Ehdotus: työttömyys- ja toimeentulotukien tilalle valtion takaama laina
Samanlainen systeemi kuin millä esimerkiksi opintolaina toimii. Mutta idea on se että mitä pidempää tai useammin jää työttömäksi niin sitä enemmän kertyisi takaisinmaksettavaa velkaa kuten opintolainassa. Se houkuttelisi ihmisiä jäämään vähemmän ja harvemmin työttömiksi. Samalla valtio säästää huomattavan summan kun lainamuotoista sosiaaliturvaa ei tarvitse maksaa valtion keräämistä verorahoista tulosiirtona kuten nykyisessä tuenjako systeemissä.
Kommentit (74)
Vierailija kirjoitti:
nii
Vierailija kirjoitti:
Sitten ku on veloissa luuletko että se houkuttelee menemään töihin. Keksi uusi vitsi.
Opiskelijoilla käytännössä tämä tilanne.
Olen ollut opaikelija, töissä, työtön ja pitkään työkyvytön. Voisin väittää, että opiskeluaika oli helpoin ja paras. Työssä olla raskasta, mutta iso palkka mahdollisti hyvän ja kokemusrikkaan elämän. Työttömyyskassa oli he lisätä tuskaa, mutta siinä rahat ja vanhat tavarat vielä riitti ihan ok. Sairastumisen takia työkyvyttömyys on pelkkää kärsimystä. Se henkisestl, taloudellisesti, että fyysisesti. Jos teillä on opiskeluaikana tuskaan, niin voin luvata että pahempaa on tulossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten ku on veloissa luuletko että se houkuttelee menemään töihin. Keksi uusi vitsi.
Opiskelijoilla käytännössä tämä tilanne.
Juu ei ole. Isolla osalla ei ole senttiäkään velkaa opintojen päättyessä. Ja jos on, vähintään 99% menee siitä huolimatta töihin.
Niin typerä ehdotus että tämän enempää en kommentoi. Aloittajalla on päässään iso vika jos ei tajua ehdotuksensa typeryyttä.
Opintolainan ottaa vain alle 10% opiskelijoista. Ei tosiaankaan kaikki. Meneppäs ap takaisin nukkumaan ja laita korkki kiinni. Muuta neuvoa ei tule.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten ku on veloissa luuletko että se houkuttelee menemään töihin. Keksi uusi vitsi.
No se velka lakkaa kasvamasta kun olet töissä. Sitten alat maksamaan sitä pois. Näin tekee jo nyt koulusta valmistuneet opiskelijat. Opiskelulainan lyhennykset alkavat juoksemaan puoli vuotta tai vuosi sen jälkeen kun on valmistunut.
Etkö ole lukenut monista yt:stä mitä nytkin jaellaan.Siis jos saa töitä kun valmistuu.

Neuvottelussa työttömiksi jääneillä on edessä peiliin tuijottaminen. Myös palkkojen leikkausta ehdotettiin, mutta niihin ei suostuttu vaan piti lakkoilla ja osoittaa mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten ku on veloissa luuletko että se houkuttelee menemään töihin. Keksi uusi vitsi.
Opiskelijoilla käytännössä tämä tilanne.
No eikä ole. Opiskelu kestää vain tietyn aikaa, ja siitä velasta on maksettava takaisin vain 60 %.
Ehei. Esimerkiksi amk-tutkinnosta "alen" saa vain 2,5 tuhannesta 12,5 tuhanteen. Eli vain 10 tonnin lainaosuudesta tulee se 40% hyvitys, maksimissaan siis 4 tonnia. Itse maksan takaisin noin 82% lainasta, koska jouduin nostamaan enemmän lainaa kuin sen 12,5 tuhatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten ku on veloissa luuletko että se houkuttelee menemään töihin. Keksi uusi vitsi.
Opiskelijoilla käytännössä tämä tilanne.
Opiskelija pystyy sinnittelemään opintotuen avulla yleensä. Ei ole pakko ottaa lainaa.
Yleensä (ei aina) vanhemmat tukevat opiskelijaa rahallisesti ja koton voi käydä syömässä välillä ja opiskelijaruokalassa saa monipuolisen aterian hyvin halvalla.
Korostan, että yleensä vanhemmat tukevat, ei aina.
Tietty esin jotain nelikymppistänopsikelija ei vanhemmat tue niin usein ja lisäksi kulut ovat jo kasvaneet. Ehkä opintotuki voiis olla tietyn iän jälkeen suurempi?
Opintotuki on nykyään noin 250 euroa kuussa. Sillä ei paljon omillaan sinnittele ja vielä vähemmän saa jos asuu kimpassa tai solussa. Opintolaina on nykyään pakollinen ellei asu kotona omien vanhempien elättinä.
Opiskelin 2000-luvun alussa teknillisessä yliopistossa.
Siellä oli ilmoitustauluilla lappusia, että onko sinulla varaa ottaa opintolainaa. Kehotettiin olemaan ottamatta!
Onko opintotuki siitä ajasta vähentynyt vai mitä kummaa?
Jokainen hallitus on 2000-luvulla leikannut opintotukea. Suurin leikkaus oli Sipilän hallituksen kaudellaan. Opintotuesta leikattiin puolet niin että enää saa vain 250 euroakaan kuussa. Toki samalla opintolaina tuplattiin vastapainona 600 euroon kuussa.
Sipilän hallitus on ainut hallitus mikä sitä 2000-luvulla on leikannut. Lipposen 2 hallitus nosti sitä 10e/kk, Vanhasen 2 hallitus peräti 50e/kk ja Kataisen hallitus 2e/kk.
Ap on cuckoomuksen trollitehtaalla töissä? Jopa Usassa maksetaan työttömyysturvaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten ku on veloissa luuletko että se houkuttelee menemään töihin. Keksi uusi vitsi.
Opiskelijoilla käytännössä tämä tilanne.
Opiskelija pystyy sinnittelemään opintotuen avulla yleensä. Ei ole pakko ottaa lainaa.
Yleensä (ei aina) vanhemmat tukevat opiskelijaa rahallisesti ja koton voi käydä syömässä välillä ja opiskelijaruokalassa saa monipuolisen aterian hyvin halvalla.
Korostan, että yleensä vanhemmat tukevat, ei aina.
Tietty esin jotain nelikymppistänopsikelija ei vanhemmat tue niin usein ja lisäksi kulut ovat jo kasvaneet. Ehkä opintotuki voiis olla tietyn iän jälkeen suurempi?
Entäpä sitten ne keitä vanhemmat eivät tue, hekö joutavat sitten nälissään kitkuttamaan? Ja aika moni muuttaa opintojen vuoksi toiselle paikkakunnalle, niin ei siellä kotona ihan noin vain piipahdeta syömässä.
Opintotuki on tosiaan noin 250e ja päälle asumistuki, joka ei riitä maksamaan koko vuokraa, silloin pitää siitä 250 eurosta maksaa usein ainakin satanen loppuosaan vuokrasta. Sillä lopulla 150e pitää sitten maksaa sähköt, puhelin- ym. kulut.
Sosiaalitoimistosta/Kelasta et saa apua sähkölaskuihin tai vaikkapa reseptilääkkeisiin, koska laskevat sen 650e/kk lainan sinulle tuloiksi, vaikket sitä ottaisi. Ruokaa kuitenkin olisi kiva syödä useammin kuin kerran päivässä siellä kouluruokailussa... Ja viikonloppuisin harvemmin varmaan on koulujen ruokalat auki...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten ku on veloissa luuletko että se houkuttelee menemään töihin. Keksi uusi vitsi.
No se velka lakkaa kasvamasta kun olet töissä. Sitten alat maksamaan sitä pois. Näin tekee jo nyt koulusta valmistuneet opiskelijat. Opiskelulainan lyhennykset alkavat juoksemaan puoli vuotta tai vuosi sen jälkeen kun on valmistunut.
Etkö ole lukenut monista yt:stä mitä nytkin jaellaan.Siis jos saa töitä kun valmistuu.
Neuvottelussa työttömiksi jääneillä on edessä peiliin tuijottaminen. Myös palkkojen leikkausta ehdotettiin, mutta niihin ei suostuttu vaan piti lakkoilla ja osoittaa mieltä.
Ai että esim.hallitus aina nostaa palkkojaan kun aloittavat sähläämisensä ja duunarit eivät saisi mitään vaan palkat jäisivät jälkeen kaiken muun hintojen noustessa.Sen ymmärtäisin että palkat eivät nousisi jos muutkaan esim. vuokrat,ruoka, sähkö ja muut hyödykkeet eivät nousisi.Taidat olla dorka kun tuota et tajua.Esim. Pesosen palkasta olisi voinut pudottaa, niin ihmeellinen työntekijän ulkoistamisen keksijä hänkään ei ole.Kummallista toimintaa nykyään on tuo noiden firmojen pomojen työmoraali tärkeintä on keksiä millä saadaan muille samassa firmassa oleville potkut.
Hyvä idea. Esimerkiksi 300 euron yli menevä summa voisi olla lainaa.
Vierailija kirjoitti:
Aloituksista huomaa, että porukka alkaa olla kännissä.
Ja ottakaa huomioon että nämä työttömiä/muita vähäosaisia syrjivät ja rienaavat viestit tulevat yleensä penskojen tai toisen hikikomerossa elävän (elämäntapa)työttömän näppikseltä. Sitä se on kun mielenterveyspalveluita leikataan, sekaisin olevat tulevat palstoille oksentamaan pahaa oloaan ehdotellen älyttömyyksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten ku on veloissa luuletko että se houkuttelee menemään töihin. Keksi uusi vitsi.
No se velka lakkaa kasvamasta kun olet töissä. Sitten alat maksamaan sitä pois. Näin tekee jo nyt koulusta valmistuneet opiskelijat. Opiskelulainan lyhennykset alkavat juoksemaan puoli vuotta tai vuosi sen jälkeen kun on valmistunut.
Etkö ole lukenut monista yt:stä mitä nytkin jaellaan.Siis jos saa töitä kun valmistuu.
Neuvottelussa työttömiksi jääneillä on edessä peiliin tuijottaminen. Myös palkkojen leikkausta ehdotettiin, mutta niihin ei suostuttu vaan piti lakkoilla ja osoittaa mieltä.
Pari iskua sinunkin päähäsi palauttaa järjenjuoksun. Miksi lässytät asioista mitkä eivät koske sinua, ethän sinä ole eläessäsi päivääkään tehnyt töitä, etkä tee. Varmaan jotain kiljua keittelet kopperossasi.
Vierailija kirjoitti:
Onko Lepomäen idea?
No ainakin saman puolueen! Kukaan muu ei vois ees keksiä mitään näin tyhmää! 😷
Vierailija kirjoitti:
Ap ehdotus on hyvä. Mutta sovelletaan sitä ensiksi yritystukiin!
Suomi nousuun!!!
Kannatetaan!
iso sika kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko Lepomäen idea?
No ainakin saman puolueen! Kukaan muu ei vois ees keksiä mitään näin tyhmää! 😷
Ei oikeastaan ole koksujen idea, vaan näiden Liberan libertardien.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten ku on veloissa luuletko että se houkuttelee menemään töihin. Keksi uusi vitsi.
No se velka lakkaa kasvamasta kun olet töissä. Sitten alat maksamaan sitä pois. Näin tekee jo nyt koulusta valmistuneet opiskelijat. Opiskelulainan lyhennykset alkavat juoksemaan puoli vuotta tai vuosi sen jälkeen kun on valmistunut.
Olet varmaan just itte valmistunut vihreä idealisti. Good luck with that..
Mitenkä sitten niiden kohdalla, jotka ovat töissä, mutta saavat silti toimeentulotukea - jäisikö se velka kasvamaan korkoa ja odottamaan parempaa palkkaa, vai kannattaisikohan se maksaa suoraan palkasta?
Ap ehdotus on hyvä. Mutta sovelletaan sitä ensiksi yritystukiin!
Suomi nousuun!!!