Pitäsikö rueta uskovaiseksi?

Suosittelen Luterilaista kirkkoa siellä hyväksytään omilla aivoillaan ajattelevat ihmiset helpommin. Uskovien yhteisöissä ei välttämättä helposti hyväksytä uutta ihmistä. jos olet mahdollsimman tavis saatat sulautua porukkaan. "Ystävyydellä" saattaa olla hintana se, että ajattelet samoin ja noudatat yhteisön kirjoittamattomia sääntöjä. Porukassa saattaa olla oma hierarkiansa jota et saa vahingossa rikkoa vaan oppia kuuliaisesti ihailemaan uskovia johtajia.

Parjatussa kirkossamme taas voi löytyä ihan suvaitsevaa porukkaa.

Mikset mene vapaa-ajattelijoiden toimintaan mukaan tai ihan muuten vain ystävysty ateistien kanssa? Me ateistit olemme yksinäisiä koska useimmat pelkäävät meitä. (Ainakin täällä Pohjois-Pohjanmaan raamattuvyöhykkeellä) 

AP:lle vielä. Uskovaiset ovat usein tavallista vajavaisempaa sakkia. On helpompi tarvita armahtajaa, kun ei ole niin täydellinen itse. Siksi en laittaisi suuria toiveita uskovaisten ystävyyteen. Mutta suureen Jumalaan taas voi turvautua ihan kaikki. Eikä parempaa ystävää kyllä löydy.

[quote author="Vierailija" time="12.12.2013 klo 08:48"]

Itselleni on ehtinyt kertyä kokemusta seurakunnista laidasta laitaan. Helluntaiseurakunnat ovat nykyisin aika rauhallisia ja taantumuksellisia porukoita, paljon enemmän hihhulointia olen tavannut ihan luterilaisten joukossa. Mutta kansankirkko on kyllä se laajin, siellä on todella kaikenlaista väkeä, muttei siellä kyllä sunnuntaikirkossa tutustu kehenkään. EI KEHENKÄÄN. Vapaimmissa suunnissa tutustuu helpommin.  Ja hei, joka paikassa saa olla oma itsensä. Helluntaiseurakunnissa olen kyllä uskaltanut olla aivan samanlainen kuin oikeasti olen eikä mielipide-eroilla ole väliä. Seksuaalinen suuntautuminen on tosin normi, kuvittelisin, että vähemmistöt ovat siellä tiukasti kaapissa. Mutta niitä ystäviä... niitä löytyy kyllä kaikkialta. Seurakunnissa on usein pieniä naispiirejä, raamattupiirejä jne ja niissä kyllä on melko mahdoton olla lopulta ystävystymättä, mutta samanlaisia piirejä löytyy harrastuksista ja vapaaehtoistoiminnasta. Aikuisena ystävystyminen  on hitaampaa ja varsinkin jos ap on sen ikäinen, että ikätovereilla on pikkulapsivaihe perheessä, silloin aikuisilla ei oikeesti ole voimia raknnella uusia ystävyyksiä.

[/quote]

Pienistä piireistä voi löytää ystävällisyyttä, mutta muuten tutustuminen on vaikeaa. Ja on sitten aivan mahdollsita, että sinut käsitetään aivan yhtä väärin kuin muuallakin. Ei kannat odottaa liikoja sillä voi tulla suuri pettymys kun huomaa tekopyhyyden.

Mulla on samantapaisia luonteenpiirteitä :)

Kävin kolme vuotta sitten kasteella ja liityin helluntaiseurakuntaan. En ole mikään hihhuli ja käyn melko harvoin tapahtumissa ja kokouksissa. Silti seurakunnassa tunnen heti valtavaa hyväksyntää, turvallisuutta ja lämpöä. Joskus joku valtava ilo pursuaa sisältäni. Se ei liity ihmisiin siellä, he toki tervehtivät ja osaa käy halaamassa. Mutta se oleminen on vain niin vapaata. Siellä tunnen kelpaavani ja olevani arvokas. Ja varmasti saisi solmittua vahvojakin ystävyyssuhteita, jos itse lähtisi aktiivisemmin eri seurakunnan toimintoihin mukaan.

Itselleni on ehtinyt kertyä kokemusta seurakunnista laidasta laitaan. Helluntaiseurakunnat ovat nykyisin aika rauhallisia ja taantumuksellisia porukoita, paljon enemmän hihhulointia olen tavannut ihan luterilaisten joukossa. Mutta kansankirkko on kyllä se laajin, siellä on todella kaikenlaista väkeä, muttei siellä kyllä sunnuntaikirkossa tutustu kehenkään. EI KEHENKÄÄN. Vapaimmissa suunnissa tutustuu helpommin.  Ja hei, joka paikassa saa olla oma itsensä. Helluntaiseurakunnissa olen kyllä uskaltanut olla aivan samanlainen kuin oikeasti olen eikä mielipide-eroilla ole väliä. Seksuaalinen suuntautuminen on tosin normi, kuvittelisin, että vähemmistöt ovat siellä tiukasti kaapissa. Mutta niitä ystäviä... niitä löytyy kyllä kaikkialta. Seurakunnissa on usein pieniä naispiirejä, raamattupiirejä jne ja niissä kyllä on melko mahdoton olla lopulta ystävystymättä, mutta samanlaisia piirejä löytyy harrastuksista ja vapaaehtoistoiminnasta. Aikuisena ystävystyminen  on hitaampaa ja varsinkin jos ap on sen ikäinen, että ikätovereilla on pikkulapsivaihe perheessä, silloin aikuisilla ei oikeesti ole voimia raknnella uusia ystävyyksiä.

Onko eri paikkakunnilla vähän erityyppistä se konsepti vai onko se kauttaaltaan samanlaista joka paikassa? Hyväksytyin saattaisi olla toi ihan peruskirkko täälläpäin. 

En hirveästi lukenut tätä ketjua, mutta voiko kukaan ihan tosta noin vaan ruveta uskovaiseksi? Minä koen, että sitä joko uskoo tai ei, mutta se usko yleensä tulee kuitenkin omien kokemusten ja juttujen kautta, ei niin että yhtäkkiä vaan päättää uskoa asioihin, joihin ennen ei ole uskonut ja joihin uskomiseen ei ole mitään omia kokemuksia ja perusteita taustalla.Tai no en minä tiedä, voihan sitä kai päättääkin vaan yhtäkkiä uskoa, mutta ei se kuulosta jotenkin... aidolta?

Se, jos haluaa löytää kavereita ja tekemistä, niin tuskin tulee ainakaan sillä, että teeskentelee uskovansa jos ei oikeasti usko.Teeskentelemällä ylipäätään mitään, ei usein löydä kovin aitoja ihmisiä ympärilleen. Jos ei ole itse aito ja rehellinen (ennen kaikkea itselleen siis), ei voi sitä odottaa ympärillään olevilta ihmisiltäkään.

Religion is belief in someone else's experience. Spirituality is having your own experience

Kaikki, jotka uskovat eivät käy seurakunnissa. Seurakunnissa käy yllättävän paljon epäilijöitä ja vielä enemmän etsijöitä.