Mies on välillä niin poissaoleva työpäivän jälkeen..
Olen vielä kotona lasten kanssa mutta pian menen taas töihin ja lapset hoitoon. Niin, että minä vien aamulla ja mies hakee, sen jälkeen menee pari tuntia ennen kuin ehdin töistä kotiin. Jännnitän, miten sitten tulee sujumaan. Lapset ovat herkästi tietenkin väsyneitä päiväkodin jälkeen ja huomionhakuisia - mies taas on sellainen, että monesti töitten jälkeen aika omissa ajatuksissaan, menee suihkuun, on pitkään siellä, keittelee kahveja, tutkailee posteja ja miettii vaan työjuttujaan vielä. Joskus on toki virkeämpi ja juttelee enemmän, huomioi lapsia, mutta joskus on taas tosi väsyneen poissaoleva. Tänäänkin puhui, että mikähän on kun on niin vetämätön olo, jotenkin masentunut mieliala ja ollut koko illan ihan hiljakseen. Sanoi, että väsyttää ja söi ja istuskeli sohvalla ja selvästi jaksanut lapsia ollenkaan. Lapset taas odottavat huomiota kun isä tulee töistä. Nyt mies meni lenkille itsekseen (sanoo, että urheilla tahtoo ja saada siitä virtaa) ja lapset katsovat piirrettyjä, ehdin koneelle. Mutta mielessä, että mitä jos mies on samanlainen kun menen töihin ja on lasten kanssa? Ihan kuin ei olisi aikuista ollenkaan. Tai sitten jos puhuu lapsille töykeästi, että menkääs siitä jaloista isi nyt huilaa hetken. Mitä mieltä olette? Toisaalta nukuttaa lapsia nykyään yms. osallistuu kyllä, mutta jotenkin tuo tuollainen käytös mietityttää - vastaako lasten tarpeisiin sitten? Olen sanonutkin asiasta ja toteaa että "onhan se jaksettava.. eiköhän se siitä mene".
Kommentit (34)
Sä ehkä ap vaadit liikoja, liian ruusunpunaiset odotukset ja unelmat. Anna sen miehen olla lasten kanssa omaan tyyliin ja hoida itse ne omalla tavallasi.
Arki on arkea ja ei niin ihanaa aina, silloin pitää vaan mennä sen mukaan mitä jaksaa ja mikä on oleellista. Ei tarvi aina laulaa ja askarrella jos väsyttää hieman, kunhan on, ja joskus kiukuttaakin, sekin on normaalia.
Tietenkin tulee nyt alapeukkuja urakalla, mutta olen sitä mieltä, ettei vanhemmat ole lastensa alamaisia, joiden täytyy palvella luin lakeijoiden, sisäköiden ja hovimestarien tavoin lastensa "tarpeita". Lapsilla on tarpeita vaikka 24 tunnin jatkuvaan palveluun, jos lähtee sille tielle. Its eolen sitä meiltä, että tekee lapsille ihan hyvää oppia, että vanhemmillakin on tarpeita! Työpäivän jälkeen saa levätä, eikä siinä ole mitään väärää. lapset ovat olleet ryhmässä koko päivän, hekin voivat rauhottua omiin puuhiinsa hetken. Tunnin päästä kaikki ovat virkistyneitä ja sitten voidaan taas olla yhdessä, jutella ja leikkiä. Opettakaa lapsille, että isi on töiden jälkeen väsynyt ja tarvitsee ihan oman taukonsa ja rauhansa. Lapset oppivat herkeästi kunnioittamaan sellaista asiaa, jos heidät laitetaan oppimaan se. Sano miehelle, että saat tunnin tauon töistä tullessasi ihan vaan itsellesi, hän on varmaan todella kiitollinen. Kuukauden päästä ehkä jo ihan toinen mies.
[quote author="Vierailija" time="10.12.2013 klo 11:01"]
On omasta mielestäänkin alavireinen, valittelee että kun ei jaksais mitään eikä mikään kiinnosta. Joskus työterveyslääkärillä mittautti arvot ja vastaus oli että "terve mies". Jaksaa urheilla ja kehittää lihaksiaan, sitten on aivan poikki taas sen jälkeen. Panostaa omaan terveelliseen ruokavalioon. Mutta tuntuu, ettei sitten mihinkään muuhun enää ole virtaa, kuin käydä työssä ja urheilu (noin tunti kerrallaan, ettei sinänsä ajallisesti kauan). Sellainen iloton ja jähmeä, lapsillekin sanoo turhan äreästi ja tiukasti, käskee pois tieltä jne. Sitten välillä pitää sylissä, laulaakin heille, lukee satuja. Vie välillä ulos. Mutta ei ole sellaista oikeaa kiinnostusta ja panostusta, että miettisi miten lapsia kasvattaa ja huolehtii, vaikka pyytäisi avuksi tyhjentämään konetta sen sijaan että ärähtää että mees siitä jaloista tai on kuin häntä ei olisikaan, henkisesti poissa ja aivan hiljaa.
[/quote]
Onko nyt se vaihe ketjussa, kun pitää alkaa spekuloimaan - anteeksi tietämään varmasti, että lapsiperhearki ei sittenkään ole miehen juttu ja taas jälleen kerran julma nainen on pakottanut miehen lastenhankintaan? Ja jos mies olisi vain tarkkaan tutkiskellut itseään tarpeeksi ajoissa, hän ei olisi perhettä perustanut ollenkaan?
Kiitos 14 vastauksesta, näin mäkin mietin, että vaadinko ja odotanko liikoja? Jotenkin vaan tuntuu harmilliselta, kun mies on lasten edessä "kuin ei olisikaan" hiljaa ja katselee ulos ja käy suihkussa ja istuksii hiljaan sohvalla..mietin aina, että ihan kuin hänellä ei lapsia olisikaan (tai lapsilla isää) kun tuo on tuossa vain omissa oloissaan. Mutta ehkä niin on muillakin ja pitäisi arvostaa niitä hetkiä, kun on lasten kanssa läsnä.
Mutta entä kun lapset tarvitsisivat juuri päiväkodin jälkeen sitä vanhemman syliä ja huomiota? Ovat isoissa ryhmissä ja t äditkin sanovat suoraan, ettei paljon tule pidettyä sylissä. Lapset kaipaavat vanhemman läsnäoloa ja purkavat mieltään, kiukkuvat, kertovat asioistaan.. sitten kun vanhempi ei kuuntele ja ärisee että mees muualle niin alkavat kiukuta ja kiusata toisiaan. Tulee itkuja ja sitten mies ärähtää.
Mun mies on usein omissa ajatuksissaan töitten jälkeen, mutta syy on siinä, että työ on stressaavaa ja työasiat pyörivät mielessä kotonakin. Välillä se harmittaa, mutta yritän olla ymmärtäväinen.
No mun mies on rivityöntekijä, jolla on paljon vapaita hetkiä, aikaa kahvittelulle, lehdenluvulle ja veikkausrivien teolle työkavereitten kanssa. Siki en jaksa aina ymmärtää, miksi sitten kelailee työasioita ja on niin maailmoissaan vielä työpäivän jälkeenkin.. ap
[quote author="Vierailija" time="10.12.2013 klo 11:23"]
No mun mies on rivityöntekijä, jolla on paljon vapaita hetkiä, aikaa kahvittelulle, lehdenluvulle ja veikkausrivien teolle työkavereitten kanssa. Siki en jaksa aina ymmärtää, miksi sitten kelailee työasioita ja on niin maailmoissaan vielä työpäivän jälkeenkin.. ap
[/quote]
Mikäs tällainen työpaikka on?
Lapsetkin ovat hoitopäivän jälkeen väsyneitä ja kaipaavaat omaa rauhaa. Pitäkää siis huolta, että lapset saavat heti hoitopäivän jälkeen pienen välipalan, banaani tms., jonka avulla jaksavat odottaa päivällistä. Kotona sitten hetki piirrettyjä tai muuten rauhallista touhua, kunnes sinäkin ehdit kotiin ja syötte päivällisen. Toinen vaihtoehto on, että mies jää lasten kanssa ulos ja antaa lasten leikkiä. Välipala kannattaa silloinkin antaa.
[quote author="Vierailija" time="10.12.2013 klo 10:11"]
Et voi kontrolloida aikuista miestä ja sen mielialoja. Hoida omat asiasi ja anna tilaa ja aikaa miehelle myös töiden jälkeen. Ei ne lapset kuole vaikka ei olisi elämä kuin jostain kiiltokuvablogista. Se on vain normaalia arkea.
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="10.12.2013 klo 10:50"]
Jos mies on omasta mielestäänkin alavireinen, ehkä kannattaisi ihan ekaksi tsekkauttaa, että kaikki veriarvot ja muut on kunnossa. Jos labrojen mukaan mies on kunnossa, ehkä kannattaisi seuraavaksi miettiä, mitkä asiat elämässä ovat sellaisia, että ne vievät energiaa enemmän kuin tuovat. Ja voiko niille tehdä mitään.
[/quote]
joillain ihmisillä työpäivät on oikeasti niin kiireisiä ja raskaita, ettei jaksa tehdä yhtään mitään kun tulee himaan. siinä ei terapeutit ja vitamiinit auta. loparit ehkä, mutta entäs sitten sen pikkurouvan elättäminen siellä kotona...?
Olisiko yksi vaihtoehto, että mies veisi lapset hoitoon ja sinä hakisit?
[quote author="Vierailija" time="10.12.2013 klo 11:56"]
[quote author="Vierailija" time="10.12.2013 klo 10:50"]
Jos mies on omasta mielestäänkin alavireinen, ehkä kannattaisi ihan ekaksi tsekkauttaa, että kaikki veriarvot ja muut on kunnossa. Jos labrojen mukaan mies on kunnossa, ehkä kannattaisi seuraavaksi miettiä, mitkä asiat elämässä ovat sellaisia, että ne vievät energiaa enemmän kuin tuovat. Ja voiko niille tehdä mitään.
[/quote]
joillain ihmisillä työpäivät on oikeasti niin kiireisiä ja raskaita, ettei jaksa tehdä yhtään mitään kun tulee himaan. siinä ei terapeutit ja vitamiinit auta. loparit ehkä, mutta entäs sitten sen pikkurouvan elättäminen siellä kotona...?
[/quote]
Joo, mutta tällaiseen elämään ei kannata tehdä lapsia. Ja kyllä, tämä on asia, jota myös miesten kuuluisi miettiä. Ja kyllä, mulla on itselläni kiireinen ja vaativa työ, mutta lasten ollessa pieniä olen aina järjestänyt työtilanteeni niin, että työ ei vaadi minulta liikaa, että jaksan antaa lapsille sen, mitä he tarvitsevat (en tarkoita lasten 24/7 palvelemista).
[quote author="Vierailija" time="10.12.2013 klo 12:00"]

Tässä ei ollutkaan nyt kyse siitä, kannattaako ko. elämäntilanteeseen tehdä lapsia, vaan siitä, miksi ap:n mies on poissaoleva työpäivän jälkeen. Ja vastaus on, että hän on väsynyt.