Miten sijoittaisit tuottavimmin 100 000 euroa?
Hyviä vinkkejä otetaan vastaan.
V-uilijoiden ei tarvitse vaivautua.
Kommentit (26)
Riittävän ison kaupungin kaksioon, jota vuokraisin. Ptää arvonsa ja tuottaa koko ajan ( no, pieniin katkoksiin täytyy varautua) Kaksioissa vaihdunta vähäisempää kuin yksiöissä, hyvällä tuurilla saat vuokralaisin vuosikymmeniksi
Ei tullut mieleenkään tuo sijoitusasunto, mutta se voisi olla ihan käypä vaihtoehto. Minulla on reservissä melkein 20 000 muutenkin, asunto on jo velaton, kesäasunnosta on velkaa reippaasti. Paljonko määräaikaistalletuksista saa nykyään korkoa? Osakekursseja en ole seurannut viime aikoina, ja ne käyttäytyvät muutenkin aika kummallisesti, mutta tietysti pitkäaikaisena sijoituksena osakesijoitus voisi kannattaa...
Ei mitään määraikaistalletuksia, sillä pankit eivät maksa niille oikeaa korkoa. Itse sijoittaisin osakemarkkinoille tai/ja sijoitusasuntoon.
Kolmesta tärkeästä kysymyksestä vastasit yhteen, kun kerroit sijoitettavan rahan määrän. Ne kaksi muuta ovat aika ja riski. Kuinka pitkää sijoitusta siis suunnittelet, eli aiotko tarvitaa rahaa 1 tai 5 tai 10 vuoden päästä? Ja paljonko riskiä olet valmis ottamaan lyhyellä ja pitkällä aikavälillä? Kun näihin mietit vastaukset, on jo paljon helpompi antaa vinkkejä.
Riski ja tuotto kulkevat käsikädessä. Jos kysyt, että mikä olisi tuottavin, niin silloin on oikeasti pitkässä juoksussa ainut oikea vastaus osakkeet, varsinkin kun sinulla on jo varapuskurirahasto ja paljon kiinteää omaisuutta.
[quote author="Vierailija" time="15.12.2013 klo 14:08"]
Kolmesta tärkeästä kysymyksestä vastasit yhteen, kun kerroit sijoitettavan rahan määrän. Ne kaksi muuta ovat aika ja riski. Kuinka pitkää sijoitusta siis suunnittelet, eli aiotko tarvitaa rahaa 1 tai 5 tai 10 vuoden päästä? Ja paljonko riskiä olet valmis ottamaan lyhyellä ja pitkällä aikavälillä? Kun näihin mietit vastaukset, on jo paljon helpompi antaa vinkkejä.
[/quote]
Sijoitus voi hyvin olla pitkäaikainen ja riski keskitasoa. Tähän mennessä se on tuottanut 4% vuodessa.
[quote author="Vierailija" time="15.12.2013 klo 14:10"]
Mene pankkiin ja kysy
[/quote]
Pankit työntävät koko ajan rahastoja, joiden tuotto on kyseenalaista...
Asuntoo, mutta ei pääkaupunkiseudulta.
Jostakin muusta kasvukeskuksesta, esim. tampere.
[quote author="Vierailija" time="15.12.2013 klo 12:34"]
Hyviä vinkkejä otetaan vastaan.
V-uilijoiden ei tarvitse vaivautua.
[/quote]
Laittaisin:
30k osakkeisiin-> ostaisin 6:tta firmaa kutakin 5ke:llä, ainakin 3:lta eri toimialalta (esim. pankki, palvelu, teollisuus). Näistä 5 saisi olla perinteikkäitä vakaan talouden omaavia hyviä osingonmaksajia ja 1 musta hevonen jonka kurssi nyt matalalla mutta nousupotentiaalia ja mahdollisuus hyviin tuottoihin on (kuten Outokumpu tai vaikka Biotie). Nokiaa en salkkuun ottaisi tällä hetkellä.
10k kultaan
60k vanhan talon (1800-1940-l) sijoitusyksiöön Hgin kantakaupungista, jos ja kun mahdollisuus rahoittaa loppuosuus lainalla jota maksetaan pois mm. vuokratuotoilla. Näiden kauppa-arvo laskee tulevaisuudessa vain, jos tulee maanlaajuinen massiivinen hintarommeli, ja silloinkin korkeintaan hetkellisesti. Muuten suunta on ikuisesti ylös.
Sijoitusasunto jostakin yliopisto kaupungista, läheltä campusta.
90 tonnia suoraan Nokian osakkeeseen ja 10 tonnia ensi vuoden joulukuussa erääntyvään ostowarranttiin NOK4L64NDS.
Niissä sijoituksissa, joissa on mahdollisuus suurimapaan tuottoon, on aina myös suurin riski menettää sijoituksensa. Asia riippuu ihan siitä, millaisen riskin olet valmis ottamaan. Ja kuten joku sanoi, kuinka pitkäksi aikaa olet valmis sijoituksen tekemään.
Itse en ole riskinottaja, joten yksiö Helsingistä tai muusta isosta kaupungista, esim. joku yliopistokaupunki, keskustasta, olisi minulle aika hyvä sijoitus.
Kuten aikaisemmin kirjoitinkin, en halua isoa riskiä ja sijoitus voi olla pitkäaikainen. Kiitos ehdotuksista. Juttelen vielä pankin kanssa.
[quote author="Vierailija" time="16.12.2013 klo 23:07"]
[quote author="Vierailija" time="15.12.2013 klo 14:08"]
Kolmesta tärkeästä kysymyksestä vastasit yhteen, kun kerroit sijoitettavan rahan määrän. Ne kaksi muuta ovat aika ja riski. Kuinka pitkää sijoitusta siis suunnittelet, eli aiotko tarvitaa rahaa 1 tai 5 tai 10 vuoden päästä? Ja paljonko riskiä olet valmis ottamaan lyhyellä ja pitkällä aikavälillä? Kun näihin mietit vastaukset, on jo paljon helpompi antaa vinkkejä.
[/quote]
Sijoitus voi hyvin olla pitkäaikainen ja riski keskitasoa. Tähän mennessä se on tuottanut 4% vuodessa.
[/quote]
Kiinteistörahasto voisi olla sinulle hyvä ratkaisu. Sijoitat siis hajautetusti asuntoihin ilman sitä riskiä, että juuri se yksi asunto ei olekaan hyvä sijoitus. Vältät myös vuokranantajan vaivat ja vastuut. Tällaisia rahastoja on muutamilla pankeilla, ainakin OP-Pohjolan tiedän.
Heh... jos sinulla on tuo 100 000 euroa olet saanut jo "hyviä vinkkejä" aika monelta varainhoitajalta.
[quote author="Vierailija" time="19.12.2013 klo 16:04"]
Kuten aikaisemmin kirjoitinkin, en halua isoa riskiä ja sijoitus voi olla pitkäaikainen. Kiitos ehdotuksista. Juttelen vielä pankin kanssa.
[/quote]
Pankki ei ole sun ystäväsi!
Ne haluaa itse tehdä rahaa sun rahoilla.
Kierrä pankit kaukaa.
Tuohon kysymykseen on vaikea vastata, kun ei tiedä kokonaisuutta (eli onko tuo 100000 joku lisäraha jonkun jo olemassa olevan kiinteän omaisuuden päälle vai onko se ainut raha ko. ihmisellä).
Jos painottaa sanaa "tuottavimmin", niin siinä tapauksessa koko summa vaan osakkeisiin.
Jos taas painottaa sanaa "sinä", joka tuolla sijoittaisit sanassa luuraa, niin siinä tapauksessa vastaisin:
30000 määräaikaistalletukseen
40000 osakkeisiin
30000 sijoitusasuntoon + saman verran velkaa eli ostaisin 60000 euron yksiön pikkukaupungin keskustasta
Noin siis, jos tuo 100 000 olisi minun ainut omaisuus ja asuisin itse vuokralla. Jos taas asuisin omistusasunnossa, niin sitten varmaan laittaisin esim. 60000 osakkeisiin ja 40000 korkoihin.
Jokaisen toki pitää itse määrittää oma riskinsietokykynsä.