Minusta tuli huono ja inhottu työntekijä kun sain lapsen
Mieheni on yrittäjä alalla, jossa suuri osa työstä tapahtuu pitkin Suomea eli tekee todella pitkää päivää kun yleensä on yöt kotona eli ajoa kertyy. Lisäksi hänen työ pakosti painottuu iltaan täällä kotikulmillakin. Eli olen arkisin paljolti yksin vastuussa lapsestamme, joka on kyllä itselleni ok mutta pomolleni oikein ei.
Minun pitäisi nimittäin pomon mielestä joustaa työajoissa. Mutta en pysty sitä tekemään, koska päiväkoti menee kiinni klo 17 ja matkaa töistä sinne on tunti. Työaikani on periaatteessa 8-16 mutta meidän asiakkaat haluaisi usein ja lyhyellä varoitusajalla erilaisia kokouksia ym. työkeikkoja klo 16 jälkeen. Minulla ei ole mitään mummeja ja kummeja jotka suostuisi hakemaan lapsen eli onen joutunut sanomaan että on pakko lopettaa työt aina klo 16.
Minusta on tullut sen vuoksi nyt sitten huono ja kai pomojen inhoamakin työntekijä joka ei selviydy töistään. Pomot valittaa minulle koko ajan että en hoida kunnolla vastuullani omevia asiakkuuksia ja heille tulee siitä asiakasvalituksia. Lisäksi minua kohdellaan töissä aika nihkeästi ja annetaan ymmärtää että olen hankala ja joustamaton ja epätoivottu siksi.
Laki on kyllä puolellani mutta töistä on tullut tosi ahdistava paikka minukke nyt. Mitähän tässä voisi tehdä?
Kommentit (156)
Vie lapsi johonkin toiseen päiväkotiin tai perhepäivähoitajalle, joka suostuu pitämään lasta esim. klo 10-18. Mies voi viedä aamuisin.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä35995 kirjoitti:
Lapsettomat ajattelevat, että kyseessä on vain hoito-ongelma, joka ratkeaa hoitajan palkkaamisella. Mutta kyllä mä haluan myös viettää aikaa lasteni kanssa. He menevät jo klo 20-21 nukkumaan. En mä voi olla 12 tuntia töissä, kun mulla on muitakin velvollisuuksia. Minulle nämä velvollisuudet ovat tärkeämpiä kuin mikään työ maailmassa.
Tämä. Tekisin oikein mielelläni osa-aikatöitä, vaikka 8-14, mutta sellaisia on hyvin vaikea löytää.
Kaupanala tarjoaa töitä osa-aikasesti. Kääntöpuoli on, että ap:n tulot laskisivat noin tonniin kuussa nettona. Tämä on useimpien lyhennettyä päivää tekevien kanssa ongelmana. ei haluta ymmärtää eikä hyväksyä että lyhyempi työaika tarkoittaa pienempää tiliä. Verotuksen takia siirtyminen 6h päiviin ei paljoa vaikuta tuloihin. Ap:n tapauksessa vaan kyse taitaa olla enemmän siitä, että pitäisi voida jäädä tekemään ylitöitä lyhyellä varoitusajalla. Sehän ei pienten lasten kanssa onnistu jos haluaa lastensa kanssa viettää aikaa. Taitaa olla niin , että paras vaihtoehto on yrittää löytää uusi helpompi työ ainakin siksi aikaa kuntaloudessa on tarhaikäisiä.
Ei tuohon mitään MLL:a tarvita. Kuka tahansa lähellä asuva fiksu lukiolainen tienaisi jonkun kympin oikein mielellään hakemalla lastasi hoidosta. Laita ilmoitus paikalliseen fb-ryhmään tms
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etkö voi pyytää, että työaikasi siirretään virallisesti välille 9-17? Kai kunnan on tällöin pakko tarjota hoito 18 asti?
Ainakin meidän kunnassa päiväkodit on auki klo 17 saakka, joskus voivat joustaa klo 17:15 saakka. Ja sitten vuorotyöläisille on erikseen vuoropäiväkodit. En usko, että missään kunnassa on päiväkodit auki klo 18. t. ohis.
Ja pyh,omassa asuinkunnassani kaikki ns. normaalit päiväkodit tarvittaessa klo 18 asti auki. Vuorohoitopäiväkoti vielä erikseen. Ihmettelinkin miten siellä voi mennä niin aikaisin kiinni?
Siis lukeeko sun työsopimuksessa, että työaika on 8-16? Eihän tossa sitten ole mitään tarvetta sinun tehdä muutoksia elämääsi, olet lupautunut 8-16-työhön, et muuhun. Jos töissä kovasti painostetaa ja asiasta mäkätetään, niin liittoon yhteys rohkeasti. Ei tuollainen ole ok ja sun ei tarvitse olla joustava, josset ole siihen lupautunut.
Etsi päiväkotipaikka työpaikan läheltä niin ei mene tuntia matkoihin.
Yritä saada työajaksi virallisestikin 10-18? Silloin kunnan täytyy osoittaa päivähoito tuolle ajalle plus matkat.
Jos löydät jonkun yh-äidin tai muuten tukiverkottoman joka tarvitsee lapselleen hoitajaa iltaisin tai viikonloppuisin ja pystyy auttamaan sinua pk-haussa niin se on laosenhoitovaihtoa. Meillä toimi hyvin. Itse olin samassa tilanteessa kuin sinä ja ystäväni oli päiväkoti-ikäisen totaaliyksinhuoltaja. Tutustuimme netin kautta silloin ja joitakin vuosia jatkettiin kunnes ei ollut enää tarvetta. Samaten oli yksi toinenkin äiti jonka kanssa ystävyys jatkuu vieläkin vaikka en enää apua tarvitse enkä mitään hoitovaihtoa juuri nyt. Kutsuin hänet lapseni rippijuhliin koska on auttanut minua aikanaan niin paljon ja mennyt jopa lapsen koulun juhliin keskellä päivää minun puolestani. Isovanhempia meillä ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Yritä saada työajaksi virallisestikin 10-18? Silloin kunnan täytyy osoittaa päivähoito tuolle ajalle plus matkat.
Meinasin itse ehdottaa samaa. Ei ole lapselle reilua venyttää työpäiviä, mutta jos pystyisi muuttamaan työaikaa, niin voisitte viettää yhteistä aikaa myös aamuisin ja veisit lapsen suoraan aamupäivän ulkoilulle päiväkotiin.
Hei lopettakaa neuvojen antaminen. AP haluaa vain valittaa ja ei oikeasti edes halua kokeilla vaihtoehtoja, joita on tarjottu useampaan otteeseen.
1. Keskustele miehen kanssa miten hän osallistuu lapsiarkeen. Älä tyydy nykytilaan
2. Hae tilapäistä hoitoapua. Ihan varmasti löytyy joku nuori opiskelija, jolle satunnainen tulo ok lyhyelläkin varoitusajalla. Päiväkotiin ilmoitat tämän hlön varahakijaksi. Problem solved. (Meillä on näin ja toimii)
3. Etsit itse uuden työn
4. Juttelet pomon kanssa rakentavasti, voiko töitä osittain tehdä etänä tms.
5. Juttele päiväkodin johtajan kanssa mitä apua päivähoito voi tilanteeseen tarjota. Ystäväni lapsi on vuorohoidossa, kun yrittäjän työt tulee eteen aika yllätyksenä. Onnistuu lyhyempi ilmoitus, ei tarvitse mitään 2 vkon etukäteisilmoituksia
Pitää vaan jaksaa selvittää omaa elämäänsä ja siitä tässä on kysymys... AP ei jaksa, haluaa vaan narista tekemättä itse mitään konkreettista
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä35995 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä35995 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä35995 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies voi vaihtaa työpaikkaa, sellaiseen 8-16 ja hakea lapsen.
Mutta ainahan näissä aloituksissa on se, että mitään muutoksia ei voida tehdä elämään.Miksi ap:n pitäisi tehdä muutoksia, jos kyse on pomon asenneongelmasta. Jos ap on töissä sen tuntimäärän, mitä työsopimuksessa lukee, niin eikähän kyse ole työnantajan joustamattomuudesta. Hankkikoon lisätyövoimaa, jos sellaista tarvitsee.
Sitten aloittaja on varmasti myös valmis luopumaan kaikista joustomahdollisuuksista. Siellä töissä ollaan se 8-16 ja liukumia ja saldoja ei käytetä. Jos on menoa, otetaan palkatonta, jos sitä saa.
Niinhän se tänäpäivänä on! Ei työnantaja mitään jousta. Ei ole kuule saldoja ja palkatonta pitää ottaa, jos on omia menoja.
Miksi työnantajan pitäisi joustaa jos aloittajakaan ei siihen pysty? Työnantajaa ei lämmitä se, että ap oli 2.5 vuotta sitten kerran pidempään töissä, vaan kyllä se jousto pitää löytyä nykyhetkellä, jos haluaa itsekin käyttää joustoa.
Jos ap tekee sen tuntimäärän, mitä työsopimuksessa lukee, kun lapset ovat pieniä, niin eihän työnantaja silloin mitään jousta. Silloin ollaan normaalissa tilanteessa. Jos työnantaja vaatii ylitöiden tekoa, niin ap:lta kyllä vaaditaan joustoa.
Ei meillä ole töissä ylitöitä vaan liukuma klo 07-19, ja sen puitteissa on niitä työkeikkoja. Eli siis ylitöinä vaan ns. plussatunteina, jotka saa sitten joskus perjantaisin vapaana takaisin. Ennen lasta tämä oli minulle ihan ok, joustin monta kertaa viikossa, koska minulle oli ihan sama menenkö salille tai lenkille klo 18 tai 19 jne. Ja tykkäsin saada välillä perjantaisin vapaita. Ap
Miksi et voi aloittaa työpäivääsi klo 7, jolloin sulla jäisi joustovaraa työpäivän päätteeksi ja ehtisit silti hakea lapsen päiväkodista? Sanoit miehen työn olevan iltapainotteista, eli hän voisi hoitaa lapsen aamuisin. Tai miksi mies ei voi muuttaa työrytmiään aamupainotteiseksi ja aloittaa työpäiväänsä sieltä kauimmasta kohteesta ja lähteä ajamaan sinne jo varhain aamulla? Päiväkodin sulkeutuessa hän olisi jo lähellä kotia ja voisi hakea lapsen tarhasta ja tarvittaessa käydä tekemässä loput keikat sitten, kun sinä olet tullut töistä kotiin.
Voin minä aloittaa työt klo 7, mutta ei se auta, koska minun työ vaatisi, että parina päivänä viikossa olisin työpaikalla tai asiakkaiden luona klo 18 saakka. Mies taas ei voi muuttaa työpäiväänsä aamupainotteiseksi, koska myös hän tekee firmassaan työtä asiakkaiden mukaan, ja ne hänen asiakkaat haluaa tavata hänet puolenpäivän - iltayhdeksän välissä, painottuu virka-ajan jälkeen hänen hommat. Hänen moni asiakas on töissä neljään ja haluaa ostaa mieheni firman palveluita töiden jälkeen, toimiala on sellainen että näin on väistämättä. Ap
Totta kai mies voi muuttaa työaikaansa; hänhän on yrittäjä. Jos palvelu on tarpeeksi kiinnostavaa, kyllä asiakkaille sopii muutkin ajat kuin neljän jälkeen. Etenkin nyt etätyöaikana.
Toki kaikki ottaa "neljän jälkeen" ajan, jos sitä tarjotaan, mutta jos sitä ei ole saatavilla, iso osa kyllä saa järjestettyä aikaa myös keskelle päivää.
Sovitte miehen kanssa kaksi iltaa viikosta, jolloin hän hakee lapset ja sä teet pidempää päivää. Ilmoitat pomollesi olevasi käytettävissä esim. Ti ja pe 10-18.
Ja miksi ihmeessä mies tekee viikonloppuna töitä, kun hänellä on kaikki arkipäivien aamut ja päivät tyhjänä?
Itse olin kotona 6 v, jona aikana sain 6 lasta.
Minulla oli asunto, kun tavattiin, samoin miehellä.
Kun olin 3.tta kertaa raskaana, myimme kummankin kaksiot pois, ostimme nykyisen kotimme ja samasta taloyhtiöstä pienen yksiön. Ja hirveesti lainaa.
Meillä on ollut sama au pair kohta 10 v.
Hän asuu yksiössä. Tulee meille aamulla, katsoo saavat aamiaisen ja saattaa kouluun ja ottaa heidät vastaan ja tekee välipalaa.
Satunnaisesti auttaa iltaisin jne, ehkä n 5 krt vuodessa.
Au pair on käynyt tänä aikana lukion, amk.n ja on ollut jo vuosia töissä. On töissä hotellissa, tekee vain iltavuoroa ja on lähinnä painottunut vkonloppuihin.
Menee naimisiin heti, kun korona sallii ja haluaa lapsia. Hän varmaan kohta lopettaa.
Taloudellinen panos on ollut pieni, saamatta jääneet vuokratulot ovat suurempi.
Meidän arkea helpotti paljon ja kun alkoi korvatulehduskierteet, oli hoitaja valmiina
Tätä ketjua kun lukee niin pitää kyllä nostaa hattua omalle työnantajalle. Kukaan ei bookkaa palavereita 16 jälkeen. Moni lähtee kolmen jälkeen hakemaan lapsia mikä on normaalia ja Ihan ok. Voin työskennellä kotoa käsin milloin haluan. Pääasia on että hoidan sovitut hommat ja se milloin &missä työskentelee on yhden tekevää.
Jos työ ei mene putkeen, oletko äitinä onnistunut?
Vierailija kirjoitti:
Tätä ketjua kun lukee niin pitää kyllä nostaa hattua omalle työnantajalle. Kukaan ei bookkaa palavereita 16 jälkeen. Moni lähtee kolmen jälkeen hakemaan lapsia mikä on normaalia ja Ihan ok. Voin työskennellä kotoa käsin milloin haluan. Pääasia on että hoidan sovitut hommat ja se milloin &missä työskentelee on yhden tekevää.
Ei meilläkään yleensä buukata, mutta me ei tehdäkään mitään asiakaspalvelua yksityishenkilöille, jota luvataan neljän jälkeen asiakkaille kuten esim. Pankit lupaavat. Jos taas on tuollaisessa työssä, ei voi olettaa, ettei koskaan tarvitsisi olla neljän jälkeen töissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tämä ei ole provo, niin mikset AP vastaa esimerkiksi kysymykseen oletko jo tutustunut MLL:n lastenhoitopalveluun ja voisiko lapsi ehkä siirtyä päiväkotiin lähemmäs työpaikkaasi, niin ei tulis niin kiire päiväkodille?
Olen tutustunut mll-palveluun. Sain sen käsityksen, että sieltä ei voi saada sellaista hoitajaa, joka parina päivänä viikossa tulee pariksi tunniksi hakemaan lapsen päiväkodista niin, että se onnistuisi päivän varotusajalla. Päiväkodista ei voi hakea joku ihan tuntematon hoitaja tiistaina ja taas eri tuntematon hoitaja torstaina.
Tunnetko pk-seudun päiväkotitilannetta? Täällä saa päiväkotipaikan sieltä mistä sen saa (eli missä on tilaa ja mihin arpaonni osuu), ei sieltä mistä vaatii. Eikä toisen kunnan alueelta. Olen töissä eri kunnassa kuin missä asumme. Ap
Miksi ette muuta sille paikkakunnalle, missä olet töissä? Lyhenee matkat päiväkotiin ja töihin. Miehellehän paikkakunnalla ei ole väliä.
Jengi ihmettelee miksei lapsia tehdä. Olisko tämän takia. Suomi amerikkalaistuu kovaa vauhtia, siellähän on se meininki, että vanhemmat on menossa aamusta iltaan ja lapset pitäisi hanskata siinä sivussa ja kukaan ei jousta yhtään mistään.
Erona toki se, että siellä on niillä palkoilla varaa isoihin kämppiin ja autoihin ja täällä näemmä pitäisi olla hintaan 2 kiloeuroa kuussa valmis asumaan työpaikalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tämä ei ole provo, niin mikset AP vastaa esimerkiksi kysymykseen oletko jo tutustunut MLL:n lastenhoitopalveluun ja voisiko lapsi ehkä siirtyä päiväkotiin lähemmäs työpaikkaasi, niin ei tulis niin kiire päiväkodille?
Olen tutustunut mll-palveluun. Sain sen käsityksen, että sieltä ei voi saada sellaista hoitajaa, joka parina päivänä viikossa tulee pariksi tunniksi hakemaan lapsen päiväkodista niin, että se onnistuisi päivän varotusajalla. Päiväkodista ei voi hakea joku ihan tuntematon hoitaja tiistaina ja taas eri tuntematon hoitaja torstaina.
Tunnetko pk-seudun päiväkotitilannetta? Täällä saa päiväkotipaikan sieltä mistä sen saa (eli missä on tilaa ja mihin arpaonni osuu), ei sieltä mistä vaatii. Eikä toisen kunnan alueelta. Olen töissä eri kunnassa kuin missä asumme. Ap
Miksi ette muuta sille paikkakunnalle, missä olet töissä? Lyhenee matkat päiväkotiin ja töihin. Miehellehän paikkakunnalla ei ole väliä.
Tää muuttohqn voisi olla hyvä, jos työssäköyntikunta ei ole liian kallis.
Lisäksi mielestäni oli reilua että miehesi järjestää viikossa 2-3 iltaa jolloin hoitaa lapsen haun, että voit olla töissä myöhempään. Hän voi koko hakea itse tai palkata jonkun siihen. Miksi sinun pitäisi työnantajalta ottaa kaikki kura niskaan ja miehesi ei tästä välitä? Miehesihän voisi vaikka pitää maanantait vapaata ja tehdä töitä lauantaisin.
Eli se lapsentekijä pitää nostaa jalustalle ja kaikkien muiden pitää joustaa.
Sitähän te taas haette.
Kai jopa 2 vk ennen?