Iso talo ja aikuistuvat lapset, jäätkö vai myytkö?
Mitä teette teidän isolle talolle kun jäätte miehen kanssa kahdestaan?
Kommentit (34)
Joskus ajattelimme, että tämä talo siirtyisi jollekin lapsistamme ja hänen perheelleen ja me rakentaisimme tontille toisen talon itsellemme. No, se jää nähtäväksi, lapset ovat kaikki vielä alakoulussa. :)
mä mietin että myyn. mun vanhemmat on pitäneet isoa taloa ja onhan se kiva aina mennä jouluksi sinne sisarusten kera ja viettää sukujoulu mutta onko se sitten sen arvoista? sääliksi käy mun vanhempia kun ne vaan maksaa kauheita asumiskuluja edelleen ja ajaa valtavaa nurmikkoa kesäisin jne vaikka voisivat jo elellä rauhassa kaksin, pienemmässä ja vaikka matkustella tai ostaa uuden auton. siksi me sisarusten kanssa viedäänkin aina hirmu ruokakassit ja lahjat mennessämme vaikka vanhemmat sanoo että mitään ei tarvi tuoda.
joulun voisi viettää perheen vaikka jossain isossa mökissä tai matkailla etelän lämmössä jonka voisi maksaa vaikka niillä säästyneillä sähkölaskurahoilla :D
Meillä ei ole iso talo, mutta vain yksi lapsi. Mutta ollaan haaveiltu muuttavamme esim. kolmioon jonnekin lähelle keskustaa sitten kun lapsi on muuttanut omaan kotiin (ei varmaan ihan heti). Lisäksi sitten voisi hankkia jonkun kesäpaikan. Ei hajuakaan vielä onko se sitten siirtolapuutarhamökki vai ihan kesämökki.
Kyllä me se ennen pitkää myydään. En halua siivota kolmeasataa neliötä, kun 50 riittäis ihan hyvin. Tuota tavaraa on vaan myös kertynyt niin h*lvetillisesti että sen hävittäminen asunnon vaihtoa varten vaatisi puolenvuoden kokopäiväisen työnteon.
Laitetaan lastenhuoneiden ovet kiinni. Ei tässä senjälkeen ole extraa kun arkiolohuone ja toinen kph
Myymme ja muutamme kerrostaloon keskustaan. Vapaa-aika menee kuitenkin mökillä.
Ei meillä kovin iso talo ole, 145m2. Jäämme tähän, jos rahat riittävät. Tilaa on juuri sopivasti niin, että kumpikin voi saada sitten oman työhuoneen ja yhdestä voi tehdä vierashuoneen/ musiikki- ja kirjastohuoneen.
Meidän talo on kivalla paikalla ja kaupungin keskustaankin vain 4 km. Meillä ei ole mökkiä mutta talossa mm pihasauna, joten todennäköisesti pidämme talon niin kauan kun ylipäänsä ok-talon kanssa pärjää.
Lapset jo lähteneet, ei myydä..kiva se on asustella koirien kanssa ja lapsenlapsetkin käyvät, on tilaa temmeltää.
Sen näkee sitten, jos on varaa niin asutaan tässä, ja pidetään ylimääräiset kaksi huonetta vierashuoneina. Sitten kun ei jakseta enää asua tässä, ja lapset ei halua tätä, niin sitten myydään.
Yritämme myydä. Vaikka luulen, että kohta Suomessa on valtavasti myynnissä olevia muutaman kymmenen vuoden vanhoja isoja ok-taloja. Kuka niitä ostaa? Perheet pienenee, ihmiset sinkkuutuu, asumiskustannukset nousevat. Hyvä, jos saamme tämän joskus kaupaksi. En halua lastemme huoleksi tätä valtavaa taloa jättää. Saneerata tämä sitten jo pitää ja huh millä hinnalla :(
Todennäköisesti myymme, olemme asiasta joskus jopa jutelleet, vaikka vielä onkin vuosia edessä kun tarvitsemme ison talon. Meillä on 7 huonetta yms. tilat, joten ei todellakaan jäädä kahdestaan asumaan taloa... tuntuisi lähinnä älyvapaalta asua nykyisen kokoisessa talossa.
ehdottomasti myymme. Alueella on paljon perheitä, jotka ovat yrittäneet myydä omakotitaloaan pitkään. Työttömyyttä, eroja jne jne.
Tiedän että talo tulee joskus olemaan rasite, mutta vielä on kiva olla, kun kaikilla on omat huoneet, on paljon pihaa, lemmikkieläimillä tilaa.
Niin kauan kun viimeinen lapsi asuu kotona asumme täällä ja sen jälkeen alamme myymään. Siinä voi kestää vuosikausia. Lähistöllä oleva omakotitalo on ollut myynnissä yli 5 v, ei yhtään tarjousta.
Ei mitään suunnitelmia, mutta onhan 240m2 vähän turhan iso kahdelle aikuiselle. Toisaalta kivasti tilaa lastenlapsille. Tulevaisuus riippuu ihan omasta terveydestä ja taloudellisesta tilanteesta.
Jotkut miettii, että onko varaa asua kahdestaan isossa ok-talossa. Meillä on ainakin lasten aikuistuttua se tilanne, että myös lainat maksettu, eikä lapsistakaan enää kuluja, joten varaa sitten vasta onkin. Sähkö- ja vesilaskutkin pienee merkittävästi.
Miten te selitätte sen, ettei olisi varaa?
Vuokraamme osan. Talomme suunniteltiin jaettavaksi. Kolmen opiskelijan soluhuoneet noista meidän lasten huoneista. Jos syntyy lapsenlapsia, saatamme siirtää seinänpaikkaa ja vuokrata vain kahta makuuhuonetta sekä keittonurkkausta ja kylpyhuonetta. Mummolassa on oltava riittävästi tilaa ja oma piha!