Sinulla on muistikuva jostain henkilöstä ja olet takertunut tuohon muistikuvaan ja se aiheuttaa ikävän. Muistikuvan henkilö itse ei voi aiheuttaa tuota ikävän tunnetta sinussa vaan muistikuva.

Kyllä minullakin on helposti ikävä miestä. Joskus toki on kiva olla yksin koko päivä, mutta viimeistään yöksi aina olisi kiva saada mies kotiin. Työpäivän aikana kuitenkin ehtii jo tulla vähän ikävä.

Me olemme miehen kanssa hyvin erilaiset. Hän on rauhallinen, minä kiivas ja jos jotain mietin, hän näkee asiasta aina toisen puolen. Siksi minulla on olo, että hän täydentä minua ja hänen seurassaan olen enemmän "oma itseni". Olisi suuri menetys joutua luopumaan hänestä.

Tätähän ei tietenkään saisi sanoa, koska jos ajattelee näin, ei voi olla itsenäinen ja vahva nainen. Olen kaikessa muussa vahva paitsi rakkaudessani miestäni kohtaan. Minä tarvitsen ja kaipaan häntä. Hän on toinen puolikkaani. Silti jos joskus liittomme päättyy eroon, tiedän kyllä selviäväni.

Minullakin on ikävää miestäni, aika usein.

Mutta hän ei ikinä tule takaisin, hän kuoli yli vuosi sitten :-(

Minä tapasin mieheni kun olimme alle parikymppisiä, silloin yksikin yö erossa tuntui kammottavalta. Muutimme nopeasti sitten saman katon alle ja mies myöhemmin otti työn jossa matkustaa varsinkin ulkomaille n. viikoksi, max kolmeksi viikoksi.

Suhteen alussa selvitin tunteitani niin että huomasin olevani mustasukkainen melko oudoillekin asioille kuten bussikuskille joka kuljetti miestäni (oli näin hänen lähellään kun minä en ollut). Kun puhuimme asiat läpi niin huomasin että siinä oli paljon kaipuuta ja ikävää. Pelkäsin menettäväni hänet. 

Minusta on normaalia että kaipaa kumppaniaan, vaikka jo illalla tultaisiin samaan kotiin. Ongelma on jos tunteet ja ajatukset alkaavat vaikuttamaan elämäänne; tulee riitaa, et saa tehtyä jotain yms.

Muista ettei toinen ajattele asioista kuten sinä, hän ei siis ajattele sinusta vähemmän kuin sinä hänestä vaan toimitte vaan erilailla. Tärkeää on että parisuhteenne toimii ja olette siinä onnellisia ja kuten omassa itsessäni; ongelmia saattaa oma mielikin tehdä.

Nykyään pystyn nauttimaan miehen työmatkoistakin, niin kauas olen päässyt siitä mustasukkaisuus ajattelusta jota oli aikanaan. Nyt tuntuu että elämä on tasaista ja voi nauttia parisuhteesta ja omasta itsestäänkin. Kun ette ole yhdessä niin kannattaa pohtia mitä silloin voisi tehdä. Ehkä tylsyys vaan kasvattaa ikävää?

minä olin tuollainen n. 30-vuotiaaksi asti. rakkaus oli ihanaa, vain meidän kahden (plus myöhemmin lasten) yhteinen tila. Mies oli se koti ja turva, jota olin varmaan koko lapsuuden janonnut... en tiedä! Kenenkään kanssa koskaan ei ollut ollut yhtä hyvä olla.

Sama mies edelleen, mutta nyt pari viime vuotta en ole enää ollut samalla tavalla riippuvainen, minulla on ihan hyvä olo ilmankin miestä. En ahdistu enää vaikka hänellä on iltatöitä ja olen yksin lasten kanssa. En ahdistu pikku viikonloppumatkasta tms... 

en ollut koskaan mustasukkainen, en pelännyt pettämistä, vaan yksinkertaisesti vain kipeä ikävästä.

En kyllä ole kipeä ikävästä tai pysty toimimaan ilman miestä. Nautin myös matkustelusta ilman miestä. Silti on vähän sellainen ikävä koko ajan. Jos näen jonkin kivan jutun tai saan loistavan ajatuksen, kyllä silloin välähtää ensimmäisenä mieleen, että tämän haluaisin jakaa mieheni kanssa. Mieheni tekee myös paljon työmatkoja ja silloin puhutaan päivittäin kuulumiset ja lähetellään viestejä. Ei ikävä tarkoita välttämättä läheisriippuvuutta. T.3

Minä en ikävöinyt miestäni vaikka olimme viikonkin erossa. Se ehkä kertoi jo tarinamme lopunkin, erosimme. Ikävä on hyvä asia, se kertoo että lähellämme on ihmisiä joita rakastamme ja jotka useimmiten myös rakastavat meitä. Nyt eron jälkeen kun olen tavannut uuden miehen, olen onnellinen koska ikävöin. Vaikka se ikävä välillä kurjaa onkin.

Uppista.