Miten pääsisin mun pelosta eroon?

Entinen koulukiusattu vastaa:

Olin koko peruskoulun ajan kiusattu, välillä oli ihan fyysistäkin kiusaamista. Amikseen menin peruskoulun jälkeen ja helv*** jatkui. 12v helvetti, jonka jälkeen muutin pois.

luulin päässeeni kiusaajistani, mutta yksi seurasi, ja se yksi, viimeinen ja pahin minulla oli oman pääni sisällä. On edelleenkin. En tiennyt sitä silloin. Mutta 4kk terapian jälkeen ymmärrän sen, että mimustakin tuli itseni kiusaaja 12 vuoden aikana.

Nykyään Käyn terapiassa, minulla on aivan ihana terapeutti. Terapiaan minut ohjattiin jatkuvien ahdistus ja paniikki häiriöiden vuoksi, paniikkikohtaukset on nyt hallinnassa niin hyvin, et kykenen taas käymään alakerran kioskikaupassa pikaostoksilla. Muut ostokset mulle suorittaa tukihenkilö, koska mä en vaan kykene poistumaan kotoa ilman paniikkia, ahdistumista, kohtaamispelkoja. Historiaa käymme läpi terapiassa ja käsittelemme asioita jotka pn jäänyt hoitamatta aikanaan. Tämän lisäksi minulla on käytössä ahdistus ja paniikki lääkitys. En ole osastolle joutunut, mutta siitäkin on keskusteltu, jos siitä olisi apua, ja mahdollisesti jostain kuntoutus leiristä.

Suosittelen pyytämään apua, sitä ei sulle tuoda kotiin, ellei sitten käy niinko mulle, naapuri huolestui kun en käynyt koskaan ulkona 6kk aikana (ei, ei edes roskia viemässä, kotiin tilasin kaiken ruuan ja roskat nostin partsille)

[quote author="Vierailija" time="16.12.2013 klo 19:26"]

[quote author="Vierailija" time="16.12.2013 klo 17:27"]

Kun mulla on sellanen pelko kun oon entinen aika rajustikkin koulukiusattu ja mulla oli tosi huono maine ja nyt 18-vuotias, "pakenemassa" niitä mun menneisyyden jälkiä kauemmas ja haluna alottaa ns. uus elämä aivan jossain muualla missä kukaan ei tunne mua. Nyt oon vaan sähläilly ja säheltäny siten et oon käyny vaikka mitä paikkakuntia läpi ja yhteisten tuttujen kautta se on saattanu mennä niiden kiusaajienkin tietoon ja pelkään et nyt ne siellä arvuuttelis et minne se on lähteny tms. kun mähän en tiedä miten niiden asioiden oikee laita on, kun en oo niiden juttuja kuuntelemassa. Kiusaaminen loppu 2-vuotta sitten kun keskeytin ite koulun eli keikun nyt vaan peruskoulutodistuksen varassa syrjäytyneenä. Huomaan sosiaalisen median välityksellä että moni niistä henkilöistä niin kiusaajista kun muistakin on menny elämässään aika rajusti eteenpäin, saanu lapsia, alkanu seurustelee sellasten henkilöiden kanssa joiden kans niiden en ois ikinä uskonu alkavan seurustelemaan, vihamiehistä tullu keskenään kavereita, muutettu omilleen läheisimpään kaupunkiin yksin tai avoliittoon ja mulla ei oo mitään... Oon kerran, kohta kolme, muuttanu jo omilleen. Eka uus alku lähti tosi hyvin käyntiin siinä samassa kaupungissa missä ne nyt asuu kunnes mun maine ja menneisyys paljastu mun rakastetulle ja kaikki lähti murenemaan, oma rakaskin alko vihata minua paineen alla niin kun yleensä kaikki... Toisella kerralla olin lähdössä jo kauemmas eli nyt mut mun pää on jo niin rikki, et ei tästä hommasta tuu mitään. Kolmatta kertaa yritän pian, mut tuntuu et en saa fiilistä millään. Kotonakaan ei mee hyvin, mun perhe ei oo paras mahdollinen ja ei oo siks oikeen ollu tukemas täs, ei ne oo henkisesti läsnä ollu oikein koskaan, mitä nyt keskenään vaan riitelevät ja toinen vaan juo ja toisella on muut omat ongelmansa. Siskoja tai veljiä ei ole, eikä pahemmin sukulaisiakaan koska sukumme on niin pieni ja ystäviäkin mulla nolla. Voiks tästä enää selvitä, vai onks mun elämä hyvin todennäkösesti tässä...? tätä kai ne kaikki halus, tähän sitä pyrittiin. En ymmärrä vain miks! tänäänkin kun luin yhen tekopyhän lehmän facebookkia niin siellä se kehuu kuinka on mukamas kiusaamista vastaan vaikka hulluna hyppi ylä-asteella mun kimpussa ja sitten valittaa kun opettajat häntä huorittelee jne... mitäs on tuommonen, kun sillä taas tasan ja tarkkaan on itellänsäkin ollu arpaa tuohon miks opettajat ei tykkää, mutta se ja kun sen kaverit ei usko ketään. Ei ees sillon, vaikka koulussa käsiteltiin näitä kiusaamisasioita. Hänen mielestä kiusata ei sillon saa, jos toinen on ujo tai muuten vaan erillainen mut heti kun hänen mielestä ihminen on lutka niin kyllä saa kiusata. Tän klaanin perusluonne on pysyny 2-3vuoden jälkeen aivan samana, mitään kypsyyden merkkejä ei ole tullut. Täyttävät ihan pian oikeesti jo aikuisuus iän tittelit, mut silti tuntuu ja näyttää ettei tos henkises puoles tapahdu mitään vaikka mä vähän toisin jo luulin... Mulle on kyllä käyny kypsymistä tässä 2-3v sisään aika hurjastikkin, mut samoin elämä viimeset 5 vuotta on ollu hirveää kärsimistä vaikkei enää ole kiusattukaan jne. En vaan mitenkään pääse siitä pelosta eroon, etteikö nää kiusaajat halajais muuttaa samalle paikkakunnalle jos tietää tasantarkkaan missä oon tai et mä muuten vaan tuun törmäämään vielä heihin elämässäni koska heitä oli niin monta. Sitä mä kuollakseni pelkään, enkä uskalla rakentaa elämää, koska se voi romahtaa taas sekunteissa alas. Mä en tiedä mikä noissa kahdessa muijassa esimerkiks on, mut kaikki niitä palvoo! vaikka ne ei musta erityisen kauniita oo tai mitään silleen, mut jostain syystä niillä tuntu olevan ylä-asteella tuota valtaa jo riittämättömiin ja on vieläkin... siellä ne pojatkin niistä vaan tykkää ja pitää niitä vaan niin ihanina. En tiedä miks, kun luonne on tuollanen ruma ja ilkeä. Ja ovat muita kohtaan niin biatch. Mikä viehättää? ja mikä mussa ei sit koskaan viehättäny kun kukaan musta ei oikein siellä tykänny ja en tuntunu pääsevän piireihin, oonko jotenkin liian outo, ruma, tyhmä... mut mitä hyvää tästä mun elämästä enää voi tulla? en ois kuvitellu sen menevän ihan näin 4-vuotiaana, vaan kuvittelin et tähän aikaan mulla ois poikaystävä jonka kanssa asuisin onnellisesti avoliitossa ja 20-vuotiaana alkaisimme yrittämään ehkä vauvaa ja mulla ois paljon kivoja ystäviä ja bileitä ja menoja. Toisin kävi.

[/quote]

Opettele kirjoittamaan saatanan vapo. Sitten lakkaat tuon ihme kitinän. Ei ole ihme jos maailma on paska paikka, jos nuo on elämän suuria ongelmia. Rauhoitu ja lopeta välittämästä.

[/quote]

Mikä saatanan vapo? :D joku uusi tyylikäs haukkuma sana vai? taidat itse olla ja kerros miten suuria ongelmia sulla on, kerta niillä ongelmilla on tarve kilpailla keskenään? ja etkö ole kuullut että ihmisten sietokyky on erillainen? toiset on herkempiä ja niillä on sillon heikko psyyke, toiset vahvempia ja ne pystyy selvii monestakin asiasta aika helposti. Sinä olet vahva.

[quote author="Vierailija" time="16.12.2013 klo 19:30"]

1. Tärkeintä : face on syvältä, laita näkymättömiin kaikkien niiden ihmisten kommentit, joiden näkemisestä on koskaan tullut paha mieli. Tämä koskee myös sitä, jos näet miten jollain toisella menee hyvin. Sun ei tarvi poistaa ketään, mutta seuraa vain tärkeimpiä kavereita. 

2. Tarvit ihmisen, jolle purkaa tuota lastia. = Pyydä päästä terapiaan. Tarvit myös opiskelupaikan, mutta eihän opiskelusta tule mitään, jos on noin hajalla.

Ihmettelen kyllä, miten olet pärjännyt tähän asti, ei muuttaminenkaan mitään ilmaista hommaa ole (takuuvuokrat ym.) ja tuskin saat töitä peruskoulupapereilla. Kiusaajia ei kiinnosta sun uudet paikkakunnat. Lopeta pakeneminen ja syvennyt itseesi. 

[/quote]

Ei kiinosta. mut entä jos ne sattuu vaan samalle ja törmätään sattumalta? kun mä työnnän vaikka jotain lastenvaunuja kaupassa missä on mun lapsi, tai mä yksin jossain kaupan nurkalla, tai uusien kavereiden kanssa jossain tai poikaystävän... ja niillä nousee se vittumainen ja leveä virne naamalle et *katsos tuolla se huoruli* ... aattelee silleen aaaaa ompa tää ihana pleissi et muutetaan mekin tänne!! ja sit kun se tulee. niin tulee sen kaveri ja pari muuta kaveria jne. <--- ei välttämättä tarvii siis nähdä mua, mut päätyy esim tolla tavalla samaan paikkaan ja sithän sillä/niillä on suurempi riski nähdä mut...

mun kaverikin sano et se ois ihan sairasta jos ne lähtis mua seuraa... ja pari muuta pitää ihan vainoharhasena...

tollanen vaan ois niin järkyttävää koska suomi on pieni maa.

mut voihan se tilanne kääntyä toistekin päin, et joku mun uusista kavereista tai mun poikaystävä tuntee siltä mun alkuperäseltä paikkakunnalta tai alueelta jotain tyyppejä ja sit siinä taas kusinen tilanne...

ei se elämä helpota vaikka kiusaamisen jälkeen lähdet! :(

olet tosi huonossa kunnossa. Suosittelen menemään lääkäriin ja pian. Et ole enää vanhempiesi rajoitettavissa, millainen äiti kieltää lastaan hakemasta apua? Sinun pitää rakentaa itsesi uudelleen ehjemmäksi. Menneisyys ei katoa minnekään, mutta nyt se rajoittaa sinua koko ajan.

Itse olin myös tosi huonossa kunnossa, mutta kokosin itseni vuosien aikana terapeutin avulla ehjemmäksi. Lääkkeitä syön varmasti lopun elämääni, mutta nyt on hyvä, luottavainen, ehjä olo.

Haluatko tuntea itsesi ehjäksi? Hae apua ja ota se vastaan

[quote author="Vierailija" time="16.12.2013 klo 21:39"]

olet tosi huonossa kunnossa. Suosittelen menemään lääkäriin ja pian. Et ole enää vanhempiesi rajoitettavissa, millainen äiti kieltää lastaan hakemasta apua? Sinun pitää rakentaa itsesi uudelleen ehjemmäksi. Menneisyys ei katoa minnekään, mutta nyt se rajoittaa sinua koko ajan.

Itse olin myös tosi huonossa kunnossa, mutta kokosin itseni vuosien aikana terapeutin avulla ehjemmäksi. Lääkkeitä syön varmasti lopun elämääni, mutta nyt on hyvä, luottavainen, ehjä olo.

Haluatko tuntea itsesi ehjäksi? Hae apua ja ota se vastaan

[/quote]

Kieltää, koska mä en kuulemma tarvitse sitä ja meidän perhe on ollu hyvä. Tuli tässä just mieleen et onks hyvä ees sellanen perhe jossa lapselleen ei 18v juhlia järjestetä tai syntymäpäivänä onnitella, kunnes joutuu itse pyytämään sitä????

Ja toinen asia mikä nyt näin äkkiseltään tuli mieleen niin se et kun olin 13 ja sain mennä tuolla miten halusin, ilman kotiintuloaikoja tai mitään eli saatoin olla yötä jossain ihan vieraassa paikassa ja mun vanhemmat ei tienny yhtään et missä tai sit niinku 2 aikaan kävellä kotia... ja mä hengasin 20-vuotiaiden miesten kanssa, jotka joi vaan aina joka viikonloppu ja niiden kanssa tuli sit esimerkiksi säädettyä. Niin kun kerroin nyt täys-ikäsenä tästä asiasta mun vanhemmille niin isä oli sohvalla silleen: no en ois uskonu!

Niin ne näköjään tosissaan kuvitteli et mie oman ikästen kanssa tuohon aikaan ulkona meen, et niin ne muutkin sais mennä ja ryypätä...

C'moon?

Sit hyviä vanhempia ne on silleen et ne anto rahaa mulle kauheesti, katon pään päälle hometalossa ja ruokaa ja äitikin siivos meillä koko ajan kotia ja munkin huoneen aina, ei mua ikinä vaadittu itse tekemään mitään ja mä totuin siihen et kaikki passattiin mun eteen. Sitten jos jotain tein, niin se ei kelvannu koskaan meidän äidille jos ite olin siivonnu.. aina perästä ja siivous uudestaan, en tajua miksi?

Ja siitä mun kiusaamisesta meillä ei koskaan keskustella ja vaikka en oo pariin vuoteen ollu koulussa tai töissä niin siitäkään ei pahemmin keskustella... tai vanhemmat ei oo ikinä hakenu mulle apua sillon kun olin ala-ikänen.

Ja ne ei oo ollu olla voimatta tietää miten huonosti mulla on asiat, kun ei enää ollu yhden yhtä kaveriakaan ja todellakin mietin et eiks ne nää miten paha mun on olla...

Oot vasta kaheksantoista, eti joku kiva amis tai lukio ja hae sinne opiskelemaan ja muutat sit sille paikkakunnalle :)

Ei niitä kyllä kiinnosta sun tekemiset. Relaa ja elä elämääs. Älä avaudu liikaa Facessa.

[quote author="Vierailija" time="16.12.2013 klo 17:32"]

Ei niitä kyllä kiinnosta sun tekemiset. Relaa ja elä elämääs. Älä avaudu liikaa Facessa.

[/quote]

Mistä tiedät? koska sillon tuntu kun kiusattiin et olin suurennuslasin alla oikeen kunnolla. Kaikki mun tekemiset huomioitiin jne.. eikä yleensä niin positiivisessä mielessä...

Sinä siis pelkäät kappalejakoa tekstissä? Sen käsityksen sain kun oli otsikko kamalasta pelosta ja järkyttävän tylsä ja vaikealukuinen tekstipötkö. Opiskele kirjoittamista lisää, ala jakamaan teksti kappaleisiin ja paranna välimerkkien käyttöä niin muutkin ongemasi poistuvat.

Olet vielä tosi nuori ja sinulla on koko elämä edessäsi. Älä vertaa itseäsi muihin. Olet arvokas omana itsenäsi, ajattelivatpa muut mitä tahansa. (tiedän, että voi olla helpommin sanottu kuin tehty).

Nyt kun itsenäistyt ja aikuistut, kannattaa samalla itsenäistyä myös kaverien vaikutuksesta. Älä suostu enää alistumaan entisten koulukiusaajiesi kiusattavaksi, vaan nosta pää pystyyn ja aloita oma elämäsi ja rakenna siitä sellainen kuin sinä itse haluat. Sinulla on vahvuuksia. Uskon, että puhkeat vielä kukkaan, mutta sinulla on aikaa.

tällaisia pohtii nelikymppinen täti.

[quote author="Vierailija" time="16.12.2013 klo 17:47"]

Sinä siis pelkäät kappalejakoa tekstissä? Sen käsityksen sain kun oli otsikko kamalasta pelosta ja järkyttävän tylsä ja vaikealukuinen tekstipötkö. Opiskele kirjoittamista lisää, ala jakamaan teksti kappaleisiin ja paranna välimerkkien käyttöä niin muutkin ongemasi poistuvat.

[/quote]

Voivoi... :) oletpa säälittävä. Ei mua oikeinkirjotus nyt kiinosta, vaan enemmän miten sais nuo järkyttävät pelot pään sisältä pois kun olennaisesti vaikuttaa elämään ja tuo relaaminen on oikeesti helpommin sanottu kuin tehty... monesti oon yrittäny, mut mun aivot tuppaa toimimaan toisella tavalla. Pelkään silti. :/ kai minä olen niin järkyttynyt, sekasin, traumoissa tai jotain... emmä enää tiedä. Tää mieli on menny täysin palasiksi ja siksi pelkään et kun sitä on poljettu alas jo 5 vuotta ja olo näin masentunut ja voimaton tähän kaikkeen etten mie jaksa enää nousta... eikä tuo kauemmakskaan muutto oo helppo asia, missään muualla kun ennen oo asunu kun kotiseuduillaan nii en mie osaa asua missään muualla! ei vaan ruvennu tää nykynenkään paikka tuntumaan kodilta. se vaan lisää sitä pelkoo et mie tuskin selviin enää ikinä ja saavutan niitä asioita mistä haaveilin ja hukun vaan syvemmälle tai joudun tappamaan itseni. :(

[quote author="Vierailija" time="16.12.2013 klo 17:54"]

Olet vielä tosi nuori ja sinulla on koko elämä edessäsi. Älä vertaa itseäsi muihin. Olet arvokas omana itsenäsi, ajattelivatpa muut mitä tahansa. (tiedän, että voi olla helpommin sanottu kuin tehty).

Nyt kun itsenäistyt ja aikuistut, kannattaa samalla itsenäistyä myös kaverien vaikutuksesta. Älä suostu enää alistumaan entisten koulukiusaajiesi kiusattavaksi, vaan nosta pää pystyyn ja aloita oma elämäsi ja rakenna siitä sellainen kuin sinä itse haluat. Sinulla on vahvuuksia. Uskon, että puhkeat vielä kukkaan, mutta sinulla on aikaa.

tällaisia pohtii nelikymppinen täti.

[/quote]

No nelikymppinen nainenhan sä olet :) nainen jopa tavallaan parhaimmassa iässä, emmä tädiksi vielä sanoisi, tulee tosi vanha vaikutelma.. jostain 60-vuotiaasta tädistä. Moni 40v nainen on vielä nuori, kaunis, seksikäs ja haluttava :D

Mutta joo nuo asiat on tavallaan helpommin sanottu kuin tehty. Painotan vielä että mie oon tosi,tosi,tosi herkkä enkä mahda luonteelleni mitään ja ykskin ilkeiden ihmisten poikkipuolinen sana voi saada mut tosi tolaltaan. Vihaan sitä puolta vähän niinku itessäni koska se vaikeuttaa tosi paljon mun elämää! toisaalta sitä toivoo et kumpa vois olla sellanen kylmä, kova ja selviytyjätyyppi. Herkät ja tosi herkäthän ihmiset ei sitä välttämättä ole... Enkä mä ois suostunukkaan ennenkään niiden kiusattavaks, mut kun ei tainnu se asia olla ihan minusta kiinni. Kiusasivat halusin tai en ja yritettiin siitä sanookki et älkää kiusatko, mut kukaan ei kuunnellu tai ottanu opikseen. "Kovasti" edelleen lampsivat mennä vaan siitä ohi. :) enkä mä uskalla mennä vetelee niitä turpaan tai mitään ja jos vetäsin toista esim niistä pahimmista kiusaajista, niin se mikä jos on aivan varma et sillon mun kimppuun käytäis ja joukko hakattais... pelkään vaan et ne löytää mut, etsii käsiinsä ja alkaa kiusaa mua uudestaan ja tuhoo mun elämää. Tai mitä jos mulla on joskus lapsia ja ne kostaa niille et niitä aletaan kiusaa! tai oon ite raskaana ja ne tulee just sillon uudestaan mun elämään ja alkaa tuhoo sitä sit ehkä aikuismaisemmin mut tuhoo kuitenkin kun eivät pidä musta niin kun en kestä paineita niin mun raskaus menee kesken... uskallanko siis koskaan raskautuakkaan, onko ikinä oikeaa hetkeä! ja menetän mun miehen ja kaiken ja jään sen surun kanssa yksin. :( tuo just et kaikki uudestaan niiden ihmisten takia hajois jossain kun nään ne ja ne mut ja menetän kaiken... on aivan hirveää pelätä! ja et en sais vapaasti hengittää, olla vihdoin vapaa mun maineista ja kaikista... itken monesti kun oon niin järkyttyny, ahdistunu, pelokas ja masentunut mun tilanteesta ja se vaikuttaa terveyteeni tietysti tosi kielteisesti. :( ja vaikka ois nuori ja jos on mokannu tarpeeks ja tilanne on jo tää, niin kyllä se elämä voi olla nuorenakin menetetty... kylhän jotkut kuoleekin nuorena ja se on aivan normaalia...

Ja mun vahvuudet ois just ehkä nuo herkkyys ja empatia, mut ei ne kovin mun vahvuuksilta tunnu kun ne koituu aina mun kohtaloks kun mua kohdellaan jotenkin huonosti ja jos nyt rakentasin mun elämän tasan tarkkaan niinkun haluaisin niin asuisin jossain muualla ja mun elämä ois erillaista, mut pakko olla muitakin vaihtoehtoja jotta tää elämä onnistuu. Sillon mun elämään ois haaveissa kuulunu yks toinenkin ihminen, mut hän on kuollu, niin ei meidän elämästä voi tulla ikinä sellasta mitä ois haluttu...

Ja nyt oon löytäny ehkä sellasen paikan jossa mulla on hyvä olla, huom. EHKÄ, mut sitä kun just ei tiiä... sit juostaan taas, muutetaan ja paetaan kun ei ookkaan hyvä olla ja ei totuta tähän uuteen paikkaan... eikä asiaa helpota yhtään ettei mulla oo ihmissuhteita mut en myöskään uskalla hankkii uusia koska pelkään et ne saa mun huoran maineen selville ja kiusaamisen!! vittu mikä loukku!

Kaikella ystävyydellä, varaahan aika vaikka omasta tk:sta ja käy juttelemassa, eihän noin voi elää.. :-) Tsemppiä!

[quote author="Vierailija" time="16.12.2013 klo 18:20"]

Kaikella ystävyydellä, varaahan aika vaikka omasta tk:sta ja käy juttelemassa, eihän noin voi elää.. :-) Tsemppiä!

[/quote]

No auttaskohan muka joku terapia tähän.. kuitenkin pakottavat mut syömään vahvoja mielialalääkkeitä tai heittävät suljetulle.

Ja mun ainut pelko on et ne ei saa löytää mua tai tulla uudestaan mun elämään ja pilata sitä! ehkä siten opin vähitellen unohtamaan...

Mutta miten saan sen turvallisuuden tunteen siitä asiasta jos ne tietää kaikki paikat minne oon voinu mennä, et ne ei seuraa mua ja muuta samalle paikkakunnalle, löydä mua ja tuputtaudu taas jotenkin mun elämään!?

Haluun kun niitä ei ois koskaan ollukkaan tai näitä tapahtunu.

Ei huvita et on paha olla koko ajan ja joutuu ehkä koko loppuelämänsä turruttamaan itsensä mielialalääkkeisiin kun ei enää kestä tai kuolee pois...

tarvitset todella apua elämänhallinnassa. Koko elämäsi on nyt muiden ailahdusten varassa. Sinun pitää koota itsesi uudelleen.

Mielialalääkitys on hieno keksintö, niitä ei kukaan pakota syömään, itse olen hyötynyt niistä valtavasti 12 vuoden aikana, auttavat hyvin ahdistuneisuuteen ja pelkoihin.  Ja hullutkaan eivät pääse suljetulle vaikka haluaisivat, sinne on niin ruuhkaa. Sinua vaan on elämä potkinut. Sinun pitää hoitaa itsesi kuntoon.

Menneisyyttä ei voi unohtaa eikä pyyhkiä pois, mutta sen ei tarvitse hallita elämää.

[quote author="Vierailija" time="16.12.2013 klo 18:44"]

tarvitset todella apua elämänhallinnassa. Koko elämäsi on nyt muiden ailahdusten varassa. Sinun pitää koota itsesi uudelleen.

Mielialalääkitys on hieno keksintö, niitä ei kukaan pakota syömään, itse olen hyötynyt niistä valtavasti 12 vuoden aikana, auttavat hyvin ahdistuneisuuteen ja pelkoihin.  Ja hullutkaan eivät pääse suljetulle vaikka haluaisivat, sinne on niin ruuhkaa. Sinua vaan on elämä potkinut. Sinun pitää hoitaa itsesi kuntoon.

Menneisyyttä ei voi unohtaa eikä pyyhkiä pois, mutta sen ei tarvitse hallita elämää.

[/quote]

Nii mut ei se saa tulla elämään uudestaankaan, koska sillon se ei enää oo menneisyyttä! ymmärrätkö. Siitä mulla on tässä koko ajan pelko et mun tuurilla, mun huonolla onnella, se tulevaisuudessa tulee vielä mua kohtaamaan, eikä mulla ole tulevaisuutta ja hajoaa taas kaikki. Minä en kestä ikuisesti hajota. Hajota, hajota, hajota. Ei kunnolla koskaan mitään hyviä, pitkän ajan kausia ja tää on potkinut jo ihan liikaa... ei ole normaalia että perheessä on ongelmia, mutta myös koulussa kiusataan ja et elämä on viel hajonnu tähän pisteeseen... kyl mie tietyistä vastoinkäymisistä oisin varmaan selvinny jos ne ois ollu satunnaisia, mut jos vastoinkäymisiä on koko ajan ja vaan hajoaa ja hajoaa niin näin siinä käy... yks ihminen on pilattu. VAIKKA IKÄÄ ON VASTA 18V.

Se on silkkaa todellisuutta.

Mä en tiedä ees mitä on olla ehjä! kun meillä on pienestä lähtien ollu ongelmia. Niin minkä varaan mie rupeen ees uudestaan rakentamaan kaikkee? kun ikinä täysin tervettä pohjaa kai näköjään ollutkaan???? olen älynnyt nyt sen vanhempana..

Isäkään ei välitä, se on vaan kylmä ja kova. Äiti taas omanlainen sekopää. Mut kumpikaan ei halaa, välitä, keskustele mun kans asioista ja hommannu mulle apua. Itseasiassa ne kiels mua joskus menemättä terapiaan, koska pelkäsivät et niille tulis ongelmia kun kertosin näkymykseni meidän perhe-elämästä. Ei ne välitä!!!!!!!!!!! kukaan ei välitä musta, mulla ei ole isää, äitiä, ei ketään ja emmä tiedä vittu miten jaksan enää tästä h.e.l.v.e.t.i.n suosta nousta sillon! tuntuu et en pysty! raja tuli 5 vuoden jälkeen vastaan.

[quote author="Vierailija" time="16.12.2013 klo 17:27"]

Kun mulla on sellanen pelko kun oon entinen aika rajustikkin koulukiusattu ja mulla oli tosi huono maine ja nyt 18-vuotias, "pakenemassa" niitä mun menneisyyden jälkiä kauemmas ja haluna alottaa ns. uus elämä aivan jossain muualla missä kukaan ei tunne mua. Nyt oon vaan sähläilly ja säheltäny siten et oon käyny vaikka mitä paikkakuntia läpi ja yhteisten tuttujen kautta se on saattanu mennä niiden kiusaajienkin tietoon ja pelkään et nyt ne siellä arvuuttelis et minne se on lähteny tms. kun mähän en tiedä miten niiden asioiden oikee laita on, kun en oo niiden juttuja kuuntelemassa. Kiusaaminen loppu 2-vuotta sitten kun keskeytin ite koulun eli keikun nyt vaan peruskoulutodistuksen varassa syrjäytyneenä. Huomaan sosiaalisen median välityksellä että moni niistä henkilöistä niin kiusaajista kun muistakin on menny elämässään aika rajusti eteenpäin, saanu lapsia, alkanu seurustelee sellasten henkilöiden kanssa joiden kans niiden en ois ikinä uskonu alkavan seurustelemaan, vihamiehistä tullu keskenään kavereita, muutettu omilleen läheisimpään kaupunkiin yksin tai avoliittoon ja mulla ei oo mitään... Oon kerran, kohta kolme, muuttanu jo omilleen. Eka uus alku lähti tosi hyvin käyntiin siinä samassa kaupungissa missä ne nyt asuu kunnes mun maine ja menneisyys paljastu mun rakastetulle ja kaikki lähti murenemaan, oma rakaskin alko vihata minua paineen alla niin kun yleensä kaikki... Toisella kerralla olin lähdössä jo kauemmas eli nyt mut mun pää on jo niin rikki, et ei tästä hommasta tuu mitään. Kolmatta kertaa yritän pian, mut tuntuu et en saa fiilistä millään. Kotonakaan ei mee hyvin, mun perhe ei oo paras mahdollinen ja ei oo siks oikeen ollu tukemas täs, ei ne oo henkisesti läsnä ollu oikein koskaan, mitä nyt keskenään vaan riitelevät ja toinen vaan juo ja toisella on muut omat ongelmansa. Siskoja tai veljiä ei ole, eikä pahemmin sukulaisiakaan koska sukumme on niin pieni ja ystäviäkin mulla nolla. Voiks tästä enää selvitä, vai onks mun elämä hyvin todennäkösesti tässä...? tätä kai ne kaikki halus, tähän sitä pyrittiin. En ymmärrä vain miks! tänäänkin kun luin yhen tekopyhän lehmän facebookkia niin siellä se kehuu kuinka on mukamas kiusaamista vastaan vaikka hulluna hyppi ylä-asteella mun kimpussa ja sitten valittaa kun opettajat häntä huorittelee jne... mitäs on tuommonen, kun sillä taas tasan ja tarkkaan on itellänsäkin ollu arpaa tuohon miks opettajat ei tykkää, mutta se ja kun sen kaverit ei usko ketään. Ei ees sillon, vaikka koulussa käsiteltiin näitä kiusaamisasioita. Hänen mielestä kiusata ei sillon saa, jos toinen on ujo tai muuten vaan erillainen mut heti kun hänen mielestä ihminen on lutka niin kyllä saa kiusata. Tän klaanin perusluonne on pysyny 2-3vuoden jälkeen aivan samana, mitään kypsyyden merkkejä ei ole tullut. Täyttävät ihan pian oikeesti jo aikuisuus iän tittelit, mut silti tuntuu ja näyttää ettei tos henkises puoles tapahdu mitään vaikka mä vähän toisin jo luulin... Mulle on kyllä käyny kypsymistä tässä 2-3v sisään aika hurjastikkin, mut samoin elämä viimeset 5 vuotta on ollu hirveää kärsimistä vaikkei enää ole kiusattukaan jne. En vaan mitenkään pääse siitä pelosta eroon, etteikö nää kiusaajat halajais muuttaa samalle paikkakunnalle jos tietää tasantarkkaan missä oon tai et mä muuten vaan tuun törmäämään vielä heihin elämässäni koska heitä oli niin monta. Sitä mä kuollakseni pelkään, enkä uskalla rakentaa elämää, koska se voi romahtaa taas sekunteissa alas. Mä en tiedä mikä noissa kahdessa muijassa esimerkiks on, mut kaikki niitä palvoo! vaikka ne ei musta erityisen kauniita oo tai mitään silleen, mut jostain syystä niillä tuntu olevan ylä-asteella tuota valtaa jo riittämättömiin ja on vieläkin... siellä ne pojatkin niistä vaan tykkää ja pitää niitä vaan niin ihanina. En tiedä miks, kun luonne on tuollanen ruma ja ilkeä. Ja ovat muita kohtaan niin biatch. Mikä viehättää? ja mikä mussa ei sit koskaan viehättäny kun kukaan musta ei oikein siellä tykänny ja en tuntunu pääsevän piireihin, oonko jotenkin liian outo, ruma, tyhmä... mut mitä hyvää tästä mun elämästä enää voi tulla? en ois kuvitellu sen menevän ihan näin 4-vuotiaana, vaan kuvittelin et tähän aikaan mulla ois poikaystävä jonka kanssa asuisin onnellisesti avoliitossa ja 20-vuotiaana alkaisimme yrittämään ehkä vauvaa ja mulla ois paljon kivoja ystäviä ja bileitä ja menoja. Toisin kävi.

[/quote]

Opettele kirjoittamaan saatanan vapo. Sitten lakkaat tuon ihme kitinän. Ei ole ihme jos maailma on paska paikka, jos nuo on elämän suuria ongelmia. Rauhoitu ja lopeta välittämästä.