Onko sinulla niin, että jos ihastut johonkin mieheen todella palavasti,

ei

[quote author="Vierailija" time="14.12.2013 klo 17:21"]

hänkin yleensä ihastuu sinuun? Vai onko ihastumiset yksipuolisia? Mietin, että vetääkö tietynlaiset ihmiset toisiaan puoleensa jotenkin tiedostamatta?

[/quote]

Kyllä minulle on käynyt juuri noin.

On yleensä yksipuolisia.

Yksilökohtaista. Vaikka kai se on yleisempää, et ihmiset rakastuvat rakkauteen eli kun toinen on ihastunut, niin siihen kiinnitetään siihen sit enemmän huomiota ja saatetaan huomata, et siinähän vasta hyvä tyyppi on - ainakin sillä on hyvä maku, kun on minuun ihastunut. Itserakkautta ei pidä koskaan aliarvioida.

Ja onhan näitä runsaasti sellaisia tapauksia, joissa kerrotaan, kuinka mä metästin tota puoliskoa kauan ja hartaasti ja sit tuli työvoitto. Romanttisissa kertomuksissa se työvoitto varmistuu yleensä sillä, et toinen paljastuu hvtin varakkaaksi. Silloin sankarittarelle paljastuu kirkkaasti ne vonkaajan muutkin hyvät puolet. Lukekaapa vaikka Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo tai Järki ja tunteet. Austen se taisi tuon hienovaraisen piikittelyn, jota tyhmemmät ei edes huomaa.

Itselläni on vamma: en pysty ottamaan vakavasti miehiä, jotka minuun ihastuvat. Se on jotenkin stanan noloa, kiusallista. Ihastun nörtteihin ja he taas eivät tunnu meikäläisestä syttyvän. Ystäväni sanoo, et ne pelkää mua. En usko. En vain ole älykkäiden introverttien mieleen, vaan kaikenlaiset pinnalliset hölöttäjät kyllä pörrää ympärillä. Vttutta. Onnea vain te nörtinnappaajat!

Aikuisiällä kyllä olleet jostain kumman syystä aina molemminpuoleisia ihastumisia / rakastumisia.

[quote author="Vierailija" time="14.12.2013 klo 17:38"]

Yksilökohtaista. Vaikka kai se on yleisempää, et ihmiset rakastuvat rakkauteen eli kun toinen on ihastunut, niin siihen kiinnitetään siihen sit enemmän huomiota ja saatetaan huomata, et siinähän vasta hyvä tyyppi on - ainakin sillä on hyvä maku, kun on minuun ihastunut. Itserakkautta ei pidä koskaan aliarvioida.

Ja onhan näitä runsaasti sellaisia tapauksia, joissa kerrotaan, kuinka mä metästin tota puoliskoa kauan ja hartaasti ja sit tuli työvoitto. Romanttisissa kertomuksissa se työvoitto varmistuu yleensä sillä, et toinen paljastuu hvtin varakkaaksi. Silloin sankarittarelle paljastuu kirkkaasti ne vonkaajan muutkin hyvät puolet. Lukekaapa vaikka Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo tai Järki ja tunteet. Austen se taisi tuon hienovaraisen piikittelyn, jota tyhmemmät ei edes huomaa.

Itselläni on vamma: en pysty ottamaan vakavasti miehiä, jotka minuun ihastuvat. Se on jotenkin stanan noloa, kiusallista. Ihastun nörtteihin ja he taas eivät tunnu meikäläisestä syttyvän. Ystäväni sanoo, et ne pelkää mua. En usko. En vain ole älykkäiden introverttien mieleen, vaan kaikenlaiset pinnalliset hölöttäjät kyllä pörrää ympärillä. Vttutta. Onnea vain te nörtinnappaajat!

[/quote]

Taisin just ihastua suhun.

Minäkin ihastun nörtteihin. Yksipuoliseksihan se aina jää, vaikka seksi kelpaisi heille...

Minäkin ihastun nörtteihin! Mutta ne pelkäävät minua ja useimmiten onnistun valitsemaan nörteistäkin vielä ne täysin kokemattomat joilla on kasa henkisiä ongelmia ja kaikenlaisia pelkoja ja ahdistuksia sun muuta... Tällä hetkellä olen oikein korviani myöten rakastunut ja kohta vuosi on säädetty eestaas, mutta vaikeaa on ja ongelmat tuntuvat kulminoituvan siihen etten millään saa nörttiä uskomaan että tosissani haluan juuri hänet... Kun ei ole kukaan muukaan ikinä halunnut! Ja sitten on tietysti masennus ja ujous ja kaksikymmentä tuhatta muuta ongelmaa. Ehkä me tästä vielä suhde saadaan aikaan... Tai sitten seuraavassa elämässä.

Olen miettinyt samaa!

Elämä oliskin helppoa kun se ihastumisen kohde aina tajuaisi itsekin ihastua minuun :D

No onko ne nörtit niin kivoja ja ihkuja (myös) siksi kun saavat hyvää liksaa? 

[quote author="Vierailija" time="14.12.2013 klo 19:13"]

Minäkin ihastun nörtteihin! Mutta ne pelkäävät minua ja useimmiten onnistun valitsemaan nörteistäkin vielä ne täysin kokemattomat joilla on kasa henkisiä ongelmia ja kaikenlaisia pelkoja ja ahdistuksia sun muuta... Tällä hetkellä olen oikein korviani myöten rakastunut ja kohta vuosi on säädetty eestaas, mutta vaikeaa on ja ongelmat tuntuvat kulminoituvan siihen etten millään saa nörttiä uskomaan että tosissani haluan juuri hänet... Kun ei ole kukaan muukaan ikinä halunnut! Ja sitten on tietysti masennus ja ujous ja kaksikymmentä tuhatta muuta ongelmaa. Ehkä me tästä vielä suhde saadaan aikaan... Tai sitten seuraavassa elämässä.

[/quote]

Ohhoh, ja minä kun hieman nörttinä olen luullut että naiset kiertää kaukaa jo ensivilkaisun jälkeen :) Meikäläisillä on sittenkin saumaa...

Nerd is the new black, ollu jo pitkään.

Nuorempana miehet ihastuivat jatkuvasti minuun, mutta minä en yleensä ollut kiinnostunut heistä millään tavalla. Menin naimisiin miehen kanssa, joka osoitti selvää kiinnostusta, muttei kuitenkaan roikkunut perässä tai ollut epätoivoinen.

Vasta nyt aikuisiällä olen ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa menin palavasti ihastumaan (luultavasti) täysin yksipuolisesti yhteen mieheen. Yksi elämäni kamalimmista ja nöyryyttävimmistä tunteista...

[quote author="Vierailija" time="14.12.2013 klo 17:38"]

Yksilökohtaista. Vaikka kai se on yleisempää, et ihmiset rakastuvat rakkauteen eli kun toinen on ihastunut, niin siihen kiinnitetään siihen sit enemmän huomiota ja saatetaan huomata, et siinähän vasta hyvä tyyppi on - ainakin sillä on hyvä maku, kun on minuun ihastunut. Itserakkautta ei pidä koskaan aliarvioida.

Ja onhan näitä runsaasti sellaisia tapauksia, joissa kerrotaan, kuinka mä metästin tota puoliskoa kauan ja hartaasti ja sit tuli työvoitto. Romanttisissa kertomuksissa se työvoitto varmistuu yleensä sillä, et toinen paljastuu hvtin varakkaaksi. Silloin sankarittarelle paljastuu kirkkaasti ne vonkaajan muutkin hyvät puolet. Lukekaapa vaikka Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo tai Järki ja tunteet. Austen se taisi tuon hienovaraisen piikittelyn, jota tyhmemmät ei edes huomaa.

Itselläni on vamma: en pysty ottamaan vakavasti miehiä, jotka minuun ihastuvat. Se on jotenkin stanan noloa, kiusallista. Ihastun nörtteihin ja he taas eivät tunnu meikäläisestä syttyvän. Ystäväni sanoo, et ne pelkää mua. En usko. En vain ole älykkäiden introverttien mieleen, vaan kaikenlaiset pinnalliset hölöttäjät kyllä pörrää ympärillä. Vttutta. Onnea vain te nörtinnappaajat!

[/quote]

Älykkäitä introverttejä varten tarvitaan taikapulveria eikä mullakaan ole sitä. Todellakin -tuttaa.

[quote author="Vierailija" time="14.12.2013 klo 17:38"]

Yksilökohtaista. Vaikka kai se on yleisempää, et ihmiset rakastuvat rakkauteen eli kun toinen on ihastunut, niin siihen kiinnitetään siihen sit enemmän huomiota ja saatetaan huomata, et siinähän vasta hyvä tyyppi on - ainakin sillä on hyvä maku, kun on minuun ihastunut. Itserakkautta ei pidä koskaan aliarvioida.

Ja onhan näitä runsaasti sellaisia tapauksia, joissa kerrotaan, kuinka mä metästin tota puoliskoa kauan ja hartaasti ja sit tuli työvoitto. Romanttisissa kertomuksissa se työvoitto varmistuu yleensä sillä, et toinen paljastuu hvtin varakkaaksi.

[/quote]

Romanttiset kertomukset on eri asia kuin todellisuus. Kun 50-luvun pariskuntia jututtaa, siellä on paljon näitä työvoittomiehiä eikä heillä ole todellakaan varallisuus ehtinyt kertyä sitä pientä palstaansa viljellessä tai tehtaan koneita rassatessa. Mutta sinnikäs on ollut pakkokin olla, jos omalta kylältä halunnut jonkun säädyllisen löytää. Jos ei ole tyttö kelpuuttanut, niin mikäs siinä sitten olis auttanut, kun ei muualtakaan välttämättä saa. Nykyään asiat vähän toisin, ei tarvitse 10 kilometrin säteeltä ketään kelpuuttaa.

Mun tulenpalavat ihastumiset ovat aina olleet seurausta siitä, että ollaan jonkun miehen kanssa huomattu, että meillä natsaa jutut ja huumori. Mutta pelkän jutun luistamisen lisäksi ulkonäön pitää tietysti miellyttää, että pystytään kokemaan jotain enempää vetovoimaa. Tämän jälkimmäisen jutskan takia on käynyt niin, että jotkut miehet ovat olleet mun perääni, mutta minä en ole ollut kiinnostunut heistä.